Marraskuu meni tänä vuonna ohi niin hujauksessa, etten oikein edes muista mitä kaikkea kuukausi pitikään sisällään. Ainakin paljon flunssaa ja sairastelua, tosi vähän juoksua, ihan hiukan retkeilyä ja monta kaunista pakkaspäivää. Oli itseasiassa hauska lukea lokakuun postausta,

Kun loin oman jouluni Se oli lämpöinen Täynnä rakkautta ja hiljaisuutta. Aikaa ajatuksilleni. Aikaa pysähtyä. Elän onnelassani Saan jopa kerran itselleni. Saatan yllättää itseni pehmolelulla. Suren luultavasti siitäkin itseäni itsekkyydestä Voisin sääliä itseäni Mutta miksi, Ei

Onpa tänään ollut mukava päivä. Nukuin pidempään, kävin kaupassa, siivoilin ja pojat kävivät kylässä. Ihan ihmeellistä taas, kun ei väsytä. Joskus hyvä olla näinkin. Tänään tuli kuunneltua joululauluja radiosta. 20 päivän päästä ollaan jo aika lähellä joulua. Ja siis

Luukku 3 – joulukuun terveiset Maijulta Tänä vuonna odottelen joulua vähän erilailla kuin ennen. Vuoden aikana on tapahtunut paljon kaiken laista. Pettymyksiäkin on ollut monta. En anna sen kuitenkaan masentaa. Oikeastaan eilen oli ensimmäinen kohokohta minulle joulun odotuksessa. Kuuntelin

Tähän on tultu. Puoli vuotta unelma-ammattiin opiskelua takana. Tällainen tohtorisnainenkin voi oppia uutta ja innostua käytännönläheisestä oppimisesta. Pitää vain heittäytyä, kuten eräs opiskelijakollega kerran hankalan tehtävän äärellä totesi. Ihan totta – pitää uskaltaa

Aloitan vaikka siitä, että minulle ei jätetty mitään kerrottavaa. Kaikki tieto on pitänyt osata etsiä itse. Vain isoäiti mainitsi kerran ohimennen, että isoisäsi tuli tänne Karjalan evakkona. Siinä se. Sanapari ei sanonut mitään eikä kukaan osannut selittää asiaa tarkemmin

Mitä sä haluat muistaa itsestäsi katsoessasi taaksepäin? Tai onko kyse edes halusta vai ihan vain siitä, mitä muistat. Muistatko ne omistamasi asiat vai muistatko ne hetket niiden ihmisten kanssa joiden kanssa olet ollut, mitä tuntenut? Sillä eikö muisto synny tunteesta? Jolloin lopulta

En muista olenko maininnut aiemmin täällä blogissa tai missään somekanavissakaan, mutta mähän innostuin tämän vuoden keväällä ensimmäistä kertaa kokeilemaan ruisleivän tekoa itse. Olen sitä mieltä, että ruisleipä on se paras leipä maailmassa ja parhaimmillaan se on tuoreena ja

Suomalainen joulu on kaamoksen aikaa. On kauniita vanhoja perinteitä, arvokkuutta ja hillittyä juhlan tuntua. On kumaraan painuneita hartioita, kengän alla nariseva pakkaslumi sekä takkatulen yksinäinen loimu, jonka äärellä voi hiljentyä joulun viettoon. Toista se on täällä Espanjassa.