Kuittinne kiitos

Törmäsin toissapäivänä lähikulmillani halpisvaatekaupan loppuunmyyntiin, ja kun kaikki vaatteet ja korut oli kaupan vitosella, en malttanut olla täydentämättä kevään garderoobia, öh, neljällä uudella villatakilla. Ehkä ne eivät ole maailman kestävintä laatua, mutta toisaalta eihän villatakkeja tarvitse pestä kovin usein (ei ainakaan ennen kuin joku puolituinen alkaa yrjöillä niille…). Löysin myös ihanan värikkään huivin sekä mainion rannekorun ensi viikonlopun Great Gatsby -bileisiin.

Vasta tänä aamuna tyhjennettyäni kassin, jossa kannoin ostokset kotiin, huomasin vaatekaupan kuitin – ja meinasin saada slaagin: 

Kuka, mitä, häh? Meillä Pohjois-Lontoossa! Myyjäpoika oli lähinnä turkkilaisen näköinen, minä en varmasti puhunut kaupassa kellekään suomea enkä edes ollut pukeutunut Marimekkoon – eikähän kassakoneissa ainakaan ennen ollut muutenkaan kielenvalintamahdollisuutta. Melkein tekisi mieli lampsia kauppaan takaisin ja vaatia selitystä… (Päivämääräkin on muuten ihan mielenkiintoinen.)

En taida kuitenkaan jaksaa: Lontoossa on tänään päälle 20 astetta lämmintä ja takapiha kutsuu. Ehkä kohta pääsisikin jo töihin pelkässä villatakissa, oi?