Koska alan olla täysin kypsä tähän alakuloisuuteeni, olen ottanut käyttöön lastenkasvatuskeinona toisinaan varsin mainiostikin toimivan harhautuksen. Ja suunta on todellakin parempaan, sillä vähän aikaa sitten en olisi edes jaksanut harhautella itseäni.

Ihan niin paljon ei ahdista, kun harhauttaa itseään:

– ostamalla uuden keväthamosen.

– ostamalla ikäkriisiinsä kalliita kasvovoiteita, joita todellakin kokee velvollisuudekseen taputella naamaansa aamuin illoin.

– juomalla aamuisin kirkkaanvihreän ohranorascoctailin ja nappaamalla kourallisen kalaöljykapseleita ja vitamiineja ja kuvittelemalla samalla elimistönsä puhdistuvan niin, että suhina käy.

– riehumalla tyttären kanssa.

– pakottamalla itsensä nukkumaan viimeistään puoli yhdeltätoista.

– varaamalla kalenterista kerran viikossa kaksi tuntia aikaa tehdä sitä, mitä huvittaa.

– likoamalla vesijumpassa mummojen seassa ja taistelemalla veden alta väkisin ponnahtelevaa pötköä vastaan. Istumalla saunassa puoli tuntia ihan hiljaa.

– näkemällä ystäviä ja nauramalla.

Kävin myös tänään juttelemassa työpsykologin kanssa ja huomasin, mikä voima on tunteiden sanottamisella. Lastenkasvatuskeino muuten sekin.