Ladataan...
VILHELMIINA H.

 

1. Lempipuuhaani on käveleminen. Voin kävellä vaikka kymmeniä kilometrejä, muuten vain haahuillen, tai jotta pääsisin haluamaani päämäärään - kauppaan, ystävälle, mihin vaan. Voin kantaa kauppaostokset kävellen vaikka kuinka monen kilometrin päästä, siinä saa kunnon treenin ainakin jos ei mitään muuta. Aion harrastaa kävelyä ja käyttää ehjiä jalkojani niin kauan, kun ne vain kantavat. Siksi kai omaan vahvat jalat lihaksineen. Ihminen on tehty liikkumaan, jotkut rakastavat juoksemista, minä kävelemistä.

2. En omista ajokorttia. En ole tähän päivään mennessä tarvinnut sitä, sillä jostain syystä työ- ja koulupaikkani ovat olleet kävely-/ pyöräilymatkan päässä. Siitä olen ihmeissäni ja kiitollinen, että näin on käynyt. Nytkin sain kodin kilometrin säteellä opiskelupaikastani. Oikeastaan mieluummin kävelen työ- ja koulumatkat vaikka omistaisinkin auton, sillä siinä samalla virkistyy ja viimeistään herää kun aivot saa raikasta happea.

3. En voi sietää raskasta hevimusiikkia, siis sellaista, jossa laulusta ei saa mitään selvää ja öristään vaan.

4. Ihailen ja arvostan iäkkäitä ihmisiä. Tosi paljon. Mummoja, pappoja, sotaveteraaneja, meidän isovanhempia. Monesti heitä ajatellessa tulee kyynel, sillä he ovat kuitenkin rakentaneet meille turvallisen, itsenäisen maan. Olisipa omat isovanhemmat elossa, haluaisin sanoa heille asioita, joita en koskaan ehtinyt sanoa. Uskon kuitenkin, että he kuulevat ne taivaaseen. Kyynel tulee ehkä myös siksi, koska minäkin olen joskus sellainen, iäkäs ja harmaahapsinen, me kaikki tulemme olemaan. Jotenkin se koskettaa, ja toivon että saan viimeisinä aikoina kiikkustuolissa olla rehellinen ja myöntää eläneeni sellaista elämää kuten halusinkin - onnellista ja itseni näköistä. Haluan myöntää, että elin itselleni, tavoittelin unelmiani ja annoin muille toivoa parempaan, ja että jätin jälkeeni paljon positiivisuutta, iloa ja naurua. 

5. Haaveilen salaa tanssimisesta työkseni. Ihailen tanssijoita, heidän upeita kroppiaan, ja muutenkin sitä tapaa toteuttaa itseään ja omaa tarinaa.

6. En halua kirkkohäitä. Jos joskus menen naimisiin ja hääseremonia järjestetään, niin ne tulevat olemaan jossain aivan muualla kuin kirkossa. Ehkä jossain itselle merkityksellisessä paikassa tai paikassa, joka on meille molemmille merkityksellinen.

7. Oli todella lähellä, etten ilmoittautunut armeijaan lukion jälkeen. En ole kertonut kenellekään mielenkiinnostani siihen, äidille joskus mainitsin ja hän kyllä kannusti. Kukaan ystävistäni ei olisi varmaan uskonut minua, jos olisin sanonut että haluan armeijaan, haha. Se oli silloin niin houkuttava vaihtoehto, mutta lopulta pääsinkin opiskelemaan matkailua, joten otin opiskelupaikan vastaan. Meinasin lähteä armeijaan matkailuvirkailijaksi valmistumisen jälkeenkin, mutta sitten pääsin hyväpalkkaiseen työhön, joten enpä mennyt silloinkaan. Edelleen armeija kiehtoo, mutta saa nähdä. On superhienoa, että nykyään naisia näkyy enemmän ''armeijan leivissä.''

8. Minulla on ollut syömishäiriö, tavallaan anoreksian ja ortodeksian välimuoto. Olin tosi tietoinen ruokien ravintosisällöistä - edelleen olen - mutta se, että tutkin jokaisen purkin ja purnukan tuoteselosteen läpikotaisin ennen kuin pystyin ostamaan tuotteen, oli näin jälkeenpäin ajateltuna aivan kamala tapa. Olin tarkka rasvan ja hiilareiden kanssa. Laskin kalorit ja kaikki, ja tein ylimääräisen lenkin tai urheilusuorituksen, jos olin syönyt edes yhden pullan tai jäätelötuutin. Oikeastaan kun ajattelee, tein hidasta kuolemaa. Olin todella hoikassa kunnossa ennen kuin jostain kumman syystä ymmärsin, mitä olen tekemässä itselleni ja aloin syömään normaalisti suhteessa liikuntaan. Silloin ruoka oli vain jotain mitä on vain pakko syödä edes vähän, että elää ja jaksaa, mutta nykyään nautin eri mauista, eri ruoista, myös ''herkuista'' ja herkuttelen vaikka päivittäin jos niin vain haluan. En koe enää syyllisyyttä mistään, mikä on niin ihanaa. Nykyään minulla on terveä suhde ruokaan ja liikuntaan. Liikunta on vain se mikä auttaa minua jaksamaan, mutta nyt ymmärrän, että jos on tehnyt rankemman liikuntasuorituksen kovalla sykkeellä, niin tulee syödä myös niitä hiilareita eikä vain pelkkää salaattia.

9. Jos kaikki olisi mahdollista ja saisi palata ajassa taaksepäin, palaisin siihen aikakauteen, jolloin maailma oli yksinkertaisempi. Ehkä 1920-luvulle, 1950-luvulle tai 1970-luvulle ''hippivuosikymmeneen'', jolloin oltiin tyytyväisiä vähempään elämässä, arvostettiin kaikkea, myös enemmän niitä pieniä asioita elämässä kuin mitä nyt.

10. Aina kun nauran, nauran niin, että kyynelehdin. Tämä on selvästi perittyä, sillä siskolleni käy samoin. Ehkä nauru ja ilo tulee jostain niin syvältä sydämestä, mikä tuottaa kyyneleitä. Joskus tämä häiritsee, varsinkin jos on meikannut.

xx Vilhelmiina

Ladataan...
VILHELMIINA H.

Vaeltaminen, vaellus. Missä tahansa, yksin tai yhdessä, tutuilla ja tuntemattomilla poluilla. Ihan missä vaan, minne vaan mieli halajaa.

Wandering around without any meaning or exactly knowing where to go.

To wander is to be alive.

I am a wanderer, passionately in love with life.

Never stop wondering, never stop wandering you curious girl. A wanderer.

Olin elokuussa vaeltelemassa Pallastunturin lumoavassa maastossa. Kävin myös Ylläksellä, ohitin matkallani Levin, saavuin Inariin ja sittemmin Ivaloon, yövyin yhden yön myös Saariselällä ja lopulta matkasin Rovaniemen kautta takaisin kotiin Tornioon. 

Sain ihan valtavasti energiaa tuolta matkalta, tavallaan se ei antanut mitään vaikka antoikin niin paljon - käteen ei jäänyt kuin valkoinen kivi tunturinkupeesta, mutta muistoksi mieleeni sitäkin enemmän. Tuntureiden huipulla tunsin itseni niin pieneksi, niin suuressa maailmassa. Näin käy aina kun kiipeän jonnekin todella korkealle. Ja se on mahtavaa, samalla jokseenkin liikuttavaa. Pysähdyin pari kertaa ''juttelemaan'' tunturissa heinää syöville poroille, yksi niistä oli väriltään valkoinen. Porot eivät pelänneet minua, minä kyllä vähän urosporojen eli hirvaksien isoja sarvia. Vähän pelotti, jos ne puskevat sarvillansa minua kohti kun häiritsin niiden ruokahetkeä - niin ei kuitenkaan tapahtunut, vaikka menin tosi lähelle ja kosketinkin.

Tunturissa ei näkynyt silloin ketään, vain minä ja viisi poroa. Oli hiljaista, tuuli vain puhalsi. Se oli ihanaa. Joskus on hetkiä, jolloin aika vaan pysähtyy, mieli avartuu ja kaikki tuntuu mahdolliselta - tämä oli sellainen hetki. Tälläiset hetket muistaa koko loppuelämän, ne painuvat niin syvälle mieleen.

What you seek, is seeking you. Eli ''mitä etsit, etsii sinua''. Minulla on vähän tälläinen fiilis juuri nyt. En tiedä miksi, mutta on.
 

xx Vilhelmiina

Ladataan...
VILHELMIINA H.

Syksy! Voiko sen sanoa jo virallisesti alkaneen?

Olen syksyn lapsi - syntynyt lokakuussa - siksi aina jokseenkin rakastanut pimeneviä iltoja, syksyn tuoksua ja kuulautta ilmassa, kaunista ruskaa luonnossa, kirpsakoita aamupakkasia, tee-iltoja ja niitä sateisia päiviäkin. Kerrospukeutumista ja isoja, paksuja villahuiveja. Pipokauden alkamista, lempisyystakkien pukemista. Itsetehtyjä leipomuksia, varsinkin omena- ja kanttarellipiirakkaa. Rakastan myös seurata syksyisin lenkillä ollessa puista maahan tippuvia värikkäitä lehtiä ja kuinka päivien edetessä lehtikasat kasvavat kasvamistaan. Syksy on kaunista.

Syksyisin iskee myös tietynlainen haikeus. On aika hyvästellä muuttolinnut, ne kun lentävät kauas etelään. On aika hyvästellä kauniit kukat, jotka paleltuvat viimeistään hallan peittäessä maan. On aika vastaanottaa kausi, jolloin luonto on aluksi karuimmillaan ja sen jälkeen pakkasen purema. On aika tajuta, että menee taas kuukausia, kunnes luonto vihertää ja herää eloon. Mutta toisaalta, tämä syksyn haikeus on kaunista. Se on sellaista, että jokaisen on oikeus mennä vähäksi aikaa piiloon, piiloutua omien ajatusten taakse ja kerätä voimia ensi keväälle. Talven ankarien pakkaspäivien aikana kun ehtii vaikka ja mitä, siis pohtimaan ajatuksia ja omaa itseä. On oikeus kotoilla ihan antaumuksella ja se on ihanaa.

On minulla tavoitteitakin tälle syksylle - aloitan neulomaan muhkeaa pipoa talvipakkasia varten, ja jos se onnistuu kuin haluan, aion neuloa myös muutamalle ihanalle samanlaisen lahjaksi. Olen taas innostunut neulomaan, varsinkin kun löysin sen yhden kivan pipo-ohjeen, muhkeasta langasta neulottuna. Aion myös keskittyä opintoihini niin, että opiskelen vain itseäni varten - niin, että olen itse tyytyväinen tuloksiini ja tavoitteideni toteutumiseen. En anna kenenkään ajatusten tai olemuksen haitata opiskeluani, haluan antaa omien ajatusten virrata rauhassa ja luoda niin tuloksia. Vaikka tavallaan minulla on ikävä pelkkää työelämää, mutta niinhän se aina menee - haluat sitä mitä sinulla ei juuri nyt ole. Nyt keskityn olemaan pääpainotteinen opiskelija, sitten parin vuoden päästä pääpainotteinen työntekijä. Tiedän jo seuraavan askeleeni, mikä tarkoittaa sitä, että jään asumaan opiskeluvuosien jälkeen nykyiselle paikkakunnalle. Ja miksi en, olen rakastunut tähän kaupunkiin. Minulla on täällä hyvä. Tiedän, että täällä on ihania ihmisiä, jotka ovat siinä, jos niin kaipaan. Ja samanlainen haluan olla myös heille.

Kuuntelen syksyisin paljon haikeampaa musiikkia, kuin mitä keväisin tai kesäisin. Nyt olen rakastunut vastajulkaistuun Gavin Jamesin Always -nimiseen kappaleeseen, ja myönnän, että sitä kuunnellessa tulee tippa linssiin. Siinä on erityisen kaunis melodia ja lyriikatkin. Se kuulostaa syksyltä, niiltä yksinäisiltä, pimeneviltä illoilta kun istut kynttilän valossa ja ajattelet omaa elämää, omaa tulevaisuutta. Haikeudessa on kuitenkin edelleen jotain kaunista ja kyynelten, niiden pitää antaa valua. Se puhdistaa. Syksy olkoon kaunis ja haikea, kauniin haikea.

Toivon kaikille rakkautta syksyyn, lämpöä pimeneviin iltoihin ja toivoa uuteen aikakauteen. Syksystä tulee ihana, jos niin haluaa.

 

xx Vilhelmiina

Pages