Ladataan...
Kaikki mitä rakastin

Ensinnäkin suokaa anteeksi, jos olen tänään hieman poissa tolaltani. Minua on kohdannut tänään tragedia, jonka raskauden vain toinen 2010-luvun kaupunkilainen baarikelpoisissa lenkkareissaan ja raakasuklaapatukka taskussaan voi ymmärtää: Jouduin juuri huuhtelemaan kombuchateeviljelmäni alas vessanpöntöstä, koska matkoilla ollessani banaanikärpäset olivat perustaneet siihen siirtokunnan.

Olen kertonut tätä tarinaa odottaen valtavaa sympatiavyöryä, mutta saanut osakseni vain tyhjiä katseita. Johtuu ehkä siitä, että suurin osa ihmisistä ei tiedä mikä on kombucha. Ja koska päätin juuri itsekin unohtaa koko jutun (I'm never gonna dance again), asiaa ei liene viisasta alkaa juurta jaksain selittääkään. Lukekaa vaikka täältä, innostukaa, ihastukaa, kokekaa sen ihmeelliset terveysvaikutukset, turhautukaa ja heittäkää koko roska roskiin kun banaanikärpäset kaappaavat sen. Ei sillä, että olisin katkera tai mitään.

No niin, se siitä. 

Olen ollut tänään jalkeilla ja menossa. TCB eli takin' care of business kuten Elvis sanoisi. 

Elvis-henkinen on myös uusi nahkarotsini, Lindexin Jean-Paul Gaultier -mallistosta.

nahkatakki Lindex (saatu blogin kautta) / neule Zara / hame Zadig & Voltaire / kengät Acne

Semmonen homma on homma, että jouduin tänään kävelemään kauppaan ja osamaan hansikkaat. Tässä nyt ei pitäisi olla lokakuun lopussa mitään ihmeellistä, kun sitä ajattelee, mutta jotenkin tänä vuonna minulla on ollut sellainen olo, että olen onnistunut huijaamaan syksyä.

Muistan vieläkin kun joskus seitsemän vuotta sitten lottosin ensimmäistä kertaa. Pidin ihan itsestäänselvänä, että voitan - olin sentään ostanut sen kupongin ja kaikkea. Minulla ja silloisella poikaystävälläni oli jo selkeä suunnitelma siitä, mihin rahat käytetään. Tietenkään en voittanut, mutta se tuli minulle yllätyksenä vaikka tilastotieteen ja yleisen kokemuksen mukaan ei pitäisi.

Tänä vuonna on ollut vähän samanlainen olo tämän syksy/talviasian suhteen. En myönnä mitään, mutta saattaa olla, että vielä toissapäivänä ajattelin, että ehkä se pimeä ja kylmä ei vain oikeasti tänä vuonna tule.

No, kamut, tulihan se... mutta tuli muutakin: lehtikasat joissa voi kahlata.

Olen sen verran lapsi, että on pakko poiketa kävelyreitiltä reitin sivuun potkiskelemaan lehtikasoja. Rakastan sitä ääntä. Tänään astuin koirankakkaan. Oli sen arvoista.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Kaikki mitä rakastin

Kotiinpaluuni on sujunut perinteisellä kaavalla: sängynpohjalla peiton alla. Pitkä lento ilman kipeäksi tulemista ei taida olla mahdollinen yhtälö. Tosin tällä kertaa olin huomaamattani upgreidannut itseni turistiflunssaluokasta de luxe -luokkaan: sain tuliaisina kuumeen lisäksi myös vatsataudin. 

No! Hyvä uutinen on se, että kotiinpaluuni jälkeen en ole ehtinyt ahdistua täyteen ahdetun mailiboksin tai arkeenpaluun äärellä. On saanut pari päivää kaikessa rauhassa lukea ja töllätä telkkua.

Luin Ian McEwanin kirjan Rannalla. Minulle alkaa valjeta, että saatan, mahdollisesti, rakastaa McEwanin kirjoja. Tämä tuli jotenkin yllätyksenä. Minulle McEwan on nimittäin aina ollut kirjailija, jonka teoksia luen toinen toisensa perään, mutta jonka kirjoista en oikein koskaan saa ihan täysin kiinni. Olen usein ajatellut, että olen ehkä liian tyhmä ymmärtääkseni kaikkia McEwanin tasoja ja merkityksiä, mutta se ei ole toisaalta koskaan estänyt minua pitämästä niistä.

Luettuani tämänkin kirjan totesin, että ymmärsin tai en, olen nauttinut suunnattomasti jokaikisestä McEwanin romaanin lukemisesta. Ja jos se on niin, se olkoon niin - mitä sitä enempää miettimään. 

Rannalla sijoittuu 60-luvun Englantiin ja se kertoo nuorenparin hääyöstä, johon kumpikin tuo mukaanaan omat epävarmuutensa, oman menneisyytensä ja omat traumansa. Kirjaa lukiessa sitä ryhtyy väkisinkin ajattelemaan, miten paljon helpompaa kaikki olisi, jos olisimme vain ihan avoimesti mitä olemme, ilman epävarmuutta ja hauraita egoja - suosittelen lukemaan ihan vain jo tämän ajatuksen vuoksi.

Lisäksi olen töllännyt HBO:lta upouutta sarjaa The Affair, jossa siinäkin ollaan rannalla. Kirjailijamies perheineen lähtee kaupungista pieneen merenrantakaupunkiin viettämään kesälomaa, ja tapaa siellä paikallisen kuppilan tarjoilijan. Sarjassa esitetään onnistuneesti ja kiehtovasti se, miten eri tavalla kaksi ihmistä voi kokea tai muistaa samat tapahtumat ja tilanteet.

Hienosti rakennettu ja kuvattu sarja, josta ei vielä parin ekan jakson jälkeen oikein osaa sanoa, mistä siinä on kyse. Onko se ihmissuhdedraama vai rikosmysteeri? En tiedä, mutta tiedän, että aion katsoa loputkin jaksot. 

(Miespääosissa on muuten Dominic West ja Joshua Jackson. Eli McNULTY JA PACEY!!)

Kivaa uutta viikkoa kaikille!

Share
Ladataan...

Ladataan...
Kaikki mitä rakastin

Tänään päättyy puolitoista viikkoa kestänyt reissuputki. Laukut on pakattu, kesämekko vaihdettu villapaitaan ja lento Wienin kautta kotiin odottaa. 

Reissu tuli sopivaan saumaan, sillä lähtiessäni moni asia askarrutti ja tuntui ihanalta päästä niitä pakoon. Pieni etäisyys on tehnyt tehtävänsä - asiat askarruttavat edelleen, mutta suunta alkaa hahmottua.

Tämä taitaa olla kiistämättömiä luonnonlakeja: on mentävä kauas, jotta voi nähdä lähelle. Tai toisinaan, kuten nyt - jotta uskaltaa alkaa katsoa ehkä vieläkin kauemmas... 

Palaan kotiin tuliaisina paitsi vähäsen kirkkaampi mieli, myös aavistus rusketusta, jonka havaitsee jos vertaa käsvarsiani esimerkiksi marmoriseen pesualtaaseen tai valkoiseen lakanaan. (Normaalisti sulaudun niihin saumattomasti.)

Vien mukanani myös pari kiloa Kreikkaa: mukaani tarttui paikallista luomukosmetiikkaa sekä valtava sinivalkokirjailtu päiväpeitto ja pari silkkilangalla kirjailtua tyynyä, jotka ovat suunnilleen yhtä kaukana skandinaavisesta minimalismista kuin Santorini on Kainuusta. Olen näemmä tiedostamattani rakentamassa kodistani hellenististä unelmaa. Sen verran järjissäni sentään pysyin, että tyydyin ihailemaan keraamisia viiniruukkuja ja filosofien kipsipäitä ihan vain kunnioittavan etäisyyden päästä.

​Reissussa mukana oli uskollinen Rimowani, ensimmäinen aikuismatkalaukkuni, jonka olen saanut blogin kautta. Se on tehnyt matkustamisesta huomattavasti mukavampaa, koska se ensinnäkin vetää sisuksiinsa uskomattoman määrän tavaraa (kun kannen päälle istuu, sinne saa mahtumaan jopa tuon päiväpeiton). Toisekseen se suojaa niitä niin hyvin, että särkyvätkin matkamuistot simpukankuorista viinipulloihin säilyvät ehjänä kotiin asti. 

Hotellihuonekin alkaa näyttää melko, hmm, asutulta (ylläoleva kuva on otettu siivoojan käynnin jälkeen - nyt täällä näyttää hyvin eriliaiselta). Minulle on suotu sellainen lahja, että onnistun tuomaan ja luomaan ympärilleni kodikkaan kaaoksen kymmenessä minuutissa, ihan missä tahansa. Vuosien myötä rinkka on vaihtunut aikuismatkalaukkuun ja hostellien dormit ja juna-asemilla vietetyt yöt (apua) ovat muuttuneet hotellihuoneiksi tai vuokrakämpiksi, mutta kaaos on ja pysyy. 

Ja on toki eräs toinenkin juttu, joka ei muutu iän myötä. Reissun viimeisenä päivänä päällimmäisenä mielessä on ikävä äitiä. 

Heippa Kreikka! Ehkä nähdään taas joskus.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Kaikki mitä rakastin

En kuulu niihin ihmisiin, jotka pakkaavat kaupunkilomalle käytännölliset jalkineet. 

Lähtiessäni lomalle haluan nimittäin olla lomalla myös itsestäni. Minusta on ihana kuvitella kotona, millainen ihminen haluaisin missäkin reissussa olla ja pakata sen mukaan. Minulle osa vaikkapa Pariisin-matkan viehätystä on juurikin se, että koen kaupungin kauniit kengät jalassa.

Kreikkaan pakkasin tietysti leveähelmaisia mekkoja ja sandaaleja. Kynnet vaihtuivat nudesta oranssinpunaisiksi.

Täydelliset sandaalit ja hulmuavan valkoisen kaftaanin löysin kuitenkin vasta paikan päältä. Molemmat sopivat tähän kirkkaansiniseen ja häikäisevän valkoiseen ympäristöön kuin kylmä valkoviini kuumaan iltapäivään. Juuri tästä on lomapukeutumisessa kyse - saa käyttää sellaisia vaatteita, jotka eivät ikinä toimisi kotona. Olla vähän eri versio itsestään.

Kaftaanille ja sandaaleille ei takuulla ole käyttöä syksyisessä Helsingissä, mutta ne jäävätkin odottamaan seuraavaa matkaa aurinkoon. Lupauksena itselleni, että sellaisia on vielä tulossa.

 

Kuvat Mikko Rasila & Stella Harasek

Share
Ladataan...

Ladataan...
Kaikki mitä rakastin


On jännä fiilis matkustaa turismista elävään paikkaan lomasesongin vedellessä viimeisiään.

Ravintoloissa saa usein vastaukseksi sorry we don't have that, sillä varastoja ei kannata enää täydentää. Osa ravintoloista ja baareista on jo suljettu odottamaan ensi vuotta ja lauantai-iltana kaupungilla oli aavemaisen hiljaista. Monet hotellit sulkevat pian ovensa.

Santorinilla käy paljon turisteja, mutta paikallisia täällä asuu vain joitakin tuhansia. Siksi turistien lähdettyä saarikin hiljenee. Turistikaudeksi saarelle saapuu tuhansia työntekijöitä eri puolilta Kreikkaa. Pian he pakkaavat laukkunsa ja lähtevät töihin tai opiskelemaan johonkin muualle. Olen kysellyt uteliaana useammaltakin, minne - aika moni vastaa leveä hymy kasvoillaan to see my family.

Ilmassa on lähdön tuntua, helpottuneisuuttakin - kesäsesonki on tainnut ottaa koville. Edellisen hotellimme pomo tuli erikseen pahoittelemaan, että henkilökunta alkaa olla puolen vuoden puristuksen jälkeen väsynyttä. 

Pidän kovasti tästä ilmapiiristä, joka Santorinilla juuri nyt vallitsee. Täällä on rauhallista ja seesteistä, suosituimpien turistikohteiden ulkopuolella useimmiten tosi hiljaista. Kukaan ei jaksa enää hössöttää tai reuhata. Turisteja täällä on vieläkin, mutta ei ruuhkaksi asti. 

Päivällä auringon paistaessa voi välillä olla jopa bikineissä, mutta aamulla, illalla ja pilvisellä säällä on jo aika viileää. Kirjoitan tätä juttua aamukahdeksalta hotellin uima-altaalla villapaitaan ja kahteen isoon vilttiin kääriytyneenä ja henkilökunta hekottelee minulle ohi kävellessään. 

Suomalainen voi vielä uida meressä - eteläeurooppalaisella kylmyydensietokyvyllä varustettu ei. 

Olen tutustunut itselleni uuteen ilmiöön: Santorinille tulee paljon aasialaisia pariskuntia ottamaan hääkuvansa. (Tosin aika usein sulhanen ei esiinny kuvassa vaan on kameran takana, morsian ilmeisesti riittää.) 

Naiset kulkevat pitkissä laahuksellisissa iltapuvuissa tukka ja meikki viimeisen päälle sortseihin ja sandaaleihin pukeutuneiden eurooppalaisturistien keskellä. Sopivan spotin löydyttyä pistetään pystyyn photoshoot. Ja mikäs näissä maisemissa poseeratessa.

Häämatkalaisia ja salaisella tai vähemmän salaisella lemmenlomalla olevia pariskuntia täällä muuten riittää. Enkä ihmettele, maisemat ovat melkoisen romanttiset. Ehkä Euroopan kauneimmat auringonlaskut, joita saa ihailla satoja metrejä merenpinnan yläpuolelta. Kujat ovat pieniä ja kapeita ja kaikki on niin nättiä, että heikottaa. 

Omanlaisensa oppitunti ironiasta on sekin, että on maailman romanttisimmassa lomakohteessa maailman romanttisimmassa hotellihuoneessa seuranaan läski katkera homo (valokuvaaja Rasilan oma luonnehdinta itsestään, ei minun). 

Tavallaan hieman harmittaakin, että saari on niin profiloitunut kyyhkyläisten lomakohteeksi - kyllä tällaisesta kauneudesta kannattaa tulla nauttimaan vaikka yksin tai äidin tai kaverin kanssa. Mutta kannattaa varautua siihen, että illalla hotellihuoneen sängylle ilmestyy ruusun terälehdistä ripoteltu sydän.

Tänään koetamme löytää rannan - siellä saattaa olla aika hiljaista. 

Kuvat Mikko Rasila

Share
Ladataan...

Ladataan...
Kaikki mitä rakastin

Anna-Leena Härkönen on niitä suomalaisia kirjailijoita, jotka ovat jääneet itselleni aika etäisiksi. Teininä olen lukenut Häräntappoaseen kuten varmaan jokaikinen suomalainen yläastelainen, mutta siinäpä se. Olen tykännyt kovasti Härkösen kolumneista erinäisissä lehdissä, mutta romaaneihin en jostain syystä ole osannut tarttua.

Nyt ihmettelen, että miksiköhän en. 

Nappasin reissulukemiseksi Härkösen uusimman, Kaikki oikein. Se kertoo kosmetologista, joka saa lotossa seitsemän oikein. Pitääkö edelleen mennä töihin? Kenelle uskaltaa kertoa ja kuuluuko lottovoittajan jatkossa tarjota aina kavereidenkin kahvit? Ja entäs kun äkkirikastuneelle aviomiehelle maistuu alkoholi vähän turhankin hyvin?

Aihe ei ole ennenkuulumaton, mutta kirja on hauska ja raikkaalla otteella kirjoitettu. Teksti on ilmavaa ja sitä lukee nopeasti nautiskellen. Härkösen kolumneista tutut terävät ja kuivakat huomiot ihmisten käyttäytymisestä ovat läsnä myös tässä kirjassa ja monesti niille nauraa ääneen.

Tämän rohkaisemana aion ehdottomasti tutustua myös Härkösen muuhun romaanituotantoon. Mitä suosittelisitte?

Share
Ladataan...

Ladataan...
Kaikki mitä rakastin

Saavuin Santorinille toissapäivänä.

En oikein vieläkään usko, että oikeasti olen täällä. Tai siis - tätä on vaikea selittää, mutta täällä ei ole sellainen olo kuin olisi täällä vaan ennemminkin tuntuu siltä kuin tarkkailisi ulkopuolelta 3D-rendattua versiota itsestään, joka on asetettu keskelle täydellistä 3D-rendattua matkailuesitettä.

Olenhan minä nähnyt nämä maisemat valokuvissa ja postikorteissa, mutta tuntuu ihan absurdilta olla niiden keskellä. Jotenkin sitä ajattelisi, että todellisuudessa ne näyttäisivät erilaisilta, mutta kun ei. Ne näyttävät ihan samalta. 

Taivas, meri ja rakennukset muodostavat täydellisen harmonisen kokonaisuuden, jossa kaikki sulautuu kaikkeen. 

Kun kysyn kysymyksen, hotellinjohtajamme vastaa kunnioitusta herättävällä, hiljaisella ja rauhallisella äänellään you see Eeva my friend, I will get to your point very soon. 

Täällä ei hötkyillä. Ei mennä asioiden edelle.

Sulaudutaan osaksi kaikkea. 

Harmoniasta puheenollen... kiinnitimme heti ensimmäisenä päivänä huomiota siihen, että hotellissamme ei ole yhtään terävää kulmaa. Tänään löysin poikkeuksen sääntöön. Reiteni pahaa-aavistamaton, pyöreään turvallisuudentunteeseen tuudittautunut liha kohtasi sen tänään aamiaispöydässä. Siitä on nyt muistona mustelma. 

Hyvä. Ehkä tämä paikka on sittenkin totta.

 

Kuvat Mikko Rasila

Share
Ladataan...

Ladataan...
Kaikki mitä rakastin

Terveisiä sateisesta Luxemburgista! Lensin jo eilen tänne ei-niin-sateiseen Kreikkaan, mutta sitä ennen haluan kertoa teille Keski-Euroopan yllättäjästä.

Yllättynyt oli nimittäin juurikin se sana, jolla kuvailisin reaktiotani Luxemburgin ja minun kohdatessani ensimmäistä kertaa.

Käsitykseni kaupungista ja maasta oli varmaan se sama, joka monilla muillakin suomalaisilla: pankkeja ja pukumiehiä. Älkää käsittäkö väärin, niitäkin kaupungista löytyy enemmän kuin uskoisi maailman tarvitsevan, mutta Luxemburgilla on myös toisenlaiset kasvot.

Luxemburgin maaseutu on huikean kaunista. Mosel-joen rannoilla viljellään viiniä sekä Saksan että Luxemburgin puolella, ja pieniä mutkikkaita teitä ajellessa tuntuu kuin olisi tietämättään seurannut leivänmurusia Hannun ja Kertun todellisuuteen. 

Pieniä idyllisiä kyliä siellä täällä, vehreää silmän kantamattomiin, viiniköynnöksiä ja kiemurteleva Mosel. Näissä maisemissa sielu lepää eikä viinihammasta ehdi kovinkaan kolottaa. 

Kävin tutustumassa paikalliseen viinintuotantoon, mutta siitä myöhemmin lisää!


Ihastuin erityisesti luxemburgilaisten tapaan puhua. Arjessa käytetään sujuvasti kolmea eri kieltä - saksaa, ranskaa ja luxemburgia, joka on sekoitus kahta edellistä, ja siihen päälle vielä englanti, jota puhutaan Luxemburgissakin paljon, sillä maassa asuu paljon kansainvälisten yritysten ja yhteisöjen työntekijöitä kaikkialta maailmassa. Kieli kuvasti minusta hyvin Luxemburgin luonnetta ylipäätään: se on pikkuruinen valtio keskellä Eurooppaa, monenlaisten vaikutteiden ympäröimä jo aikana ennen kansainvälisiä pankkeja ja EY:tä, monille läpikulkuvaltio, jossa käydään töissä mutta ei asuta. Kummallinen, kiintoisa pieni maa. 

Olin ennen reissua hyvin utelias luxemburgilaisen identiteetin suhteen, eikä se näin lyhyellä reissulla minulle oikein hahmottunutkaan - paitsi että kaikilla tapaamillani luxemburgilaisilla oli mahtavan kuiva huumorintaju ja joustava suhtautuminen asioihin. Kieli vaihtui näppärästi kesken lauseen, ja suunnitelmat muotoutuivat päivän mittaan.

Kuten varmasti tiedätte, Luxemburg on sekä valtio että "the city", kuten paikalliset sitä kutsuivat. Kaupungin uutta puolta hallitsevat moderni arkkitehtuuri, valtavat pankkirakennukset ja EU-toimielimet, mutta vanha kaupunki on todella viehättävä.  

Luxemburgin keskustassa on valtava monttu, jossa joskus sijaitsi linnoitus. Tällaisia korkeuseroja harvoin kohtaa pääkaupunkien keskustoissa! Montun reunaa kulkiessa kannattaa varautua siihen, että tulet pysähtymään noin metrin välein ihastelemaan upeita maisemia.

Luxemburgin kaupunki on tavallaan jopa vähän hassunkurinen kokemus - keskusta on pieni ja kompakti, pikkukaupunkimainen, mutta kujilta löytyy luksusputiikkeja Chanelista Hermèsiin ja parkkihallissa Bentleyt viihtyvät Porschejen vieressä. Raha onkin täällä vahvasti läsnä, mutta esimerkiksi ravintoloissa ja kahviloissa käyminen on edullisempaa kuin Suomessa.

Meillä oli Luxemburgissa tosi hauskat pari päivää - söimme ihanaa ruokaa, kävimme huippukivoissa viinibaareissa ja kahviloissa ja ihastelimme vanhan kaupungin idyllisiä katuja. Laitan teille vielä myöhemmin tarkkoja täsmävinkkejä osoitteineen, kunhan ehdin purkaa kaikki kuvat muistikortilta.

En ehtinyt tutustua Luxemburgiin syvällisesti, mutta minulle tuli siitä hieman samanlainen tunne kuin Aarhusista - kaikki on kaunista, hyvinvoivaa, viehättävää ja toimivaa, mutta pidemmän päälle ehkä vähän yksipuolista: erilaiset elämäntyylit, ihonvärit ja alakulttuurit loistavat poissaolollaan kaupunkikuvassa. Suosittelisinkin kaupunkia ehkä lähinnä viikonloppureissun kohteeksi - jos viihdyt maaseudulla ja viinialueilla, kannattaa reissuun lisätä päivä tai pari lisää. 

Pari juttua Luxemburgista siis vielä tulossa. Kivaa viikonloppua kaikille!

Kuvat Mikko Rasila

Share
Ladataan...

Ladataan...

Heippa kamut,

moni teistä on kysellyt missä minua voi seurata Pinterestissä. 

Olen tähän asti käyttänyt Pinterestiä ihan itsekseni hiljaa, salaa ja epäsosiaalisesti (tällä hetkellä taidan seurata siellä kolmea käyttäjää - kahta läheisintä ystävääni ja Garance Doréta). Mutta nyt rohkaistun ja tulen ulos Pinterest-kaapistani.

Tilini löytää täältä. Tarkoitus olisi jatkossa lisäillä sinne vähän enemmän myös omia kuviani.

Nähdään Pinterestissä!

Share
Ladataan...

Pages