Ihanaa fiilistellä taas joulua

Ladataan...
SoulSearcher SOUL SEARCHIN’

Joulu on aina ollut mulle yksi vuoden kohokohdista. Olen ollut onnekas ja saanut viettää mukavia jouluja perheen kanssa, näin ei suinkaan kaikilla ole (eikä kaikki joulut itselläkään pelkkää ihanuutta ole toki ollut), ja ymmärrän myös hyvin sen, miksi joulu voi olla monelle raskasta aikaa. 

Viime vuonna joulun lähestyminen ahdisti jo lokakuusta alkaen, ja muistan kuinka aattoaamunakin kurkkua kuristi. En halunnut kohdata päivää, joka oli rauhallisuuden...

Tule talvi jo!

Ladataan...
Taijaana Kivenä kengässä

Suomen parhaita puolia on ehdottomasti vuodenajat, neljä kaunista vuodenaikaa. Yleensä en ole pahastunut pimeästä kovin paljoa, mutta tänä vuonna tämä kaamos ja pimeys on mennyt ihon alle pahasti. Talvi saisi jo tulla, kunnon lumisade ja pakkanen, kiitos! Jos maassa olisi edes pieni lumikerros, olisi mielikin kirkkaampi. Nyt tekisi mieli vain nukkua talviunta ja herätä, kunnes kunnon talvi on...

Raha

Ladataan...
elamankevat Arpia

Rahaongelmat pahenivat vuoden loppua kohti. Talo ei ollut edistynyt kuukausiin, vaikka mies oli saanut keväällä isoäidiltään kymmeniä tuhansia euroja lahjaksi.

 

Mihin kaikkeen se hupenikaan. Maansiirtotöihin ja terassiin toki, ne kyllä tuli tehtyä kesäksi vauhdilla. Mutta sitten oli esimerkiksi se Saksasta haettu auto, joka miehen mielestä oli varsinainen löytö, mutta tuli kaikkinensa maksamaan reilusti yli 20 000. Rahaa kului myös siihen yhteen...

Tauko

Ladataan...
elamankevat Arpia

En puhunut anopilleni lopulta neljään kuukauteen. Siis jos vaimeata hyvän joulun toivotusta ei lasketa.

 

Olin pyytänyt, etteivät appivanhemmat tulisi jouluaattona meille, mutta mies ilmoitti aattoaamuna kutsuneensa vanhempansa. Minun oli vain tyytyminen siihen, että minua loukannut ihminen istui samassa joulupöydässä kanssani. Muille keskustellessaan anoppi antoi piikikkäitä kommentteja, arvosteli minua rivien välistä. Nielin kaiken, sillä mies...

Puolet

Ladataan...
elamankevat Arpia

Kotona säntäsin makuuhuoneeseen, turvaan. Anoppi luikki tiehensä. Mies tuli perässäni ja syöksyin hänen syliinsä. - Mitä sä sanoit mun mutsille? mies kysyi.

 

Olin hämmentynyt. Minä?

 

Olin ollut vastaanottavassa päässä, altavastaajana. En ollut päässyt sanomaan kahta sanaa. Mies muistutti, että riitaan tarvitaan aina kaksi. Sen sanottuaan hän lähti kavereidensa kanssa mökkireissulle.

 

...

Alku

Ladataan...
elamankevat Arpia

En osaisi vastata, jos joku pyytäisi kertomaan, mistä kaikki alkoi. En osaisi kunnolla sanoa edes vuotta. Parhain arvaukseni osuu vuoteen 2013, aikaan kaksi vuotta ennen varsinaisia eropohdintoja. Tuo vuosi oli raskas töissä ja vapaalla.

 

Sain keväällä 2013 uuden kiinnostavan duunin, palkka nousi kohisten ja vastuu samassa suhteessa. Syksyyn mennessä jouduin toteamaan, että homma ei ihan ollut sitä, mitä oli luvattu. Ennen joulua itkin...

Sitku

Ladataan...
elamankevat Arpia

Puoli vuotta aikaisemmin makasin akupunktiopöydällä neuloja päässäni, kasvoissani, käsissäni ja jaloissani. Ajattelin ensimmäistä kertaa kaiken olevan helpompaa, jos vain kuolisin. Karistin ajatuksen mielestäni miettiessäni lapsiani. Alkoi itkettää.

 

Lämpimät kyyneleet polttivat silmiäni ja valuivat ohimoitani pitkin korviini muodostaen niihin pienet kutittavat lammikot. Neulojen takia en voinut liikkua. En raapia korviani tai pyyhkiä kyyneleitäni...

Pages