Valittaminen on hyvästä

IMG_9756.jpg

Mies valitti ruokaa laittaessa siitä, että paprikoiden pilkkominen on ärsyttävää. Siinä kuulemma menee ikuisuus ja paprikoita peratessakin syntyy kaikenlaista roipetta. Lisäksi lopputuote pitää tarkistaa huolella, ettei paprikan siemeniä vaan päädy ruuan sekaan. Hyvänä vaimona pistin tietenkin käämit palamaan ja käskin lopettamaan turhasta purnaamisen. On tässä maailmassa isompiakin ongelmia!

Jäin miettimään asiaa ja aloin pohtia omaa suhdettani valittamiseen. Myönnän aika monesti ajattelevani, että joku valittaa ihan liikaa ihan liian pienistä asioista. Olen ajatellut, että elämänlaatuhan siinä vain huononee, kun purnaa milloin mistäkin mitättömästä. Ja sitten vielä mustaa muidenkin maiseman niillä iänikuisilla valituksillaan. En varmasti saa valitusta tästä maailmasta katoamaan. Mitä jos siis noudattaisinkin joskus kuulemaani viisautta, jonka mukaan asioita, joita ei voi piilottaa tulisi korostaa. Entä jos itse alkaisinkin valittaa enemmän ja katsoisin, mitä tapahtuu.

Tarkemmin asiaa ajateltuani tulin siihen tulokseen, että valittaminen voisi olla juuri sitä mitä tarvitsen. Minä olen nimittäin niitä ihmisiä, joille kuuluu aina hyvää ja kaikki on joka kerta mennyt tosi hienosti. Tai niin minä aina sanon. Todellisuudessa kaikki saattaa olla ihan pielessä ja jokainen yrityksen poikanenkin juoksentelee päin seiniä. Mutta niistä asioista olen visusti vaiennut. Olen ajatellut, että valittaminen on lapsellista ja tyhmää. Tällä positiivisen ajattelun kultakaudella pitäisi nähdä hopeareunukset ukkospilvessäkin. Kuka nyt silloin sanoo, että todellisuudessa vaan kyrsii?

Asian voisi kuitenkin nähdä niin, että juuri valittaminen on kypsyyttä: sitä, että tunnistaa ja tunnustaa ne ikävät asiat ja epämiellyttävät tunteet. Ja uskaltaa vielä sanoa ne ääneen. Valittamatta jättäminen ja viimeiseen asti kaiken ikävän panttailu on omalla kohdallani johtanut sellaisiin täydellisiin ja muiden silmiin äkillisiin romahduksiin. Sitä vaan painetaan viimeiseen asti hammasta purren, eikä osata sanoa, kun välillä jurppii. Sitten lopulta se pakka hajoaakin ihan kokonaan. Valittamista voisi kutsua kriisinhallinnaksi. Sen tarkoituksena on raottaa kattilan kantta välillä niin, että höyryä pääsee purkautumaan ulos. Sitten ei tarvitse ihmetellä, että miksi se kattila jossain vaiheessa räjähtää niin, että kansi lentää kattoon saakka. Suurin osa arkisista valituksenaiheista on varmaan aika pieniä. Siksi niille pitäisi antaa arjessa arvoisensa rooli: se pieni hetki, kun puhisee mielensä päällä olevat asiat ilmoille. Eivät nuo pienet asiat ansaitse niin suurta roolia, että lopulta ollaan maailmanlopun meiningeissä.

IMG_9752.jpg

Itse olen riitatilanteissa usein se, joka on kerännyt matkan varrelta kaiken mahdollisen vähänkin itseäni ärsyttäneen. Sitten pudottelen erimielisyyden kynnyksellä, noita pitkältäkin aikaväliltä haalittuja ärsytyksen aiheita toisen eteen. Mieleni ei ole mikään museo, jonne pitäisi keräillä kokoelmia muinaisista ärsytyksenaiheista. Paljon rakentavampaa ja reilumpaa olisi heti sanoa, kun joku mättää. Kaikkea ei aina tarvitse sanoa ja aika usein vaikeneminen on kultaa. Mutta jos meinaa joka tapauksessa jossain vaiheessa ottaa asian esiin, voisi sen kerralla purnata pois, eikä säästellä sopivaa riitaa varten.

Valittaminen voi myös yhdistää. Joidenkin ihmisten kanssa ei vain löydy sitä yhteistä harrastusta, molempien fanittamaa tv-sarjaa eikä ruokamieltymyksetkään tahdo täsmätä. Mikäpä olisikaan tuolloin yhdistävämpää kuin yhteinen ärsytyksen aihe. Kun molempien otsasuonet pullistuvat saman asian seurauksena, on sentään jokin viivasto, jolle yhteisiä säveliä voidaan alkaa piirtää.

Jatkossa aion ehdottomasti nähdä valittamisen mahdollisuutena ja suurena kypsyyden merkkinä. Otan valitukset ilolla vastaan puolisoltani, kavereilta, ihan keneltä vaan. Ehkä liityn marinakuoroon ja nautin valittamisen puhdistavasta ja yhdistävästä vaikutuksesta. Välillä voi valittaa ihan vain valittamisen ilosta ja samalla oivaltaa jotain omasta elämästään. Veikkaan, että kun on tarpeeksi kauan räntännyt paprikoiden pilkkomisesta niin voi todeta elämän olevan ihan hyvää. Ei sitä muuten niin pienestä edes tulisi purnanneeksi.

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *