Juoksijoita kuulolla?
Turku City Runiin on enää kolmetoista päivää, ja allekirjoittaneeseen on iskenyt nyt todellinen paniikki kisan suhteen. Ei siksi, ettenkö olisi treenannut, sillä sitä olen kyllä tehnyt: tammikuun ensimmäisestä viikosta lähtien aina huhtikuun puoliväliin asti juoksin yhdestä kahteen lenkkiä joka ikinen viikko, vauhtia ja matkan pituutta pikkuhiljaa nostaen.
Olen paniikissa siksi, että nyt näyttää siltä, ettei oikea jalkapohjani halua kisaan mukaan.
Kolme ensimmäistä kuukautta juoksin pääasiassa salilla juoksumatolla, mutta lumien sulettua siirryin ulos lenkkeilemään. Taisin tehdä siinä aika klassisen aloittelijan kömmähdyksen, sillä vaikka kuntoni olikin noussut tasaista tahtia sohvaperuna-asetelmista siihen, että kymppi tuntui ihan realistiselta tavoitteelta, kroppani ei ollut tottunut talven jäljiltä armottoman kovaan asfalttiin. Juoksumatolla juostessani minulle ei tullut koskaan mitään kremppoja, mutta heti ensimmäisen, noin 4 kilometrin, asfalttilenkin jälkeen huomasin, että polviani särki hiukan. Vain hiukan, ja sekin jomotus meni nopeasti ohi.
Seuraava, 7 kilometrin asfalttilenkki sujui muistaakseni ongelmitta, korkeintaan hiukan jomotteli polvia pari päivää, mutta ei mitenkään hälyttävästi.
Sen jälkeen juoksin 8.5 kilometriä, ja sekin sujui ilman sen kummempia kremppoja.
Tältä toistaiseksi pisimmältä lenkiltäni otin kuvan Posankasta, Turun eriskummallisesta ylpeydestä:
Toissaviikon perjantaina päätin, että nyt kokeilen juosta sen kympin. Viiden kilsan tuntumassa oikeaa jalkapohjaa alkoi ensin hiukan jomotella, sitten vihloa ja lopulta kipu oli sitä luokkaa, että oli pakko pysähtyä. Yritin siinä vielä hiukan kävelyn lomassa ottaa juoksuaskeleita, mutta loppujen lopuksi en pystynyt edes astumaan jalalla, vaan jouduin soittamaan miehen ja lapset hakemaan minua kotiin.
Lepuuttelin Halistenkosken sillalla jalkaani:
Päätin, etten tästä vielä lannistu, vaan annan jalan levätä ja kokeilen pian uudestaan. No, sitten iski flunssa, jota potiessa on vierähtänyt viimeiset pari viikkoa. Tänä aamuna kauniin kelin innoittamana mietin, että nyt käyn juoksemassa, katsotaan miten käy. Lähdimme koko perheen kanssa Katariinan luontopolulle; mies ja lapset painuivat rantaan keräämään kiviä, ja minä lähdin pienen verryttelyn jälkeen hölkkäilemään polkua pitkin.
Kaikki sujui hyvin, ehdin jo hiukan riemuitsemaankin, kunnes neljän kilometrin kohdalla jalkakipu iski taas. Tällä kertaa saman tien niin rajusti (ja ilman mitään ennakkovaroituksia), että oli pakko pysähtyä heti siihen paikkaan. Jalka ei olisi kestänyt astumista ollenkaan, mutta jotenkuten sain nilkutettua takaisin autolle maani myyneissä fiiliksissä.
Harmittaa niin paljon, etten tiedä miten päin olla. Nyt mietin, että onko olemassa mitään kikka kolmosia, joilla pystyisin sen kympin kuitenkin vetämään? Tymäkkä tulehduskipulääkekuuri? En kyllä edes tiedä, mikä jalassa varsinaisesti on pielessä. Kipu on vihlovaa/viiltävää tunnetta jalkapohjan oikealla ulkosyrjällä, kantapään ja päkiäseudun välisellä alueella. Edellisen lenkin jälkeen jalkapohja turposi hiukan, tällä kertaa se ei turvonnut, mutta toisaalta annoin sille tällä kertaa kylmähoitoa heti lenkin jälkeen. Edellisen lenkin jälkeen särky rauhoittui nopeasti, ja jalalla pystyi kävelemään normaalisti jo seuraavana päivänä. Tässä parin viikon aikana vaiva on ilmoitellut itsestään muutamaan otteeseen pienellä jomottelulla, mutta pääasiassa jalka on tuntunut ihan normaalilta. Ja tänään ne neljä kilometriä taittuivat aika vaivattomasti; jalkapohjassa ei ensin tuntunut yhtään mitään, kunnes sitten ihan yhtäkkiä iski kova kipu.
Jalkaa on nyt jomottanut koko päivän, eikä tilannetta kyllä mitenkään auttanut se, että lähdin jääräpäisesti muun perheen kanssa kävellen vapputorille. Mutta olo oli muutenkin jo niin pettynyt, etten millään viitsinyt jäädä kotiin potemaan, vaan nilkutin omintakeisella tyylillä kilometrin suuntaansa ylioppilaslakki päässä keikkuen. Levossa jalkaan ei satu, mutta jos sitä yhtään kääntelee, ulkosyrjää vihloo kipeästi. Ryhmämme Facebook-keskustelussa mietittiin sitäkin vaihtoehtoa, että käyttämäni kenkä (joku Adidaksen perusmalli) ohjaisi askelta tai painoa liikaa jalan ulkosyrjälle. Olen ottanut nämä Adidakset kunnolla käyttöön vasta nyt näiden asfalttilenkkien myötä, juoksin niillä kyllä satunnaisia lenkkejä syksylläkin, mutta silloin vauhti ja matkan pituus olivat vielä aika pientä. Salilla käytin Reebokin treenikenkiä, joiden kanssa ei koskaan ollut mitään ongelmaa, mutta koska mielsin ne ennen kaikkea sisäkengiksi, jätin ne suosiolla eteiseen asfaltille siirtyessäni.
Onko teillä kokemuksia tällaisesta vaivasta? Mietin tässä kovasti, että mitä minun kannattaisi nyt tehdä. Olen ollut Turku City Runista niin innoissani ja harjoitellut niin motivoituneesti sitä varten, että ajatus hanskojen tiskiin lyömisestä kahta viikkoa ennen H-hetkeä tuntuu ihan sietämättömältä. Mutta toisaalta en kyllä halua sitäkään, että lähtisin kaikkien muiden juoksijoiden joukossa matkaan, mutta en pystyisi ylittämään maaliviivaa jalkani takia. Ennemmin sitten skippaisin koko juoksun ja keskittyisin muiden ryhmäläistemme tsemppaamiseen ja iltameininkeihimme.
Mutta jos jollakulla on heittää joku toimiva vinkki, jolla vastaavanlaisesta ongelmasta on selvitty, ottaisin sen hyvin kiitollisena vastaan.
Ei muuta kuin nilkuttaen kesää kohti!