Ladataan...

Viinin ja ruuan yhdistäminen on niin nähty - tämän päivän teema on viinin ja julkkisjuorujen harmoninen liitto.

Viime kesänä Provencessa oli jännät paikat. Paikalliset lehdet olivat varmoja että Brad ja Angelina olivat menossa naimisiin viinitilallaan Château Miravalissa juuri samana viikonloppuna, kun itse haistelin laventelipuskia samaisilla huudeilla.

Yhtenä päivänä ajellessamme lähellä Corrensia, jossa Château Miraval sijaitsee, näimme taivaalla kaksi helikopteria. Olin ihan varma että nysse tapahtuu! Ostin paikallisesta viinikaupasta pullon Jolie-Pittin tilan roseeta, tarkoituksena korkata illalla Brangelinan malja.

Mutta ei. Ei tullut häitä, enkä sitten korkannut pulloakaan - mikä antikliimaksi. Sen sijaan raahasin putelin Suomeen ja päätin, että korkkaan sen sitten, kun Brad ja Angelina sanovat oikeasti tahdon. (Toivoen, että se tapahtuisi melko pian, sillä roseet eivät tuppaa olemaan niitä tapauksia, jotka paranevat vanhetessaan. Toisin kuin Angelina.)

Noh, kuten olette epäilemättä kuulleet, eilen Provencesta kantautui hääkellojen kuminaa, ja minä pistin pullon Miravalia kylmään. Tänään illalla juon Angelinan maljan, ja ehkä otan huikan Bradillekin. Olihan se sentään aika ihana Thelmassa & Louisessa.

(Jolie-Pitt Perrin Miraval Rosé on saatavissa laseittain satunnaisista ravintoloista ja Arkadian Alkosta, josta se epäilemättä myydään tänään loppuun sekunnissa.)

Share
Ladataan...

Ladataan...

Jokin tämänviikkoisista sadepäivistä. Oli kaikenlaisia suuria suunnitelmia. Piti rykäistä pari työprojektia loppuun ja pelastaa (oma) maailma siinä sivussa. Tai ainakin palauttaa yhdet kuvauskamat ja pestä lattia.

Oltuani pari tuntia ulkona kastuin niin litimäräksi, että päätin hypätä ratikkaan ja kurvata saman tien takaisin kotiin. (Sikäli kun ratikoilla kurvataan yhtään mihinkään. Dramaattiset kannoilla kääntymiset olisivat dramaattisempia, jos ratikat kulkisivat jonkin muun eläimen kuin matelijan vauhdilla ja ääntelisivät ärjyvämmin.)

Palasin kotiin puoli litraa vettä leopardiavokkaissa ja katsoin, kuinka taivaalta suihkusi vettä.

Huomasin, että oli oikeastaan aika mukavaa. Semmoinen sadepäivä, joka yllättää ja käskee pistämään suunnitelmat uusiksi. Ja kehottaa vähän fiilistelemään.

Keitin kaffet ja söin suklaata. Tämän hetken suosikkini on Lovechockin raakasuklaa, jossa on kokonaisia kuivattuja kirsikoita ja ripaus chiliä. 

Luin Rainbow Rowellin kirjan Eleanor & Park, jonka valitsin pokkarikaupasta söpön kannen perusteella. Kirja on itse asiassa nuortenkirjaksi määritelty, mutta kyllä näin aikuisenakin oli ihan hyvä fiilistellä, millaista olikaan olla teini. Kun viihdykkeeksi riitti se, että tuijotti matikantunnilla jonkun ihanaa niskaa monta tuntia, eikä yhdessäolo tarkoittanut pöytävarauksia tai asuntoja ja mökkireissuja, joiden ruokalistan suunnittelu kestää viikon.

Päätin, että haluan elämääni lisää päämäärätöntä teinipussailua. (Mieluiten kuitenkin jonkun täysi-ikäisen kanssa, kiitos.)

Kokosin sadepäivän soittolistaan kaikkia biisejä, joita just nyt teki mieli kuunnella - varmaan kirjan innoittamana. Eleanor & Park sijoittuu 80-luvulle, ja vaikka itse olin 80-luvulla vasta bébé, niin ehdin just ja just elää ne ajat kun tehtiin C-kasetille soittolistoja, joita annettiin kavereille ja ihastuksille. 

Soittolistat paljastivat tietysti tekijänsä syvimmät tunnot. Tänä sadepäivänä minulla ei ollut kovin syviä tuntoja, keveitä vain.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Tiedätte ilmiön: kun pohtii korollisten kenkien ostamista, yleensä makutuomarina oleva kaveri kommentoi kenkiä sanomalla jotain siihen suuntaan että noilla ei kyllä sitten juosta bussiin.

En edes muista, kuinka monet kengät olen elämäni aikana jättänyt ostamatta siksi, että niillä ei sitten juosta bussiin. 

Mutta tiedättekös, tänään tajusin, että en minä oikeastaan halua olla ihminen, joka juoksee bussiin. 

Haluan olla ihminen, jolla on aikaa. (Tai rahaa taksiin.)

Joten tästedes, olkoot epäkäytännölliset kengät. En jaksa enää juosta asioiden perässä. En bussien, en miesten, en rahan, en menestyksen enkä onnen.

Aion köpötellä kaikessa rauhassa, vähän huterat korkkarit jalassa. Ehkä ostaa kupin kahvia ja istahtaa puiston penkille. Ottaa reteän takanojan ja osoittaa ohikulkijoille, että tässä on nainen, jolla ei ole kiire mihinkään. Elämä tulkoon vaihteeksi minun luokseni.

Maailma, pallo on sulla. Mulla on korkkarit, niin en nyt jaksa potkaista, mutta kopin saatan ottaa.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Vihreä talo oli ihkaensimmäinen sisustusblogi, jota koskaan aloin seurata. Sen seurauksena aloin katsella kirppiksillä lasipurkkeja sillä silmällä ja salaa vähäsen haaveilla omasta kesäpaikasta, vaikka pidänkin itseäni pesunkestävänä kaupunkilaisena.

Vuosia myöhemmin tutustuin Vihreän talon emäntään Annikaan, kun selvisi, että meillä on yhteisiä ystäviä. Tänä viikonloppuna pääsin (no vihdoin!) käymään Vihreässä talossa paikan päällä.

Ja arvatkaapa vain - jos se talo vaikuttaa blogissa ihanalta, se ei ole mitään verrattuna siihen, kuinka ihana se on oikeassa elämässä.

Joissain paikoissa vaan on hyvä feng shui, eikä sillä ole mitään tekemistä kolmijalkaisten sammakoiden tai ilmansuunnan mukaan aseteltujen huonekalujen kanssa. (Tai voi sillä toki olla niidenkin kanssa.)

Ehkä pikemminkin ajattelen asian niin, että kun paikka näyttää ja tuntuu sataprosenttisesti asukkailtaan, siellä on vieraillakin hyvä olla - olipa oma maku samanlainen tai aivan erilainen.

Ja sekin toki auttaa, jos vieraita vastassa on kaksi pientä koiraa ja kaksi lasia kylmää kuohuvaa. (Erityisesti, jos lasit ovat lipaston suojista kaivellut vanhat Marimekon kolpakot, jotka vetävät noin puoli pulloa kerralla.)

Annika oli kattanut vanhaan halkoliiteriin kunnon pidot. Juotiin, syötiin ja pelattiin bingoa. Ja mikä ilo: viittä vaille kesän loppuessa pääsin vielä ekaa kertaa tänä kesänä maalle ja grillaamaan. 

Minua oli etukäteen varoiteltu, että Vihreässä talossa tykätään sitten syödä, ja se piti kyllä paikkansa. Vatsa täynnä ja Reino-tohvelit jalassa ryömin halkoliiteriltä patjalle nukkumaan ja sammuin kuin lyhty.

Nukuin paremmin kuin koko kesänä. Raitis maalaisilma taitaa olla se unilääkkeistä vähiten tutkittu mutta ylivoimaisesti tehokkain.

Kiitos isäntäväelle, kun saimme tulla kylään. Teki hyvää olla hetki jossain, jossa näki metsää ja hiekkateitä.

Älkääpä siis ihmetelkö, jos ensi viikonloppuna Vihreän talon ovea kolkuttelemasta löytyy yksi hyvien yöunien tarpeessa oleva kaupunkilainen.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Mitä tulee ripsivärien käyttäjiin, taitaa olla kaksi kastia: ne, jotka käyttävät kolmekasia, ja ne jotka eivät.

Kauneusslangia tuntemattomille tiedoksi: viittaan tietysti Sensain (ent. Kanebo) 38 °C -ripsiväriin. Itse palasin tähän klassikkoon vuosien tauon jälkeen, kun äiti lykkäsi käteeni putkilon ostettuaan lentokentältä tuplapakkauksen.

Ekan päivän jälkeen mietin, miksi koskaan lakkasin käyttämästä kolmekasia. Sehän on maailman paras ripsiväri! Pysyy koko päivän. Ei varise, ei suttaa. Kestää pienen sateen, leffateatterissa nyyhkimisen, hikoilun ja pitkän työpäivän - sekä ripsaritesteistä ylivoimaisesti ankarimman, rasvoittuvat silmäluomet.

Sitten tuli aika pestä naama ja muistin, että ai niin, tämän takia lakkasin käyttämästä kolmekasia.

Kuvan ottohetkellä ripsarin laitosta on kulunut 8,5 tuntia. Aika hyvin, hä?

Kuten kaikki tuotetta kokeilleet tietävät, 38 on mahtava ripsari, mutta painajainen pestä pois. Sen pysyvyys perustuu siihen, että ripsiväri ei liukene esim. rasvaan, vaan se lähtee ainoastaan 38-asteisella vedellä. Millään silmämeikinpoistoaineilla ei siis tee yhtään sen enempää tämän ripsarin hävittämiseksi kuin naamaputsareillakaan.

Tähän asti olen liotellut ripsiväriä pois tekemällä käsistä lämminvesiastiat ja sen jälkeen nyppinyt sen mekaanisesti - jännittäen, minä päivänä herään ilman ripsiä. 

Yhtenä päivänä olin tuuraamassa Trendin kauneustuottajaa eräässä lanseeraustilaisuudessa, josta sain mukaani Shiseidon puhdistusöljyn (Perfect Cleansing Oil). Otin sen heti samana iltana testiin. Naamapesun jälkeen peiliin katsoessani piti tsekata kahdesti - ripsiväri oli kadonnut! En ollut uskoa silmiäni - tai siis ripsiäni. Siis mitä! Tämä aine pureutui voittamattomaan Sensain kolmekasiin!

Minulla on kaksi teoriaa: joko tässä on jokin maaginen ainesosa, joka sulattaa jopa kolmekasin. Tai sitten kyseessä on yksinkertaisesti se, että koska öljy on koostumukseltaan miellyttävän liukasta, silmiä pystyy hieromaan pitkäänkin, minkä ansiosta sormien lämpö ja vesi muodostavat täydellisen kolmekasin tuhoajakombon. Huolellisen pesun jälkeen ripsissä saattaa olla jäljellä korkeintaan muutama haituva ripsaria, jotka voi helposti nyppästä pois.

Voi siis olla, että saman tuloksen saisi aikaiseksi jollain muullakin puhdistusöljyllä, jos sitä käyttää veden kanssa. Olen kuitenkin huomannut, että aika monet puhdistusöljyt ärsyttävät silmiä tosi paljon - sitä tämä Shiseido ei ainakaan itselläni tehnyt. 

En ole vielä testaillut tuotetta tarpeeksi pitkään, jotta osaisin sanoa sopiiko se muuten helposti tukkeutuvalle iholleni. Mutta jos sopii niin voi pojat, tämä aine säästää aikaa pari varttia viikossa ja hermoja ainakin tuplasti. 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Pari asiaa, jotka olen oppinut ruuasta ja syömisestä tänä kesänä.

(Okei, osa on toki jo vanhoja totuuksia, mutta niitäkin on välillä hyvä kirkastaa.)

Ruoka on ruokaa, mutta ruuasta tulee ateria vasta kun sen ympärille kietoutuu jotain muuta. Tunnelma, katettu pöytä ja ihan aito pysähtymisen hetki.

Note to self: Sohvalla kulhosta kaavittu riisimössö Netflixin pauhatessa taustalla ei ole ateria. Siitä lähtee ehkä fyysinen nälkä, mutta minusta kun tuntuu, että ihmiset ovat nykyään kauhean nälissään vaikka syövät liikaa. Kai se on hyvien, aidosti tyydyttävien kokemusten nälkää.

Olen onnellinen ja onnekas, kun yksineläjän statuksestani huolimatta saan syödä seurassa monta kertaa viikossa. Yhdessä pöydän ääressä nautittu ateria ravitsee meinaans ruumista ja sielua. Sen jälkeen on niin tyytyväinen olo, ettei edes kaipaa jälkiruokaa. (Tosin en kieltäydy, jos sitäkin on.)

Ja yhdessä kokkaaminen - sekin on paljon kivempaa. Yksi pilkkoo, toinen tarjoilee kokille viiniä, kolmas kertoo vaihdellen joko hyviä tai huonoja juttuja.

Toisaalta olen oppinut, että yksinkin voi nauttia täydellisen aterian. Koostan sen parista eri ruokalajista (ja kun puhun ruokalajeista, tarkoitan niin yksinkertaisia asioita, että naurattaa - vihersalaattia ja kastiketta, lohipalaa, etikkakurkkuja, keitettyjä perunoita, raastettua porkkanaa, suoraan purkista kaiveltuja oliiveja). 

Katan kauniisti, istun pöydän ääreen ja pureskelen rauhassa. 

Kun ymmärtää, että alkusalaatiksi riittää jokin vihannes, oliiviöljy, suola ja mustapippuri ja jälkiruuaksi hedelmä tai pari palaa suklaata, on yhtäkkiä varsin helppoa olla se nainen, joka loihtii hetkessä kahden tai kolmen ruokalajin aterian. 

Yksinkertainen ruoka on sitä paitsi parasta. Huutaisin halleluja, jos Helsingissä joku kokki olisi niin rohkea, että uskaltaisi tarjoilla ravintolassaan oikeasti yksinkertaista ruokaa. Ajatelkaa vaikka Italiaa. Siellä salaatti voi olla ihan vain tomaatti + oliiviöljy + suola.

Oliiviöljystä puheenollen - olen tänä kesänä vasta todella tajunnut hyvän oliiviöljyn merkityksen. Jos saisin antaa yhden neuvon maistuvampaan arkeen, se olisi: osta parasta oliiviöljyä, johon sinulla on varaa. Kaikki muuttuu sen jälkeen helpommaksi. Ei tarvitse tehdä kastikkeita. Aina on jotain leivän päälle. Salaatit ja vihannekset maistuvat tajunnanräjäyttäviltä.

Kaapissani on nykyään aina kaksi oliiviöljypulloa: halpa pullo paistamiseen, kallis maustamiseen. Kalliilla ei koskaan paisteta. 

Melkein yhtä iso merkitys on suolalla ja pippurilla. Käytän aina pippurimyllyä, en koskaan valmiiksi jauhettua pippuria. Halpoja myllyjä saa vaikka Lidlistä. Jos haluaa tosi tujut maut, kannattaa ostaa kunnon mylly. Minulla ei sellaista ole, ostan joskus kunhan jaksan ja muistan.

Suolaa on hyvä olla kahdenlaista: iso merisuolapaketti pastavettä, patoja ja muita keitettäviä ruokia varten ja pieni purkki hyvää sormisuolaa salaatteihin ja muihin ruokiin, joihin suola ripotellaan vasta lopuksi.

Tässä vielä kaksi kuluneen kesän suosikkireseptiäni, joissa yhdistyy kaksi postauksessa mainittua asiaa: yksinkertaisuus ja hyvä oliiviöljy. 

Kumpikaan näistä salaateista ei kaipaisi sitruunan, oliiviöljyn, suolan ja pippurin lisäksi mitään muuta. Muu on vain ekstraa, tuomaan makuun vaihtelua.

Raaka-aineiden määrälle et tarvitse ohjeita. Luota makuaistiisi - tiedät kyllä oikeat määrät itse.

Kesäkurpitsasalaatti

kesäkurpitsaa
tuoretta sitruunamehua
laadukasta oliiviöljyä
chilihiutaleita
sormisuolaa
mustapippuria myllystä
 tuoretta basilikaa silputtuna

Leikkaa kesäkurpitsa ohuenohuiksi siivuiksi. Sekoita joukkoon kaikki muut ainekset paitsi basilika. Anna tekeytyä huoneenlämmössä tunti tai pari tai jääkaapissa vaikka yön yli. Lisää basilika joukkoon juuri ennen tarjoilua.

Fenkolisalaatti

fenkolia
tuoretta sitruunamehua
laadukasta oliiviöljyä
sormisuolaa
mustapippuria myllystä
tuoretta minttua silputtuna

Leikkaa fenkolin valkoiset osat ohuiksi siivuiksi. Lisää joukkoon kaikki ainekset lukuunottamatta minttua. Anna tekeytyä huoneenlämmössä ainakin puoli tuntia tai jääkaapissa vaikka yön yli. Lisää minttu joukkoon juuri ennen tarjoilua.

Share
Ladataan...

Ladataan...

"Me ajattelemme, että pilvet ovat luonnon runoutta ja sen ilmentymistä tasa-arvoisin, sillä jokaisella on yhtäläinen mahdollisuus tarkkailla niitä."


Oletteko katselleet viime päivinä taivaalle? Aivan kreisi meininki sielläpäin. Joka päivä ihan hulluja pilviä, kaikissa eri muodoissa, koissa, väreissäkin. 

Yhtenä iltana roikuimme vuorotellen puoliksi ulkona naapurien keittiön ikkunasta ja ihailimme kauhunsekaisen kunnioituksen vallassa maailmanloppua enteileviä ukkospilviä, joita alkoi kerääntyä taivaalle. Katsokaa tuota valoa!

Olimme valmiiksi juuri sopivan esoteerisissa tunnelmissa Hilma af Klintin näyttelyn jälkeen, joten laitoimme soimaan Mozartin Requiemin. Ystäväni siteerasi Ilmestyskirjaa ulkoa möreällä äänellä samalla kun minä nauroin ja pilkoin sipuleita.

Innostuin tuon illan jälkeen pilvistä niin paljon, että hankin itselleni Gavin Pretor-Pinneyn Pilvibongarin oppaan. I h a n a  kirja! Informatiivinen, hauska, kiehtova, innostava.

Jälleen kerran muistin, miten virkistävää on tutustua johonkin, mistä ei aikaisemmin tiedä juuri mitään. Ja että elämä ilman oppimista on vähän kuin seisova vesi - pysyy paikoillaan ja alkaa haista.

Tiesittekö, että pilviä luokitellaan ihan samalla tavalla kuin eläimiä ja kasveja? Osaan jo tunnistaa cumulus humiliksen, cumulus mediocriksen ja cumulus congestuksen.

Minä en ollut koskaan edes ajatellut, että pilviä on  erilaisia. Tai siis, totta kai tiesin että niitä on erinäköisiä ja -kokoisia ja että osa niistä sataa alas ja osa ei, mutta en ollut koskaan ajatellut asiaa sen kummemmin.

Onhan tämäkin nyt. Että sitä voi montakymmentä vuotta katsella jotain, vaikka nyt taivasta, päivästä toiseen ja olla tuntematta polttavaa tarvetta ymmärtää sitä. 

Mutta nyt kun ymmärrän vähän paremmin, taivas ei enää koskaan näytä samalta.

"Katsokaa taivaalle, ihailkaa ohikiitävää kauneutta ja eläkää elämänne pää pilvissä."

(Lainaukset Cloud Appreciaton Societyn manifestista)

Share
Ladataan...

Ladataan...

Mistä tietää, että on breikin tarpeessa, osa kaksi?

Seisot liiketilan ovella ja odotat, että sisällä oleva tyyppi tulisi eka ulos ennen kuin menet itse sisään.

Kunnes tajuat, että se sisällä oleva tyyppi on oma peilikuvasi, joka heijastuu lasiovesta.

Sillä lailla.

Onneksi on  p e r j a n t a i . Suunnitelmakin on selvä: löysin kaupasta laarin, jossa luki SIPSEJÄ -50 %. Toisen suunnitelmani näette tuosta ylläolevasta kuvasta.

Riks, raks ja spritz!

Share
Ladataan...

Ladataan...

Kiitos kaikille kommenteista ja viesteistä koskien edellistä postausta.

Koska osa teistä tarttui jutussa mainittuun ajatukseen vapaudesta, tekee mieli sanoa siitä vielä sana tai pari. (Huomenna aion puhua vaihteeksi vaikka pyykinpesusta.)

Monella tuntuu olevan ajatus vapaudesta kuvituspankin stockphoto imagena: juostaan hiukset hulmuten jollain trooppisella rannalla (myös heinäpelto käy). Ajetaan avoautolla motarilla ja lähdetään reissuun hetken mielijohteesta.

Se kaikki voi olla vapautta, tai olla olematta.

Jollekulle suurinta vapautta on valita vakituinen päivätyö, ottaa asuntolaina ja mennä naimisiin. 

Toinen ajatus, joka sai minut hymähtämään: vapaus on itsekästä ja se kuuluu vain sinkuille ja nuorille. Sori kamut, noin helpolla ette pääse.

Useampikin kommentoi, että ei voi olla vapaa ja toteuttaa oman sisimpänsä kutsua, jos on lapsia. No, ajatusleikkinä - sinäkin lapsellinen voisit vaikka häippästä, ihan koska vain. Voisit, mutta et häivy, koska sisimmässäsi tiedät, että lapsesi hyvinvointi on sinulle tärkeämpää kuin häipymisestä johtuva hetkellinen mielihyvä. Eli myös toisen tarpeet huomioon ottaessasi käytät itse asiassa koko ajan omaa vapauttasi valita, ja seurata sitä minkä tiedät itse oikeaksi ja hyväksi. 

(Pätee monenlaisiin tilanteisiin: itse asiassa aika usein en voi onkin oikeasti en halua, ja mun pitäis onkin aika usein haluan.)

Sitä paitsi - kellään muulla ei ole toimivaltaa sanella sitä, mikä kenellekin on vapautta ja mikä saa kenenkin sisimmän lallattamaan tilulilulei. Jollekulle sairaan läheisen hoitaminen ei ole uhrautumista vaan asia, joka tekee onnellisemmaksi kuin sen tekemättä jättäminen. 

Ja veikkaan, että aika monelle vanhemmalle ne lapset ovat kuitenkin suurempi onnellisuuden lähde kuin se, että voi lähteä viiden minuutin varoitusajalla Kambodzaan. 

Joten voidaanko nyt unohtaa tämä ajatus siitä, että toisista välittäminen on automaattisesti vapauden esteenä?

Maailmassa on surullisen paljon paikkoja, joissa ihmisillä ei ihan oikeasti ole vapautta valita, miten he elämänsä elävät. Monissa maissa naiset eivät saa liikkua yksin, vääristä mielipiteistä joutuu vankilaan ja homoudesta kivitetään.

Ja sitten olemme me länsimaalaiset, joilla on aivan huima määrä vapauksia, mutta joiden mielestä ei ole juuri hirveämpää ajatusta kuin olla vapaa. Vai miksi meillä muuten on niin suuri hinku kehitellä kaikenlaisia päänsisäisiä vankiloita - koskivat ne sitten isoja tai pieniä asioita? Näin kymmeniä sellaisia niissä viesteissä, joita sain teiltä edelliseen kirjoitukseen liittyen, ja näen niitä päivittäin myös oman pääni sisällä. Nykyään onneksi vähemmän.

Joko ei tehdä sitä mitä oikeasti haluttaisiin tehdä, tai sitten tehdään juuri sitä mitä oikeasti halutaan tehdä mutta ei suostuta kutsumaan sitä vapaudeksi. Myönnä jo saakeli, olet vapaa. 

Vapaus on paitsi parasta, myös oikeasti aika pelottavaa. Kun tajuaa olevansa vapaa valitsemaan, onkin yhtäkkiä aika paljon vaihtoehtoja. Ja mitäs jo alakoulussa opittiin? "Vapauden mukana tulee aina vastuu." Ja vastuu omista valinnoista - siinäpä vasta onkin hirvee homma.

Että ei muuta ku keep on rockin' in the free world.

Share
Ladataan...

Pages