Huono äiti reissaa ilman lapsia ja harrastaa liikuntaa

Stronger by Hanna

Huono äiti matkustaa ilman lapsia. Huono äiti käyttää aikaansa omiin harrastuksiin. Tällaisia viboja sosiaalinen ympäristömme tuntuu meille välittävän. Että äidin pitäisi laittaa kaikessa itsensä viimeiseksi. Ja kuka näin sanoo? Naiset itse.

Kävimme mieheni kanssa juuri viikon mittaisella lomamatkalla ilman lapsia. Turkoosin sinisessä meressä uidessani aloin pohtia näitä asioita. Mikä siinä on, että ikään kuin vahingossa ajaudutaan siihen marttyyrin asemaan, jonka johdosta sitten omat voimat kuluvat puhki? Harrastukset jäävät. Ystävien tapaaminen vähenee, lopulta unohtuu. Matkustelu vähenee, eikä missään nimessä tulisi kyseen matkustaa ilman lapsia! Näin naisen identiteetistä kuihtuu pikkuhiljaa pois se aiemmin niin energinen ja liikunnallinen ihminen, ystävä, vaimo, työkaveri. Jäjelle jää vain nuhjuinen äiti. Sitten ollaan vähän kuin vihaisia elämälle, että tätäkö tämä nyt on, vaikka niin paljon olen antanut? Tuleeko se yllätyksenä? Että maailma jatkaa pyörimistään, vaikka sinä hyppäätkin siitä pois?

Mulla itselläni on kolme lasta, 7, 5 ja 2,5vuotiaat. Huomaan, että ystävien tapaaminen on jäänyt ihan minimiin. Mutta se on ehkä se ainoa asia, josta olen "nipistänyt". Toki ennen lapsia ohjasin ryhmäliikuntaa todella paljon, mikä oli muuten erittäin aikaa vievää puhaa! Tuo tuntien ohjaaminen on vaihtunut säännölliseen työhön. Se, mistä missään vaiheessa en suostunut karsimaan, oli liikunta.

Liikunta ja synnytyksen jälkeinen masennus

Kun synnytyksen jälkeen vaivuin mielensynkkyyteen, ainoa asia, mikä piti minut järjissäni, oli liikunta. Kun kaikki oli suoraan sanottuna perseestä, kävelylenkin jälkeen mieli oli aina hieman parempi. Muistan, miten toista lastani odottaessani ihmiset onnittelivat minua raskaudesta. Ajattelin että miksi he onnittelevat? Että onneksi olkoon, kohta sinua alkaa ahdistamaan jälleen?

Keskimmäistä ja kolmatta odottaessani tiesin, että ensimmäiset kuukaudet vauvan kanssa eivät välttämättä tulisi olemaan pelkästään onnellisia. Ja se oli ok. Koska tiesin, että asia ja ajatukset kyllä korjaantuvat. Jos olisin ahdistunut siitä, että minua ahdistaa, olisi ongelma varmasti pahentunut. Mutta jos lähtee sillä asenteella liikkeelle, että tämä korjaantuu kyllä, eikä tämä ole minun vikani, antaa samalla itselleen mahdollisuuden tuntea niitä tunteita, joita tuntee. Jos ahdistaa, ja alkaa miettimään, että ei "saisi" tuntea ahdistusta, ahdistuu entistä enemmän! Mitä parempana onnistuin pitämään oman mielialani, sitä helpompi minun oli toimia, ja ylipäätään olla äiti.

Mieti tätä lukiessasi omia ajatuksiasi. Mitä ajattelet synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, tai siitä että vanhemmat käyvät lomamatkalla ilman lapsia? Ovatko tunteesi neutraaleja? Vai kumpuaako jokin oma asenteellisuutesi läpi? Annatko jotain arvoa näille asioille; ehkä tuomitset, tai mietit että naisissa, jotka eivät ole synnytyksen jälkeen onnensa kukkuloilla, on jotain vikaa? Että jos he harrastavat liikuntaa, tai käyvät joskus matkalla, he ovat itsekkäitä? Jos näin on, niin pysähdy hetkeksi. Mistä asenteesi tulee? Tiedosta se, että oma asenteesi voi olla se, mikä saa sinut itsesi ahdistumaan, jos joskus saat lapsia. Tai ehkä sinulla on jo? Äitiys ei ole mikään projekti, mitä tulee suorittaa.

Hyvä äiti tietää, että hän myös itse tarvitsee omaa aikaa. Ja harrastuksia.

Ja mitä tulee tuohon lomamatkaamme, niin 9 vuoteen emme olleet käyneet kahdestaan missään reissussa. Ja varmaan seuraavat 9 reissua tulevat todellakin olemaan lasten kanssa. Onhan se silloin ikävä lapsia, ja se tunne on oikeastaan jopa fyysinen, jotain puuttuu. Oliko minulla huono omatunto siitä, että mieliala laski synnytyksen jälkeen normaalia enemmän? Kyllä. Oliko minulla huono omatunto, kun matkustimme kahdestaan Ranskaan, lasten jäädessä isovanhemmille? Kyllä. Mutta kummallakin kerralla tiesin, että oon loppujen lopuksi silti varmaan ihan hyvä äti. Tai ainakin tarpeeksi hyvä.

 

 

Kommentoi