Rasittava sokerirasitus ja muuta jännää
Tällä viikolla on eletty jonkinlaista outoa teemapäiväviikkoa. Maanantain teema oli selkäsärky, joka onneksi siitä sitten aika nopeasti lieveni. Tiistain teemana oli taaperon yllätyskuume, joka nousi aamupäivällä lounasaikaan ja oli seuraavana aamuna tipotiessään. Keskiviikkona olikin sitten pähkinäteema – osallistuin Cloettan pähkinäkouluun, josta kerron lisää myöhemmin, kunhan toivun tämän päivän teemasta eli sokerirasituksesta yhdistettynä flunssaan.
Kävin jo ensimmäisen raskauden aikana sokerirasituksessa, koska olin yli 25-vuotias ensisynnyttäjä ja painoindeksini oli hitusen yli 25. Arvot olivat normaalit, joten alun perin minun ei pitänyt tästä raskaudesta joutua sokerirasitukseen ollenkaan, mutta viime käynnillä terkkari totesi jotain tähän tyyliin: ”Voisithan sä toisaalta siihen sokerirasitukseen mennä, vaikka ei sun ole pakko, mutta jos kuitenkin viitsisit.” Olen juuri sellainen ihminen, joka ei tällaisessa tilanteessa pysty kieltäytymään ehdotetuista tutkimuksista, niin kurjia kuin ne ovatkin. Olisin koko loppuraskauden ajan murehtinut, että olisiko kuitenkin pitänyt mennä siihen sokerirasitukseen, entä jos niissä sokeriarvoissa kuitenkin on jotain häikkää, blaa blaa blaa…
Olen myös juuri sellainen ihminen, joka ei oikein kunnolla saa nukutuksi, jos tiedossa on jotain niinkin jännittävää kuin sokerirasitus. Myös yölliset vessakäynnit ja eilen alkanut flunssa heikensivät kiitettävästi unenlaatuani, joten jos joku bongasi varhain tänä aamuna Turun keskustassa kävelevän, oudosti hortoilevan ja zombielta näyttävän tyypin, se olin minä matkalla Käsityöläiskadun laboratorioon.
Minulle oli jäänyt edellisestä sokerirasituksesta sellainen kuva, että olihan se sokerilitku pahanmakuista mutta ei nyt mitään aivan kauheaa. No, joko muistin väärin tai sitten sitä makua tai koostumusta on muutettu, mutta se cocktail, jonka sain, oli aivan j ä r k y t t ä v ä ä. Siinä rasittuivat elimistön lisäksi makunystyrätkin. Naureskelinkin näytteenottajalle, että tämä juoma kävisi hyvin Pelkokerroin-ohjelmaan.
Sitten vain odoteltiin. Sokerirasituksessahan otetaan ensin yksi näyte ennen sen glukoosilitkun juomista, sitten tunnin päästä toinen näyte ja toisen tunnin jälkeen vielä kolmas verinäyte. Käsityöläiskadun laboratoriossa oli meille rasittuneille varattuna oikein oma pieni odotusaulakin. Olin varustautunut tylsähköllä mutta kuitenkin ihan toimivalla Ruth Rendellin dekkarilla, jota pystyin ihan hyvin lukemaankin, vaikka välillä vähän heikottikin. Mutta jos olisin tiennyt, millaisia herkkupaloja odotusaulan kirjahyllyssä on meille asiakkaille tarjolla, olisin kyllä jättänyt oman kirjan kotiin:
Eikö sokerilitku vielä okseta? Selaapa kirjoja suolistoloisista ja jalkasienistä…
