Rakasta itseäsi

Ladataan...
kirsihannele Yhtä sirkusta!

Olen kuullut ja lukenut niin monesta paikasta, että täytyy olla hyvä itselleen ja rakastaa itseään, muuten ei voi rakastaa muita. Nyt ajattelin ottaa tuon neuvon konkreettisesti käyttöön jo jokin aika sitten ollessani jouluostoksilla.

Olin hyvä itselleni, kun kävelin Sokoksella ja ostelin joululahjoja. Ostin itselleni. Olin hyvä itselleni. Rakastin itseäni niin paljon, että ostin rakastamalleni ihmiselle lahjoja. Vain hänelle. Hänelle ensin, muille myöhemmin. Sain hänet hyvälle...

Luonnonkosmetiikka osa 1

Ladataan...

Moi!

Tällä kertaa olisi tiedossa hieman vinkkejä luonnonkosmetiikan tuotteista. Meille kyseinen maailma on avautunut pikku hiljaa viime vuosina ja tälläkin saralla olemme jääneet aivan koukkuun! Ehkemme ole parhaimpia mahdollisia ihmisiä kertomaan esim. tietylle ihotyypille sopivasta meikkivoiteesta tai eri hiuslaaduille mätsäävistä hoitotuotteista, vaan ideana on nimenomaan vinkata hyviksi koettuja tuotteita. Kaikki postauksessa esiintyvät tuotteet ovat edullisia...

Lähes maaginen primer

Ladataan...
Alohair Alohair

Originsin Skin Perfecting Cooling Primer with willowherb on kyllä niin erikoinen tuote että! Primer on ilmavaa vaahtoa, joka tuntuu viileältä kasvoilla. Tässä on aavistus heleyttävää sävyä mukana ja iho näyttää hetkessä freesimmältä. 

Koostumus todella on erilainen kuin missään aiemmin käyttämässäni primerissa ja tuotetta on jotenkin todella hauska (kyllä, hauska!) käyttää. Tässäkin on Originsille tyypillisesti upea tuoksu joka tekee meikkihetkestä ihanan kokemuksen.

...

Video: neljä vinkkiä rajauksen tekoon raskaille silmäluomille

Ladataan...
Erika Naakka NUDE

Raskaiden silmäluomien kanssa tuntuu, että siistiä ja juuri oikeaan suuntaan nousevaa kissansilmärajausta on vain täysi mahdottomuus tehdä. Olen nyt yrittänyt löytää tähän itsekin lisää vinkkejä, sillä mitä enemmän vuosia kertyy, sitä alemmas omat silmäluomeni laskeutuvat, mikä vaikeuttaa melkeinpä kaikkien silmämeikkien tekemistä.

Löysin tämän aika etevän videon Tania Wallerin kanavalta. Hän näyttää, miten hän tekee aivan älyttömän kauniin rajauksen ja...

Luxien vaaleanpunaiset unelmasiveltimet

Ladataan...

Luxie Beauty on vuonna 2014 perustettu sivellinsarja, joka on muutamassa vuodessa kasvattanut suosiotaan maailmalla. Siveltimiin ovat ihastuneet niin meikkaajat, Youtuben meikkigurut kuin tavalliset kuluttajatkin. Siveltimet ovat käsintehtyjä, korkealaatuisia, hypoallergisia, eläinkokeettomia ja vegaanisia.

Luxien tarina alkoi siitä, kun sarjan perustaja halusi luoda laadukkaan synteettisen sivellinsarjan,  joka sopisi hänen herkälle iholleen. Siveltimet suunniteltiin...

Uudistunut Lavera

Ladataan...
MarikaJohannaP Hey girl

Yksi mun suosikkiluonnonkosmetiikkabrändi Lavera on uudistanut värikosmetiikkaansa. Mielestäni Laveralla on erinomainen hinta-laatusuhde, sekä mukava tuotevalikoima, joka vaan parani uudistuksen myötä. 

Päätin testata uudistuneita tuotteita kunnon testillä, eli tehdä niillä arkimeikin. Millä tahansa tuotteilla saa ok jälkeä...

Äitiysmeikin kulmakivet

Ladataan...
MARI L Rakkautta & Mamarkiaa

Muutama juttu tuntuu toistuvan toisessakin raskaudessa. Kermaviilin himon ja jatkuvan nukahtelun lisäksi olen nimittäin päätynyt ripsivärittömään meikkiin. Olen käyttänyt ripsiväriä viimeksi elokuun alussa, ja syy on yksinomaan siinä, etten jaksa poistaa sitä silmiltäni iltaisin, kun olen jo mahdollisesti kerran tai kaksi nukahtanut olohuoneeseen. Työkaverini kehui tätä erinomaiseksi ennakoinniksi. Eikä tilanne viimeksi muuttunut vauvan syntymään, vaan painelin...

Look Incredible Deluxe Beauty Box marraskuu 2018

Ladataan...

Sain toissapäivänä hyppysiini marraskuun Look Incredible Deluxe Boxin, jota olinkin jo odotellut innolla. Huomasin muuten, että unohdin viime kuussa kokonaan bloggailla sen kuun boxista, mutta osa tuotteista on jo mennyt eteenpäin uusille omistajille, joten jätetään se nyt suosiolla läpikäymättä. Marraskun loota sen sijaan oli sen verran hyvä, omasta mielestäni siis, että se oikein vaatii esittelyä. Kurkataanpa siis samantien laatikon sisältöön!

 

...

Pages