Paluu arkeen

Parin päivän miniloma Tallinnassa oli juuri sitä, mitä tähän väliin tarvittiinkin: paljon unta, hyvää ruokaa ja rentoutumista ystävän kanssa. Ajattelin etukäteen ottaa paljon kuvia reissusta, mutta jälkeenpäin kuvia selatessa olenkin tainnut ottaa kuvia lähinnä siitä tärkeimmästä: mahtavista ruoka-annoksista, joita tällä kertaa söimme. Onnistuimme tälläkin kertaa ravintolavalinnoissamme ja voin lämmöllä suositella erityisesti Von Krahli Aedia ja Till & Kummelia. Yhden onnistuneen lounaan söimme myös ystäväni ikisuosikissa, Cafe Josephinessa.

wp_20131015_010.jpg

wp_20131015_003.jpg

wp_20131016_014.jpg

Kun päivät olivat täynnä suklaakakkua, punajuuri-vuohenjuustopiirakkaa, kiireettömiä teehetkiä ja ihanaa lomafiilistä, ei arkeen paluu ole ihan siitä helpoimmasta päästä. Olen helpottanut kankeaa alkua syömällä tänään herkkuaamiaisen vuoteessa. Nyt yritän ylläpitää rentoa ja rauhallista lomatahtia myös arkena, enkä stressata turhia. Onneksi tämä työviikko on vain tällainen parin päivän tynkä, niin paluu arkeen on mukavan pehmeä 🙂

Ja jos alkaa liikaa ahdistaa, niin palaan vain mielessäni hetkeksi hotellihuoneestamme avautuvaan kuulaan seesteiseen maisemaan, hengittelen syvään ja rentoudun.

wp_20131016_001.jpg

Lomafiilistä loppuviikkoonne! 🙂

suhteet oma-elama matkat

Viikonlopun treenileiri

Uusimman Fit-lehden innostamana olen viettänyt tänä viikonloppuna treenileiriä. Ideana on siis kompensoida kiireessä hurahtavien viikkojen liikuntapuutetta liikunnantäyteisellä viikonlopulla. Käytännössä siis sekä lauantaina että sunnuntaina tehdään useampi treeni. Olen hieman mukaillut lehden ohjelmaa ja oma viikonloppuni näyttää tältä:

Lauantai

Aamulla: Kovatehoinen ja lyhyt salitreeni isoilla painoilla ja pienillä toistoilla

Päivällä: Pitkä ja rauhallinen lenkki

Illalla: Saunajoogaa ja liikkuvuusharjoittelua jumppakuminauhan ja pienten käsipainojen kanssa

Sunnuntai

Aamulla: 45 minuutin rauhallinen lenkki ja venyttely

Päivällä: Kiertoharjoittelu pihalla

Illalla: 40 minuutin fustra-harjoitus

Vielä on illan fustraharjoitus tekemättä ja olo on loistava, varsinainen voittajafiilis! Hieman toki alkaa käsivarsissa painaa ja reisissäkin tuntuu, joten illan avaava fustra-harjoitus lienee loistava lopetus aktiiviselle viikonlopulle.

Syykin tälle treeni-innolle on palkitseva: perjantaina alkoi syysloma ja huomenna suuntaan hemmottelumatkalle Tallinnaan hyvän ystävän seurassa! Suunnitelmissa on hemmotteluhoitoja, hyvää ruokaa, shoppailua, haahuilua, kiireetöntä olemista ja viiniä, joten näin varastoon treenaamalla voin nauttia herkuista hyvällä mielellä. Tätä on odotettu enkä voi sanoin kuvailla kuinka onnellinen olen huomenna, kun laiva starttaa kohti parin päivän rentoutumisreissua!

Tämä treenileiri on kyllä ollut hyvää alkusoittoa mieltä uudistavalle, voimauttavalle lomalle: runsas ulkoilu on sekä piristänyt että rentouttanut. Tuo sopivan lämmin ja kirpakka syyssää, auringonpaiste ja ihana keltainen ympäristö tuntuvat lataavan akkuja ja antavan uutta virtaa ihan käsittämällä tavalla. En voi käsittää, etten ennen tykännyt keltaisesta väristä. Nyt tämän viikon lenkeillä olen muutaman kerran löytänyt itseni polulta, jossa ruskaiset puut ympäröivät joka puolelta ja muodostavat keltaisen tunnelin, josta tuntuu voivan imeä energiaa itseensä!

wp_20131013_0111.jpg

wp_20131013_0141.jpg

Menkää ulos ja nauttikaa auringosta ja ruskasta! Ensi viikolla alkaa kuulemma jo kylmetä, joten otetaan ilo irti viimeisistä lämpimistä syyspäivistä!

hyvinvointi terveys liikunta