Todellakin mun pitää tuntea syyllisyyttä!

IMG_3690.jpg

Tein Sitran elämäntapatestin selvittääkseni hiilijalanjälkeni ja järkytyin. Minun – siis tyypin, joka on kuvitellut tekevänsä vastuullisia valintoja – hiilijalanjälki on 12 000 kg. Toisin sanoen tuotan siis omalla toiminnallani vuodessa kaksitoistatuhatta kiloa kasvihuonekaasuja. Keskivertosuomalaisen elämä tuottaa kasvihuonekaasuja 10 300 kiloa vuodessa. 

Viimeaikaisen IPCC-raporttia koskevan uutisoinnin ja oman kauhistuttavan suuren hiilijalanjälkeni saattelemana minun pitäisi nyt varmaan vaipua siihen kuuluisaan ilmastoahdistukseen. Omalla kohdallani tässä ei kyllä enää mikään ahdistus auta. Nyt tarvitaan aimo annos muutokseen sysäävää syyllisyyttä! Minulla on nimittäin monia edelletyksiä kantaa huomattavasti kapeampi korsi tuohon kasvihuonekaasujen muodostamaan kekoon.

Kotona opittuja kulutustottumuksia ei ole syyttäminen. Lapsuudenperheessäni raha oli aika usein tiukassa. Silloin se tuntui kurjalta, mutta jälkeenpäin ajateltuna kukkaron ohuudesta johtuva elämäntapamme oli maapallolle suuri siunaus. Ulkomaille ei juuri reissailtu, koska se oli kallista. Harvalukuiset lomamatkat tehtiin bussilla kotimaan kohteisiin. Vaatteet kärrättiin kirpparilta tai saatiin sukulaisilta. Autosta ei edes haaveiltu. Kaupasta kannettiin kyllä sika-nauta-jauhelihaa, mutta sitäkin jatkettiin usein soijarouheella. 

Luulisi, että sen minkä lapsena oppii aikuisena taitaa. Opin lapsuudenkodissa, ettei loma tarkoita lentomatkaa ja marjat poimitaan metsästä eikä muovipusseissa pakastealtaasta. Aika kauas tämä omena kuitenkin puusta putosi.

Teen nimittäin jatkuvasti täysin kestämättömiä ja käsittämättömiä valintoja. Siihen päivälliseksi valmistettuun makaronilaatikkoon olisin aivan hyvin voinut käyttää jotakin kasviproteiinia. Mutta pitipä silti mennä jauhelihapaketti kotiin kantamaan. Ei se kestokassi siinä kohtaa enää paljoa kompensoi. Kaverin juhlista olisi kyllä päässyt kotiin bussilla, mutta pyysin silti miehen hakemaan autolla. Villasukkia on eteisen kori kukkuroillaan, mutta minusta nyt vaan sattuu olemaan kivaa, että kotona voi hipsiä avojaloin ja hillua teepaidassa talvellakin. Sisälämpötila on siis pidetty parinkympin paremmalla puolella. Elämäntapani on selvästi käynyt kestämättömäksi maapallolle, mutta ei näköjään vielä itselleni. Näihin valintoihin syynä ei todellakaan ole tiedon puute tai niiden ylivoimainen vaivalloisuus. Syy löytyy tasan tarkkaan meikäläisen mukavuudenhalusta.

Olisi niin helppoa kääntää katse vaikkapa niiden Aasian maiden suuntaan, joista on peräisin suuri osa merissä uiskentelevista muoveista. Kuitenkin kun katson ympärilleni, huomaan, että aika monet omista kamoista on kannettu juuri noista maista. Kotini irtaimistosta palttiarallaa puolet on peräisin Aasian suunnilta. Vilkaisu vaatekaappiiini kertoo, että sen sisällöstä lähes kaikki on niin ikään Aasiasta. Että made in China ja muuta mukavaa. 

IMG_3701.JPG

Omaa osuutta tähän sotkuun alkaa siis olla aika hankala häivyttää jonnekkin tietoisuuden takamaille. Tunnen vastuuni myös siksi suureksi, että koen kuuluvani siihen joukkoon maailman väestöstä, jolla olisi aika hyvät edellytykset toimia paljon nykyistä paremmin. Olen perusterve, eikä kohdalleni ole osunut allergioitakaan. Voisin siis esimerkiksi hyödyntää kasvikunnan tuotteita ilman ainoatakaan terveydestä kumpuavaa rajoitetta. Rahaa minun ja aviomieheni muodostamassa taloudessa ei ole liikaa, mutta kuitenkin riittävästi. Ajatukset eivät siis ole sidottuina vain päivittäiseen selviytymiseen, vaan resursseja riittäsi oman elämäntavan kriittiseen tarkasteluun ja parempien valintojen perässä juoksemiseen. Olen myös korkeasti koulutettava ja saan viettää suuren osan päivistäni varsin tiedostavien ihmisten seurassa. Asun maassa, jossa pystyn melko helposti etsimään ja löytämään tietoa itseäni kiinnostavista asioista. Toisin sanoen minulle on tarjottimella tuotu paljon tietoa, aikaa ajatella ja taitoja tehdä. Kyllä näillä resursseilla pitäisi pystyä parempaan.

Sitran elämäntapatestistä opin, että ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi jokaisen tulisi puolittaa hiilijalanjälkensä. Oman hiilijalanjälkeni kokoa kasvatti kovasti kesällä tehty kaukomatka. Ulkomaille en onneksi lennä joka vuosi, joten jos meinaan puolittaa ”tavallisen” vuoteni (johon lentäminen ei kuulu) hiilijalanjäljen, olisi minun muutettava monia asioita ja luovuttava aika useasta jutusta. Hiilijalanjäljen puolittaminen omalla kohdallani onnistuisi jos esimerkiksi lopettaisin punaisen lihan syönnin ja vähentäisin kaikkien eläinkunnan tuotteiden käyttöä radikaalisti. Autosta pitäisi ehdottomasti luopua ja kodin lämpötilaa pitäisi olla valmis laskemaan ainakin parilla asteella. Viikoittain suihkussa käytetty aika olisi puolitettava

Kun katson noiden toimien listaa, niin joudun toteamaan, ettei suoraan sanottuna paljoa innosta osallistua näihin ilmastotalkoisiin. Tarkoittaisihan esimerkiksi autosta luopuminen ja viileämmässä sisälämpötilassa värjöttely muutoksia mukavuuden tasoon ja arjen pyörittämiseen. Olen kyllä lukenut satoja juttuja ja kuullut varmaan tuhansia uutisia siitä, että maapallon kantokyvyn rajat ovat tulleet vastaan ja suunnan muuttaminen vaatii aivan uudenlaista tapaa elää. Mutta silti.

Olenhan minä tietysti jo tähän mennessä tehnyt moniakin valintoja muka ilmastoa ja ympäristöä ajatellen. Olen kuuliaisesti ottanut kestokassit kauppaan ja perustanut keittiöön jätteenlajittelupisteen. Hedelmät kerään kaupassa omaan kangaspussiin ja muovista pyrin kieltäytymään mahdollisimman usein. Meille on myös kotiutunut vähintäänkin viikoittainen kasvisruokapäivä ja vaatteita ostetaan vain tarpeeseen. Nämä ovat kuitenkin olleet niitä ”helppoja” juttuja, joiden perusteella olen voinut todeta tekeväni ainakin jotain. Johan sen hiilijalanjälkenikin kuitenkin kertoo, etteivät nämä toimet ole todellakaan tarpeeksi.

Pyrkimykseni parempien valintojen tekemiseen on tainut olla hyvin ehdollista: teen kyllä mielelläni ympäristoä hyödyttäviä valintoja, kunhan ne eivät ole itseltäni pois. Olen ottanut ja kuluttanut paljon enemmän kuin minulle kuuluu. Ja nyt en muka voi luopua noista käytännössä ryöstämällä saavutetuista mukavuuksista. Tästä ajatusmaailmasta minun pitää todellakin tuntea tuntea syyllisyyttä. Jos minua ei saa liikkeelle tieto niin ehkä sitten tunteet. Ajattelen, että syyllisyys tunne, joka käy hyvin pian kestämättömäksi. Tuosta tunteesta päästäkseni minun on ryhdyttävä tekemään juuri niitä toimia, joita olen tähän asti vältellyt. Viimeaikaiset tiedot maapallon tilasta osoittavat mielestäni aika selkeästi, että enää ei riitä, että jokainen tekee jotain. Nyt kaikkien, myös minun, pitäisi tehdä aika paljon enemmän. Omalla toiminnallani minä olen osaltani kuormittanut maapallon äärirajoilleen ja nyt sitten kummastelen sitä, miten kuormittavalta tilanteen korjaaminen tuntuu. Tässä asiassa pätee kyllä harvinaisen hyvin vanha viisaus: niin makaa kuin petaa.

 

Ylemmässä kuvassa alapeukutan muiden rannalle jättämille muovipulloille. Itsehän en lentänyt kyseiseen kohteeseen kuin toistakymmentä tuntia.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *