Ladataan...

76. päivä

Basisti soittaa kolme päivää dramaattisen puhelun jälkeen hyväntuulisena. Hellettä piisaa, kaveribändi kävi visiitillä, juhlia on ja hommat rullaavat kivasti. Kuuntelen hänen pulputustaan kuusi ja puoli minuuttia ja kysyn, jäikö paha mieli edellisestä puhelusta.

"Mistä puhelusta? Aaa, ei, en mä edes muistanut koko asiaa."

Tekisi mieli tiuskaista, että täällä on päiväkausia oltu aiheesta hermo kireällä, mutta en sano mitään. En jaksa riidellä puhelimessa.

79. päivä

Yhteinen kaverimme tulee kertomaan, että on seurannut kiertuetta somenssa ja kahdehtivansa Basistin elämää. "Siellä se vaan hengailee uima-altaissa, soittaa isoja keikkoja ja tapaa uusia tyyppejä joka päivä. Ihan huikea meno!"

Nyökkäilen ja mutisen jotain kiertueflunssasta, bussissa nukkumisesta ja hajonneesta jalasta, mutten kovinkaan vakuuttavasti. Tuttu ankeus omassa arjessa alkaa vaania ja kateus kiertue-elämää kohtaan hiipii mieleen.

82. päivä

Minua ei huvita enää soitella Basistille. Eikä tarvitsekaan - huonojen yhteyksien takia lähinnä Whatsapp toimii. Viestit ovat lyhyitä hyvänyön toivotuksia tai Basistin humoristisia tiivistyksiä muutamien päivien juhlista. Minun tekisi mieli kirjoittaa väsymyksestä, yksinäisyydestä, stressistä ja aikataulutetusta arjesta, mutta pyyhin tekstit parin lähetetyn tilityksen jälkeen pois. Kurjan mielen raportoiminen kurjistaa oloa entisestään, eikä tekstiviestillä saatu sympatia auta. 

83. päivä - 89. päivä

Huomaan ajattelevani vähintään kerran päivässä, että tätä menoa heitän hanskat naulaan ja ryhdyn a) sinkuksi, b) insinöörin tyttöystäväksi. 

90. päivä

Viimeinen keikka soitettu! Kiertueesta on jäljellä enää miljoonan tunnin kotimatka. Paha mieleni vaihtuu taikaiskusta iloiseen kutkutukseen. 

Käyn kaupassa ostamassa kauraleipää, hedelmiä, vissyä ja hyvää kahvia. Kokkaan valmiiksi Basistin lempiruokaa. Selostan Riffille että kohta ollaan taas kolmistaan. Vatsassa tuntuu perhosia. 

91. päivä

Töissä on vaikeaa keskittyä. Aamukymmeneltä tulee tekstiviesti, jossa on Basistin ja Riffin tärähtänyt yhteisselfie. Suttuisuudessa erottuu iloinen mies ja miestä kieli pitkällä tuijottava koira. Hutiloin hommat loppuun ja kiiruhdan kotiin pian lounaan jälkeen. 

Kotiovella on ihan hiljaista. Riffi hiipii tervehtimään, se ei pöhellä ovella lainkaan kuten tavallisesti. Suljen oven takanani ja kuulostelen. Hiljaisuuden rikkoo mahtava römeä kuorsaus. Basisti retkottaa sängyssä syvässä unessa. Peittokasassa hänen vieressään tuntuu lämmin Riffin kokoinen kohta, johon koira käpertyy tyytyväisesti takaisin.

Kumarrun Basistin ylle. Tuttu naama, tuttu tukka, tuttu hengitys. Silitän vähän poskea ja Basisti avaa silmänsä.

Tai siis räväyttää ne auki kauhuissaan, kiskaisee henkeä keuhkoihinsa kuin hukkuva ja tuijottaa eteensä näkemättä mitään. Hyvä kun ei tirvaise minua nenään. Basisti hautaa kasvot käsiinsä ja sitten odotellaan minuuttitolkulla, että herra saa kiinni maasta, valuutasta ja naamansa edessä olevasta tyypistä.

Sitten saan pusun.

<3

Mikä kiertueleski? Kupletin juoni: Basisti oli kiertueella ihan koko kevään. Minä päätin kirjata marttyyrimaisesti olotilojani blogiin.  

Aiemman kiertuepätkän tunnelmat löydät täältä, täältätäältä  ja täältä. Hurmiollisesta keikkatauosta raportoin täällä. Ja sitten tyyppi lähti taas reissuun ja sekös jurppi uudelleen. Huh. Nyt se on ohi. Ainakin pariksi kuukaudeksi. 

     

    Share

    Ladataan...

    61. päivä

    Oletko kokeillut yhteydenpitoa läheisesi kanssa, kun tämä hengaa roimasti eri aikavyöhykkeellä? Menikö hermot? Minulla menee. Ties kuinka monetta kertaa.

    Olemme samaan aikaan hereillä lähinnä aamuisin, jolloin minä olen koiran kanssa ulkona, menossa töihin tai töissä palvereissa. Samaan aikaan valtameren takana hikinen Basisti on juuri tullut lavalta ja aloittelee illanviettoa. Koska puhelut eivät pahemmin onnistu, yritän seurata kuulumisia somepostausta välityksellä. Niissä Basistin kiertue näyttäytyy jumalallisena. Bändillä menee paremmin kuin ikinä. 

    Olen samaan aikaan ylpeä ja kateellinen. Suomessa on edelleen kylmä ja sateista, ties kuinka monetta viikkoa putkeen. Tuntuu epäreilulta paarustaa toukokuisessa räntäsateessa allapäin, stressaantuneena ja yksinäisenä, kun samaan aikaan Basisti elää unelmaansa. 

    Jurppii.

    63. päivä

    Lähetän Basistille videon, jossa litimärkä Riffi ravistelee itseään kuivaksi ja riehuu iloisesti olohuoneen matolla. Se aiheuttaa yllättävän reaktion: Basisti kertoo olleensa viime päivät alamaissa ja kaipaavansa kotiin. Kiertue-elämän magiaa ei enää ole ilmassa. Sen sijaan bussissa vallitsee tylsistymisen ja nahistelun ilmapiiri. Kamalaa tunnustaa, mutta ankea oloni helpottaa heti. 

    66. päivä

    Note to self: kumppanin paha mieli ei varsinaisesti poista omaa pahaa mieltä.

    Mietin, mistä yleispaha tunnelmani johtuu. Töissä on juu stressiä, niinkuin varmaan miljoonalla muullakin suomalaisella. Riffi on ihana, mutta koiran yksin hoitaminen sitoo ja stressaa. Se vaatii totuttelua ja välillä kiristää päätä. Kaipaan ympärilleni ihmisiä, mutta sosiaalisen työn ja kevätjuhlahulinan jäljiltä tekee mieli vain olla kotona puhumatta kenellekään. Kotona ollessa taas Basistin poissaoloa ei voi olla huomaamatta. Tulee ikävä. Ja sitten taas selailen kiertueen somepostauksia ylpeänä ja kateellisena. 

    70. päivä

    Päätän nousta yksinäisyysalhostani vaikka väkisin. Muistelen törmänneeni blogeissa ja naistenlehdissä teksteihin, joissa kerrotaan kädestä pitäen, miten ihanaa yksin asuminen voi olla. Etsin tekstejä käsiini ja löydän roppakaupalla vinkkejä luxuksellisiin arki-iltoihin kotona.  

    Meillä on saunavuoro, joten päätän viettää ihanan Me time -illan. Kerään saunakassiin tarvikkeita spa-rituaalien ohjeilla. Sytytän tuoksukynttilän, kuorin ihoa suolalla, nuuhkin vaahtoavaa suihkusaippuaa, hengitän syvään ja hörpin kookosvettä.

    Tuntuu teennäiseltä.

    Kaipaan Basistia saunakaveriksi ja saunaolutta käteen. Päätän kutsua ystävän mukaan seuraavalle saunavuorolle.

    73. päivä

    Basisti soittaa keikkansa jälkeen kyselläkseen kuulumisia. Suomessa on sunnuntaiaamu, kello puoli yhdeksän. Olen Riffin kanssa puistossa. Yhteys pätkii, Riffi innostuu matalalla lentävistä lokeista ja ryntää niiden perään, minä kompastun omiin jalkoihini, puhelu katkeaa kerta toisensa jälkeen. Keskustelusta ei tule mitään. 

    Yritän silti sinnikkäästi puhua kesäsuunnitelmista. Lentolippuja pitäisi hankkia nyt, jos niistä ei halua pulittaa kovin monia ylimääräisiä satasia, ja tarvitsisin Basistilta tarkennuksia hänen aikatauluihinsa. Yllätys, Basisti ei vieläkään osaa sanoa niistä mitään. Hän lupaa selvitellä asiaa. Äänensävystä kuulen, että selvittely jäänee huomiseen. Tai ylihuomiseen. Tai siihen kertaan kun seuraavan kerran kuumottelen häntä.

    Ärsyttää. Tiuskaisen pariin otteeseen, että ehkä ei sitten vaan tehdä suunnitelmia yhdessä. Puhelu katkeaa. Basisti kuittaa lakonisesti tekstiviestillä, että nyt pitää mennä roudaamaan.

    Puhisen turhautumistani ja kierrän Riffin kanssa aika monta ylimääräistä korttelia matkalla kotiin. Lopulta vastaan Basistille ja pahoittelen kiukuttelua. Laitan viestin loppuun sydämen.

    Ei vastausta.

    75. päivä

    Basisti ei vieläkään vastaa minulle. Yhteisiin ryhmäwhatsappeihin hän käy kommentoimassa. Voitte arvata - höyry alkaa nousta päässä. Tämähän alkaa muistuttaa erästäkin etäriitaa.

    ... jatkuu...

     

    Pääsitkö mukaan vasta nyt? Kupletin juoni: Basisti on kiertueella ihan koko kuluvan kevään. Minä päätin kirjata marttyyrimaisesti olotilojani blogiin.  

    Aiemman kiertuepätkän tunnelmat löydät täältä, täältätäältä  ja täältä. Hurmiollisesta keikkatauosta raportoin täällä. Ja sitten tyyppi lähti taas reissuun.

    Share

    Ladataan...

    51. päivä

    On taas lähtöaamu. On taas mansikoita ja vissyä ja espressoa, kuten puolitoista kuukautta aiemminkin. Aiemman yleissurkeuden sijaan nyt ärsyttää. Ärsyttää kaaoksessa oleva keittiö. Ärsyttää joka paikassa levällään olevat Basistin epämääräiset tavarat. Ärsyttää kylpyhuoneen matto, joka on Basistin jalkojen jäljiltä aina rutussa, vaikka suoristan sen joka kerta kylppärissä käydessäni. 

    Lässytämme toisillemme ja halailemme tavallista enemmän. Lässytyskin alkaa tosin ärsyttää. Huomaan kiroavani mielessäni, että menis jo, niin olisi helpompaa. Seuraavat viisi viikkoa etäsuhdetta, bring it on.

    Kun sanon heippa ja lähden töihin, itkettää kuitenkin taas turkasesti.

    52. päivä

    Pelästyn vähän sitä, miten yksin oleminen tuntuu paluulta normaaliin päiväjärjestykseen.

    Herään aikaisin, teen vähän töitä, syön aamupalaa ja vien Riffin kävelylle. Käyn töissä, vien Riffin pitkälle kävelylle, kokkaan itselleni, katson Netflixiä tai luen. Viikonloppuisin näen ystäviäni. Yksin nukkuminen ei ole enää vaikeaa. Yksin asuminen tuntuu oikealta elämältä, Basistin kotivisiitti poikkeukselta. 

    Päivittelen tätä Basistille puhelimessa. Hän toteaa, ettei minun kannata pelästyä. Samanlaisia kiertuepätkiä ole ihan heti uudestaan luvassa. Tämän 100 päivän jälkeen koko loppuvuosi on toki täynnä keikkoja, mutta korkeintaan kahden viikon pyrähdyksinä. Vuoden päästä, kun taas tehdään levyä varmaan jo kaipaan kiertueleskiaikoja. 

    55. päivä

    Uhmakas olo ja luonteva yksinolo loppuvat kuin seinään. Herään sunnuntaiaamuun yksinäisenä ja kurjalla mielellä. On ikävä Basistia. Jurppii ihan julmetusti. 

    56. päivä

    Edellisiin viikkoihin verrattuna keskinäinen aikaeromme on entistä sekavampi. Nyt välissä on valtameri ja sen myötä olemme samaan aikaan hereillä oikeastaan vain myöhään illalla tai aikaisin aamulla.  Jokaisen FaceTimen taustalla kuuluu joko toisen Bändin soundcheck tai bussissa mölyävät muusikot.

    Vaihdamme konemaisesti arkikuulumisia. Keikat menevät hyvin. Karavaanin sisällä hyvä tunnelma, ruokaa saa, suihkuun pääsee ja punkka on aiempaa leveämpi. Minä raportoin säätilaa, työpaikan lounasruokalan tarjontaa ja paikallisjuoruja. En ikinä ehdi aloittaa ikävöinnistä tai kurjasta mielestä ennen kuin nettiyhteys töksähtää tai Basistin pitää mennä tekemään soundcheckiä.

    Puheluista ei jää mitenkään erityisen hyvä mieli, joten ei huvita yrittää soitella. Parin päivän radiohiljaisuus taas johtaa ikävään, pahaan mieleen ja vähän dramaattiseen oloon. Tekee taas mieli mököttää. 

    58. päivä

    Mietin miten olen missään vaiheessa voinut hehkuttaa sitä, miten hyvää etäsuhdejaksot tekevät parisuhteelle. Eihän tätä kestä erkkikään. Koko ajan on paha mieli ja ikävä.

    Kuuntelen kateellisena ystävieni tarinoita Tinderistä, deiteistä, uusista tyypeistä ja kutkutuksesta mahanpohjassa. Tuntuu että muiden elämässä tapahtuu koko ajan jotain jännittävää, minä olen ihmeellisessä odotuksen välitilassa, juoksen työpaikan, kodin ja lenkkipolun väliä. Kuinka kauan tällaista voi kestää? Voiko tällaiseen tottua? Onko pakko?

     

    ... jatkuu, hitto vie...

     

    Pääsitkö mukaan vasta nyt? Kupletin juoni: Basisti on kiertueella ihan koko kuluvan kevään. Minua jurppii, ja jonkun umpityperän neronleimauksen seurauksena päätin kirjoittaa tunnelmat julki. Aiemmat osat löydät täältä, täältätäältä  ja täältä. Hurmiollisesta keikkatauosta raportoin täällä.

    Share

    Pages