Uusimmat jutut

Lapselleni

Ladataan...
mannika Nukkuvan rukous

Rauha rakas, 

Vaikka olet vasta suolakurkun kokoinen, olemassaolosi todellistuu minulle ja isällesi päivä päivältä enemmän. Vatsani on kasvanut niin, että nyt sinun olemassa olosi saattavat aavistaa muutkin. Varsinkin jos puen ylleni tyköistuvan yläosan. Lisäksi olen vakuuttunut, että tuntemani tunteet alavatsallani ovat sinun aikaansaannoksiasi. Ensin tunsin kuin...

Raikkautta

Ladataan...
Coco Coco Sweet Dreams

 

 

Mieleni on jo kovin keväinen, sillä mielessäni on kirkkaat värit ja muutokset. Hiuskuontaloni muuttuu huomenna, olen jo pidemmän aikaa haaveillut polkkatukasta, joka minulla oli pidemmän aikaa noin kolme tai neljä vuotta sitten. Hiustenleikkuu on aina hyvä idea, varsinkin silloin, jos mieli on vähän apea tai...

Luukku 15, Miksi matkustan joulukuussa ulkomaille?

Ladataan...
Noorasisko SMTHNG GOOD

Päätin joulukuun alussa kokeilla päivittäistä postausta tekemällä joulukalenterin jouluaiheista. Jos haluat osaksi kalenterin sisältöjä, ota haltuun mun päivittäinen jouluäänestys Instagramissa @nooraroon. 

15. luukku: Joulutorit

Asuin Berliinissä keväällä 2007. Rakastin ja rakastan kyseistä kaupunkia ja mulla on aina tarve päästä sinne takaisin tietyin väliajoin. Vuonna...

Kauneusihanteet

Ladataan...

Ulkonäkö on ollut sellainen asia, johon olen itseni kohdalla kiinnittänyt huomiota jo kouluikäisestä saakka. Siitä saakka, kun minua alettiin koulussa pilkata ylipainostani. Sain päivittäin kuulla olevani laihdutuksen tarpeessa oleva läski, tynnyri, ruma, ällöttävä ja kaikkia fraaseja en edes muista, koska niitä oli niin paljon. Siitä lähtien olen pitänyt maailmaa jotenkin sellaisena, että lähes kaikessa ulkonäköön tunnutaan kiinnittävän ensin huomiota. Että maailmassa...

Karibian risteily

Ladataan...

Moikka! Pahoittelut hävettävän pitkästä postaustauosta. Näköjään blogin pitäminen työn ohella on liian työlästä, mutta yritän parhaani mukaan välillä jaksaa päivittää blogia :) Tänään luvassa on valtavasti kuvia ja juttua Karibian risteilyltä. Tosiaan olimme kiitospäiväviikolla viiden yön Karibian risteilyllä. Laiva pysähtyi Bahamaksilla ja Haitilla. Risteily lähti Miamista. Alunperin suunnittelimme ajavamme Miamiin (18 tuntia), mutta päädyimme kuitenkin lentämään, kun...

Fragile

Ladataan...
Nypä Karvasta ja makeaa

Kiusaaminen on hirveä teko. Sen seuraukset kantavat pitkälle eivätkä ulotu pelkästään kiusattuun. Myös lähipiiri sortuu, kun lähimmäistä kiusataan. Kiusaamistilanteessa on aina altavastaaja, joku, joka on alakynnessä ja kyvytön puolustautumaan. Sitten on se tai ne päälle sylkijät. Ne, joilla on valta, jotka ovat fyysisesti tai henkisesti vahvempia, näkyvämpiä.

Kiusaaminen on noussut reilusti otsikoihin jo pitkään, sen ennaltaehkäisystä ja siihen puuttumisesta on puhuttu vuosikausia....

Moi!

Ladataan...
Annatallgren Anna&

Heippahei! 

 

Mä olen Anna ja täällä blogissani aion kirjoitella milloin mistäkin. Olen pitkään hautonut ajatusta blogin aloittamisesta, mutta tuumasta toimeen tarttumisen on tainnut estää oman mieleni stereotypiat siitä, millainen blogin ”pitäisi” olla. Olenkin miettinyt olisiko blogi syytä rajata tiettyihin aihealueisiin, mutta jos jotain olen elämässäni oppinut, niin sen ettei pakottamalla synny usein mitään...

Ihanaa fiilistellä taas joulua

Ladataan...
SoulSearcher SOUL SEARCHIN’

Joulu on aina ollut mulle yksi vuoden kohokohdista. Olen ollut onnekas ja saanut viettää mukavia jouluja perheen kanssa, näin ei suinkaan kaikilla ole (eikä kaikki joulut itselläkään pelkkää ihanuutta ole toki ollut), ja ymmärrän myös hyvin sen, miksi joulu voi olla monelle raskasta aikaa. 

Viime vuonna joulun lähestyminen ahdisti jo lokakuusta alkaen, ja muistan kuinka aattoaamunakin kurkkua kuristi. En halunnut kohdata päivää, joka oli rauhallisuuden...

Pages