Onko teilläkin tällaista?
Mies ehdottaa, että lähdetään porukalla ruoan jälkeen Hansan Stadiumiin, koska siellä on minua mahdollisesti miellyttävä juoksuasu tarjouksessa.
Minä emmin hetken ja sanon englanniksi miehelle, että kai sä tiedät, minkälaista kitinää se tulee olemaan.
Ei välttämättä, mies vastaa toiveikkaana.
No, päätämme lähteä, koska samalla reissulla saisimme hoidettua yhden kummityttöni syntymäpäivään liittyvän asian.
Menomatka sujuu vielä hyvin. Esikoinen matkustaa seisomalaudalla, kuopus rattaissa, molemmilla on lelukännykät näprättävinään. Välillä he vaihtelevat niitä keskenään. Aurinko lämmittää, ihastelemme kaunista keliä.
Hetken kuluttua pujahdamme Stadiumiin, jossa esikoinen aloittaa välittömän mä haluan pois seisomalaudalta mä haluan pois seisomalaudalta mä haluan pois seisomalaudalta –mantran. Teemme sen virheen, että päästämme hänet pois seisomalaudalta.
Yritän epätoivon vimmalla löytää omaa kokoani juoksupusakoiden ja -housujen joukosta samalla kun esikoinen tutkii aikuisten toppivalikoimaa. Kiiruhdan sovituskoppiin, teen nopean ostopäätöksen ja nappaan koppiin seurakseni esikoisen, ettei miehen tarvitse jatkuvasti pitää tätä irti Stadiumin tuotevalikoimasta. Kerran tyttö yrittää pujahtaa pois sovituskopin oven alta, kerran hän yrittää avata oven apposen auki juuri kun olen alusvaatteisillani.
Kassalla hän käyttäytyy kuin enkeli.
Tässä vaiheessa meidän olisi pitänyt tajuta lähteä kotiin, sen sijaan minä haluan käydä Lindexissä, koska olen saanut päähäni, että kummityttö voisi tykätä yhdestä pienestä jutusta, joita olen Skanssin Lindexissä nähnyt. Koska emme juurikaan harrasta shoppailua ja kaupoissa pyörimistä, minulla ei ole hajuakaan, onko Hansassa enää edes Lindexiä, joten lähestyn infokopissa istuvaa vartijaa, joka vaikuttaa piristyvän kysymyksestäni ja opastaa meidät oikeaan suuntaan.
Lähdemme kuitenkin väärälle puolelle Hansaa, koska kuuntelin vartijaa vain puolella korvalla (koska esikoinen).
Käytyämme läpi kaikki Hansan kerrokset ja päädyttyämme siihen lopputulokseen, ettei vartija tainnut tietää, ettei koko Hansassa ole mitään Lindexiä, muistan yhtäkkiä, missä se Lindex on. Sinne siis. Väärään kerrokseen toki, mutta kuitenkin.
Nappaan esikoisen mukaani ja lähden suorittamaan tehtävääni, jossa en kuitenkaan onnistu, koska niitä haluamiani juttuja ei enää ole. Ostan jotain vähän sinne päin olevaa ja sanon noin sadannen kerran esikoiselle, että nyt et kyllä koske enää mihinkään! Mitään et ota! Älä ota mitään! Nyt kyllä pysyt tässä vieressä. Nyt et kyllä yhtään juokse enää!
Rullaportaissa viestitän kulmakarvoillani ja ilmeilläni alhaalla odottavalle miehelleni, mitä mieltä olen noin niin kuin yleensä tällaisista ex tempore -shoppailureissuista. Mies ei välttämättä huomaa kulmakarvojeni viestejä, koska tunkee esikoisen Hansa-torilta saamaa sydänilmapalloa rattaiden syövereihin.
Minä en halua seisomalaudalle -renkutus kajahtaa ilmoille Lindexin alakerrassa, mutta kiristyksen ja lahjonnan suloisella yhdistelmällä saamme esikoisen kuitenkin kiipeämään laudalle.
Sillä sekunnilla, kun olemme taas ulkona, alkaa Minä haluan pois seisomalaudalta -hoilotus, ja tsemppihengessä kuopus viskaa lakkinsa kadulle, nostaa jalat rattaissa pystyyn ja pyöräyttää tuttia suussaan sellaisella ilmeellä, että tiedämme luvassa olevan kitinää koko paluumatkaksi.
Never again, mies toteaa, kun painelemme pitkin Yliopistonkatua. N E V E R again. (Hän ei taida muistaa vihjanneensa vähän siihen suuntaan, että he voisivat tulla huomenna minua vastaan, kun pääsen töistä…)
P.s. Kuva ei liity tähän mitenkään, mutta ehkä kuopuksen palmupuupäälook piristää jonkun torstaita! :)
