Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Keskikesän juhla on tällä viikolla, vaikka minä en ole vielä edes tajunnut, että on kesä. Olen kyllä tehnyt paljon kesäisiä asioita, mutta niitä tehdessäni minulla on ollut koko ajan huijarifiilis: tässä sitä nyt vaan kävellään pitkin jokirantaa auringonpaisteessa, vaikkei ole vielä oikea kesä. Tässä sitä nyt kastellaan varpaita Saaronniemen rannassa, niin kuin olisi muka jo kesä. Jokainen aurinkoinen kahvikattaus parvekkeelle, jokainen aurinkorasvan suihkaus, helteen sulattama jäätelö lapsen kädessä, mansikkakulho ja linnun viserrys saavat minut ihmettelemään, että miten me olemmekin pystyneet huijaamaan itsellemme kesän kaltaisen olotilan, vaikkei edes ole kesä.

***

Viime viikonloppuna siskoni lapsineen tuli meille yökylään. Lauantai-illan Spotify-listalla soi Miskan Kesän lapsi, Tuulin Paljon onnea vaan, Risto Räppääjän Täältä pesee ja Antti Tuiskun Sata salamaa. Kummityttöni on yhtäkkiä kasvanut niin, että aloittaa syksyllä eskarin ja kysyi iltapalaa kattaessani, että miten hän voisi auttaa. 

Kesäkuun alussa juhlittiin esikoisen nelivuotissynttäreitä. Hän sai toivomansa taikurin asun ja taikoi minut ensi töikseen apinaksi. Heinäkuun lopussa kuopus täyttää kaksi. (Hän on varmaan itse sitä mieltä, että ei täytä, koska kaikki on tällä hetkellä EI.)

Isoveljeni oli kahden hyvän ystävänsä kanssa melkein koko viime viikon Suomessa, koska viikonloppuna hän juhli polttareitaan Helsingissä. Torstaina minä ja siskoni esittelimme heille Turun iltaelämää ja tulimme siinä samalla esitelleeksi koko joukon pubeiksi muutettuja rakennuksia: menimme ensin Kouluun, joka on ollut vanha koulu, sieltä Uuteen Apteekkiin, eli siis vanhaan apteekkiin, ja sen jälkeen kävimme vielä Old Bankissa, joka on (gasp!) vanha pankki. 

***

Heittelen ilmoille kesäsuunnitelmia vähän samaan tyyliin kuin viime vuoden kesäpaniikissani: Zoolandia, Vepsän saari, Uusikaupunki, Ti-Ti Nallen talo, Pohjanmaan reissu, metsäretket, uimaretket, mummilat, mammalat, serkkulat - nyt on kesä, nyt täytyy mennä! Samalla nautin siitä, että on rauhallinen hetki, juodaan kahvit parvekkeella, tuolla lentää lokki, luetaan vaan Touhukas Tomi vielä kerran.

Kesä tuo aina tullessaan kaipuun muutokseen. Itse asiassa kaikki vuodenajat tuovat sen, halun vaihtaa maisemaa. Sekoittaa vähän pakkaa, hämmentää tätä soppaa, johan tässä on hetki ollutkin tyyntä. Tekisi mieli muuttaa keskelle ei mitään, pois kaupungin sykkeestä. Vaikka asun juuri siinä kaupungissa, jossa haluan. On ilahduttavaa pyöräillä aamuvarhaisella töihin, kun voi nähdä erittäin vanhan rouvan, joka on pukeutunut yöpukuun, jollaisia en tiennyt enää olevan olemassakaan, ja tohveleihin, viemässä koiraansa aamupissalle papiljotit päässä. Ja seuraavan korttelin kulmalla on vähällä törmätä rakastuneeseen pariskuntaan, joka on pysähtynyt suutelemaan.

Share

Ladataan...
Kahvia, kiitos!

 

Tiedättekö sen tunteen,

kun olette olleet edellisiltana vähän liian myöhään ulkona,

mutta työpäivä kuluu silti kuin siivillä

ja olokin on kaikin puolin freesi?

 

En minäkään.

Share

Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Kaksi viikkoa sitten hyvästelimme perheessämme neljä vuotta vaikuttaneen pinnasängyn. 

Pöh, nyt valehtelin.

Oikeasti EN TAASKAAN muistanut hyvästellä, enkä kiittää, meitä niin hyvin palvellutta lastentarviketta. Elin siis uudelleen viimesyksyisen "Manducagaten", jolloin vasta oven sulkeuduttua ostajan poistuessa kantoreppu kainalossaan rappukäytävälle, tajusin, miten tärkeä ja arvokas se reppu oli perheellemme ollut. No, pinnasängyn suhteen tässä on onneksi sellainen hopeareunus, että annoimme sen esikoistaan odottavalle kaveripariskunnalle, joten pääsen varmaan vielä kuiskaamaan sängylle kiitokset kahden lapsen höyhensaarena toimimisesta.

Nykyään meillä nukutaankin sitten kerrossängyssä. (Siis lapset, mieheni kanssa preferoimme edelleen parisänkyä.) 

Esikoinen oli jo ennen kerrossängyn hakemista aivan liekeissä siitä, että pääsee nukkumaan yläsängyssä ja (mikä parasta) kiipeämään sinne tikkaita pitkin. Kuopus ei tietenkään osannut odottaa yhtään mitään ja suhtautuikin aika epäluuloisesti siihen, että pinnasänky kiikutettiin eräänä kauniina päivänä pois lastenhuoneesta. Toki olimme selittäneet hänelle, mistä on kyse, mutta eipä tuollainen vuoden ja kymmenen kuukauden ikäinen palleroinen nyt kovin paljon ymmärrä siitä, mitä kerrossängyssä nukkuminen tarkoittaa. Mutta kun saman päivän aikana lastenhuoneeseen kohosi hieno ja jännittävä kahden kerroksen sänky, ja kun kuopukselle selvisi, että hän nukkuu samassa, yhteisessä sängyssä isosiskonsa kanssa, oli hän kuitenkin varsin hyvillä mielin muutoksesta, eikä ole kertaakaan haikaillut vanhan sänkynsä perään. 

Esikoinenkaan ei varsinaisesti ole haikaillut vanhan sänkynsä perään, mutta varaukseton alkuinnostus muuttui muutaman ensimmäisen yön jälkeen pieneksi vastaanhangoitteluksi nukkumaanmenoajan koittaessa. Syykin selvisi pian: vanha sänky oli ikkunan vieressä, jolloin siihen pimennysverhoista huolimatta pääsi ikkunan sivusta kajastamaan hiukan valoa, mikä oli ollut esikoisesta mukavaa, mutta kerrossänky sijoitettiin eri paikkaan, eikä yläpetiin päässyt tuota ekstravaloa samalla lailla tulemaan. Ratkaisuksi on onneksi riittänyt se, että emme vedä pimennysverhoa vielä nukahtamisvaiheessa aivan kokonaan kiinni, ja yöksi jätämme liesituulettimen valon päälle keittiössä. (Tässä yhteydessä olen muuten kerran jos toisenkin harmitellut sitä, että ne ihanat LeeLuut tulevat markkinoille vasta joulun alla, sillä sellaiselle olisi kovasti ollut nyt tarvetta!) Muuten esikoinen on ollut yläsänkypaikastaan vain mielissään ja varsinkin ensimmäisinä päivinä loikoili siellä päivisinkin Onnelia ja Annelia lukien.

Pelkäsimme sänkyä ostaessamme hiukan sitä, että entä jos portaita ja kiipeilyä rakastava kuopus ei malta antaa tikkaiden olla, vaan roikkuu niissä päivät pitkät. Tämä osoittautui onneksi aivan turhaksi murheeksi, sillä kun kuopus ensimmäisen kerran yritti nousta tikkaille, kielsimme häntä ja selitimme, että hän on vielä liian pieni kiipeämään yläsänkyyn ja että hänen paikkansa on alasängyssä. Jotenkin hämmentävän helposti kuopus uskoi perustelumme, eikä ole sen jälkeen kertaakaan edes yrittänyt nousta tikkaille, eikä muutenkaan osoittanut mitään kiinnostusta yläsänkyä kohtaan. Olemme myös tämän säännön vuoksi ilmoittaneet esikoiselle, ettei hänelläkään ole mitään asiaa pikkusiskon sänkyyn ainakaan ilman siskon lupaa.

Koska ostimme saman tien normaalikokoisen kerrossängyn (Sotkan JUNIOR-sänky), alasängyssä ei ollut ollenkaan turvalaitoja. Yläsängyssä on täysin riittävä turvalaita, mutta estääksemme pitkin poikin ja vähän siellä sun täällä nukkuvaa kuopusta tipahtamasta alasängystä, kävimme ostamassa Ikeasta kaksi VIKARE-turvalaitaa, joiden ansiosta alasänkykin on tarpeeksi turvallinen unipesä. Turvalaidat ovat siinäkin mielessä hyvä ratkaisu, että ne hankaloittavat huomattavasti kuopuksen itsenäistä sängystä pois kiipeämistä, ja hän näyttääkin suhtautuvan itsestäänselvyytenä siihen, että sängyssä pysytään niin kauan, että äiti tai iskä tulee nostamaan sieltä pois.

Yöt kerrossängyssä ovat siis sujuneet varsin hyvin ainakin nämä ensimmäiset pari viikkoa. Vaikka tuo Sotkan kerrossänky onkin aika iso, toi se kuitenkin lisää tilaa lastenhuoneeseen, ja joskus tulevaisuudessa, jos tarvetta on, sängyt pystyy irrottamaan toisistaan kahdeksi erilliseksi sängyksi. 

Millaisia nukkumisratkaisuja teillä on tehty?

Share

Pages