Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Itsenäisyyspäivän kunniaksi ajattelin jakaa kanssanne erään hetken tässä taannoin, kun minuun iski vallanhimo.

Vallanhimo tuli hississä. Olin hetki sitten lukenut jonkin Sauli Niinistön Facebook-päivityksen, ja siinä hississä seisoessani ja katsellessani itseäni peilistä, huomasin yhtäkkiä miettiväni, ensimmäistä kertaa koskaan, että

MITÄ JOS MINUSTA TULISIKIN SUOMEN PRESIDENTTI?

Ja välittömästi tämän ajatuksen jälkeen minut suorastaan sokaisi vallanhimo.

MINÄ HALUAN SUOMEN PRESIDENTIKSI!

Jo pelkkä oman presidenttiyteni ajatteleminen voimaannutti minut seisomaan hieman ryhdikkäämmin ja ylväämmin.

Suoristin kaulahuiviani, painoin pipon tiukemmin päähän. 

Minut valtasi auvoinen mielikuva: istun tyylikkääseen jakkupukuun sonnustautuneena pehmeällä kukkakuvioisella jakkaralla pienen pyöreän kahvipöydän ääressä. Hovimestarini ojentaa minulle siroa posliinista kahvikuppia, ja ystävällisesti mutta hajamielisesti pyydän häntä laittamaan kupin pöydälle. Olen kirjoittamassa kirjettä jollekin toiselle vallan kahvaa pitelevälle ja olen siksi uppoutunut tärkeisiin ajatuksiin. Kirjoitan sulkakynällä (sellaisella se Saulikin varmaan ne Facebook-päivityksensä luonnostelee). Mielikuvissani näytän ihan Hyacinth Bucketilta. Ja asun Downton Abbey'ssa. 

Ping! Hissi oli P-kerroksessa. 

Vallanhimoni väistyi, ja olin taas tavallinen Tiia. 

Mutta ehkä joskus...

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!

 

 

Share

Ladataan...
Kahvia, kiitos!

SPOILER ALERT! Tässä postauksessa puhutaan uusista Gilmore Girls: A Year in the Life -jaksoista, joten jos et halua kuulla sarjan tapahtumista, älä lue pidemmälle!

***

Se hetki viime viikonloppuna, kun kaikkien kiireiden jälkeen vihdoinkin kotisohvalla, lapset juuri nukahtaneet, itse mukavasti viltin alla, herkut kulhossa, kaukosäädin kädessä. Netflix auki ja lempisarjan uudet jaksot pyörimään. Ooooh. Miten kauan olin odottanut tätä hetkeä! Ensimmäiset kyyneleet tulivat jo ensimmäisten sekuntien aikana. Olen takaisin Stars Hollow'ssa! (Toiset kyyneleet tulivat pian tämän jälkeen, kun Netflix jumiutui ja alkoi heitellä herjoja, ja pienen paniikin- ja kauhunsekaisen hetken ajan luulin, ettemme pystyisikään katsomaan sarjaa.)

Onneksi Stars Hollow oli entisellään. Taylor Doosella on aina jokin koko kaupunkia koskettava, usein älytön hanke meneillään, ja Kirk luulee vihdoinkin löytäneensä vuosisadan bisnesidean. Lorelai ja Rory eivät ole muuttaneet ruokailutottumuksiaan yhtään terveellisempään suuntaan, ja totta kai kahvit keitetään keskellä yötä, jos silloin satutaan heräämään. Luke ei vieläkään haluaisi kahvilaansa mitään modernin maailman vempeleitä, ja Caesar kantaa hampurilaisia asiakkaille aina yhtä iloisena (ja miten mahtava hiustyyli hänellä olikaan!). The Dragonfly Innin Michel on samalla tavalla tyytymätön osaansa kuin aina, vaikka vuodet ovatkin pehmentäneet häntä, eikä sarjassa peitellä sitä, miten kiintyneitä Lorelai ja Michel toisiinsa ovat. Ilahduin myös siitä, että Michel on löytänyt elämänsä miehen. Sookie on lähtenyt toteuttamaan itseään muualle, mikä ei mielestäni sopinut kuvioihin mitenkään sarjan historiaan peilaten, mutta ratkaisu taisikin liittyä enemmän Sookien näyttelijä Melissa McCarthyn työkiireisiin. Ilmeisesti monien fanien mielestä Sookien lyhyt visiitti viimeisessä jaksossa jäi ohueksi, mutta omasta mielestäni se oli onnistunut: totta kai Sookie tuli leipomaan toinen toistaan upeampia hääkakkuja Lorelain ja Luken häihin! Paris Geller oli aivan yhtä nerokas ja neuroottinen kuin ennenkin, mutta mielestäni oli sääli, että hän ja Doyle olivat eroamassa. (Hauskoista heitoista liittyen Doylea näyttelevän Danny Strongin käsikirjoittajan uraan tykkäsin kyllä.) Lane ja kumppanit rokkasivat yhä (apua miten erilaiselta vanhentunut Zach näytti!), ja vaikka Lanen on näissä uusissa jaksoissa väitetty olleen jotenkin "luovuttaneen" oloinen, minun silmääni Lane ei juurikaan ollut muuttunut.

Mutta sitten. Ne kolme Gilmoren tyttöä: Lorelai, Rory, Emily. Miten suhtauduin heihin? Ennen näitä uusia jaksoja odotin eniten Roryn tarinan jatkumista, sillä olin aika varma, että Lorelain elämässä ei tapahtuisi mitään mullistavaa. Vaikka tapahtuihan Lorelaillekin paljon: Richardin kuoleman herättämä tunnemyrsky, tavallista pahempi riitely Emilyn kanssa, Emilyn heittämät syytökset siitä, että Lorelai ajattelee vain itseään - ja lopuksi Wild-henkinen patikointiyritys, joka onneksi ei toteutunut, sillä jos Lorelai olisi löytänyt itsensä metsäpolulla, hän ei olisi ollut Lorelai. (Miten hauskaa, että Lauren Grahamin aviomies Peter Krause - tuttu monelle Samaa sukua - ja Mullan alla -sarjoista - oli se metsänvartija, joka eväsi Lorelain pääsyn patikointireitille!) 

Lorelain kamppaillessa rinkkansa ja itsensä kanssa, Luke oli vakuuttunut siitä, että Lorelai aikoo jättää hänet. Kun Lorelai sitten palasi, Luke heittäytyikin varsin epätyypilliseen rakkaudenjulistukseen yrittäen vakuuttaa Lorelaita siitä, että heidän kuuluu olla yhdessä. Ja (ah-miten-ihanaa-vaikka-ei-mitenkään-yllättävää) Lorelailla ei ollut aikomustakaan jättää Lukea, vaan hän ehdotti, että he tekisivät nyt viimein sen mikä kauan sitten jäi tekemättä: menisivät naimisiin. (Tällä kertaa he myös menivät, ihan sarjan lopussa, juuri ennen Roryn uutispommia.)

Lorelai sai siis perinteisen onnellisen lopun, ja sarjan fanit kaipaamansa päätöksen yhdelle televisiohistorian kaikkien aikojen parhaimmista romansseista.

(Kuva: Netflix)

Mutta mitä kuului Rorylle, kaikkien rakastamalle kympin tytölle, joka seitsemännen kauden lopussa kieltäytyi Loganin kosinnasta ja lähti Barack Obaman kampanjakiertueelle edistääkseen toimittajan uraansa? 

Ei hyvää. Roryn elämä jumitti paikoillaan: hän oli kyllä hiljattain kirjoittanut ylistetyn jutun The New Yorkeriin (super proud!) ja häntä kosiskeltiin kirjoittajaksi suositulle blogisivustolle. Mutta muuten oli aika hiljaista: tapaaminen Condé Nast -uutistalon kanssa lykkääntyi koko ajan, kirjaprojekti vinksahtaneen Naomi Shropshiren kanssa takkuili ja kaatui, ja rakkausrintamallakaan ei sujunut. Roryllahan oli Paul-niminen poikaystävä, jonka olemassaolon hän - ja kaikki muutkin - unohti koko ajan, enkä tiedä, oliko tämän kuvion tarkoitus olla hauska vai surullinen. Itseäni se ei kyllä erityisemmin naurattanut, ja onneksi Paul lopulta itse jätti Roryn.

Jotain "rorymaista" oli sentään siinä, kun Rory päätti pelastaa Stars Hollow'n ikivanhan kaupunkilehden, The Stars Hollow Gazetten. Mutta ei sekään sitten oikein ottanut tuulta purjeisiin. Tarvittiin Jess (ihana Jess!) antamaan Rorylle idea uudesta kirjaprojektista: mitä jos Rory kirjoittaisikin itsensä ja äitinsä tarinan? Sitä ideaa Rory sitten lähti toteuttamaan, ja vaikka kirjan kohtalo ei sarjassa selvinnytkään, tuli ainakin minulle sellainen vaikutelma, että kirjasta tulee menestys.

Aina kun puhutaan Rorysta, puhutaan myös siitä, mihin tiimiin kuulutaan. Vaihtoehtojahan on kolme: team Dean, team Jess ja team Logan. (Kuuluukohan kukaan tuohon ensimmäiseen? Tuskin.) Kun katsoin sarjan ensimmäisen kerran vuonna 2010, olin innokkaasti Jessin puolella, mutta useammat katselukerrat ovat saaneet minut liittymään team Loganiin. Odotinkin malttamattomana läpi talven, kevään, kesän ja syksyn jaksojen, että sarjan loppuhuipennus, joka varmasti, ihan varmasti, olisi Roryn ja Loganin palaaminen yhteen, tapahtuisi, mutta eihän sellaista sitten tapahtunutkaan. Ei vaikka mahtavan (ja välillä tosi ärsyttävän) The Life and Death Brigaden ilmestyminen kuvioihin viimeisessä jaksossa sytytti jo hiukan sammuneen toivonkipinän. Tuo kohtaaminen saikin vain aikaan kauniit jäähyväiset Roryn ja Loganin välillä (vaikka pakko sanoa, että se Loganin "kuvan ottaminen" Rorysta oli jo vähän liian kornia), ja ehkä ihan hyvä niin. Ehkä. EHKÄ! Ymmärrän, että Roryn tarinassa on paljon muutakin kuin se, kenen kanssa hän päätyy yhteen, jos päätyy. Kuten Amy Sherman-Palladino sanoi tuoreessa TVLinen haastattelussa: "It's not about the boy. It's about her."

(Jollain oudolla tavalla minua muuten häiritsi se, miten kaunis Alexis Bledel on. Toki hän on aina ollut kaunis, mutta näissä uusissa jaksoissa hän oli aivan ylimaallisen näköinen, jotenkin, miten sen nyt sanoisi, liian täydellinen. Hän oli niin kaunis, että Roryn hahmosta tuli jotenkin nukkemainen, mitä hän ei aikaisemmissa kausissa ollut. Ehkä senkin takia Rory jäi etäisemmäksi kuin aiemmin. Olenko ihan yksin tämän ajatukseni kanssa, vai tuliko teillekin tällainen olo? Tunsin entisenlaista läheisyyttä Roryyn oikeastaan vain Winter-jakson steppauskohtauksessa, kun hän "steppasi stressiinsä" ja selitti, ettei saa muuten aivojaan sammumaan. Tell me about it.)

Entäs sitten Emily? Hän yllätti positiivisesti. Olen kyllä aina ihan tykännyt Emilystä, huolimatta siitä, miten epäreilusti, manipuloivasti ja snobimaisesti hän usein käyttäytyi, mutta näissä uusissa jaksoissa pidin hänestä eri tavalla. Miehenikin mielestä Emilyn tarina oli yksi parhaista asioista näissä uusissa jaksoissa. Oli ihan hulvatonta, että Emily, joka tapasi erottaa palvelijansa milloin mistäkin pikkusyystä, päätyi lopulta asumaan palvelusväkensä kanssa vähän kuin yhtenä suurena perheenä. Ja se kohtaus, jossa Emily oli pistämässä kaikki tavaransa pihalle KonMari-metodin innoittamana, oli tosi hauska! Tykkäsin näissä uusissa jaksoissa muutenkin siitä, että kerrankin ymmärsin lähestulkoon kaikki populaarikulttuurin viittaukset, toisin kuin alkuperäisessä sarjassa, jossa moni viittaus meni yli ymmärrykseni. (Esimerkiksi Lorelain "you shall not pass" -vitsi Richard Gilmoren jätti-isoon muotokuvaan ja Gandalfiin liittyen nauratti minua ihan hillittömästi. Kuten myös Lorelain tyyli järjestää naistenlehdet "Kardashianeittain".)

No niin, sitten onkin enää jäljellä ne Gilmoren tyttöjen viimeiset sanat. Sanat, jotka Amy Sherman-Palladino olisi halunnut Roryn sanovan jo alkuperäisen sarjan lopussa, Roryn ollessa parikymppinen, mutta jotka sattuneista syistä saatiin kirjoitettua Rorylle vasta nyt, Roryn ollessa 32-vuotias:

Mum?

Yeah?

I'm pregnant.

Itselleni tämä loppu tuli ihan puskista. Olin ollut aivan varma, että sarja loppuisi johonkin romanttiseen kohtaukseen, enkä itse asiassa enää tässä vaiheessa, sarjan viimeisten sekuntien pyöriessä ruudussa, edes muistanut, että on olemassa jotkut maagiset viimeiset sanat, jotka sarjan luoja on aina halunnut Rorylle antaa. Kun Rory sitten kertoi Lorelaille odottavansa lasta - ja kun koko sarja sitten loppui tähän - katsoimme mieheni kanssa hetken aikaa toisiamme hiljaisina ja hölmistyneinä.

Okei. Rory on siis raskaana. No...okei. 

Ensin en tykännyt tästä yhtään, vaikka ymmärsinkin, mitä tässä on haettu takaa - ympyrä sulkeutuu ja niin edelleen - mutta nyt olen sinut tämän lopetuksen kanssa. Enkä itse asiassa enää toivo lisää jaksoja, vaikka minuutti sarjan päättymisestä olisin voinut vaikka polvillani rukoilla Amy Sherman-Palladinoa ja Netflixiä jatkamaan yhteistyötään. Mutta nyt kun olen "toipunut" tuosta lopetuksesta ja miettinyt asiaa, en usko, että mikään määrä uusia jaksoja onnistuisi tuomaan takaisin alkuperäisen sarjan lähes täydellisyyttä hipovaa ydintä. (Pahimmillaan siinä kävisi kuin Harry Potter and the Cursed Child -kirjan kanssa: odotin innolla, mutta kirja kuljetti minua vain kauemmas Harry Potterin maailmasta, eikä suinkaan syvemmälle.)

Lopuksi vielä se tärkein osa Gilmoren tyttöjä: kahvi. Onneksi sitä juotiin edelleen koko ajan! Näissä uusissa jaksoissa paras kahvivitsi oli mielestäni se, kun Lorelai ennen hänen ja Luken käyntiä Parisin Dynasty Makers -vastaanotolla totesi kahvikupin saatuaan, että "it's been an hour since my last infusion".

Ja kas, omasta infuusiostanikin on vierähtänyt jo lähemmäs tunti. Nyt siis äkkiä kahvikuppia täyttämään!

Mitä mieltä te olette? Oliko A Year in the Life hitti vai huti?

Lue myös:

Gilmoren tytöt ja se häilyvä raja fanituksen ja höyrähtämisen välillä

Giltsut! (Eli parasta Netflixissä just nyt)

Enää kuukausi uusiin Gilmore Girls -jaksoihin!

Share

Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Miten voi olla, että kirjoitan blogia mielessäni päivittäin, mutta kun istahdan tähän koneelle ja klikkaan Lisää blogipostaus -toimintoa, kaikki ajatukseni karkaavat? Yksi juoksee tuolla ympäri olohuonetta kaukosäädin kädessä, toinen on napannut Kindleni ja kolmas käpertyi juuri sohvannurkkaan vilttini alle lueskelemaan muiden blogeja.

Ajatuksen tasolla blogi siis päivittyy varsin tiuhaan - toisinaan kunnostaudun mielipidebloggaajana ja kirjoitan Sebastian Tynkkysestä tai Juha Sipilästä. Aivoissani julkaistiin hetki sitten lukukokemukseni Lilyn lukupiirin tämän hetken kirjasta, Murakamin vuolaasti kehutusta Kafka rannalla -romaanista, jonka viimeiselle sivulle pääsemisestä olisin ansainnut jonkinlaisen sinnikkyyspalkinnon. (Silti luin, jopa sen jälkeen, kun kirjassa mutusteltiin suupielet veressä kidutettujen kissojen sydämiä.) Jopa DIY-joululahjapostaus on julkaistu pääni sisällä - ehkä saan sen tännekin joskus. Jouluna 2018 ehkä?

Ja tytöistä olen kirjoittanut tietenkin niin paljon. Kuinka esikoinen oppi R-äänteen oli yhren hausran posrauksen niri. Kuopuksesta on kasvanut varsinainen koomikko, jonka huumorintaju on yhdistelmä Duudsoneita ja pieruhuumoria.

Esikoisen toivomuslistassa Joulupukille lukee taskukokoinen kala. (Ja minä kun luulin, että viime joulun leikkimikro ja kesällä syntymäpäivälahjaksi toivottu taikurin asu olivat jotenkin hankalia löytää.) Kuopus on toivonut paketteja, joissa on ullatuksia, ja jos vanhat merkit paikkansa pitävät, mummilassa ei mahdu vaatehuoneen ovi kiinni yllätysten takia.

Eikä tässä vielä kaikki! Ajatuksen tasolla on kirjoitettu myös näpsäkkä postaus viime lauantain blogibrunssista, jonka Lilyn toimitus järjesti. Pääsin Helsinkiin The Variety Show - ja The Baby Show -blogeja kirjoittavan Maria S.:n kyydissä, ja oli kyllä aika paljon helpompaa astua omalle epämukavuusalueelleen ystävän kanssa kuin yksikseen. Tilaisuus oli mukava ja rento, ja oli hauskaa nähdä livenä joitakin omia lempibloggaajiaan, joille uskaltauduin jopa mennä esittäytymään. 

Yhdestä asiasta en ole pystynyt muodostamaan postausta edes päänsisäisesti. Nimittäin Gilmoren tytöistä. Katsoimme mieheni kanssa uudet jaksot viikonloppuna, ja sulattelen sarjan loppu(kohtaust)a vieläkin. Ehkä jossain vaiheessa pystyn sarjasta jotain järkevää kirjoittamaan, ja ehdottomasti olisi hauska kuulla, mitä mieltä te olitte uusista jaksoista! 

Huominen enää, ja sitten marraskuu on jälleen kerran nujerrettu! :)

Ps. Olethan muistanut osallistua jouluiseen kirja-arvontaan? Arvonta päättyy huomenna klo 21!

Share

Pages