Mulla on semmonen olo kuin ois ruokapöydässä ateria nokan eessä mutta siihen ei saa koskee tai kun istuis elokuvateatterissa mutta elokuva ei ikinä alkais. Mää tarvin sun kosketusta. Suudelmaa. Jotain läheisyyden osoitusta joka tulis sulta iteltä. Se että mää kosken ja silitän sun reittä tai halaan sua enkä saa mitään reaktiota takas tuntuu samalta ko silittäis villieläintä joka jähmettyy järkytyksestä ja juoksee samantien pois kun lopettaa koskemisen.
Viikko erillään toisista ja silti väistelet kosketusta. Kun nähtiin et pussannut takaisin niinku normaalisti. Sohvalla kun yritin ottaa kainaloon säpsähdit ja siirryit metrin verran kauemmas etkä edes vilkassut minuun päin.. Illalla kun kysyin, etkö vieläkään kaipaa kosketusta tai läheisyyttä niin vastasit ”Ei tunnu siltä mutta voit tulla lähelle jos haluat”. Et kuitenkaan tehnyt elettäkään kutsuaksesi minua lähemmäs. Minulla tuntuu nyt ahdistavalta yrittää nukkua vieressäsi, kun kehon kielesi on niin jäistä minua kohtaan. Tekisi mieli mennä nukkumaan sohvalle. -11.2.2024