Näpit irti!

CougarWoman

Anna Blue Eyes kertoi viime perjantaina blogissaan ehkäisyidiooteista. Tunsin sanoinkuvaamatonta raivoa vielä pitkään postauksen (ja sen kommentit) luettuani.

Samaisena perjantai-iltana mentiin Ykkösmiehen firman bileisiin. Oli kiva taas tavata työtovereitaan, ja yritin pehmittää takaraivossani yhäkin jyskyttävää miesvihaa ilmaisilla viineillä; seuraamme liittyi nopeasti – kuten edellisvuosinakin – firman siivoojakaksikko: kaksi suustaan terävää ja hauskaa, vahvaa naista, joista pidin jo ensitapaamisella.

Jossain vaiheessa olin tupakkakopissa toisen heistä kanssa. Hänkin oli jo muutaman drinksun nauttinut, ja alkoi kertoa, miten olin ainoa nainen jonka kanssa hän pystyi juttelemaan bileissä. Juuri ennen tupakalle lähtemistä olin jutellut yhden myyntipuolen viisissäkymmenissä olevan jampan kanssa (jolle olin aiemmin avoimesti jakanut uusien asiakkaiden hankintastrategioita); miehestä huokui jotain, johon en ihan osannut sormella tuikata – jotain, joka sai karvani pystyyn joka kerta kun puhuin hänen kanssaan.

Siivooja alkoi puhua miehestä; oli huomannut että olin jutellut kanssaan. Kysyi, mitä hänestä pidän, ja tunnustin että en ihan sataprosenttisesti ole onnistunut sijoittamaan häntä mihinkään lokeroon.

Siivooja oli hetken hiljaa, vetäisi sauhut hieman tärisevin käsin.

“Mä olin kerran siivoamassa kahvihuonetta, kun se tuli sinne. Otti mun lanteilta lujasti kiinni takaapäin ja hieroi etumustaan mua vasten; sanoi että mulla on herkkupeppu ja että vaatii kaiken itsehillintänsä, ettei ota mua siinä ja saman tien. Mä löin sitä kyynärpäällä mahaan mutta seuraavalla kerralla se teki ihan samat.”

Viinistä hieman hiipunut raivo kuohahti uudelleen täyteen voimaansa. Kysyin, oliko nainen kertonut tapahtumasta kenellekään.

“No varmaan ne mua uskoo, siivoojan sana ei paljon paina pukumiehen sanaa vastaan. Mutta mua pelottaa nykyään aina jos joudun siivoamaan tyhjiä huoneita että jos se taas löytää mut.”

Ei perkele.

Tumppasin tupakkani ja ilmoitin lähteväni käymään vessassa. Paluumatkalla näin saman jampan baaritiskillä; vaimonsa seisoi turvallisen välimatkan päässä. Mies hymyili minulle vinosti, skoolasi tuopillaan. Minä suuntasin askeleeni häntä kohti hymy huulillani.

“Noh, eikö ole aika kivat bileet?” Laskin käteni olkapäällensä, ja jatkoin: “Näissä sosiaalisissa tapahtumissa oppii kyllä tuntemaan ihmisiä ihan eri tavalla kuin työkuvioissa.”

Mies myönteli, taputteli olallaan lepäävää kättäni, virnisti hieman juopuneesti. Katse viipyi dekolleteessani; minua ällötti. Ykkösmies tarkkaili tilannetta kauempaa hieman hämmentyneen oloisena. 

“Esimerkiksi toi Tiina (nimi muutettu), juttelin sen kanssa just tupakkakopissa, sillä oli mielenkiintoisia juttuja.” Tiukensin otettani miehen olkapäästä, katsoin häntä merkitsevästi silmiin.

Mies kalpeni hieman, virnistys muuttui väkinäiseksi. Kumarruin lähemmäksi, niin lähelle että haistoin oluen hänen hengityksestään. Yhä hymyillen madalsin ääntäni.

“Jos vielä kuulen yhtään mitään sen suuntaistakaan, en mene pelkästään Arton (toimitusjohtaja) juttusille, vaan myös rupattelemaan vaimosi kanssa. Luulen että häntäkin kiinnostaisi.”

Taputin miestä selkään ja sanoin parhaan pepsodenthymyni säestämänä:

“Noh, hauskoja bileitä vielä, jos ei jutella uudelleen!”

Tiina oli yhäkin tupakkakopissa; oli nähnyt että juttelin miehen kanssa ja uteli, mistä olimme puhuneet. Kerroin. Tiina halasi minua lujasti kyyneleet silmissä.

“Kiitos.”

Ällö pukumies viipyi juhlissa vielä jonkin aikaa, mutta rehvakkaasta käytöksestä ei ollut kuin varjo jäljellä; olkapäänsä olivat lysyssä, hymy ei ulottunut silmiin asti. Hän pälyili minua pelokkaasti koko loppuillan ajan. Vilkutin hänelle, skoolasin viinilasillani, hymyilin pirullisesti Ykkösmiehen kainalosta. Paskiainen. 

 

Kommentit

susaanna (Ei varmistettu)

Mahtavaa! Hienosti tehty!

Miiza

Hei ihan huippu juttu ja toivottavasti mokoma niljake otti onkeensa. Itse aina jään epäröimään, vaikka sielu olisikin tulta ja tappuraa. Pelkään nimittäin (narsisteja läheltä seuranneena), mitä tapahtuu jos vastapuoli onkin narsisti ja pahemman luokan perspatologiaa (siis persoonallisuushäiriötä) sairastava paskiainen...

CougarWoman
CougarWoman

Joo siis niin minäkin yleensä epäröin. Se, että tällä kertaa en epäröinyt hetkeäkään, oli itseasiassa kahden yhteensattuman summa:

a) Se Anna Blue Eyesin postaus

b) Olen lukenut ihan urakalla Leena Lehtolaisen Maria Kallio -dekkareita viime aikoina :D 

Anna Blue Eyes

Kiitän linkkauksesta, sen ansiosta varmasti ainakin muutama uusi löysi tiensä lukemaan tuon kirjoittamani jutun ja erityisesti ne kommentit siellä. Yleensä ei taida olla kauhean positiivista saada lukijoitaan kihisemään raivosta, mutta jos se suuttumus on aiheesta ja vielä purkautuu tähän tapaan, niin jee!

minämariannevain (Ei varmistettu)

Go girl! Ihanaa että otit puheeksi. Järkyttävää käytöstä mieheltä. Miten joku voi olettaa tuollaisen olevan sopiva tapa kohdella ketään?

eviela
NOT A Wonderland

Mahtavaa nainen! Toivottavasti paskiainen todellakin osasi ottaa tästä opiksi lopullisesti, teoilla kun yleensä on seurauksensa. Annankin sinulle virtuaaliposkisuukon ja halin tästä teosta, moni ei moiseen pystyisi. En ole varma mitä olisin itse tehnyt, mutta veikkaisin itseni tuntien jotakin samansuuntaista, tosin hieman suorempana mallina, koska jaksa lätistellä kakkaa vaan totean suoraan mikä on homman nimi :D Tosin väitän tässä tapauksessa oman tyylisi olleen tehokkaampi kuin miten itse olisin toiminut.

Mutta vielä kerran, upeaa nainen!

Lustu

Hoidit tilanteen todella hienosti! Itse olen sen verran äkkipikainen ihminen, että en varmasti olisi kyennyt asiaa noin hienosti käsittelemään vaan olisin suoraa räjähtänyt. Toivottavasti nainen saa jatkossa tehdä työnsä rauhassa.

Nkkkko (Ei varmistettu)

Mielettömän hienoa! Mäkin olen aina kuvitelmassani noin rohkea :D Vaatii vielä hieman ajatustyötä kääntää kuvitelmat toiminnaksi ;)

Torey
Näissä neliöissä

Siis on jotain käsittämätöntä, että millä oikeudella kyseinen niljake on käynyt toiseen käsiksi!? Yököttää toisen puolesta. 

 

HYVÄ COUGARI!

phocahispida

Seksuaaliseen häirintään pitäisi AINA puuttua, mutta voi miten vaikea siitä voi olla puhua tuttavapiirissä / työpaikalla. Kollegoiden ja työkaverien tuki olisi asian selvittelyssä e sisijaisen tärkeää, mutta entä jos yhteisö nouseekin vastaan?

Puin omia kokemuksiani aiheesta täällä:

http://www.lily.fi/blogit/ilman-sinua-olen-lyijya/seksuaalista-hairintaa-eli-sontsalla-otsaan

CougarWoman
CougarWoman

Niinpä. Eihän "Tiinakaan" uskaltanut, koska pelkäsi että tilanne kärjistyy "she said he said" -tyyppiseksi skenaarioksi, eikä häntä uskota. Itsellenihän oli suhteellisen helppoa puuttua tilanteeseen, koska kyseessä ei ollut minun työyhteisöni. 

Aivan karseita kokemuksia sulla(kin)! Näistä pitää puhua ja näihin pitää ehdottomasti puuttua. Vaikka se olisi kuinka vaikeaa.

Tälle ei voi antaa tarpeeksi montaa sydäntä! <3

Looking for...

Omg! Tää on pakko jakaa parin kaverin kanssa, koska meistä jokainen on saanu kokea niljakkaan ukon otteen. Kamalaa kun sä et voi sanoa mitään, koska sut leimataan todella helposti.

Go Cougar!

ritsa (Ei varmistettu)

Oonko mä ainoa, jonka mielestä osa Kuugarin postauksista on fiktiota? Harlekiini-tyyliin kirjoitettua mielikuvituksen tuotetta - toki taitavasti ja välimerkit kohdallaan.

empuska

Mulla alkoi kans värisee "Shit that didn't happen"-tutka aika lailla, jos totta puhutaan. Retteä tapa kirjoittaa ja mutkien luoviminen omaksi parhaakseen ei ole se kombo vakuuttaa mediakriittisempiä tyyppejä. 

CougarWoman
CougarWoman

Onneksi mä en olekaan täällä "vakuuttamassa" yhtään ketään, kunhan raportoin randomilla elämästäni. Ihan se ja sama uskotaanko vai ei :)

Vastakkainen mielipide (Ei varmistettu)

Ei pitänyt tänne enää kommentoida, mutta taas oli pakko. Teit huonosti, CW.
Seksuaalinen häirintä työpaikalla on hyvin vakava asia, sitä, kuten muitakaan työpaikan ongelmia, éi ratkota humalaisia firman bileissä haukkumalla.

Humalainen unohtaa seuraavana aamuna ulkopuoliset pikkusievässä häntä toruneet. Nyt häiritsijä voi suuttua, tällä kertaa tuolle "asioista sinulle juoruilleelle" siivoojalle, joka voi tulla kiusatuksi tai jopa ajetuksi pois työstään, jos häirikkömiehellä olisi vaikutusvaltaa.

Jos olisi halunnut sivusta auttaa, olisi pitänyt olla siivoojaan kahde yhteydessä, sitten kun hän ja sinä olette selvinpäin ja jutella vakavasti, miten ja ketä hän itse haluaa lähestyä omassa työpaikassaan/terveydenhuollosssa/työsuojeluhallinnossa, omassa vakavassa ongelmassaan. Nämä tahot osaisivat auttaa, et sinä pikkusievässä hölmöillen.

Jos haluat korjata virheesi, voisit pyytää Tauskiltasi siivoojan puhelinnumeron, ystävyyden merkeissä, ja soittaa, ja selvinpäin, hänelle, vaikka voi olla että voit enää antaa henkistä ystävätukea. Tauskiisi itse en luottaisi, naista koskevassa seksuaalisessa häirinnässä, jo siksikin, että miesten työpaikkaporukat pitää monesti toistensa puolia näissä syytöksissä, joissa on vain naisen sana miehen sanaa vastaan.

Niin kuin nyt on - sana sanaa vastaan. Se mitä sinulle kerrottiin kännissä firman bileissä, ei todista mitään, jopa siivooja itse on voinut valehdella sinulle, Se olisi harvinaista, mutta tätäkin sattuu, harvinaisesti, naisetkin osaavat olla ilkeämielisiä kiusaajia.

Miss Shi (Ei varmistettu)

Ei pitänyt alentua ees vastaan sulle mutta kun oli pakko.
Se jo että äijän ilme valahti kun Cougar otti ks siivoojan puheeksi, kertoo jo ihan tarpeeksi että kyseessä ei ollut siivoojan kalavaleet, eikä mielestäni ks siivooja olisi kyynel silmässä kiittänyt avusta vaan pikemminkin ehkä pelästynyt Cougarin suoraa toimintaa.
Toisekseen, kuinka humalaan itsesi oikein juot jos unohdat aina mitä juominki-iltoina on tapahtunut? Tuntuu epätodennäköiseltä että äijä olisi sellaisia perseitä vetänyt firman juhlissa vaimonsa edessä. Ja kuinka kännissä luulet Cougarin olleen kun mainitset tässä lyhykäisessä kommentissasi ehkä viiteen kertaan Cougarin humalatilan.
Ja "sitä, kuten muitakaan työpaikan ongelmia, éi ratkota humalaisia firman bileissä haukkumalla." ööh kuka tässä haukkui ketä? Cougar ei tehnyt mitään julkista nolausta tai järjestänyt kohtausta tai haukkunut miestä, vaan varoitti tätä tekemästä samaa enää toiste.
Ja lopuksi, avun hakeminen työpaikasta/terveydenhuollosta/työsuojeluhallinnosta ratkaisee aina ongelman? Voi naiivi. Joskus tuollaisiin sikoihin ei toimi kuin henkilökohtainen kontakti ja lyönti vyön alle, eikä ylemmälle taholle (joka koostuu mitä todennäköisimmin miehistä anyway) valittaminen.

Vierailija (Ei varmistettu)

"kuinka humalaan itsesi oikein juot jos unohdat" Vast: että yhä muistaa mitä tapahtui ei tarkoita, että aivoissa ei olisi alkoholia, joka ei vaikuttaisi, käytökseen tai tunteisiin.

Kuka tässä haukkui ketä? Vast: CW haukkui pikkusievässä hänelle tuntematonta miestä, aviomiehensä työpaikan juhlissa, se on myös hyvää käytösetikettiä vastaan, aviomiestä voi hävettää nyt.

avun hakeminen.. ratkaisee aina ongelman? Ei aina, mutta ammattinsa vuoksi häirinnän hoitamiseen koulutetut ja myös vaitiolovelvolliset ihmiset ratkaisevat ongelman luotettavammin kuin CW pikkusievässä baaritiskillä parjaamassa aviomiehensä työkaveria.

Jane C.

Koska onhan se ehdottomasti parempi jättää seksuaalisen häirinnän uhri selviämään yksinään! Jos jotakuta pahoinpidellään kadulla, en toki auta tai puutu asiaan, vaan kävelen ohi, koska ammattinsa vuoksi väkivallan hoitamiseen koulutetut ihmiset ratkaisevat ongelmat luotettavammin. Silmät kiinni vaan.

Uskon, että kertomuksen mies tuskin sosottaa aiheen tiimoilta CW:tä tai hänen aviomiestään. "Pidä naisesi paremmin kurissa, hyi hyi! Se tuli torumaan minua lähentelystä, kuinka se kehtaa!". Myös haukkuminen on toki subjektiivinen kokemus, mutta itse en havainnut mitään haukkumiseen viittaavaa.

Vierailija (Ei varmistettu)

"onhan se ehdottomasti parempi jättää seksuaalisen häirinnän uhri selviämään yksinään!"
Tätä en ehdottanut. Ehdotin ratkaisua kahdenkeskisestä keskustelusta siivoojan kanssa,sitten, kun ollaan molemmat selvin päin.

"mies tuskin osottaa"'
Voit arvuutella, mutta et tietää, mitä tuntematon mies puhuu. Jos puhuisi, hänen oma tulkintansa voi olla mikä vaan. Pikkusievässä olevalla CW:lla on voinut selvinpäin olevia todistajia. Koska CW:n käytös oli sivistymätöntä ja epäsopivaa yritysjuhliin, ei ole epäselvää, ketä paheksutaan, jos todistajia olisi.

Jane C.

Mielestäni olisi todella törkeää ja lähestulkoon ihmisarvoa loukkaavaa paheksua enemmän CW:tä kuin tätä kertomuksen mieshenkilöä - miksi humalassa annettu varoitus - vaikka olisi kuinka tökerö - olisi pahempi kuin mahdollinen seksuaalinen häirintä?

Sinänsä ymmärrän pointtisi, että asia olisi ollut ammattimaisempi hoitaa kahden kesken - mutta mielestäni CW:n tapa toimia oli ehdottomasti oikeudenmukaisempi.

Vierailija (Ei varmistettu)

"miksi humalassa annettu varoitus - vaikka olisi kinka tökerö - olisi pahempi kuin mahdollinen seksuaalinen häirintä?
Tuntemattoman humalaisen käytös toiselle humalaiselle ei ole varoitus eikä poista seksuaalista häirintää, se on hölmöilyä. Näille naisille lähinnä nauretaan duunien miestyöporukoissa, juhlista seuraavana päivänä. Ko. mies voi toki suuttuakin -aiheesta siten, että yrityksen vieraana kutsutun, firman työntekijään kohdistuva silmillehyppy osoittaa huonoa käytöstä.

Oikeudenmukaisuutta ei ole, joxs hutkitaan ennen kuin tutkitaan. CW päätti, että osaa tunnistaa miehen seksihäiriköksi, vaikka vain siksi, että työntää oman seksikkään juhla-asunsa hajuetäisyydelle miehestä ja mies katsoi vakoon. Humalaisen (siivoojan) puheeseen ei saa koskaan varauksetta luottaa, vaikka yleensä nainen ei valehtelekaan. Ensin tutkitaan, sitten hutkitaan, on viisaan naisen ohje.

kuolematon (Ei varmistettu)

USKOMATTOMAN HIENOA TOIMINTAA!!! Oikeen hymy levisi korviin kun luin tämän! Todella upeaa :)

lalla a paris

YOU. ROCK.

dreamon (Ei varmistettu)

"Yes, I have breasts and big butt- No, you can't touch them."

Hallahalla (Ei varmistettu)

Oot kyllä asiallinen nainen! Olispa mustakin tuohon!

psoeda (Ei varmistettu)

Mikset ole kirjoitellut mitään hetkeen :(

CougarWoman
CougarWoman

:) Olin työn puolesta edellisen viikon mualimalla... 

Nims
Simply Beautiful

Just noin!! Hienosti tehty!! Ihan mahtavaa. Ja ällöttävä tyyppi :/ 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.