Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Hei pitkästä aikaa! Joululoman mittaiseksi ajattelemani blogitauko venyikin aika pitkäksi, kun on ollut niin paljon kaikkea jännää ja uutta tässä. No ei kai: toimistotyöläisen niskajumi, kipeät ranteet ja nopeasti leimahtanut palapelihimo ne ovat pitäneet minut pois tietokoneelta iltaisin. (Palapelisaldoni viimeisen kymmenen päivän ajalta: 2 x 500 palan palapelejä, joista toinen oli hauska koko perheen palapeli, jota teimme idyllisesti yhdessä parina arki-iltana ja toinen olikin sitten aikuisten mallia ja sisälsi aivan s*tanan paljon useamman taivaspalan. Lisäksi olen koonnut 2 x 100 palan, 1 x 250 ja 1 x 300 palan palapelit esikoisen kanssa. Mutta tosiaan siis ihan työstä johtuvaa tämä niskajumi. Mitenkään ei liity palapeleihin.) 

Meillä oli aivan ihana joululoma. Olin etukäteen vähän murehtinut (koska täytyyhän lomaakin stressata ennakolta), että koska meillä ei ole mitään Suuria Suunnitelmia välipäiviksi, pyörisimme tylsistyneinä pölypalleroina pitkin lattioita voivotellen, ettei ole mitään tekemistä. Olin väärässä. Meillä oli tosi kiva ja rento viikko; sopivassa suhteessa sekä kyläilyä että lämpökerrastossa kotona luuhailua. Mikä tärkeintä, onnistuimme syömään ilahduttavan usein muualla kuin omassa keittiössä!

Ennen joulua ajattelin, että lomalla olisi kiva lukea pitkästä aikaa jotain chick litiä. Jotain romanttista ja (inhoan tätä sanaa) elämänmakuista. Päädyin lainaamaan maailmanlaajuiseksi ilmiöksi väitetyn, Jojo Moyesin kirjoittaman Me Before You -kirjan. Siinä pirteä ja värikäs Lou palkataan pitämään seuraa neliraajahalvaantuneelle Willille. KROOH. Kesken jäi. (Luin noin puoliväliin, kunnes oli pakko luovuttaa, ja huijarina tsekkasin vain kirjan lopun. Varoituksista huolimatta en tarvinnut yhden ainoaa nenäliinaa. Ehkä, jos olisin jaksanut lukea koko kirjan, olisin voinut liikuttuakin loppuratkaisusta.) Paremman puutteessa eli seuraavaa Nicci Frenchin ja/tai Robert Galbraithin kirjaa odottaessani klikkasin Kindleeni Lisa Jewellin romaanin The Girls. Krooh-tuomio tällekin ainakin ensimmäisten lukujen perusteella. Sen sijaan Emma Clinen samanniminen The Girls vaikuttaa mielenkiintoiselta, vaikka aika alussa olen vielä senkin suhteen. Mitä te luette tällä hetkellä? 

Kirjojen kanssa on siis ollut vähän niin ja näin, mutta sohvalla olen jaksanut kiitettävästi istua! Annankin tässä ihan kainostelematta itselleni täydet kymmenen pistettä sohva-aktiivisuudesta. Koimme mieheni kanssa lähestulkoon kauhun hetkiä vielä jokin aika sitten, kun näytti siltä, ettei Netflixissä ollut oikein mitään tarpeeksi kiinnostavaa tarjolla. Olisihan se ihan kauheaa joutua tekemään iltaisin jotain muuta kuin katsomaan televisiota! (Paitsi jos tekee palapelejä. Palapeleille peukku.) Mutta nyt on taas hyvin kaikkea kivaa tarjolla: mahtava Sherlock on palannut, Modern Familyn seiskakausi on vihdoin katsottavissa myös Netflixissä (missasimme sen silloin, kun se tuli AVA:lta), olemme löytäneet New Girl -komediasta sellaisen täytesarjan, jota voi katsella silloin tällöin (New Girl on vähän niin kuin köyhän naisen Frendit), ja minä olen tykästynyt myös Life in Pieces -sarjaan, jossa heitellään omaan huumorintajuuni iskevää läppää perhe-elämästä ja ihmissuhteista. Kaikki nuo edellä mainitut löytyvät siis Netflixistä, mutta löysimme me Yle Areenastakin (siskoni miehen suosituksesta) jotain hauskaa ja katsoimme parina peräkkäisenä iltana Luottomiehen

En tiedä, onko muualla Suomessa keli ollut niin ailahtelevaista kuin täällä Turussa, mutta meillä on menty joulunpyhien nollakeleistä kirpeiden pakkasten kautta pulkkamäki-ilmoihin, kunnes on taas rämmitty Gore-Texit sohjossa. Perjantaina oli mainio lumiukkosää. Lasten on varmaan vähän vaikea oppia erottamaan vuodenaikoja ja suuria juhlia toisistaan, kun juhannuksena ja jouluna voi periaatteessa olla ihan samanlaiset sääolosuhteet.

Mitäs muuta. Molemmilla tytöillä on uhmavaihe (nelivuotiaalla tosin paljon lievempänä kuin kaksivuotiaalla, eikä siitä kyllä tiedä, onko se uhmaa vai harjoittelua drama schoolin pääsykokeisiin), eikä kuopusta saa millään nukahtamaan päiväunille. Tästä huolimatta sain päähäni ehdottaa torstaina töiden jälkeen, että mennäänkö Skanssiin. Ei mennä toiste. (Ei se Skanssi vaan se kotimatka, kun uhmakas, päiväunet skipannut kaksivuotias raivosi väsyään ja sitä, että äiti on kakka. Tyhmä kakka.) Onneksi olen keksinyt nerokkaan tavan harhauttaa kuopus pois uhmakilareistaan: ei tarvitse kuin sanoa, että tule nyt iltapalapöytään/pesuille/pukemaan/mitä tahansa ja äiti kertoo samalla, miten Ti-Ri Vauvaa kerran harmitti niin kovasti, ettei Ti-Ri Vauva olisi millään halunnut iltapalapöytään/pesuille/pukemaan/mitä tahansa. Toimii! 

Share

Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Harmittelin hetki sitten ennen suihkuun raahautumistani (tässä kaamoksessa se on välillä lähes kirjaimellista raahautumista), että joulumieli on kokonaan skipannut minut tänä vuonna. Se on jäänyt jonnekin poskiontelotulehduksien, antibioottikuurien, niskajumien, työkiireiden ja koko perheen vatsatautien taakse piiloon, eikä ole uskaltanut tulla. Puhisin itsekseni, että onhan se nyt itse asiassa aika järjetöntä muutenkin, koko joulu, ja että varsinkaan tässä tilanteessa, huonojen uutisten puskiessa sieltä sun täältä ympäri maailmaa, on typerää edes vaatia itseltään mitään tonttujen iloliikkeitä. (Mielenmaisemaani kuvaa hyvin se, että kun piirtelin tässä taannoin tyttöjen kanssa, piirsin ensin tontun istumaan tuolille ja hetken kuluttua tontun tuolia vastapäätä toisen tuolin, johon piirsin tonttujen terapeutin. Korvatuntilla jos missä on varmaan työuupumusta ja monenmoista burnoutia tähän aikaan vuodesta.)

Eilen kotiin kävellessäni rinnassani pilkahti pitkästä aikaa jonkinasteinen jouluinen tyrskähdys, kun olin aivan tuntevinani kehossani sen, että päivät ne taas tästä pitenevät. Kuulokkeissa soi sopivasti Tähti tähdistä kirkkain Loirin tulkitsemana: "...vaan ajatukset, työ ja arki kiireinen, on sumentaneet lapsen herkkyyden ... nyt aikuisena pienen hetken ohikiitävän voi löytää vielä tunteen lämpimän." 

Ja sitähän tämä on. Kaamosmössöä, jonka keskellä tuikahtelee tähtiä, ja ne tähtihetket tulevat meidän perheemme jouluun tällä hetkellä aika pitkälti lasten ilon kautta. Olen saanut itse nauttia aina tosi onnellisista jouluista: ei ole tarvinnut pelätä joutuvansa aattoiltana lumihankeen pakoon, joulupöytä on ollut kukkuroillaan herkkuja ja joulupukki toi aina liikaa lahjoja. Eihän se haittaa, vaikka oma joulumieli ei aikuisiän ruuhkavuosissa olekaan millään tip-tap-tipeti-tap -tasolla, kun on luomassa lapsille taianomaista joulunaikaa. 

Minulla alkoi nyt viikon mittainen joululoma, jonka alkamista juhlistin kaivamalla äsken keittiön yläkaapista pölyisen, tonttukuvioisen viinilasin ja alakaapista yhtä pölyisen mutta aivan kelvollisen punaviinipullon. Juon lasillisen viiniä, katson hetken telkkaria tai ehkä luen kirjaa, ja aamulla aikaisin ylös ja joulunviettoon siskoni perheeni luo.

Ihanaa joulua teille kaikille!

Lue myös:

Hyvän joulun toivotukset

Aatoksia aatonattona

 

 

Share

Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Äidin perjantai:

Herätyskello soi 5.50. Olen aina herätessäni väsynyt (kukapa ei olisi tuohon aikaan), mutta tasan tunnin kuluttua heräämisestäni olen jo suoriutunut aamupesuista, aamupalasta, pukeutumisesta ja kävellen taittamastani työmatkasta, ja saavun keskustassa sijaitsevalle toimistollemme ihan pirteänä ja reippain mielin. 

Ensimmäisessä kuvassa ylävasemmalla on se kosmetiikka, jolla aamuni aloitan. Tai no, hammastahna ja hiuslakka puuttuvat kyllä kuvasta. Oikealla ylhäällä näkyy se, mitä tapahtuu useimpina aamuina, kun en ole edeltävänä iltana jaksanut miettiä työpäivän vaatteita valmiiksi. Pukeudun mustaan neulemekkoon, toisin sanoen turvavaatteeseeni. Pikameikkauksen jälkeen, yleensä klo 6.10 siirryn aamupalalle, joka on pysynyt niin pitkään kuin muistan samanlaisena: kaksi jälkiuunipalan puolikasta juustolla ja kupillinen mustaa kahvia. Ihana mieheni on ruvennut lataamaan minulle iltaisin kahvinkeittimen valmiiksi, joten minun tarvitsee vain napsauttaa se päälle. Näin saan istuttua aamupalapöydässä pari minuuttia pidempään, usein lueskellen (tällä hetkellä luen Rosa Meriläisen ja Saara Särmän hauskaa Anna mennä - Opas hauskempaan elämään -kirjaa, jota suosittelen lämpimästi!) tai tuikitärkeitä Instagram- ja Facebook-kuvavirtoja katsellen. Ja kuten alhaalla oikealla näkyy (ainakin jos leikitään, ettei kuvanlaatu ole niin kehno), olen Stockmannin kohdalla aina klo 6.40.

 

Työpäiväni kuluvat aika lailla saman kaavan mukaan: joko minä tai joku työkaverini keittää kahvia heti työpäivän alkaessa klo 7.00, sitten olen tehokas parin, kolmen tunnin ajan, kunnes minut täytyy taas ladata kupillisella kahvia. Klo 9.45 pidän siis kahvitauon, jolloin syön lähestulkoon aina Valion päärynänmakuisen proteiinirahkan. Olen oikeasti syönyt näitä rahkoja varmaan jo vuoden ajan lähes päivittäin. (Kesäloman jälkeen flirttailin hetken Skyrin kanssa, mutta ei se johtanut mihinkään pidempään.) Proteiinirahka on minulle sopiva välipala, koska se pitää kylläisenä pitkään, sekaan voi ripotella pähkinöitä, ja ainakin tätä päärynänmakuista rahkaa saa sokeroimattomana versiona. Kun olen tankannut rahkaa ja kahvia, painan hommia taas parin tunnin verran, kunnes pidän ruokatauon klo 11.45. Usein otan mukaani eväät edellisen päivän päivällisestä, mutta jos näin ei ole, käyn Foodiksessa syömässä salaattia. Viime perjantainakin minulla oli kyllä eväät mukana (perunoita ja porkkana-raejuustopihvejä), mutta en muistanut ottaa niistä kuvaa! Joudutte nyt vain kuvittelemaan, miltä näyttää mikrossa lämmitetty peruna! Suokaa tämä kömmähdykseni anteeksi. Viime perjantaina söin välipalaa myös iltapäivällä, mitä yleensä en tee, sillä repustani löytyi raakapatukka, ja pakkohan se oli syödä heti. Ja arvatkaa mitä patukan alla olevassa mukissa on? Aivan oikein - teetä! (Älkää kertoko kenellekään, että joskus hairahdun juomaan kupillisen teetä iltapäivisin kahvin sijaan.)

Klo 15.00 kirjaudun ulos työkoneeltani ja heitän uskollisen Fjällrävenin selkääni - hei hei toimisto, tervetuloa viikonloppu!

Kotimatkalla kuuntelen joululauluja. Vesa-Matti Loirin Sydämeeni joulun teen, Tähti tähdistä kirkkain ja Sarah McLachlanin Happy Xmas ja Have Yourself a Merry Little Christmas soivat joululaululistallani useimmiten. Ja mikä ihanuus siinä kotiovellamme odottaakaan, juuri oikeanlainen joulukranssi, jossa on kaikki mitä kranssilta vaaditaan: rusetti, minikokoisia lahjapaketteja JA pieni joulupukki! Kello on 15.20, olen kotona, ja viikonloppu voi alkaa!

Isän perjantai:

Kaksi heleä-äänistä herätyskelloa kajauttavat hyvät huomenet klo 7.25. Tytöt tykkäävät aloittaa aamunsa lueskelemalla, eikä isällä ole mitään sitä vastaan. Kuopuksen suosikki on Mauri Kunnaksen Joulupukin soiva laulukirja (josta saa aina ensimmäiseksi nakuttaa volyyminappulaa reippaasti alaspäin), esikoinen on tarttunut perinteisempään laulukirjaan. Aamupala syödään klo 8: tarjolla on maitoa, Talk-muroja ja ruisleipää. Isä saa juoda aamukahvia rauhassa ja syödä itsekin aamupalaa samalla kun hän ja tytöt suunnittelevat yhdessä päivän tekemisiä. Joulukuun riesana ilona ovat tietenkin joulukalenterit, joita meillä on kolme: Partiolaisten adventtikalenteri, SPR:n kuvakalenteri ja siskoni meille askartelema lorukorttikalenteri. Niin joo ja onhan Heinähatun ja Vilttitossunkin joulukalenteri (DVD:llä) jokapäiväinen rutiini aattoon asti! 

Klo 9.14 mies laittaa minulle WhatsAppilla kuvan tytöistä, joilla on yllään alla olevassa kuvassa näkyvät jouluasut. Perhekerhossa vietetään joulujuhlaa, josta tytöt ovat aivan innoissaan. Kuopuskin on pitkällisen pohdinnan jälkeen hyväksynyt molemmat perhekerhon ohjaajat siihen harvojen ja valittujen aikuisten joukkoon, josta hän kertoo tykkäävänsä.

Oikeanpuoleinen kuva on pieni tunnelmapala siitä, miltä lastenhuone usein näyttää (esikoinen tosin tykkää pitää huoneen aika siistinä ja järjestää sen lähes päivittäin huolellisesti, kuopus sen sijaan osallistuu harvoin siivoamiseen mutta sitäkin tomerammin lelujen levittämiseen).  

Klo 12 kuopus nukkuu päiväuniaan ja esikoinen keskittyy omiin lempipuuhiinsa. Esikoiselta jäi hiljattain päiväunet pois, ja nykyisin hän askartelee, piirtää, värittää ja "lukee" lempikirjojaan pikkusiskon päiväunien ajan. Myös jakso Ryhmä Hauta, Sofia Ensimmäistä tai jotain muuta lempiohjelmaa on usein luvassa näihin aikoihin. Isä saa myös hengähtää hetken ja juoda kupillisen kahvia rauhassa. 

Klo 13.45 tytöt ovat syöneet välipalaa ja nyt on leikkien aika. Kaivoimme joitakin viikkoja sitten miehen vanhat tekniikkalegot häkkivarastosta esiin, ja tytöt halusivat leikkiä niillä. 

Kello on 14.45, ja mies aloittelee jo ruoanlaittoa. Meillä syödään päivällinen aikaisin verrattuna moneen muuhun perheeseen (jo puoli neljän, neljän välillä), mutta lapset myös menevät aikaisin nukkumaan. Ja minulla on yleensä kiljuva nälkä, kun tulen kotiin. Perjantaisin syömme usein jotain erikoisempaa kuin arkena muuten, ja viime perjantaina mies teki herkullista Mifu-lasagnea. Tätä tehtiin ensimmäisen kerran toissaviikolla, ja molemmat lapset söivät tätä ruokaa hyvällä ruokahalulla ja esikoinen pyysi lisää, mitä ei ole koskaan aikaisemmin tapahtunut silloin, kun jotain ruokaa on tarjolla ensimmäisen kerran. Melkoinen hitti siis! 

Tällainen perjantai meillä oli viime viikolla. Entä teillä? :) 

Share

Pages