Ladataan...
ALUAP

Jep, täällä ei edelleenkään ihan hirveästi nukuta. Mun unettomuudessa on oikeastaan kolme osaa, jotka kaikki omalta osaltaan vaikeuttaa nukkumista.

1) Mua ei nukuta. Saatan illalla kyllä olla ihan tööt ja esim. silmät tuntuu väsyneiltä, mutta multa puuttuu sellanen unettavan raukea olo. Missään vaiheessa ei tule tunnetta, että nytpä olis ihana mennä sänkyyn ja nukahtaa. Silmien väsymyskään ei ole sellaista silmäluomia umpeen painavaa sorttia vaan enempi vain ärsyttävää paineen tunnetta. Joskus saatan saada tuon oikeasti unisen fiiliksen iltapäivällä, pari kertaa olisin ollut ihan valmis nukahtamaan bussiin, mutta iltaisin sitä ei tule.

2) Kun kuitenkin päätän mennä sänkyyn, menee koko kroppa heti johonkin ylivireystilaan. Makuulle käytyäni jalat alkavat täristä ja sydän sykkiä, silmät sulkiessa päässä pyörii. Tästä tilasta olen onneksi oppinut suht hyvin itseni rentouttamaan juttelemalla pääni sisällä rauhoittavia asioita tyyliin kaikki on hyvin, ei mitään hätää, makaat tässä omassa mukavassa sängyssä.

3) Rentouduttuani olisi normaalisti nukahtamisen vuoro mutta mulla sen sijaan tapahtuu äkillinen valpastuminen ja rennosta tokkurasta havahtuminen. Joskus saatan torkkua puoli tuntia, joskus tunninkin, mutta lyhyen pätkän jälkeen havahdun vireäksi enkä pysty enää rentouttamaan itseäni. Tässä vaiheessa nousen yleensä pois sängystä, käyn vessassa ja värittelen mielenrauhakuvia 10-30 minuuttia. Saatan imeskellä rennien tai suihkutella physiomeriä tukkoiseen nenään, ehkä haukkaan vähän happea ikkunasta. Jos olo on tosi levoton, katson ehkä telkkarista jotain yöllistä hömppää.

Vaihe 3 toistuu yön aikana 1-n kertaa. Parhaimpina öinä olen poissa sängystä vain kerran-pari ja pääsen rentoon univaiheeseen jo klo 01 aikoihin. Tällöinkin heräilen vessaan ja peittelemään esikoista mutta uni tulee sänkyyn palattua helposti. Huonoimpina öinä rennot unet alkavat vasta 03-04, ja herätys kun on arkena seiskalta, niin ei siinä paljoa ehdi nukkumisesta nauttia.

Tässä reilun kuukauden aikana oon onnistunut löytämään joitain asioita, jotka auttaa mua pysymään järjissäni ja ehkä vaikuttavat unen laatuunkin:

Unipäiväkirja. Kirjaan joka päivä uneen mahdollisesti vaikuttavat aktiviteetit (kirkasvalo, liikunta, ulkoilu, iltapala jne.), nukkumaanmenoajan ja öisistä heräämisistä (muut kuin vessakäynnit) alku- ja loppuajan + mitä tein. Mitään varsinaista hyvän unen kaavaa en ole onnistunut toiveistani huolimatta löytämään, mutta aamuisin laskettu sängyssäoloaika on yleensä ennemmin positiivinen kuin negatiivinen yllätys, ja päiväkirjan pitäminen lisää jotenkin kontrollin tunnetta.

Väritys. Hyvää, rauhoittavaa yöaktiviteettia heräämisten ajaksi.

Kirkasvalo. Luulen, että kaamos on osatekijä mun unettomuudessa, ja kirkasvalo tuntuu auttavan öihin edes vähän.

Ulkoilu auringonpaisteessa. Parhaat unet olen saanut niinä päivinä, kun olen viettänyt reippaasti aikaa ulkona valossa. Sääli vaan, että niitä valoisia päiviä ei vielä hirveästi ole.

Liikunta. Raskaushieronta. Osteopatia. Ystävien seura. Tuovat hyvää oloa ja rentoutta niin kehoon kuin mieleenkin.

Tolkuissaan auttaa pysymään myös upean joustava töpaikka, josta neuvottelin itselleni osa-aikaiset ja iisimmät työt viimeisen kuukauden ajaksi, sekä tietenkin ihanat mies ja poika ja muut läheiset. Ja lähestyvä kevät ja synnytys ja luotto siihen, että tää on vain vaihe, joka loppuu joskus.

Jos jollain on muita hyviä kikkoja, niin saa jakaa. Toivottasti mun listasta on myös apua jollekin toiselle (raskausajan) unettomuudesta kärsivälle!

Share
Ladataan...

Ladataan...
ALUAP

Harvoin innostun mistään sovelluksesta niin paljon, että kokisin tarpeelliseksi hehkuttaa sitä muille, mutta NYT!

Kuuntelen Slushissa Nelli Lähteenmäen esitystä ihastuksen vallassa. Nelli puhuu siitä, kuinka helposti media varastaa aikaamme. Kuinka suosituimmat sovellukset perustuvat siihen, että silmiemme eteen avautuu uutta sisältöä niin kauan kuin jaksamme sovellusta selata. Kuinka meidän pitäisi miettiä, mikä sovellus oikeasti ansaitsee jotain niin arvokasta kuin aika.

Ryhdyn heti poistamaan seurattavia instasta ja facebookista.

Nelli puhuu sovelluksesta nimeltä YOU, joka ei tahdo meidän uppoutuvan itseensä liian pitkäksi aikaa. Joka tahtoo auttaa meitä kohti parempaa elämää tarjoamalla pikkuisia tehtäviä, micro-actioneita, valitsemistamme teemoista. Tehtäviä tulee päivässä vain rajallinen määrä, joten ylisuorittamaan ei pääse. Suoritettuja tehtäviä juhlitaan, mutta niiden määrällä ei kilpailla. Jos jonain päivänä jättää tehtävän tekemättä, sen saa eteensä uudelleen seuraavana päivänä. Suorituspaineita ei ole, mutta oikeasti mielekkäät tosielämässä suoritettavat tehtävät motivoivat.

En usko minkään sovelluksen vaikuttaneen niin vahvasti omiin toimintamalleihini kuin YOU:n, vaikka olen käyttänyt sitä vasta pari viikkoa.

Facebookia selatessani mietin nykyään jokaisen postauksen kohdalla, tuoko se minulle erityistä iloa tai hyötyä, ja poistan seurattavistani tahot, joiden postaukset eivät anna minulle mitään.

Instagramissa seuraan nykyään 70 henkilöä entisen 270 sijaan. Kun ennen postasin päivittäinkin, oli kahden edellisen kuvani välillä ehtinyt vierähtää viikkoja.

YOU:n myötä pääsen osaksi positiivista ja kannustavaa yhteisöä, jossa ei eletä kiiltokuvaelämää. Suoritetuista tehtävistä postataan kuva sovellukseen, mutta sen saa halutessaan määritellä yksityiseksikin. Toisaalta yksityisyydelle ei ole tarvetta, koska kuviin tuntuu tulevan yksinomaan positiivisia reaktioita.

Omat tehtäväteemani tällä hetkellä ovat Technology-smart, Moving & exercise, Me-time, Parenting ja Creativity. Tehtäväjonossa on sellaisia tehtäviä kuin Share memories, Read something inspriring ja Focus. Jokaisen tehtävänannon yhteydessä kuvaillaan tehtävän merkitystä laajemmin ja annetaan erilaisia vinkkejä sen suorittamiseen. Muiden suorituksia voi selailla inspiraatiota saadakseen. Tehtävät tuntuvat aidosti mielekkäiltä, ja koko sovellus vain, no, ihanalta.

Kokeile itse!

Share
Ladataan...

Ladataan...
ALUAP

Lauantaina olen pojan ja vanhempieni kanssa maalla. Nukun pojan vieressä 10 tunnin yöunet. Ei mitenkään harvinaista herkkua, arkenakin unta kertyy helposti ainakin 8 tuntia. Olen hyvä nukkumaan, nukahdan nopeasti ja melkein missä olosuhteissa vain. Autossa matkalla maallekin otin torkut, sunnuntaina pojan päiväuniaikaan nukun minäkin sohvalla.

Sunnuntai-iltana palaan junalla kotiin. Teen normaalisti iltatoimet ja käyn petiin. Jossain vaiheessa havahdun hengenahdistukseen. Käyn ulkona haukkaamassa happea. Pyörin sängyssä. Käyn juomassa ja vessassa. Ahdistaa. Herätän miehen. Mun henkeä ahdistaa, en voi nukkua. Nukkuminen pelottaa. Mies lohduttaa. Kokeilen sohvaa ja maalla edelleen olevan pojan sänkyä. Kasaamme tyynyjä korkeaksi pinoksi sänkyyn. Horrostan miehen kainalossa mutta uni ei tule. Kolmelta siirryn sohvalle katsomaan leffaa. Toivon nukahtavani vahingossa elokuvan aikana mutta niin ei käy. Viideltä kömmin takaisin sänkyyn ja onnistun kai vihdoin nukahtamaan.

Maanantaina on paha olla. Olen pitänyt itseäni ihmisenä, joka ei ikinä voisi sairastua masennukseen, koska on niin perustavanlaatuisella tavalla positiivinen. Yhtäkkiä tönötän sohvalla ilman yhtään positiivista ajatusta. Mietin, miksi ihmeessä me olemme päättäneet tehdä toisen lapsen ja miten me ikinä selviämme siitä. Toisaalta haluaisin 25-viikkoisen vauvan samantien ulos kohdustani, toisaalta toivoisin voivani kelata aikaa taaksepäin siihen, kun mitään vauvaa ei vielä ollutkaan. En osaa ajatella tulevaisuutta. Aivoni yrittävät tuottaa sellaisia ajatuksia kuin kaikki on hyvin, on ihanaa saada vauva, mulla on ihana perhe ja elämä. En usko niitä. Tuntuu kuin olisin mustan sumun sisällä. Nukkuminen voisi auttaa mutta en halua yrittää. En kuitenkaan saisi unta. On hirveä ikävä normaalia perhearkea. Sitä, jota elettiin vielä edellisenä päivänä. Mikään ei huvita tai tuota iloa.

Lääkäri ei löydä mitään erityistä syytä hengenahdistukseen. Saan närästyslääkkeitä ja nenäsuihketta. Olen sairaslomalla koko viikon, koska uni ei tule. Hengenahdistusta ei enää ole mutta nukkumaanmeno ärsyttää. Alakulo sentään loppuu ja yhtäkkiä olen taas oma itseni. Mietin vauvalle nimiä, suunnittelen tulevaisuutta. Elän. Raskaushieronnassa kaduttaa, että varasin ahdistuksissani vain tunnin ajan 90 minuutin sijaan. Hierontapedissä jumissa oleminen ei tuntunut hyvältä ajatukselta vielä edellisenä päivänä mutta nyt en haluaisi pois.

Unettomuus vaivaa edelleen mutta parempaan suuntaan ollaan menossa. Alakulon loputtua silläkään ei oikeastaan ole väliä. Tuntuu hyvältä olla taas oma itsensä. Kiroan raskaushormonit mutta toisaalta olen kiitollinen opettavaisesta kokemuksesta. Aika harva varmaan pääsee kurkistamaan masentuneen sielunmaisemaan tällä tavalla pikakelauksella. Pliis, ei enää uudestaan, eihän?

Share
Ladataan...

Ladataan...
ALUAP

1. Isorintaisten naisten tisseihin kiinnitetään epätoivottua huomiota.

2. Kaikenkokoisten naisten on vaikea ostaa rintsikoita.

3. Naiset ei ehkä halua kulkea tissit paljaana kadulla, mutta siihen pitäisi olla mahdollisuus, koska miehilläkin on, paitsi että miestenkään ei pitäisi kulkea ilman paitaa muualla kuin uimarannalla.

Mä en ehkä ollut ihan kampanjan kohderyhmää, koska mun on vähän vaikea samastua mihinkään näistä. Kiva, jos joku sai kampanjasta enemmän irti.

Mun tissit on raskaus- ja imetysaikoja lukuunottamatta olleet niin pienet ja varsinkin kaukana toisistaan, että mun on ihan turha haaveilla mistään tissivaosta. Sen takia mun mielestä isorintaisilla naisilla on valtava rikkaus valita, haluaako näyttää seksikästä vakoa vai pitää tissit piilossa. Sitten on nää "tahdon pukeutua, miten haluan, ilman että rintojani seksualisoidaan", minkä mä tajuisin, jos tyyppi ite ei pitäis tissejä laisinkaan seksuaalisena elementtinä koskaan (vrt. että sun vaikka käsivarsia kehuttais joka yhteydessä tosi kuumiks ja upeiks ja ihaniks). Mutta mun mielestä ei voi valita, että nyt mä vähän näytän tissiä ja se näyttää musta seksikkäältä mutta en kyllä halua että kukaan muu ajattelee niin paitsi jos se on tosi kuuma tyyppi itekin. Ehkä tää käsivarsikeissi toteutuu, jos vaikka kuumana kesäpäivänä pukeutuu johonkin mahollisimman kevyeen toppiin sen enempää tissejään ajattelematta, ja joku tulee kuolaamaan viereen. Kyllähän se varmaan rupee parin kerran jälkeen vähän nyppimään. Mun mielestä tissien kantaja ei kuitenkaan voi valita, milloin ne on seksuaalinen elementti ja milloin ei, koska se riippuu katsojasta.

Mitä tissien peittämiseen tulee, niin mun mielestä se ei liity niiden seksuaalisuuteen vaan niiden funktionaalisuuteen. Pippelin funktio on pissaaminen ja lapsen siittäminen. Pimpin funktio on pissaaminen ja lapsentekoon osallistuminen. Perseen funktio on kakkaaminen. Naisen tissien funktio on lapsen ruokkiminen. Kaikki nää on jollain tasolla henkilökohtaisia/jonkinlaista hygieniaa vaativia toimenpiteitä. Miehen "tisseillä" ei vastaavaa funktiota ole, joten peittämistäkään ei tarvita.

Kuvituksena kaikki parivuotisen instahistoriani ajalta löytyneet edes tissejä sivuavat kuvat. Kaikkien kohdalla oon miettinyt tissitöntä kuvaa kauemmin, haluanko julkaista itseäni kyseisellä tavalla esittelevän kuvan. Suhtautuisin luultavasti eri tavalla kuvaan, joka olisi otettu huomaamatta. Jopa alastonkuva, jossa en olisi tietoisesti läsnä kameran edessä, olisi todennäköisesti mielestäni vähemmän seksikäs kuin nämä kuvat, vaikka näissäkin esiintyy "vain" saikkupäivä, otsaryppy, kuuman kesäpäivän biitsiasu ja aikuispukeutumisonnistuminen ekassa oikeassa yöpuvussa vuosiin. Kaikki näistä on silti myös tietoisesti seksikkäämpiä kuin peittävämmät kuvat, ja mun mielestä on mun velvollisuus tajuta se.

Share

Ladataan...
ALUAP

Minä olen toiminnan nainen. Kun saan ajatuksen hyllyn siirtämisestä toiseen huoneeseen, olen seuraavassa hetkessä jo tarttunut toimeen. Aloitan harrastuksia ja töitä, kun kaipaan uutta sisältöä elämääni. Lopetan harrastuksia ja töitä, kun ne eivät enää tunnu hyviltä (tai kun satun kyllästymään).

Nyt olen oudossa välitilassa. Tiedän, että helmikuussa kaikki muuttuu kuitenkin, kun jään äitiyslomalle ja sitten vauvan kanssa kotiin. En voi harrastaa juuri mitään (koska liikunta on no-no, aika ja jaksaminen eivät anna periksi moneenkaan juttuun, enkä voi sitoutua kovin pitkäksi aikaa mihinkään). Niin hullu en ole, että yrittäisin vaihtaa työpaikkaa 12 viikoksi.

Yritän paikata vaihtelunhaluani uusilla pussilakanoilla, vaatekaapin karsimisella, materiahaaveilla ja miettimällä unelmien harrastuksia, työ- ja opiskelupaikkoja tulevaisuuteen.

Pitkäjänteisyys ei todellakaan ole hyveeni.

Share
Ladataan...

Pages