Ladataan...

Olen tänään mielessäni palannut vuoteen 1997, Itä-Vantaalle, tai tarkemmin sanottuna virtuaaliseen paikkaan nimeltä Kiss FM:n chat.

Siellä sattui seuraavanlainen kohtaus:

~Angel girl ~ 83*: jee mulla on tänään synttärit!

JAKE15 ---> ~Angel girl ~ 83*: KETÄ KIINNOSTAA SUN SYNTTÄRIT?!! PAINU VITTUUN!!!!

Tilanteen synttärisankari en ollut minä - itselläni oli aina jokin huomattavasti angstisempi nimimerkki, joka viittasi johonkin grunge- tai goottibändiin.

Mutta jotenkin tuo kohtaus on jäänyt elävästi mieleeni. Että miten voikin toisen ihmisen vilpitön, harmiton ilo ärsyttää jotakuta toista niin paljon.

Asia valkeni minulle tosissaan vasta, kun aloin kirjoittaa blogia kaikesta mistä tykkään. Edelleen menen ihan aidosti hämilleni siitä, millaista raivoa joissakuissa herättää se, että minä tykkään mistä tykkään tai teen mitä teen.

Viimeksi mietin Angel Girlia ja Jakea kun Olivia-lehdessä joku kirjoitti, että ei kerro Facebookissa lastensa kuulumisista, koska kavereihin saattaa kuulua joku lapseton, joka haluaisi lapsia. Ajatus on ehkä näennäisesti huomaavainen, mutta minusta aivan kammottava.

Millainen maailma se nyt olisi, jos mistään ei saisi julkisesti iloita tai olla kiitollinen? 

Tilannetaju on tietysti paikallaan - en lähtisi hehkuttamaan omaa onneani juuri silloin, kun kaveri kertoo olevansa aivan maassa. Mutta lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että jos jonkun onni tai ilo ärsyttää, on syytä itse katsoa peiliin.

Aina se ei tietenkään ole helppoa. Olihan sitä kieltämättä esimerkiksi aika itku kurkussa kaverin kihlajaisjuhlissa, kun omasta erosta oli juuri kulunut viikko. Mutta pitäisikö kaikkien rakastuneiden parien jäädä piiloon, koska jonkun sydän on särkynyt?

Newsflash: Joka ikisellä hetkellä jonkun sydän on särkynyt. Joku on saanut potkut ja jonkun tili on tyhjä. Ei maailma voi pysähtyä sen takia. Päinvastoin, kun asiat ovat päin persettä, tarvitaan lisää iloa, lisää hyviä juttuja. Itse ainakin saan muiden hyvistä sattumuksista toivoa ja intoa. Ihan itte voi valita, ajatteleeko tuota samaa minulle, kiitos vai heittäytyykö oman elämänsä Jakeksi.

Ja sekin on toisaalta valinta, antaako kaiken maailman Jakejen vaikuttaa omaan elämäänsä ja siihen, mitä tekee ja mitä jättää tekemättä. Minua inhottaa myöntää, että viime aikoina olen huomannut että en uskalla olla täysin oma itseni ja seurata täysillä kaikkia unelmiani, koska näköpiirissäni on Jake poikineen. Lamaannuttava palaute lamaannuttaa jo ennen kuin sitä on edes annettu: aika moni ~Angel girl ~ 83* on napsaissut itse siipensä poikki jo ennen kuin kukaan on ehtinyt kaivaa saksia taskustaan.

Mutta minäpä ajattelin tänään rustata paperille asioita, joista unelmoin ja joita kohti haluan lähteä etenemään. Osa niistä on pieniä ja osa aika suuria.

Ja siihen listaan ei ole yhdelläkään Jakella mitään sanomista - tai jos on, niin heitä ei enää kuunnella. Kissin tsätti sulkeutui jo.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Maanantain kunniaksi heräsin vielä kipeämpänä kuin viikonloppuna. 

Korvissa humisee ja silmissä heittää. Aamupäivän makasin sohvalla ja töllötin taas Wireä. Neljä tärkeää huomiota:

1) ykköskausi on ylivoimaisesti paras

2) olen mahdollisesti kehittänyt keskivaikean pakkomielteen Omar Littleen, ya feel me

3) olen kuullut ihmisistä jotka syttyvät itsestään tuleen, mutta onko ihmisen mahdollista muuttua luista ja lihaksista sulaksi vahaksi? Koska olen melko varma että niin on käynyt minulle joka kerta kun McNulty hymyilee, mutta paikalla ei ikävä kyllä ollut yhtään silminnäkijää

4) miksi Carverilla on ässävika vasta neloskaudella?

Näiden kiireellisten pohdintojen ääreltä oli kuitenkin irrottauduttava iltapäivällä, hoiperreltava ulos ja esitettävä toimintakykyistä kansalaista.

Puin päälle isoimman ja paksuimman villapaitani. Hiippailin terveyskauppaan jonka soundtrackina soivat tuulikellot ja enkelten kuiskaukset ja tilasin vihermehun ja pullon oreganoöljyä.

Oreganoöljy tappaa kuulemma flunssan kuin flunssan. Matkalla palaveriin huljuttelin pienestä ruskeasta lasipullosta öljytippoja liejunväriseen pirtelööni. Ohikulkijat päilyilivät epäluuloisesti ja kiersivät kaukaa. 

Kaksi Wireen liittymätöntä huomiota tänä maanantaina:

1) Miksi kaikki sukkahousut, joissa lukee matte, ovat silti kiiltäviä? Ennen niin luotettava Falken Pure Mattkin on nyt jotain eri materiaalia kuin ennen, jotain epäilyttävästi kiiltävää. En nyt haluaisi käyttää ihminen on käynyt kuussa -korttia, mutta ihminen ON käynyt kuussa eikä silti osaa valmistaa mattapintaisia sukkahousuja. 

2) Miksi iho on kuumeessa aina täydellisen tasainen ja kuulas, mutta terveenä kaikkea muuta?

En oikeastaan muista päivän kulusta juuri mitään, en mitä sanoin tai en sanonut - muistan vain tukkoisen nenän ja huminan päässä. Jäljitin päivän tapahtumat kännykkään tallentuneiden kuvien perusteella.

Mutta yhden jutun muistan - kävellessäni kotiin näin yhdessä ikkunassa tuon kyltin.

Soita, tulen heti.

Aika ihana ajatus.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Ystäväni Jenna luottaa flunssankarkotuksessa yhteen asiaan: rommitotiin. Oli kurkku kipeänä tai vuotava nenä. Iskipä vilu kaupungilla tai kotona, rommitoti on ratkaisu. Niitä on tilattu Ranskassakin, kielimuurista huolimatta: ... une tasse d'eau chaud avec le rhum et le miel sönkönsön... (Muistakaa tämä, jos koskaan löydätte itsenne nenä vuotaen ranskalaisesta ravintolasta, niin pääsette helpommalla: toti on ranskaksi grog. Tärkeä sana.)

Heräsin tänään aamuna pahaenteisen vuotavan nenän ja kipeän kurkun kanssa. Kyllä, flunssa tuli vierailulle - tietysti juuri kun olin hehkuttanut sitä miten en ole kuukausiin ollut kipeänä.

Koska olin jo käynyt läpi omat takuuvarmat flunssankarkoitusniksini - inkivääriä, kurkumaa ja intialaista noutoruokaa - ja koska minulla oli ikävä Jennaa, ryhdyin totinkeittopuuhiin. Paitsi, ettei minulla ollut rommia. Eikä viskiä, eikä mitään muutakaan perinteistä totimatskua. Vain Aperolia ja giniä.

Niin eksoottinen ajatus kuin Aperol-toti olisikin ollut, päätin kuitenkin värkkäillä flunssacocktailini ginistä. Ja voi hyvänen aika, siitä tuli ihan mahottoman hyvää. Itse asiassa pidän tästä enemmän kuin rommitotista. Saatan tarjoilla näitä muillekin kuin flunssapotilaille, vaikka talvella vaihtoehtona glögille. Jos huushollista olisi löytynyt tuoretta inkivääriä, sitä olisi hyvin voinut vielä viipaloida mukaan.

Tässähän tämä lauantai-ilta sitten kuluukin, ihan siedettävästi: toti kouraan, torkkupeitto harteille ja The Wire pyörimään läppäriltä.

(Mielessä kävi sellainenkin ajatus, että ehkä olen psyykannut alitajuisesti itselleni flunssan, jotta minulla olisi hyvä syy olla tekemättä mitään muuta kuin töllöttää Wireä jakso toisensa perään.)

Kanelinen ginitoti (1 annos)

loraus giniä
kuumaa vettä
1 tl hunajaa
hyppysellinen kanelia
n. 1 rkl tuorepuristettua sitruunamehua

Sekoita kaikki aineet keskenään. Älä käytä ihan kiehuvaa vettä, jotta hunajan ja sitruunan hyvää tekevät entsyymit ja vitamiinit eivät tuhoudu.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Viime aikoina on tuntunut siltä, että populaarikulttuurin maailmassa ei voi katsoa mihinkään ilman että jostain tuijottaa pakara tai kaksi takaisin. On Kim Kardashian, belfiet, Miely Cyrus, Nicki Minaj ja nyt vielä J.Lo'n ja Iggy Azalean uusi musiikkivideo. Kyllä se taitaa olla niin, että 2010-luku on pyllyn vuosikymmen. Olipa siis suorastaan nostalgisen ysärihenkinen elämys lukea tähän väliin kirja tisseistä!

No okei, ei Grégoire Delacourtin Katseenvangitsijat nyt varsinaisesti kerro tisseistä. Vaan pikkukylän runoja lukevasta autonkorjaajasta, joka tykkää tisseistä. Yhtenä päivänä hänen kotiovensa taakse ilmestyy Hollywoodin kenties ihaillumman parin omistaja, Scarlett Johansson.

Saattaa kuulostaa humoristiselta, ja on tämä kirja sitäkin. Paikoitellen se on myös traaginen. Yksi Delacourtin hahmoista sen sanoo - pahinta mitä tapahtua on olla maailman kaunein tyttö - ja kirjassa kauneus onkin kirous.

Delacourtin tyyli kirjoittaa on sitä, mitä olen alkanut Ranskan nykykirjallisuuden bestsellereiltä odottaakin: kepeällä äänellä sanotaan isoja asioita, ja samalla viittaillaan vähän joka suuntaan, populaarikulttuuriin ja korkeakulttuuriin. Toisinaan liiankin hengästyttävällä tahdilla.

Ei tämä kirja ehkä vuoden lukuelämys ollut, mutta ihan kiva välipala. Mielestäni Delacourt onnistuu kyllä sanomaan jotain ihan kiinnostavaa maailman kieroutuneesta suhtautumisesta kauniisiin naisiin. Kovasti vain toivon, että se väite ei olisi totta. Suosittelen kevyttä junalukemista kaipaaville ja niille, joiden mielestä kauniilla ihmisillä on aina helpompaa kuin meillä muilla.

(Luin muuten juuri, että tosielämän Scarlett Johansson on haastanut Delacourtin oikeuteen. Auts.

Huom. linkki sisältää juonipaljastuksia.)

Share
Ladataan...

Ladataan...

Tämä on ollut kaunein syyskuu, jonka muistan. 

Vaikka syyskuuta on virallisesti vielä viikko jäljellä, se syyskuu jonka haluan muistaa, päättyi tänään. Se kaunis ja valoisa, paljaiden säärten syyskuu. Kohtasi loppuunsa sillä sekunnilla, kun kotiin päin kävellessä hyinen tihku piiskasi naamaa ja sormet piti kääriä hihoihin kylmältä piiloon.

Kävin viikonloppuna äidin luona Vantaalla. Puutarha rehotti (paljon kauniimmin kuin kesällä) ja hortensiat olivat taittuneet taivaansinisistä ruosteisen punaisiksi.

Lehtikaalit olivat yli polven korkuisia - äidin takapihalta saa ylivoimaisesti parhaat. Siellä kasvaa monia lajikkeita, oma suosikkini on tuo toscanalainen, dinosauruksen nahalta näyttävä versio. Haalin sitä mukaan paperikassillisen ja jaoin kavereillekin - sain hetken kokeilla, miltä tuntuu olla Helsingin suosituin nainen.

Kesän aikana kokeilin kaikenlaista suoristuskäsittelyistä silotteleviin aineisiin ja vaaleampaan väriin, mutta syyskuussa palasin takaisin luonnolliseen tukkaani, ruskeaan ja kiharaan. Luovutin: ei tätä reuhkaa kesytä kukaan. Sillä on oma tahto, joten en enää jaksa yrittää. (Nyt kun mietin, niin kenties nämä luonteenpiirteet sopivat myös tukan kantajaan - ehkä tässä on kyse karmasta.)

Uskomatonta kyllä, olen kulkenut koko syyskuun sandaaleissa. Tällaisesta pukeutumisesta olen aina keskieurooppalaisille kateellinen: voi olla paljaat sääret ja villapaita. Sandaalit ja takki. Saa ihan ite valita.

Yhtenä iltana kaupungin valtasi uskomaton sumu. Niin sakea, että eteensä ei meinannut nähdä. Onneksi kotikulmat ovat tulleet viimeisen puolen vuoden aikana niin huolellisesti nuohotuiksi, että osaisin suunnistaa kotiin vaikka sumun sijaan mereltä valuisi jonain päivänä kaiken alleen nielevä pimeys. (Ja sehän on oikeastaan tulossa, ihan kohta...)

Tuona iltana muistan, että suuntasin kuulokkeet korvilla rantaan. Istuin kallioilla ja kuuntelin musiikkia kunnes tuli kylmä. Muistan selfieitä ottaneet venäläiset pojat, mutta en muista mitä biisejä kuuntelin. Muistan että juttelin merelle (mielessäni, en ääneen - vielä toistaiseksi pyrin pitämään hihhulihommani naapuristolta jokseenkin salassa). Ilma oli sumuinen mutta olo pitkästä aikaa selkeä.

Siispä syyskuu 2014. Voisin muistaa sinut monesta asiasta - unettomista öistä, taloudellisista koukeroista, kasaantuvista tiskeistä koska oli liian kiire siivota. Ja parista aika mojovasta krapulasta.

Mutta taidan kuitenkin mieluummin muistaa sinut terassikahveista. Sellaisista, joille mennään takit päällä ja pian todetaan, että on aika riisua: täällähän on ihan kesä.

Muistan sinut ehdottomasti sandaalien syyskuuna, ja poikkeuksellisen kauniina. Kullanruskeaan taittuvasta valosta ja sen sellaisesta, retkestä saareen ja hulvattomista bileistä, jotka johtivat niihin mojoviin krapuloihin.

Että terve vaan, ja kiitos kaikesta.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Jaoin eilen blogini Facebook-sivulla Ylen Kuningaskuluttajan jutun, joka tuntui kiinnostavan monia. Se käsitteli asiaa, jota moni ei ehkä ole edes ajatellut: useissa kuorintavoiteissa kuorivat ainesosat ovat itse asiassa muovia. Pienikokoisia mikromuovirakeita ei onnistuta kokonaan suodattamaan pois jätevedenpuhdistamoissa, joten ne pääsevät meriin ja aiheuttavat sitä kautta monenlaisia ympäristöongelmia. Kannattaa lukea koko juttu täältä.

Inhottava juttu, mutta onneksi tässä asiassa on naurettavan helppoa tehdä fiksu valinta: sen kuin valitsee tuotteen, jossa muovia ei ole käytetty.

Vartalonkuorintavoiteiden kohdalla olen usein miettinyt, että en ihan tajua niiden pointtia ylipäätään. Saman asian hoitaa kuivaharjaamalla tai jollain, jota löytyy kenen tahansa keittiön kaapista: sokeri, suola, kahvinpurut, kaurahiutaleet... Ei tule ylimääräistä roskaa, eikä ylimääräisiä purkkeja lojumaan kylppärin jo muutenkin rajoitettuun kaappitilaan.

Kasvoille en kuitenkaan uskaltaisi hieroa kovinkaan suurikokoisia keittiötalousrakeita, sillä raju mekaaninen hankaus voi tehdä tuhojaan herkälle ja ohuelle iholle. Jos haluaa välttää muoveja, on takuuvarma ratkaisu suosia kuorintavoiteissa luonnonkosmetiikkaa, jossa rakeet ovat usein erilaisia jauhettuja siemeniä tai hedelmien kiviä. Tässä vinkkinä kaksi erilaista tuotetta, jotka löytyvät omasta kaapistani.

Cattierin Grains de Lumiere on perinteinen, mekaanisesti kuoriva geeli. Luonnonkosmetiikan kuorinnoissa on minusta toisinaan se ongelma, että rakeet on jätetty liian suurikokoisiksi ja ne voivat sen vuoksi tehdä tuhojaan ohuelle iholle - ikään kuin naarmuttaa ihon pintaa. Tässä Cattierin geelissä on hellävaraiset, jauhemaiset rakeet ja raikas helposti levittyvä koostumus. Hyvä ja edullinen perustuote.

Absolutionin La Créme Gommante sisältää pienen määrän mekaanisesti kuorivia ainesosia, mutta sen teho perustuu myös hedelmähappoihin. Viime aikoina tällaiset happoihin ja entsyymeihin perustuvat kuorinnat ovatkin tuntuneet olevan kovassa nousussa sekä luonnonkosmetiikan että synteettisen kosmetiikan puolella, ja joidenkin ihonhoidon ammattilaisten mukaan kasvojen iholle ei kannattaisi mekaanista kuorintaa tehdä lainkaan. Tiedä häntä, itse tykkään käyttää molempia. Raekuorinnasta tulee mukavan puhdistunut ja freesi olo, mutta entsyymikuorinnan jälkeen iho on yleensä poikkeuksellisen kirkkaan näköinen.

Kuvassa näkyy itse asiassa kolmaskin hyvä vaihtoehto muovittomalle kuorintavoiteelle: ihan perinteinen pellavapyyhe. (Sen sijaan neilikoita en käytä kuorintaan, niiden tehtävä on vain näyttää nätiltä.) Kastelen pyyhkeen lämpimällä vedellä iltaisin ja käyn kasvot sillä läpi puhdistusöljyn levitettyäni. Puhdistava ja rentouttava iltarituaali.

Onko muuten teillä vinkata hyvistä entsyymeihin ja happoihin perustuvista kuorintatuotteista? Aihe kiinnostaa kovin ja testailisin mielelläni uusia tuotteita, sekä luonnonkosmetiikan että synteettisen puolelta.

Share
Ladataan...

Ladataan...

... on ollut tämä Isabel Marantin bleiseri.  "Allow me the pleasure of introducing you to Blade... Lazer... Blazer."  Löysin sen helmikuussa Aarhusista erään pikkuputiikin -70 % rekistä.

Täydellinen perusvaate, joka ei ole perusvaate. Sopii ihan kaikkeen, mihin musta bleiserikin - olematta musta bleiseri.

Muistan edelleen hyvin fiiliksen sovituskopissa: mukamas siinä epäröin, että onko tämä siltikin liian kallis ja osaanko käyttää a) bleiseriä b) kuviollista vaatetta, mutta samaan aikaan tiesin jo, että se lähtee mukaani. Ilmassa ei ollut epäilystä, vaan pientä jännitystä ja vaaran tunnetta - siis juuri oikealla tavalla kutkuttavaa, vähän kuin ihastuessa.

Jos vain malttaisi odottaa tuota tunnetta kaikkien vaateostostensa kohdalla, olisi kaapissa pelkkiä suosikkeja.

Farkut Zara / huivi Balmuir / kengät André / pellava-t-paita mistä lie / laukku Samuji

Share
Ladataan...

Ladataan...

Yhteistyössä Viinimaa

Vinkki vinkkinen - menkääs Vanhalle ylioppilastalolle Viinimaan superkivaan Mikä viini! -tapahtumaan.

Helsingissä jo eräänlaiseksi syysperinteeksi muodostunut tapahtuma tulee 25.9. ensimmäistä kertaa myös Turkuun.

Mikä viiniin saapuu viinintekijöitä ja viinitalojen edustajia ympäri maailman. Maistamaan pääsee kymmeniä ellei satoja erilaisia viinejä samppanjoista jälkkäriviineihin. Kivaa tapahtumassa on se, että se on suunnattu nimenomaan peruskuluttajille eikä viiniharrastajille - suurin osa maisteltavista viineistä löytyy Alkon valikoimasta eikä meininki ole sitten tippaakaan snobbailevaa. (Siihen se tipattomuus sitten päättyykin.)

Jos siis olet niitä ihmisiä, joille tulee Alkossa aina eteen tenkkapoo, tämä on hyvä paikka käydä bongaamassa uusia suosikkeja, jotta ensi kerralla tiedät, mitä kannattaa ostaa. Täällä pääsee maistelemaan myös kalliita ja harvinaisempia viinejä, joita ei ehkä ikinä tulisi ostettua kotiin.

Tapahtumassa ehdottomasti kivointa on kuitenkin huippu ilmapiiri! Kävijät ovat hyvällä tuulella eikä häiriökäytöstä juurikaan ole, vaikka muutamassa tunnissa kumotaankin varmasti tuhansia viinilaseja. 

Viinitalojen tyypit ovat suurimmaksi osaksi supermukavaa ja rentoa sakkia, jotka kertovat tuotteistaan ja kotimaistaan ja heittävät läppää enemmän kuin mielellään. Yleensä hipat jatkuvat aamuyöhön asti jossain päin Helsinkiä vielä pitkään sen jälkeen kun virallinen tapahtuma on ohi. (Eilen todistin esimerkiksi yläasteen disko -henkisen tanssikilpailun.)

Tänä vuonna mieleeni maistamistani viineistä jäivät esimerkiksi:

Duval-Leroy Femme de Champagne Brut (Ranska)

Ihana, persoonallinen vuosikertasamppanja, joka oli nimensä mukaisesti tosiaankin hyvin feminiini - ei semmoinen äijämäisen tuhti, vaikka kehittynyt ja kypsä. Tätä hain toisenkin lasin. Suosittelen myös maistamaan läpi ihan jokaisen Bollingerin, joka on tarjolla - erityisesti La Grande Année Rosé on huikea.

Pongracz Rosé (Etelä-Afrikka)

Tämä on itselleni aiemmin tuttu tuote, mutta suosittelen maistamaan, jos käytte Mikä viinissä ettekä vielä tunne tätä pinkkiä paholaista. Ihan mainio roseekuohuviini huomattavasti äsken mainittuja edullisemmassa hintaluokassa. Mainio hinta-laatusuhde - tämä on yksi luottopulloistani, kun juhliin kaivataan alkumaljaa.

Laroche Chablis La Jouchére (Ranska)

Jos saisin juoda loppuelämäni vain yhdenlaista viiniä, joisin mineraalista, vähän kalkkista chardonnayta. Tämä viini on hyvä esimerkki sellaisesta. (Mielenkiintoista muuten - Pariisissa tarjoilijat korjasivat aina ääntämistäni shablis kun sanoin shablii. Vs. pastis jota ei lausuta pastii. Mutta Larochen mies  äänsi shablii. Voisiko joku nyt kertoa, miten tämä menee ennen kuin menetän loputkin yöuneni??)

Brown Brothers Orange Muscat & Flora (Australia)

Yritän aina kovasti kannustaa ihmisiä maistelemaan ennakkoluulottomasti makeita jälkkäriviinejä - tuntuu, että ne ovat Suomessa edelleen lähinnä viiniharrastajien ja fine dining -ravintoloiden juttu. Tämä oli ainoa jälkkäriviini, jonka ennätin tänä vuonna maistaa, mutta onneksi se olikin varsin kiva. Samaan aikaan hapokas mutta makea viini vie kielen mennessään ja on täysin varteenotettava vaihtoehto jälkkäriksi leivoksen sijaan. Tai miksi valita, ota molemmat - makea jälkkäri rakastaa makeaa viiniä!

Mikä viini! siis 17.-18.9. Helsingissä Vanhalla ylioppilastalolla klo 15-20

Turkulaisten puolestaan kannattaa suunnata torstaina 25.9. Panimoravintola Kouluun klo 15-20.

Tapahtumaan on ilmainen pääsy ja maisteluannokset ovat todella edullisia (suurin osa 1-2 euroa). Kannattaa tsekata myös ohjatut tastingit - lisätietoa niistä ja kaikesta muustakin täällä.

Cin cin!

Share
Ladataan...

Ladataan...

Takki J.Lindeberg / paita Zara / housut COS / kengät Pour La Victoire / laukku Samuji / aurinkolasit Thierry Lasry/Trend Optic

Ystävä paparazzasi puhelimenräplääjän Aleksanterinkadulla.

Luin jostain lehdestä, että tulevaisuudessa kaikkien naama roikkuu entistä aikaisemmin, koska älypuhelimia selatessaan ihmiset ovat koko ajan otsa kenossa.

En ole ihan vakuuttunut teoriasta. Aikaisemmin sitä vaan selattiin bussissa Metro-lehteä, otsa kenossa silloinkin. (Tai luettiin kirjaa, muistaako joku niitä? Niissä on paljon ohuita läpysköitä kahden paksumman läpyskän välissä, ja kun selaa kaikki läpyskät järjestyksessä läpi saattaa oppia jotain, tuntea tunteita tai päästä kokonaan uuteen maailmaan.) 

Onkohan muuten tuon teorian kehittäjä koskaan käynyt Suomessa? Onhan täällä kautta aikain tuijoteltu kävellessä yhteen suuntaan - kengänkärkiin.

Toisaalta suomalaisten suupielet taitavat kyllä roikkua puolipysyvästi alaspäin... ehkä teoriassa on sittenkin perää. Muistatteko Ally McBealista ne urheilurintsikat kasvoille? Voisin hankkia sellaiset ja käyttää niitä aina kun pelaan 2048:a. (Olen muuten päässyt sen läpi, ihan vain TIEDOKSI KRÖHÖM.)

Mutta oli miten oli, puhelimen räpläys on kyllä oksettava tapa. Pyrin vähentämään.

Share
Ladataan...

Pages