26

Ikä on hassu juttu.

Kalenterin mukaan täytän tänään 26 vuotta. Olen tullut siihen tulokseen, että sen täytyy olla keskiarvo eri i’istä (miten niin suomi on vaikea kieli), jotka vaikuttavat minussa samaan aikaan.

Fysiologisesti olen nimittäin jo kankea keski-ikäinen, joka liikkuu liian vähän ja jää mieluummin kotisohvalle katsomaan Haluatko miljonääriksi kuin lähtee baarin tanssilattialle hytkymään melodiattoman ”musiikin” tahtiin. Ei vanhana enää jaksa. Eikä oikeastaan kiinnostakaan.

Biologisesti olen siinä iässä, että pulla olisi saatava piakkoin uuniin, mikäli haluaa päästä leivontapuuhissa helpolla. Työmarkkinaiän kannalta tämä onkin hankala juttu – kuka nyt hedelmällisessä iässä olevaa naista uskaltaisi palkata? No, ei hätää, sillä lasten hankkiminen EI ole ajankohtaista vielä pitkään aikaan. Senkin uhalla, että biologisesta kellosta saattavat patterit loppua kesken.

Fyysisesti olen jämähtänyt jonnekin 16-vuotiaan tasolle – minkäs sitä ikuinen babyface pyöreille poskilleen mahtaa.

Psyykkistä ikääni olen todella hyvä manipuloimaan. Osaan vaikuttaa varsin fiksulta niin halutessani, mutta tarvittaessa taannun kyllä näppärästi myös kiukuttelevan teinin tasolle. 

Sosiaalinen ikä tarkoittaa kai ennen kaikkea ikään liittyviä rooleja ja sitä, mitä tietyn ikäiseltä odotetaan. No, sosiaaliset odotukset eivät kohdallani taida täyttyä muuta kuin pukeutumisen suhteen. Yhteiskunta odottaa minun olevan työssäkäyvä, asuntolainan hankkinut veronmaksaja, mutta olenkin työtön työnhakija, joka lunastaa satunnaiset tulonsa nollaverokortilla. Buffetissa viihdyn parhaiten lastenpöydässä ranskalaisten, lihapullien ja jäätelön seurassa, vaikka pitäisi olla haltioissaan kaikista niistä merenelävistä ja epämääräisistä lihakimpaleista. Kahvipöydässä kittaan mehua ja kikatan siskon lähettämille snäpeille siinä missä oikeat aikuiset siemailevat sumppia ja keskustelevat päivänpolttavasta politiikasta.

Onpa surullista. Ehkä on vain paras iloita tuosta uudesta kronologisesta iästä, joka ei toistaiseksi vaikuta ollenkaan hullummalta – kolmenkympin kriisikin on vielä miltei yhtä kaukana kuin Trumpin viimeiset kuukaudet presidenttinä! Siihenhän on ikuisuus… Ei siis hätäpäivää, vaan hyvää syntymäpäivää! Minulle.

Missäs se suklaakakku luuraa?

 

Bisous,

Kati