Päivät täällä tuntuvat kuluvan ihan mahdotonta vauhtia. Mulla on sama työtahti kuin viime syksynä, eli kolme esseetä kahdessa viikossa, mutta tämän lisäksi pitäisi jo pikkuhiljaa alkaa valmistautua maaliskuisiin ykkösvuoden kokeisiin. Opintojen suhteen on siis aikamoinen kiire, mutta olen vielä tähän asti onnistunut välttelemään pahinta stressiä. Tämä johtuu pitkälti siitä, että tietoisesti välttelen kirjoihin hukkumista ja yritän ylläpitää sosiaalista elämää, ja ajattelinkin kertoa vähän mitä tavalliseen viikkoon täällä kuuluu näin opiskelun lisäksi.

Palataan siis viime viikkoon, eli meidän laskutavalla Hilaryn toiseen viikkoon. Yleensä käyn maanantaisin zumbassa ja Amnestyn tapaamisessa, mutta viime viikolla oli meidän collegen oikislaisten eli niin kutsutun Younger Societyn dinner, ja syötiin kolmen ruokalajin illallinen Balliolin ruokasalissa tuutoreiden kanssa. En vieläkään ole tottunut siihen, että meidän tuutorit oikeasti ovat alansa huippuja; hihkun edelleen joka kerta, kun bongaan tutun nimen lukemastani artikkelista tai oppikirjasta. Hyvänä esimerkkinä toimii mun ’henkilökohtainen tuutori’, joka vaikuttaa lähinnä vain herttaiselta keski-ikäiseltä mieheltä joka tykkää paljon kissoistaan, mutta jolta kerran saimme kirjasuosituksia. Perustelut kuuluivat suunnilleen näin: ”se on todella hyvä kirja, ja minä tosiaan tiedän koska itse kirjoitin sen.” Oli siis tosi kiva tutustua tuutoreihin paremmin!

Viime viikko oli siitä harvinainen, että mulla oli kaksi ’virallista’ illallista, ja vielä peräkkäisinä päivinä. Olen mukana International Relations Societyssa, ja tiistaina meillä oli speaker event. Pääsin myös illallistamaan meidän puhujan Sir Sherard Cowper Colesin kanssa ennen itse tapahtumaa, ja oli kieltämättä aika mahtavaa päästä ihan henkilökohtaisesti juttelemaan hänenkaltaiselleen diplomatian veteraanille. Hänen puheensa arabimaiden tulevaisuudesta ja länsivaltioiden vastuusta oli hyvin avartava, ja sain taas muistutuksen siitä, miten fiksuja tyyppejä täällä onkaan mahdollista päästä tapaamaan.

Tapahtuman jälkeen lähdin parin kaverin kanssa jokaviikkoisille LGBTQ-societyn drinkseille. Moni society järjestää tällaisia drinksejä, missä voi ostaa edullisia alkoholillisia tai alkoholittomia juomia ja tutustua ihmisiin muista collegeista. Drinkseiltä voi sitten jatkaa klubille, ja niinhän me tehtiin. Tiistait on parhaita päiviä mennä ulos, koska juomat ovat halpoja ja hyvä meno alkaa (ja loppuu) aikaisemmin kuin viikonloppuna. Viimeksikin lähdin kotiin jo puoli kahden aikaan, eli äiti ei syytä huoleen!

Societyjen lisäksi myös colleget ja niiden JCR:t eli kandien ’opiskelijakunnat’ järjestävät paljon tapahtumia. Keskiviikkona käytiin porukalla ja collegen sponsoroimana katsomassa Tanskalainen tyttö (The Danish Girl), ja siinä oli vierähtää kyynel jos toinenkin. Ihan täysin ongelmatonhan kyseinen elokuva ei ole, koska (vaihteeksi) transhahmon näyttelijäksi valittiin cis-mies, mutta muuten se oli mielestäni hurjan kaunis ja tärkeä elokuva. Leffateema jatkui torstaina kun kokoonnuttiin porukalla meidän collegen kappalaisen luo katsomaan Casablancaa. Rento meininki jatkui perjantaisen kirjastomaratonin jälkeen lauantaina Cards Againts the Humanityn parissa ensi vuoden kämppisporukalla. Mainitsin jo syksyllä, että meidän college ei tarjoa kampusmajoitusta toisen vuoden opiskelijoille ja moni asuu sen vuoden yksityisellä. Meillä on ihan mahtava kahdeksan hengen porukka, ja olenkin aika innoissani ensi vuodesta ja yhdessä asumisesta (sekä kunnon keittiöstä, heh).

Tällaista suunnilleen elämäni täällä on silloin kun en ole hautautunut materiaaleineni kirjaston nurkkaan tai lukittaudu pyjama päällä huoneeseeni hakkaamaan läppärin näppäimistöä. Syyslukukausi kului valtavan nopeasti ja paljon energiaa meni ihan siihen, että totutteli tähän kaupunkiin ja yliopistoon. Joululoman aikana tajusin kuitenkin jälleen kerran miten etuoikeutetussa asemassa olen opiskellessani täällä, ja päätinkin ottaa kaiken mahdollisen irti tästä kokemuksesta.