Kolmas kerta toden sanoo eli Las Palmasin maraton 2014

Fitness Führer

Tässä lopultakin pitkä rapsa Las Palmasin maratonilta. Oli niin kiire rannalla maatessa, että en jaksanut kirjoittaa aiemmin..! Jos seuraat muualla somessa, niin tiedät jo, miten reissussa kävi. Niille, jotka eivät tiedä ja jotka eivät jaksa seikkaperäistä selostusta lukea, kerrottakoon, että maaliin pääsin. Mikäli taas haluat kokonaiselämyksen, soita taustalla väliin lyödyt musiikkivideot, joiden kappaleet on valittu suoraan soittolistaltani.

Ennen maratonia olin yllättävän rauhallinen. Se johtui suurelta osalta siitä, että olin saanut Liin puolestamurehtijakseni, ja koska tiesin, että joku on kauhuissaan saatoin itse olla tyyni. Osansa oli ehkä silläkin, että käytin lähes kaiken varastossa olleen hermoiluni edellisenä päivänä lasten "maratonin" aikaan. Molemmat palleroni osallistuivat sille, nuorempi ensimmäistä kertaa mihinkään kisantyyppiseen.

Lähdössä sarja prebenjamin femenino.

Lähdimme lasten maralle kahta tuntia ennen starttia (matka veisi normaalisti noin 40 minuuttia), mutta osuimme sekä onnettomuuspaikalle, jossa tie oli poikki että paikallisbussiiin, joka kierteli lähiötä tunnin. Ehdimme ajoissa, mutta vain siksi että kisa ei alkanut ajallaan. Tapahtumassa kaikki info tuli espanjaksi, jota osaan sen verran, että kykenen lukemaan ruokalistaa. Saimme lapset kuitenkin lähtemään silloin kun pitikin, mutta maaliintulon jälkeen hukkasimme toisen. On kuulkaa joka äidin suosikkiasioita hukata viisivuotias ulkomailla... No, lapsi löytyi mutta leukaperät ja reidet olivat krampissa kaikesta siitä hermoilusta.

"Whole big marathon?"

Jo aamulla seitsemän jälkeen Playa del Inglesin bussipysäkillä huomasi, että kisa oli selvästi kasvanut edellisvuodesta. Linjuri tuli lähes täyteen keltanyssäkkäistä porukkaa ja kannustajia. Takanani istunut heppu kysyi, minkä matkan meinaan juosta, ja lupasi kannustaa. Hän oli ensimmäinen, joka ei kummastellut että juoksen pisimmän vaihtoehdon. Kisaexpossa infossa päivystänyt nainen ihmetteli, onko valintani tosiaan whole big marathon kympin tai puolikkaan sijaan, ja hotellimme vapaa-ajanohjaaja kysyi, tiedänkö sen olevan 42 kilometriä. 42? 42! Mitä helvettiä!?!

Whole big marathonin ja puolikkaan lähtö. Olen tuolla jossain kymmenen metriä sinisestä tuubista taaksepäin.

Kisapaikalla olimme tällä kertaa hyvissä ajoin, ja minä olin hermoilin oikeastaan vain sitä, että ehdinkö vessaan ennen lähtöä. Sekä hieman sitä, toimisiko musiikinkuuntelulaitteistoni. Koska olen näinkin kokenut tapahtumajuoksija, en tietenkään ollut testannut sitä etukäteen. Lähdössä oli niin kova meteli, että en kuullut luureistani mitään ja ajattelin jo epätoivoisena, etteivät ne toimi. Laukauksen kuultuani ja lähtöviivan ylitettyäni meteli hiljeni, ja kuulokkeistani alkoi soimaan La Isla Bonita, mikäs sen sopivampaa.

This is where I long to be/ La isla bonita

Ensimmäinen kierros

Lähdin liikkeelle mielestäni suhteellisen rauhalliseen tahtiin, mutta ensimmäisellä kilometrimerkillä huomasin olevani vitosella alkavalla minuuttiluvulla. Oho. Jatkoin samaan tahtiin, mutta ajattelin että äkkiäkös tässä hyytyy. Viimeisillä treenikerroilla en sitten millään saanut juostua edes kutosella alkavia lukemia, vaan kovin mihin kykenin oli jotakin 7:15 per kilometri, ja jo se oli todella kovan työn ja tuskan takana. En uskaltanut uskoa, että se johtuisi pelkästään vaatekuormasta ja hangesta, vaan ajattelin että tässä kunnossa sitä nyt ollaan, ei mahda mitään.

Ensimmäiset kilometrit sujuivat nopeasti ja kevyesti. Katselin maisemia ja katselin muita, ja pidin onnistuneesti koko matkan pituuden poissa mielestäni. Hieman alkoi huolettaa se, että missään ei näkynyt pilvenhattaraakaan. Edellisinä päivinä Las Palmasissa oli ollut noin 18 astetta, pilvistä ja tuulista, kuten yleensä. Vaan ei tänään: kirkas taivas ja parikymmentä astetta heti aamusta.Kuuma tuli jo ennen viiden kilometrin kohdalla ollutta ensimmäistä juomapistettä, ja kaduin että en ollut ottanut aurinkolaseja enkä hattua.

Kuudennen kilometrin tienoilla juoksin kiinni vanhemman suomalaismiehen. Hän kertoi olevansa viidennellä maratonillaan. Aika samalla kokemustasolla siis ollaan, ajattelin, kunnes hän jatkoi: tänä vuonna. Tänä vuonna?! kysyin lähes kauhuissani. Kävi ilmi, että Unskilla oli takanaan yli 100 maratonia ja edessä muun muassa 24 tunnin juoksu. Sisäradalla. Aamuyöstä alkaa väsyttämään, hän kertoi. Silloin sitä miettii, onko tässä mitään järkeä. Ei siinä taida olla, vastasin, mutta väliäkö sillä?

Come on and dance! Come on and dance!

Jatkoin eteenpäin hyvissä voimin, joskin kuumissani. Vauhti pysyi suureksi ihmetyksekseni hyvin, ja jossain vaiheessa leikittelin sillä, että olisin juossut kympin ennätyksen, mutta Las Canterasin rantabulevardilla auringonporotus alkoi käymään tuskalliseksi. Korkein mittarissa näkemäni lukema oli 28 astetta. Yritin ajatella, että se johtui vain mittariin kohdistuvasta paisteesta, mutta koska sama paiste kohdistui kupoliini, ei ajatuksesta ollut apua. Vauhti tuntui hyytyvän ja olo oli ikävä. En kestänyt ajatella loppumatkaa, joka alkoi väkisinkin hivuttautumaan mieleeni. Ja nyt oltiin vasta kymmenen kilometrin kohdalla. Toisaalta, nyt oltiin siinä, eikä tuntiakaan ollut kulunut. Pystynkö todellakin pitämään tämän tahdin, vaikka olin harjoitellut niin vähän, ja vaikka en kotona saanut kuin raahustettua toivottoman hitaasti?

12 kilometriä. Tämä on viimeinen maratonini. Tällä kertaa olen tosissani. Tämä on ehdottomasti viimeinen. Tämä on hirveää. En mitenkään jaksa koko matkaa, en mitenkään. Haluan pois täältä.

13 kilometriä. Miksi oi miksi kaadoin vettä päähän niin, että sitä meni korviin? Nämä kuulokkeet eivät pysy enää!

14 kilometriä. Enintään kolmisen kilometriä niin näen lapset. Ja kohta pääsen varjoon, tämä jättömaa vain tässä välissä.

Mikä jättömaa? Mistä nämä ylämäet tulivat?

15 kilometriä. Alle puolitoista tuntia?! Mitä ihmettä? Todellakin, juoksen täällä ennätyksen.

16 kilometriä. Mikä tässä se ongelma oli? Musiikki on hyvää, askel on kepeä, kannustajia on paljon ja varjoisilla kaduilla viileää. Onpas ihanaa juosta täällä.

17 kilometriä. Katso mihin aikaan olen tässä! Katso mihin aikaan!

18 kilometriä. Juoksen muuten puolimaratonin ennätyksen tässä samalla.

19 kilometriä. En halua juosta toista samanlaista. En halua juosta maratonia enää ikinä. En juokse, ihan oikeasti. En.

Olettamani mukaan brittiläinen tyttö taittuu kaksinkerroin vanhan kaupungin ylämäessä. You're doing just fine, keep going, sanon. Takaani kuuluu niin innokas okay!, että jaksan itse sen voimalla pitkään.

20 kilometriä. Hitto, nyt tulee kiire jos meinaan olla puolivälissä ennätysaikaan. Sen juoksen vaikka en jaksaisi toista kierrosta päälle.

21 kilometriä. Juoksin puolikkaan ennätyksen keskellä maratonia! Juoksin puolikkaan ennätyksen keskellä maratonia!

Holmgard and beyond/ That's where the winds will us guide/ For fame and for gold/ Set sail for those lands unknown!

Toinen kierros

Suurin osa noin 5 500 osallistujasta juoksi joko kympin tai puolikkaan (ja voi olla, että tuossa luvussa ovat mukana myös lapset). Maratonille oli ilmoittautunut noin 700 juoksijaa, joten väki harveni radikaalisti puolimaratonin merkin jälkeen. Olin iloisesti yllättynyt vauhdistani, mutta myös melko väsynyt. Pakka oli alkanut hajoilla jo alkumatkasta, ja nyt se oli levällään pientareilla. Yritin keskittyä musiikkiin, josta olikin aina välillä suurta apua, ja siihen, että pian taas tulisi sieniasema ja saisin viilennystä.

Toisen kierroksen juomapiste oli samassa paikassa kuin ensimmäinenkin, joten uuden kierroksen alkuun ehti tulla melkoinen jano. Minusta tuntui, että olin hidastunut todella paljon, mutta en pystynyt tekemään asialle mitään. Ajattelin kauhulla edessä odottavaa pitkää suoraa, noin kaksi kilometriä suuntaansa, jolla ei olisi lainkaan varjoa. Yritin kuumeisesti laskea, missä vaiheessa olisin juossut 2/3 matkasta, mutta en pystynyt selvittämään, olisiko se 26, 27 vai 28 kilometrin kohdalla. Päätin iloita vasta näistä viimeisellä, varmuuden vuoksi. Ilo jäi hieman laimeaksi, olin niin uupunut ja tuskainen. 29 kilometrin kohdalla oli kolme tuntia takana, olin hidastunut, mutta en mitenkään radikaalisti.

Söin tuon tuostakin Siripirejä, ja join joka juomapisteellä joko vettä tai urheilujuomaa, jos sitä oli tarjolla. Söin myös pari omenanviipaletta ja banaaninpalan. Viimeksimainittu oli erikoisen makuinen: onpas näppärää ripotella siihen suolaa, ajattelin kunnes tajusin, että suola tuli sormistani. Päätin nauttia geelin 30 kilometrin kohdalla, sillä sellainen toimi Berliinissä niin hyvin. Nauttiminen on tosin äärettömän kyseenalainen termi. Öljyinen, lämmin appelsiiniesassinen tahna oli aika hankalasti nieltävissä, ja sain kummastuneita katseita osakseni kun yritin pakottaa sitä alas.

Odotin kovasti jeesiä geeliltä, mutta sitä ei tullut. Ensimmäistä kertaa maratonilla hiipi mieleen ajatus seinästä, mutta ei sitä näkynyt. Helppoa ei silti ollut. Jaloissa tuntui kuin niihin olisi jätetty tosi tiukalle pumpattu verenpainemittarin mansetti koko pituudelta ja joutuisin juoksemaan sen kanssa. Välillä oli hirveän kuuma ja välillä tuuli niin, että ajauduin juoksemaan vinoon. Reitin juokseminen toiseen kertaan ei yleensä ole haitannut minua, mutta nyt ajattelin kauhulla miten pitkä matka vielä on jäljellä, tuonne mutkaan ja sieltä tulee se katu, ja sitten on ylämäki ja niin edelleen lähes loputtomasti.

Kolmosella alkavissa kilometreissä aloin todella väsyä ja harmistua. Aluksi olin kiittänyt kannustajia ääneen, sitten vaihtanut kädenheilautukseen, muutamaa kilometriä aikaisemmin vielä hymyilin, mutta tässä vaiheessa pystyin enää räpäyttämään silmiäni. En tiedä huomasiko sitä kukaan. Tunsin erittäin voimakasta halua alkaa kävellä, mutta minulla on sääntö, että vasta jos oksentaa, saa vaihtaa kävelyyn. Tunsin voimakasta halua oksentaa, ehkä siksi että minulla oli aika huono olo tai sitten siksi, että saisin kävellä. Jossain vaiheessa yritin keskittyä katsomaan merta, mutta se ei auttanut vaan alkoi itkettää.

Went the distance, now I'm not gonna stop/ Just a man and his will to survive

Viimeisestä kympistä selvisin kahden asian ansiosta. Ensinnäkin siksi, että hidastumisestani huolimatta tiesin, että juoksisin ennätyksen. Vaikka toisaalta teki mieli heittää lekkeriksi ja raahustaa kävellen perille, en voinut luopua pienemmistä numeroista. Toiseksi siksi, että jostakin viereeni ilmestyi suomalainen mies, joka sattui juoksemaan täsmälleen samaa tahtia kanssani. Jostain syystä se oli äärimmäisen helpottavaa. Samalla olin aivan kauhuissani siitä ajatuksesta, että tyyppi irtaantuisi ja jättäisi minut sinne yksinäni.

Jatkoimme samaa vauhtia pidemmän aikaa, juomapisteen ohi, perheeni ohi, 39 kilometrin kyltin ohi. Kansalliseen tapaan emme puhuneet mitään. Juoksimme kolmannen suomalaisen ohi, jota aloimme molemmat kannustaa, ja silloin kanssajuoksijalleni kävi ilmi, että olemme samasta maasta. Ohitettuamme 40 kilometrin kyltin minun oli pakko huudahtaa ihan kohta tämä loppuu! Hyvin sä roikut mukana, tyyppi rohkaisi. Roikuin viimeisen ylämäen Santa Anan katedraalille, ja vielä alas. Mutkassa jäin, mutta kohta olinkin jo 41 kilsan kyltin kohdalla.

Join vielä viimeisellä juomapisteellä, ei tässä nyt niin kiire ollut. Yksi kilometri, ihan sama enää. Kyllä tästä ennätys tulee, vaikka taitaa olla niukka. Kohta olen maalissa, sitten itken. Ehkä oksennankin. 42 kilometriä. Muutama askel enää. Mutta pakko ehtiä ennen kuin tuo minuutti täyttyy, en tajunnut että eihän maalikello minun nettoaikaani näytä.

Maalissa jalkoihin sattui aivan järjettömästi. Sain mitalin ja rahjustin hakemaan olutta. Samaa alkoholitonta Erdingeriä kuin Berliinissäkin, voi että se oli hyvää. Otin tuopin ja raahustin pitämään kiinni valotolpasta. Ai niin se kello, tajusin nyt vasta sammuttaa. Hotellissa näen netistä, että aikani parani vuodessa yli puoli tuntia ja neljässä kuukaudessa kymmenen minuuttia. Hienoa, mutta se ei muuta sitä, että tämä oli viimeinen maratonini.

Voi luoja että sattui.

Epilogi

Seuraavana päivänä seison täpötäydessä bussissa matkalla Anfin rannalle. Katson vuoria ja huomaan ajattelevani juoksuohjelmaa. Enemmän intervalleja, enemmän vauhtikestävyyttä ja pidemmissä treeneissä pidemmälle. Niin miksi? Seuraavaa kertaa varten. Katson kelloa bussin etuosassa. Ei se ottanut edes vuorokautta.

 

Ensimmäinen maratonini, Las Palmas 2013

Toinen maratonini, Berliini 2013

***

I ran my third marathon in Las Palmas. This was hardest of the three and I was sure that it'll be the last one too. But after less than 24 hours I started to plan another one.

I tought that I would be bit out of shape since running so little after Berlin marathon. Despite that I made an unofficial PR on a half marathon during this whole, and this also was my fastest 42 km.

Share

Kommentit

Suvi K.
Sisunainen

Valtavasti onnea! Tuohon ei joka tyttö pysty! Vaan ensi kerralla vielä paremmin... ;DD

FFFifi
Fitness Führer

Kiitos :) Joo kyllä tähän parantamisen varaa vielä useammaksi kerraksi jäi :D

FFFifi
Fitness Führer

Niin olikin :D

tiiti
ite puin

Oot kyllä huikee, ihan mahtisuoritus! Tsemppiä seuraavaan kertaan :D

FFFifi
Fitness Führer

Kiitos :) Tsemppiä tarvitaan, vaikka en enää oikein muista, miksi :P

poppis

Loistosuoritus! On se vaan kumma, miten sitä kerta toisen jälkeen huomaa löytävänsä itsensä starttiviivalta. Vaikka kuinika onkin hokenut itselleen kilometritolkulla, että ei enää koskaan. Ja maratonin jälkeen laskee päiviä, että saa taas aloittaa juoksemisen, ja plärää kalenterin sivuja miettien, koskas taas pääsee juoksemaan kokonaiset 42 kilsaa. Whole Big Marathon :) 

FFFifi
Fitness Führer

Joo mä olen ihan innoissani lähdössä seuraavalle vaikka olin ihan 100varma että ei todellakaan enää ikinä :D Heti juoksemaan kunhan varpaat tokenee, pelkään että kynnet lähtee kun ne ovat vieläkin kipeät :O

PedaPiia
Pedapulinaa

Onnea! Aloin jo ajatella kauheuksia, kun ei mitään kuulunut. 

FFFifi
Fitness Führer

Kiitos :) Joo mä pidin  vähän lomaa :) Ajattelin kyllä tehdä minipostauksen, mutta oltiin niin  vähän verkon ulottuvilla että en jaksanut. Tällaisten tilanteiden varalta kannattaa seurata fbssä ja instassa, siellä oli heti ajantasainen tieto eikä tarvitse turhaan hermoilla ;)

Heini P. (Ei varmistettu) http://heinipapinsaari.blogspot.com.es/

Hauskasti kirjotettu! Onnea ennätyksestä :) Mä myös juuri raapustelin jutun samaiselta maratonilta. Aika samanlaisia fiiliksiä mullakin matkan varrella. Mietin myös, että eihän tässä oo mitään järkee ja saa kyllä luvan olla viimenen maraton. No mutta nyt jo Tukholma odottaa... :)

FFFifi
Fitness Führer

Kiitos! Sulla onkin hurjat vauhdit! Ja olit vaihdossa Las Palmasissa, että olen kade :D Joku sun sukulainen juoksikin aika samoissa mun kanssa, huomasin.

Inka / alternatiiviurheilija.net (Ei varmistettu) http://alternatiiviurheilija.net

Onnea ennätyksestä! Mahtava lukea näitä tarinoita, ainakin itse eläydyn niin vahvasti näihin mukaan :)

FFFifi
Fitness Führer

Kiitos ja kiva että tykkäät! Mäkin luen tällaisia mielelläni, kummasti sitä eläytyy muiden kokemuksiin :)

Eilisen lupaukset

Onnea ennätyksestä, vaikka loppu olikin vaikeaa! Täällä jo kaipailin päivityksiä ja maanantaikatsauksia ja mitä tahansa.

FFFifi
Fitness Führer

Kiitos! Pahoittelut, että jouduit odottamaan ;)

JnH (Ei varmistettu)

Mua alkoi ihan itkettää tämä kertomus :) Onnea!

FFFifi
Fitness Führer

Kiitos :) Mäkin liikutun aina muiden juoksuraporteista :)

Suvi K.
Sisunainen

Sama täällä. :D Voin vain kuvitella mikä tunnekokemus se on oikeesti olla siellä juoksemassa!

FFFifi
Fitness Führer

Joo tässä ei niin ollut, muuta kuin tuota tämä on kauheaa :D, välillä vaan vähän positiivista, mutta Berliinissä oli ihan ihme fiilikset koko ajan :)

Jansu (Ei varmistettu)

Onnittelut hienosta saavutuksesta! Ja voi että mä niin tykkään sun tyylistä kirjottaa :)

FFFifi
Fitness Führer

Kiitos :) Ja tosi kiva kuulla että tykkäät!

Jozie (Ei varmistettu)

Hieno kertomus. Itkettää. :)

FFFifi
Fitness Führer

Kiitos :) Niin muakin itketti :')

Voi hitto mikä kertomus. Mua jännitti tän lukeminenkin, vaikka tiesin, että hyvin siinä käy. Tuli kova juoksukuume, kiitos kiitos kiitos! Ja hurjasti onnea!

FFFifi
Fitness Führer

Kiitos kovasti :D Ja kiitos sulle tosi paljon huolehtimisesta! Sano sitten jos haluat vastapanikointia, se auttaa ihan oikeasti!

Mindeka
Ma-material Girl

Sä olet kyllä niin mahtava ja supernainen! Onnittelut huikeasta parannuksesta ja kiitos hyvästä jutusta. Helposti pystyin samaistumaan ajatuksiisi, kilometrien edetessä ;)

FFFifi
Fitness Führer

Kiitos kiitos :) Ei sitten muuta kuin omaa suunnittelemaan vaan ;) Puolikasta edes... Kuitenkin haluat :D

Mindeka
Ma-material Girl

Niinpä ;)

JoO (Ei varmistettu)

Onnittelut!!!
"Seuraavaa kertaa varten. - - Ei se ottanut edes vuorokautta." Ihan ihanaa hulluutta... :)

FFFifi
Fitness Führer

Kiitos :) Joo, mä olin niin varma että ei ikinä, ei varmana ikinä mutta nyt ei tässä paljon muuta ajattelekaan kuin strategioita eteenpäin :D

sinisiipi
Seikkailu Aasiassa

Oi että, ihan parasta, onnea! Olen lukenut tätä blogia melkein alusta asti ja muistan sen ensimmäisen maratonin ja kuinka jännitin onnistuuko se :) Tykkään kun olet niin rehellinen täällä etkä vain hehkuta sitä, kuinka hienoa oli, vaan tuot myös esiin noita ajatuksia, joita vastaan saa aina juostessa tapella. Oma maratonini on edelleen haave, mutta jonain päivänä se saattaa vielä toteutuakin.

FFFifi
Fitness Führer

Kiitos :) Kiva kuulla että olet seurannut pitkään ja jännännyt jo silloin. Oli aika erilaiset fiilikset tänä vuonna, vaikka ei sitä nyt ihan hermoilematta tietenkään selviä.

Hyvä että tykkäät, mä en itse halua lukea sellaisia miten kaikki on niin helppoa ja hienoa kun mulla ei ainakaan ole ja sitten vaan lannistun :)

Toteuta ihmeessä jos yhtään kiinnostaa! Vaikka tämä nyt oli aikamoista valitusta, niin on se kyllä hieno kokemus :) Ja jos mä näistä selviän niin silloin selviää kyllä ihan kuka tahansa!

Terhiliini (Ei varmistettu)

Ihana raportti, kiitos! Ja onnittelut vielä kerran mahtavasta suorituksesta! Aika hurjaa tuo maratonin aikainen päänsisäinen henkinen ylä- ja alamäki. Hiukka alkoi hirvittämään, että miten siitä itse selviää.. Justiinsa katselin Tukholman reittikarttaa ja tajusin, miten ssairrraaan pitkä matka se on. Huoh - syytä aloittaa vissiin henkinen valmentautuminen ajoissa ja keksiä joku voimahokema tms. Musiikki auttaa taatusti kuten sinullakin :) Toisaaltahan voi aina luvata itselleen, että 'ei enää ikinä', mutta näyttää pahasti siltä, että harvalla tämä lupaus pitää (edes vuorokautta)..

FFFifi
Fitness Führer

Kiva että pidit ja kiitos :) Kyllä siinä kaikenlaista ehtii miettiä, mutta niinkuin olen aiemminkin sanonut, ei se ylitsepääsemätön juttu ole. Kyllä sä siitä selviät! Sitä jotenkin asettaa pään sillä tavalla että kyllä sen juoksee vaikka se tuntuu niin pitkältä matkalta ( ja sitä onkin).

Mä ajattelen aina, että mitä pidempään juoksen, sitä helpommaksi se muuttuu. Mikä on totta, niinkuin henkisesti :P Ja että jokainen askel vie lähemmäksi maalia.

Uskot vaan itseesi :) Sulla on niin hyvät treenimatkat ja -vauhdit, että ei siinä mitään ongelmaa tule olemaan.

Terhiliini (Ei varmistettu)

Kiitos rohkaisusta! Kyllä mä uskon siitä selviäväni, mutta fiilikset vaihtelee laidasta laitaan. Samaahan tapahtuu sitten siellä matkankin aikana eli ehkä tämä on juurikin sitä henkistä valmistautumista :)

Kiitos myös vastauksesta aiempaan kommenttiini (miksi kirjoittaa treeniblogia). Ehkä mullakin kutkuttaa juuri siksi blogin kirjoittaminen, että saisi seuraa ja vertaistukea tähän treenikouhkaamiseen. Kuten kirjoitit, harva jaksaa sitä irl.. Välillä tuntuu jopa, että on parempi olla kertoilematta niistä liikaa, kun jotkut (yleensä vähemmän liikkuvat) vain ärsyyntyvät. Toisaalta ei mua itseänikään kauheasti jaksa kiinnostaa jotkut kissanäyttelyraportit tai se mitä söpöä sisustusnykerrystä joku kotoili tänään :D

FFFifi
Fitness Führer

Kyllä se varmasti kuuluu asiaan. Ja hermoileehan sitä kokeneemmatkin, ja uskon että heilläkin on sitä "ei tästä selviä" -ajattelua välillä.

Jep, jos ei ympäristöä kiinnosta, niin ei sitä ihan hirveästi viitsi jauhaa. Ja jotkut tosiaan voivat tulkita vaikka arvosteluksi, vaikka ei olisi yhtään kiinnostunut siitä liikkuuko muut vai ei. Tai pätemisenä voidaan pitää myös, vaikka vaan ihan normaalisti kertoisi asioistaan. Siinä mielessä on helpompaa jutella blogeissa, kun sinne sattuvat ihmiset yleensä ovat aiheesta kiinnostuneita.

Hienosti kirjoitettu raportti. Sitä oli hauska lukea (no, ainahan sun juttuja on). Hurjasti onnea uusista enkoista!

FFFifi
Fitness Führer

Kiitos & kiva kuulla että tykkäät :)

Piia-Marika (Ei varmistettu)

Hertsyykkelis mikä nainen olet! Valtavasti onnea!! :D Oli hienoa lukea raporttisi, ja aika jännää muuten, että toi itkun tunne tuli monelle, niin tännekin..

FFFifi
Fitness Führer

Kiitos :) Joo, hassua ja mua alkaa itkettää kun luen, että lukijoita on alkanut itkettää :')

Hanna / Sporttaillaan (Ei varmistettu) http://sporttaillaan.blogspot.fi

Onnea hienosta juoksusta! Kiva raportti :)

FFFifi
Fitness Führer

Kiitos ja kiva kuulla että pidit :)

Tiina / Parempia polkuja (Ei varmistettu) http://parempiapolkuja.blogspot.fi

Luin raporttisi iho kananlihalla ja totesin, että olet sinä kyllä vain hurja nainen! Te maratoonarit olette kyllä vähän hullua sakkia, mutta myös hyvin inspiroivia esimerkkejä meille puolikkaasta haaveileveille sunnuntaijuoksijoille. Tuo tunteiden vuristorata, jonka maratonin aikana ehtii kokea, vaikuttaa kyllä aika hurjalta. Huipulta pohjamutiin ja takaisin. Kyllä siinä taidetaan tarvia luonteen lujuutta vähintäänkin yhtä paljon kuin fyysisesti rautaista kuntoa. Ja hei, mahtavaa sankarimusiikkia tämä Turisaksen kappale! Tuo kun tulee oikeaan kohtaan juoksua, niin tulee varmasti (ainakin hetkellisesti) tunne, että pystyy ihan mihin vain! Meni juoksubiisilistalleni, humps. Mukavaa viikonloppua :)

FFFifi
Fitness Führer

No mä en oikeastaan usko, että siinä tarvitsisi hirveästi luonteenlujuutta. Enemmän sitä silloin tarvitsee kun pitää lähteä sinne puolimetriseen hankeen tai -15 asteeseen tekemään intervalleja :D Tapahtumassa se on eri asia, sinne vaan menee ja juoksee, vaikka leikittelee sillä ajatuksella, että kohta juoksen sivuun tästä reitiltä ja lopetan koko homman ikiajoiksi :P Se on sellaista henkistä helpotusta, ajatella, että mulla olisi mahdollisuus tehdä niin, mutta ei sitä kuitenkaan tee. Treenikaudella se sohvalle jääminen taas on ihan reaalinen mahdollisuus, jota vastaan joutuu oikeasti taistelemaan :D Mutta voi olla, että olen aika yksin tämän ajatuksen kanssa. Kyllä moni mun kaveri on sanonut, että maratonilla vaikeinta on sitä keskeyttämishalua vastaan taisteleminen. Mutta mun mielestä ei ole :)

Joo toi on ihan loistobiisi! Tukholman puolikkaalla viime vuonna lauleskelin sitä yksinäni kun mulla ei ollut musiikkia :D

merkka
Maraduunari

Ihana lukea sun tekstiä. Nauroin ääneen ja samalla pelonsekaisin tuntein mietin mun ekaa maratonia ens kesäkuussa Turussa... Tsemppiä seuraavaan!

Kommentoi