Ladataan...
Irti

 

Blogi on pitänyt hienoista hiljaiseloa viimeisen kuukauden, mutta säästöprojekti on siitäkin huolimatta ollut käynnissä odotusten mukaisesti. Ja hyvinhän elämä on sujunut myös vähemmällä käyttörahalla! Kahden kuukauden jälkeen olen tottunut viikonloppuiltoihin kotona, itsekokattuihin lounaisiin töissä, sekä shoppailemattomuuteen, eikä edes ole tehnyt (kauhean) tiukkaa.  Edellisenä viikonloppuna käytiin tosin juhlistamassa Halloweenia ihan pubin puolella, sekä ostettiin viime kuussa lennot Suomen vierailua varten, mutta muuten ollaan selvitty noin 40e/hlö viikkobudjetilla. Tämän hetkinen saldo on kahden kuukauden jälkeen hyvinkin positiivinen, ja tavoitteesta on säästössä jo *rumpujen pärinääääääää*

Eli hyvillä mallilla tavoitteen saavuttamisen ja (sen ylittämisen) suhteen ollaan. Tässä kuussa tulee tosiaan menemään taas vähän enemmän rahaa Suomen loman sattuessa kuun loppuun. 

Ollaan myös saatu suunniteltua tavarahankintoja matkaa varten. Mukana kulkeva majoitusvaihtoehto on ollut lähiaikoina "se" keskustelunaihe, jossa pääsimmekin hyvin nopeasti yhteisymmärrykseen. Meidän seikkailun retkeilymajoittuminen tulee siis tapahtumaan Riippumatoissa!  Riippumattoon päädyimme sen pienen koon sekä yksinkertaisen pystyttämisen takia ja noh, onhan se nyt pirun siisti tapa viettää yö viidakossa! Päädyimme valitsemaan Snugpakin Jungle Hammockit, joissa on kätevästi mukana moskiittoverkko, sekä kiinnitysköydet. Lisäksi ko. riippumatto on saanut paljon hyviä arvosteluja, ja onkin edullisuudessaan oikein hyvä valinta yksittäisiin luonnossa vietettyihin öihin. Tämän lisäksi ostetaan myöhemmässä vaiheessa kesäilmastoon tarkoitetut makuupussit, joita voi tarvittaessa käyttää makuualustana tai lämmikkeenä säätilasta riippuen.

Näillä puheilla armoton säästäminen jatkuu, ja tämän hetkisessä suunnittelussa on joulun viettäminen mahdollisimman halvasti, mutta myös siitä nauttien. Stay tuned.

Share

Ladataan...
Irti

Mulla on tällä hetkellä pankkitili sekä Irlannissa että Suomessa. Perustilien lisäksi Suomen puolella on vielä opintolaina odottamassa maksuaan sekä luottokortti Irlannin pankin myöntämänä. Olenkin nyt pohtinut pitkään ja hartaasti miten saisin pankkiasiani mahdollisimmat helpoksi ja kuluttomaksi ennen matkaa sekä matkalla olon ajaksi. Totuushan on, ettei kahta käyttötiliä kannata pitää, mahdollisten kuukausittaisten kulujen vuoksi. Pienistä puroista syntyy suuri joki jne, eli jokainen euro säästöön on aina plussaa reissussa!

Aloitetaan siis Suomen puolella olevista tileistäni. Tällä hetkellä käytössä on nuorisopaketti Danske Bankilta, mutta valitettavasti ikää on kertynyt sen verran, että joudun siirtymään "aikuisten" puolelle ensi vuoden maaliskuussa täyttäessäni 28 (hui!). Nuorisopakettiinhan kuuluu maksuttomat pankkipalvelut sisältäen verkkopankin ja Visa Debitin sekä lisäksi muita tilinhoitomaksuja ei ole.  Maaliskuun jälkeen halvimmastakin palvelupaketista joutuisi pulittamaan noin 7 euroa kuukaudessa, jonka käytän hyvin paljon mielummin viiteen kylmään huurteiseen palmun alla taikka 10 tunnin bussimatkaan Nepalin vuoristoteillä. Aionkin siis vaihtaa pankkipalveluni Nordeaan, joka tarjoaa ilmaista Check-In-pakettiaan alle 29-vuotiaille. Näin säästyn palvelumaksuilta ainakin yhden lisävuoden verran! Muutenkin tämän jälkeen heidän palvelumaksunsa ovat himpun verran halvemmat kuin Danske Bankilla, joten jos Suomessa tahdon vielä pankkitilini pitää, kuulostaa tämä ihan varteenotettavalta diililtä. 

Irlannissa ei puolestaan ole tarjolla minkäänlaisia nuorisopaketteja jos et sitten ole opiskelija. Muutenkin tilinhoitokulut ovat sidoksissa tilitapahtumien määrään, eli korttia paljon maksamiseen käyttävällä saattaa tulla yllätyksenä isommatkin maksut. Itse onneksi tällä hetkellä säästöbudjetin ollessa käynnissä nostan palkan tullessa kaiken käyttörahan loppukuulle kerralla, ja vältyn näin suurista tilitapahtumamaksuista. Säästämiseen tämän hetkinen tilini sopii kuitenkin hyvin, sillä tilin saldon ollessa yli 3 000 euroa, ei perushoitokulujen (20e per vuosi) lisäksi tule muita kuluja. Aionkin siis lopettaa nykyisen säästötilini ja siirtää sinne säästetyt rahat käyttötililleni ja näin säästää selvää rahaa :) 

Muistilista:

  • Nosta kerralla mahdollisimman paljon rahaa 
  • Tutki pankkien tarjoamat parhaat diilit juuri sun raha-asiolle
  • Käytä hyväksesi mahdolliset opiskelija/nuorisopaketit
  • Tutki myös mistä saat parhaan diilin luottokortille, koska sellainen on reissunpäällä hyvinkin kätevä yllättävien sattumusten varalle
  • Käytä mahdollisuuksien mukaan Contactless Payment -maksutapaa, joka on ainakin täällä Irlannissa käyttäjälle kaikkein edullisin
  • Koska säästötilien korot ovat tällä hetkellä hyvin alhaalla, tutki kannattaako säästöt pitää käyttötilillä, vai luoda säästötili tähän tarkoitukseen

Näihin pohdintoihin olen ottanut huomioon myös korttien käytön ulkomailla, mutta huomasin nopealla etsimisellä, että sekä Suomessa että Irlannissa käyttömaksut ovat lähes samat pankista riippumatta, eli 2e + 2,5% nostosummasta. On muuten hassua huomata, miten paljon tällaisia "ei matkustamiseen liittyviä" asioita tulee vastaan pidempää reissua suunnitellessa. Näitä pitää alkaa miettimään ja hoitamaan todella hyvissä ajoin, jos aikoo saada kaiken optimaalisesti hoidettua. Onneksi lähtölaskentaan on vielä noin 10 kuukautta... 

Share

Ladataan...
Irti

 

Koska Dublinin sää on jo aivan liian syksyinen tällaisen kesäihmisen mielestä, päätin uppoutua alle parin kuukauden takaisiin muistoihin kesälomareissustamme kauniiseen Sloveniaan. Kohde valittiin tällä kertaa hieman erilailla ja Tolmin-nimisessä vuoristokylässä järjestettävät punk-rock musiikkifestarit vetivät pisimmän korren. Itse olen jo vuosia kuunnellut ko. genreä, mutta miehelle musiikkilaji oli hieman tuntemattomampi. Sain hänet kuitenkin houkuteltua mukaan näytettyäni kuvia Sloveniasta, ja etenkin festarialueesta. Huh, noin mielettömissä maisemissa on harvemmin tullut nautittua maailmanluokan livemusiikista! Festareiden jälkeen miehenkin sisäinen punkkari heräsi, ja tällä hetkellä kotona soikin kaikkea skeittipunkin ja old school punkin väliltä.

Tolmin sijaitsee parin tunnin ajon päässä Ljubljanan lentokentästä. Koska lentomme oli perillä vasta alkuillasta festareiden aloituspäivänä, päätimme varata valmiiksi kuljetuksen suoraan festarialueelle. Ljubljanasta Tolminiin olisi kuitenkin päässyt myös junalla halvemmalla, jos aikaa olisi ollut enemmän. Alueelle päästyämme oli jo pimeää, ja voin kertoa että teltan pystyttäminen aiheutti tällaiselle noviisille aikamoista päänvaivaa pienen pienen taskulampun valossa. Aamulla herätessä meitä odotti kuitenkin sen verran palkitseva maisema, ettei edellisen illan taistelu tuntunut miltään! 

 

Punk Rock Holiday -festarit kestivät kokonaisuudessaan 5 päivää, joten teltassa nukkumista tulikin sitten harrastettua yhdelle kesälle aivan tarpeeksi. Lämpötilat olivat kivasti 35-40 asteen välissä, joten viimeistään kahdeksalta aamulla oli pakko jättää teltta ja siirtyä joenrantaan puun varjoon jatkamaan aamu-unia. Eikä siinä, joen turkoosinsiniseen ja kylmään veteen oli ihana pulahtaa ja hitto se teki myös gutaa edellisen illan aikana hankitulle darralle. Lisäksi joenrannasta sai ostettua ihanan tuoreita smoothieita sekä vegaaniburgereita aamupalaksi, niin mikäs siinä ollessa! Rannalla tulikin vietettyä jokaikinen aamu,parhaimmillaan aamusta siihen asti, kunnes bändit aloittivat soittamaan päälavalla. Vaikkakin festarialueella oli kaikki tarvittava, harmittaa kyllä jälkeen päin ettemme paljoakaan vierailleet itse Tolminissa lämpötilojen ollessa aivan liian korkeat mihinkään fyysiseen toimintaan.

 

Kokonaisuudessaan festarit olivat aivan mieletön kokemus. Kävijöiden keski-ikä oli lähemmäs 30 vuotta, joka oli varmasti osasyynä siihen etten nähnyt yhden yhtä tappelua, kenenkään (kyllä!) oksentavan, ja bajamajoissa oli aina vessapaperia tarjolla. Siellä ollessa ei tullut ikävä omia festarikokemuksia Suomen suvessa... Mukaan tarttui kasa uusia tuttavuuksia, uusia bändituttavuuksia ja halu palata Sloveniaan. Onnistunut reissu, sanoisin :)

Share

Pages