Exän kanssa

Voiko exän kanssa olla ystävä? Itseläni on hyvät välit entiseen avopuolisooni. Nykyään olemme niin paljon tekemisissä, että osa jopa kuvittelee meidän olevan pariskunta. Käymme yhdessä salilla, kaupassa, syömässä, ulkomailla, hengaamme yhdessä muuten vain. Hän oli myös poikani rippijuhlissa. Kerron hänelle ensimmäisenä kaikki arkisemmatkin asiat, suurimmista puhumattakaan – myös sellaiset asiat joista kukaan muu ei tiedä. Kun tarvitsen mielipidettä johonkin, kyllä, ensimmäisenä käännyn hänen puoleensa. Tämä toimii myös toisinpäin. Hän on yksi tärkeimmistä ihmisistä elämässäni, luotan häneen ja arvostan häntä ja hänen maailmankatsomustaan ja sitä kautta hänen mielipidettään. Elämästä ei tiedä, mutta tällä hetkellä näin.

Onko se normaalia? En tiedä. En osaa sanoa, mikä on normaalia. Tarkoittaako normaali jotain asiaa, jossa enemmistö on samaa mieltä? Mistä tiedän, että enemmistö on samaa mieltä kanssani? Tai puolestaan erimieltä? Pohjautuuko tämä ajatus luuloon vai tutkittuun tietoon? Uskon, että se on jonkun yksilön eletyn elämän myötä ja oppimisen kautta syntynyt käsitys asiasta, johon on sitä kautta muodostunut mielipide.

Muistan ihmetelleeni aina, kuinka joku voi olla ystävä entisen kumppaninsa kanssa. Ajattelin, että kun on erottu, siihen on syy. Tottakai eroon on syy, mutta se että ihmiset muuttuvat elämässään ja kasvavat myös henkisesti, jos antavat sille tilaa, muuttaa ehkä ajattelua eron syistä. Meillä eron syy se oli ehkäpä molemminpuolinen keskenkasvuisuus. Kumpikin syytteli eron alkuvaiheessa toinen toistaan kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta. Emme todellakaan eronneet fiksusti ja aikuismaisesti. Meillä oli hyvinkin tulikiven katkuiset välit ja sillat haluttiin polttaa takana.

Henkiseen kasvuun tai laajempaan ajatteluun, miten tämän haluaakaan ilmaista, ei mielestäni voi kukaan muu vaikuttaa kuin sinä itse. Tottakai joku voi ohjata oikeaan suuntaan, siihen kyllä uskon, mutta luullakseni itse on havahduttava – annettava rauhaa ja aikaa tämän kehittymiselle. Tämäkään ei kai tule pakottamalla. Tosin niin ihana ajatus kuin se olisikin: Mä alan nyt olemaan parempi ihminen! Haluan vielä korostaa, että en tarkoita parempi ihminen muiden silmissä, vaan nimenomaan omissa silmissäni. Luulen, että itse tulen olemaan tässä asiassa keskeneräinen loppuelämäni. Lopulta en edes tiedä, kykenenkö olemaan parempi, mutta ehkä ainakin ymmärtäväisempi itseäni kohtaan.

Erosimme exäni kanssa noin kolme vuotta sitten. Tuolle aikavälille, erosta tähän päivään, mahtuu kaikenlaisia vaiheita. Kumpikin on vuorollaan ollut vähemmän fiksu ja fiksumpi – ainakin omasta mielestään. Uskallan väittää, että olemme kumpikin loukanneet toinen toistamme tietoisesti, mutta yhtälailla myös halunneet kaikkea hyvää maailmassa. Hän on minulle tärkeä ihminen ja tiedän, että minä olen hänelle. Kyllä, myönnän että joskus kirpaisee, kun hän puhuu jostakin muusta ihmisestä, josta on kiinnostunut muussakin kuin ystävyysmielessä. Miksi? Siksi, että pelkään menettäväni hänet juurikin samasta syystä kuin olen itse aikanaan ihmetellyt, miten exät voivat ola ystäviä keskenään. 

Kumpikaan meistä ei ole vielä vakavissaan seurustellut toisen kanssa eromme jälkeen. Kumpikin on tapaillut ihmisiä mielessä tai toisessa. Itse olen pysytellyt sinkkuna myös tietoisesti, sillä en ole osannut kuvitella jonkun ihmisen sopivan elämääni juuri nyt. Ehkä sekin kertoo omasta keskenkasvuisuudestani, mutta myös siitä, että elämänvaiheeni on hyvin kiireinen, enkä osaa kuvitella ketään tämän hetkiseen arkeeni. Ehkä tämä ajattelu on itsekästä. Myönnän, se on.

Kun ajattelen sanomaani, että ”sopivaa ei ole tullut vastaan”, kertoo se ehkä enemmän minusta, ei niinkään vastaantulijasta. Tosin kun mietin yhtä kokonaista arkipäivääni, seurustelu tuntuu mahdottomalle – missä välissä? Joku henkilö muuttaa näkemykseni tästä joku päivä, tiedän sen, mutta en usko olevani hyvä kumppani juuri nyt. 

Exäni kanssa on helppoa olla. Tunnemme toisemme, mutta silti jatkuvasti opimme ymmärtämään toinen toistamme paremmin. Yhtälailla yllätymme, emmekä niin positiivisesti: MITEN SÄ VOIT OLLA TOLLANEN!? Emme todellakaan ole samaa mieltä kaikista asioista, emme sinne päinkään, mutta siitä ei myöskään tule riitaa. Enää. Väittely toisinaan kyllä, mutta toisen mielipide hyväksytään sellaisenaan ja siitä voidaan keskustella. Parisuhteessa meillä saattoi olla riita, vaikka olimme asiasta täysin samaa mieltä. (?!) Sinällään aikamoinen suoritus! Olemme oikeasti tulleet todella hyviksi siinä, että ymmärrämme toinen toistamme jatkuvasti paremmin. Tätä ei koskaan silloisessa parisuhteessa olisi tapahtunut ja sen tiedämme kumpikin!

Mikäli tiemme erkanevat joku päivä, tiedän että se ei ollut todellista ystävyyttä. Jokainen on vapaa tekemään asiat elämässään parhaalla näkemällään tavalla.

Mielestäni uusi alku vaatii täysin puhtaan pöydän ja rehellisen lupauksen itselleen, että on valmis laittamaan tietyt asiat ikuisesti lippaaseen, jonka avain heitetään samaan paikkaan heinäsuohon neulan kanssa. Lähipiirissäni on suhteita, pitkiä sellaisia, joissa näin on toimittu. Arvostan sitä ja tulevaisuudessa haluan itsekin tulla yhtä hyväksi parisuhteilijaksi kuin nämä huippu tyypit! 

Tämä pistääkin miettimään: kuvastaako ystävyyssuhteemme nykypäivän suhtautumista parisuhteisiin ja tapaan käsitellä niitä… Hmm… Tämä kuulosta jo toisen postauksen aiheelta. Jätetäänpä siis jotakin pohtimisen varaan.

Vielä on sanottava; on uskomatonta mistä olemme tulleet ja missä olemme tänäpäivänä! Elämä ilman häntä, ystävääni, tuntuisi epäreilulta. Sekin on kuitenkin hyväksyttävä, mikäli se toimii onnen tuojana johonkin. Tosin valitettavsti sellaiseen pohjautuva onni ei tunnu pitkäkestoiselle. Eikä se sitä ole. Olenhan itsekin elänyt läpi sellaisen parisuhteen ja vaiheen elämässä.

Viikonloppuna luonto antoi taas parastaan ja oli kaikkine väreineen erityisesti illalla parhaimmillaan. Taivaanranta oli kyllä uskomaton kaikkine eri sävyineen! Hiljaisuus, meri, auringonlasku ja sen jälkeinen pimeys, jossa kuului vain hiljainen meren kohina, oli ehkäpä tämän syksyn mileenpainuvimmista retkistä. Siinä totesimme ystäväni kanssa, että vaikka monenlaista stressin aiheuttajaa on meneillään, huomaa tuossa ympäristössä, että homma on silti balanssissa. Se oli hyvä havainto, sillä siihen on pyritty.

Hanna E.