Ladataan...
Kaikki mitä rakastin

Loppuvuoden kiihkein skumppakausi on startannut. Pikkujouluista itsenäisyyspäivän ja uudenvuoden kautta blinijuhliin, kaikkialta kuuluu poks!

Mutta oletko koskaan ajatellut, miten ja mistä kuplat lasiisi tulevat?

Yksi syksyn hauskimmista työreissuista oli käynti Bernard Massardin tilalla Luxemburgissa.

Jos sinulle koskaan tarjoutuu tilaisuus vierailla perinteikkäällä kuohuviinitilalla, suosittelen lämpimästi - kuohuviinin tuotanto perinteisin metodein on aivan älyttömän kiehtova prosessi. Sen nähtyään viini maistuu vieläkin paremmalta kun ymmärtää, miten monen tekijän, työvaiheen ja nerokkaan keksinnön takana on se, että minä saan kilistellä pikkujouluissa kuplajuomalla.

Koko homma alkaa tietysti täältä, viiniviljelmiltä. Luxemburgissa rypäleitä viljellään Moselin upeissa maisemissa: mutkittelevaa jokea reunustavat viinitarhojen tilkuttamat rinteet ja idylliset pikkukylät.

Traktoreita, kumppareita ja mutaa puoleensääreen asti - vain pienenpieni osa viinibisneksestä on silkkaa glamouria. Kyseessä on kuitenkin loppujen lopuksi maataloustuote. Näissä kuvissa korjataan talteen Rieslingiä.

Tiedättekö sen sinnikkään huhun, että viiniin käytettävät viinirypäleet maistuisivat pahalta? No ei ole totta, ainakaan Rieslingin kohdalla. Bernard Massardin vuosikerta 2014 oli uhan alla, sillä en meinannut osata lopettaa kuormasta syömistä.

Tilan isäntä tarkastamassa tiluksia.

Sadonkorjuutaulukko.

Kuohuviinin valmistus alkaa kuten minkä tahansa viinin: ensin rypälemehu puristetaan ja käytetään viiniksi. Useat perinteikkäät kuohuviinit kuten samppanjat ja crémantit sisältävät yleensä sekä valkoisista että punaisista rypäleistä puristettua mehua - punaisista rypäleistä on mahdollista tehdä valkoviiniä, sillä punaviini saa värinsä ainoastaan rypäleiden kuorista.

Puristamolla skoolasimme päivän saaliilla eli tuorepuristetulla rypälemehulla, joka onkin muuten freesiä tavaraa - parhaan maun varmistamiseksi rypäleet puristetaan hyvin nopeasti keräämisen jälkeen. 

Viini voidaan saada kuplimaan monella eri tavalla. Jotta viiniin saadaan kuplia, se täytyy käyttää kaksi kertaa, ensin rypälemehusta viiniksi ja lopulta viinistä kuplivaksi viiniksi.

Nykymaailmassa yleisin on charmat-metodi, jolla tehdään esimerkiksi proseccot. Tässä metodissa viini käytetään toisen kerran suurissa tankeissa, ja kuplat syntyvät tämän toisen käymisen aikana.

Halvin tapa valmistaa kuoharia on jättää toinen käyminen väliin ja lisätä viiniin hiilihappoa, siis ihan kuin limpparia tehtäessä. Arvasittekin jo ehkä, että tällä tavalla valmistetut kuoharit eivät yleensä ole niitä upeimpia elämyksiä.

Kolmas tapa ja yleisesti parhaana pidetty on perinteinen metodi, jota kutsutaan myös nimillä samppanjametodi ja klassinen metodi. Tämä metodi on työläin, kallein ja hitain, mutta tästä huolimatta perinteisellä metodilla tehdään myös paljon kohtuuhintaisia, jopa edullisia kuohuviinejä. Kuoharit ovatkin sellainen tuoteryhmä, jossa samassa hintaluokassa voi pyöriä kaikkea hiilihapotetusta valkkarista hyvinkin pieteetillä tehtyihin viineihin. 

Uuden maailman viineissä mainitaan yleensä etiketissä, jos viini on valmistettu perinteisellä metodilla. Eurooppalaisista viineistä esimerkiksi samppanjat, crémantit, franciacortat ja cavat ovat aina valmistettu tällä metodilla. 

Perinteisessä metodissa viinin toinen käyminen tapahtuu suoraan pulloissa. Viiniin lisätään hiivaa ja sokeria ja pullot suljetaan kruunukorkilla. Hiivan syödessä sokeria alkaa vapautua hiilidioksidia, jolloin pulloon muodostuu melkoinen paine ja me saamme lopulliseen tuotteeseen ne kuplat, joita niin rakastamme.

Viini hengailee ja kehittyy pulloissa vajaasta vuodesta useaan vuoteen riippuen siitä, millainen lopputulos halutaan.

Tanssituskoneet.

Käymisessä viiniin muodostuu sakkaa, josta halutaan tietysti eroon. Jotta sakka saadaan tasaisesti keskittymään pullon kaulaan, pulloja tanssitetaan eli pullot asetetaan 45 asteen kulmaan ja niitä käännetään kerran päivässä aavistuksen verran oikealle ja vasemmalle. Tarkkaa hommaa!

Ja kuvitelkaa, että ennen tämä tehtiin käsin. Voin vain kuvitella kuinka paljon viiniä on tarvittu niiden rannevaivojen turruttamiseksi.

Pulloissa on viittä vaille valmista kuohuviiniä, koloissa nestemäistä typpeä.

Jos tanssivat kuohuviinipullot olivatkin symppiksiä, niin tämä seuraava vaihe on silkkaa scifiä: Kun sakka on saatu pullonkaulaan, pullon yläosa kastetaan nestemäiseen typpeen, jolloin sakka jäätyy silmänräpäyksessä. Tämän jälkeen kruunukorkit poistetaan ja pullossa olevan paineen vuoksi jäätynyt sakkakalikka sinkoaa taivaan tuuliin. (Okei, ei nykymaailmassa taivaan tuuliin, vaan turvallisesti valvotuissa olosuhteissa.)

Sakka on poissa ja skumppa kirkasta. C'est magique!

Korkki on alkuun lieriön muotoinen pötkylä.

Häkkyrät, jotka pitävät korkin paikoillaan. Niistä voi myös taitella miniatyyrituoleja.

Kun sakka on poksautettu pellolle, pulloon asetetaan varsinainen korkki ja kaikki muut härpäkkeet - koristeelliset foliot sekä se metallihäkkyrä pitämään korkin paikoillaan. Sitten etiketit pulloihin, pullot laatikoihin, laatikot maailmalle ja skumppaa kansan laseihin. 

Luxemburgin kaunein näkymä.

Iso kiitos Bernard Massardin väelle ja itse tilan isännälle, joka piti meistä uskomattoman hyvää huolta koko päivän ja jaksoi vastata hölmöihinkin kysymyksiin.

Kyllä se on niin, että viini on juomista jaloin, ja tällaisten visiittien jälkeen sen muistaa entistä paremmin.

Skål!

Kuvat Mikko Rasila

Share
Ladataan...

Ladataan...
Kaikki mitä rakastin

Vuosikausia hiukseni olivat mielestäni ulkoisen olemukseni paras asia, mutta nykyään rakkautemme rakoilee. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä hankalammaksi tukkani muuttuu. Aikaisemmin juuri sopivan rennosti laineileva tukkani on muuttunut piikkisuoran ja täysin säkkärän sekasikiöksi. Kumpikaan osio ei tottele mitään, mitä yritän tehdä, käskeä tai anella. 

Tukkani ei ota vastaan kihartimien sen enempää kuin suoristusrautojenkaan käsittelyä - lopputulos on aina sama haroittava kasa. Olen vuosien saatossa ostanut jos jonkinmoista vempainta vain todetakseni että se toimi ehkä täydellisesti jossain lehtijutussa/blogissa/videossa/näytöksessä, mutta eipä toimi minun tukkaani. (Pitäisikin joskus laittaa pystyyn joku hiustenmuotoilurautojen kirppari, niitä on kertynyt kaappiin muutama...) 

Tuntuu ehkä omituiselta kihartaa luonnonkiharaa tukkaa, mutta tiedättekös... Välillä haaveilen sileistä, kuohkeista kiharoista, sellaisista joita näkee niiden naisten päässä joilla ei ole koskaan ripsiväriä poskilla, basilikaa hampaissa tai silmäpakoja sukkahousuissa. Ei jaksais aina näyttää räjähtäneeltä hampuusilta.

Viime viikkoina olen kokeillut itselleni uutta metodia, ja yllätyksekseni todennut, että tämä kaikista helpoin, nopein ja hiuksille hellävaraisin keino tuntuu olevan omaan tukkaani myös se paras!

Olet varmaan jo lukenut tästä jostain muusta blogista tai nähnyt tämän YouTubessa, mutta idea on simppeli: hiukset kieritetään hiuspannan ympärille illalla, mennään nukkumaan ja aamulla herätään kiharat päässä. Tämä video havainnollistaa hyvin, miten homma toimii:

Mitä lukuisat YouTube-videot kertovat:

Metodi on hellävarainen (ei kuumia rautoja), käytännössä ilmainen ja helppo.

Aikaa säästyy! Oman tukkani kihartamiseen menee 30-45 minuuttia peilin edessä hikoillen, mutta nämä kiharat syntyvät melkein huomaamatta samalla kun illalla katsoo leffaa.

Mitä YouTube-videot eivät kerro:

Käytännössä panta luiskahtaa helposti yön aikana päälaelta niskaan - lopputuloksena on silti kiharat, mutteivät ihan noin siistit kuin YouTuben tytöillä.

Se, millaisella tukalla aamulla herää on aina vähän yllätys. Esimerkiksi eilen heräsin niin, että oikea puoli oli kunnon glamour-kiharaa ja vasen vain loivaa lainetta. Ehkä ajan kanssa harjoittelemalla oppii.

Teoriassa homma menee niin, että mitä paksumpia osioita, sitä loivempi laine, ja mitä pienempiä osioita, sitä tiukempi käkkärä. Mutta nou hätä: jos kiharoista tulee liian säkkärät tai toispuoleiset, ne ovat todella hyvä pohja niskanutturalle. 

Huikatkaas, jos teillä on hyviä vinkkejä hiuspantakiharoiden tekemiseen!

Share
Ladataan...

Ladataan...
Kaikki mitä rakastin

Yksi kivoimmista jutuista joulussa on joulun alla järjestettävät myyjäiset. Niissä on hauska kierrellä vaikka ei olisi aikeissa ostaakaan mitään, ihan vain fiilistelemässä joulunalun tunnelmaa. (Kuten taisin jo aikaisemmin todeta, joulun odotus on minusta aina ihanampaa kuin itse joulu.)

Kiertelen myyjäisiä varsinkin siksi, että toisinaan niistä voi bongata taiteilijoiden ja käsityöläisten tekemiä helmiä, joita ei muuten oikein myydä missään.

Tänään piipahdin ohikulkumatkallani Kluuviin ilmestyneessä X-mas Garagessa. Se on useamman helsinkiläisen pikkuputiikin ja -merkin yhteinen pop up -kauppa, joka on pystyssä ihan aatonaattoon saakka. 

Kaupassa oli paljon pientä kivaa lahjaideaksi muille ja itselle: tekstiilejä, sisustustavaraa, kirjoja, kukkia... Ja Brooklyn Cafén pop up -kahvila. Tänne kannattaa siis piipahtaa vaikka lahjohjen hankinta ei olisikaan mielessä, jos Aleksilla pyöriessäsi kaipaat käsintehtyä kuppikakkua. (Ei ihan helppo löytää.)

My o My X-mas Garage auki 23.12. saakka

Aleksanterinkatu 9, Helsinki

Share
Ladataan...

Ladataan...
Kaikki mitä rakastin

"I am interested in people who swim in the deep end. I want to have conversations about real things. I’m tired of talking about movies and gossiping about friends. Life is crunchy and complicated and all the more delicious.”

-Amy Poehler 

Kaksi rapsakkaa, moniuolotteista ja herkullista suositusta sunnuntaille:

Amy Poehlerin mainio muistelmateos Yes Please.

Ja kirpakat Granny Smith -omenat, joita en itse asiassa saisi syödä, mutta välillä syön silti. Kyllä jokaisessa leppoisassa sunnuntaissakin on hyvä olla pieni vaaran elementti.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Kaikki mitä rakastin

Täytin eilen vuosia.

Tasan vuosi sitten juhlin synttäreitäni Perussa. Fyysisesti matka sieltä tähän pisteeseen oli 11 tuhatta kilometriä, mutta vuoden aikana kuljettu (välillä juostu, toisinaan raahauduttu ja kontattu, aika usein kaasu pohjassa kaahattu) matka tuntuu paljon pidemmältä.

Hassua miten se meneekin niin, että usein kun ilmassa on jotain - tuntua sulkeutuvista ympyröistä ja laskeutuvista draaman kaarista, teemoista jotka toistuvat ja niin edespäin - sitä huomaa olevansa jonkin paalun kohdalla. Vaikka nyt syntymäpäivän.

Ja sitten älyää että ah, tämähän selittää kaiken. Ymmärsin heti, miksi olen ollut koko viikon fyysisesti aivan poikki - turnausväsymystähän tämä. Hullu vuosi takana. 

Senpä vuoksi päätin kysäistä melkoisen myllytyksen läpi käyneiltä ruumiiltani ja sielultani mitä ne haluaisivat tehdä tänä viikonloppuna. Vaativat melko kovaan ääneen japanilaista ruokaa (olen jäänyt aivan koukkuun miso-keittoon, himoitsen sitä ihan koko ajan).

Ja ennen kaikkea sitä, että otetaan tämä viikonloppu ihan iisisti. Nyt napsautan puhelimen pois päältä ja alan katsoa Friday Night Lightsiä - minulla on nimittäin parhaillaan meneillään lievä jenkkifutiskausi. Toivottavasti sarja on yhtä hyvä kuin olen kuullut.

Ja toivottavasti teillä kaikilla on ihana lauantai-ilta, juuri niin rauhallinen tai riehakas kuin lääkäri määräisi!

Share
Ladataan...

Ladataan...
Kaikki mitä rakastin

Marilyn pitäköön timanttinsa, kyllä tytön paras ystävä on KeepCup. Ainakin maanantaiaamuina. (Saa silti lähettää timantteja, salaisille ihailijoille tiedoksi. Vaihdan ne kahviin.)

En usko multitaskingiin vaan siihen, että asiat tehdään yksi kerrallaan ja keskittyen. (Se että uskon johonkin ei tietenkään aina tarkoita sitä, että onnistuisin siinä.)

Mutta yhdessä asiassa tykkään multitaskata: minusta on toisinaan kiva kävellä ja juoda kahvia samanaikaisesti.

Älkää ymmärtäkö väärin - rauhassa istuen kunnon kupista nautiskeltu cappuccino on elämän suurimpia iloja, mutta take away -kahville on aikansa ja paikkansa. Yleensä se aika on aamulla ja se paikka jokin kulkuväline.

En innostunut alkuperäisistä KeepCupeista kun ne ilmestyivät kauppoihin, vaikka niitä tuolloin paljon hypetettiinkin, koska en tykkää muoviastioista. Vähän aikaa sitten huomasin, että mukeista on tullut lasiset versiot ja johan alkoi kiinnostella. Ostin oman kuppini Kaffecentralenista, mutta olen nähnyt näitä myynnissä monissa sisustus- ja lahjatavarapuodeissa.

KeepCup istuu mukavasti käteen, ei polta näppejä, ja kansi on yllättävänkin luotettava. Mukin uskaltaa hyvin sujauttaa juomisen jälkeen laukkuun ilman pelkoa kahvitahroista laukun pohjalla. (Laukkuni vuori on niitä täynnä pahvikahvikuppien ajoilta.)

Yleensä keitän kahvit mukaan jo kotona, mutta ilokseni olen huomannut, että monesta kahvilasta saa alennusta, kun pyytää take away -kahvinsa omaan kuppiin. Esimerkillistä!

Share
Ladataan...

Ladataan...
Kaikki mitä rakastin

Mikä tuuri, että marraskuun aurinkoiset päivät tuntuvat osuvan lauantaille ja sunnuntaille. Tai en tiedä, siltä se ainakin tuntuu.

Olen ripustanut sänkyni viereiselle seinälle hellemekon muistuttamaan siitä, että jossain on nytkin kesä. Joinain aamuina, kuten tänään, ikkunasta paistaa siihen suoraan aurinko. Sellaisina aamuina nousen sängystä enemmän kuin mielelläni.

(Tarkemmin ajatellen mekkoa ei ehkä kannattaisi säilyttää tuossa - aurinko haalistaa värit nopeasti. You win some, you lose some.)

((Heräämisestä puheenollen, sain tänään joka-aamuisesta onnenkeksistäni taas lapun jossa luki Good luck will soon come your way. Joko pian?))

Tällaisina päivinä on ihana jättää korkkarit kotiin, sujauttaa lenkkarit jalkaan ja lähteä haahuilemaan kaupungille ilman päämäärää. Ihan vain katsoa, mihin jalat vievät. Siihen lenkkarit ovat oivallinen kumppani, vaikka yritänkin periaatteessa harata lenkkaritrendiä vastaan. No, periaate ja käytäntö eivät aina kohtaa...

Tänään lenkkarit veivät kirppikselle. Tykkään Kaivarin Kanuunasta, koska siellä on viikonloppuisin jotenkin oikeanlainen vanhan ajan kirppistunnelma - kaikenikäisiä ihmisiä, lastenvaunuja, koiria. Kaikki ovat hyvällä tuulella, moikkailevat tuttuja. Tuntuu, että suurin osa poikkeaa sinne päiväkävelyreitiltään, kellään ei ole töniminen ja ryysääminen päällimmäisenä mielessä.

En löytänyt tälläkään kertaa mitään, mutta sepä ei taida olla sunnuntaikirppistelyn perimmäinen tarkoituskaan.

Kävelin kauneinta reittiä keskustaan. Jossain Kaivopuiston kohdalla kamerani lakkasi toimimasta. Liekö japanilainen säikähtänyt Helsingin hyytävää viimaa. (Oli pakko tarkistaa, paljonko Tokiossa on nyt asteita. 16. 16 astetta lämmintä! Jotenkin miellän Japanin aina kylmäksi maaksi. Ehkä koska siellä oli talviolympialaiset silloin kun olin lapsi). 

Menin Akateemiseen vetelehtimään ja ostinkin jotain, tietty, aina - kuulun siihen koulukuntaan jonka mielestä lukemiseen käytetty raha ei ole koskaan törsäämistä. Kamerakin alkoi taas toimia suunnilleen samoihin aikoihin kun sormeni alkoivat sulaa kohmeesta.

Kävin katsomassa Jouko Lehtolan valokuvanäyttelyn, jota suosittelisin, mutta se oli tänään viimeistä päivää auki. Lehtolan kuuluisista nuorisokuvista tämä on aina ollut suosikkini - siinä on miljoona tarinaa yhdessä kuvassa. Oli hienoa nähdä se isona vedoksena seinällä.

Päätin sunnuntaikierrokseni tuliselle keitolle ja kiinalaisille dumplingeille - niihin iskee usein himo tällaisena kylmänä päivänä. Korkeavuorenkadun Dong Bei Husta saa aika hyviä.

Nyt lasi glögiä tulille ja yksi uusista kirjoista käteen. Kivaa viikon viimeistä iltaa, kamut!

Share
Ladataan...

Ladataan...
Kaikki mitä rakastin

Yhteistyössä TrendOptic

Viime aikoina olen hekotellut kerran jos toisenkin "siis kuka lukutaidoton tahvo tämänkin on kirjoittanut" lukiessani juttuja jotka on kirjoittanut... no, mää ite. Krijaimet ovat nykyään helpotsi väärässä jäjrestyksessä tai niitä on yksi liiikaa, etenkin jos kyseessä on i. Joskus sanojen keskeltä puuttuu konaisia kjainryppäitä.

Epäilin jo jonkin aikaa, että olen alkanut potea jotain harvinaista aikuisiän lukihäiriötä, kunnes tuli mieleen, että yksi vaihtoehto voisi olla käydä tarkastuttamassa näkö. Onneksi kävin - silmälasireseptiin merkityt numerot olivat tällä kertaa aika roimasti suurempia kuin edellisen näöntarkastuksen jälkeen.

En erityisemmin rakasta kehysten valintaa, joten suuntasin pitemmittä puheitta Bulevardin TrendOpticin hyllyille, koska sieltä löysin kesällä myös täydelliset aurinkolasit.

Minulle on käynyt kaikki lasit ostaessani niin, että olen mennyt optikolle mielessäni jokin tietynlainen malli, ja lopulta päätynyt hankkimaan jotain ihan muuta. Rillien kohdalla on ihan turha miettiä mitään etukäteen - se, mikä omaa naamaa pukee on aina lopulta yllätys. 

Esimerkiksi tällä kertaa olin suunnitellut hankkivani jotain vaaleaa, pyöreää ja naisellista. Nämä kehykset näyttivät minusta hyllyssä aivan liian kulmikkailta ja kekkosmaisilta enkä edes alunperin aikonut sovittaa niitä. Mutta niin siinä vaan kävi, että kun optikon ehdotuksesta kuitenkin iskin nämä päähäni, siihen ne jäivät. 

Kaverin ensimmäinen kommentti minut nähdessään oli näytät ihan joltain pariisilaishenkilöltä! En ole ihan varma, mitä ajatella tuosta "henkilöstä", mutta Pariisi-mielleyhtymähän ei voi koskaan olla pahasta?

Pariisilaiset ovat muuten kehyksenikin. On tainnut käydä niin, että olen löytänyt itselleni luottokehystäjän - ihastuttuani näihin Harry Lary'sin kehyksiin optikkoni kertoi, että firman omistaa aurinkolasini valmistaneen Thierry Lasryn isä!

Että kiitokset vaan sinne Ranskaan isälle ja pojalle, täällä yksi tyytyväinen suomalainen joka tietää tästedes aina, kenen puoleen kääntyä silmälasiasioissa. Voi kunpa kaikki elämässä olisi yhtä selkeää. No, sekavaa tai ei - nyt ainakin näen vähän selkeämmin.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Kaikki mitä rakastin

Aloin kertoa teille tarinaa kananmunatuottajien valistusvideosta, joka piti katsoa yläasteella terveystiedontunnilla. Yritin googlata josko löytäisin videon jostain arkistojen syövereistä. En löytänyt, mutta sen sijaan Google kertoikin, että olen jo joskus kirjoittanut kyseisestä videosta. Näin voi käydä kun on blogannut seitsemän vuotta... Kaikesta päätellen video on tehnyt minuun nuorena syvän vaikutuksen.

No, joka tapauksessa, videon nimi oli Muna on mukava juttu, jos joku kaipaa tälle päivälle tietoiskua.

Ja hommahan on niin, että muna on mukava juttu. Vielä mukavampi on munakas.

Teen usein omeletin lounaaksi tai illalliseksi sellaisina hetkinä, kun en keksi muuta tai kun kaapissa ei ole "mitään". Ihan täydellinen yhden hengen ruoka - ei jää jämiä ja saa vatsan täyteen terveellisesti. 

Munakas on näppärä - jos kaapissa vain on munia, suolaa, pippuria ja joku kuiva juustonkannikka, sinulla on illallinen. Mieluiten kuitenkin täytän sen vihanneksilla, tai joskus perinteiseen tyyliin kinkulla.

Jos haluaa proteiinibuustin, voi munakkaaseen lisätä yhden ylimääräisen munanvalkuaisen. Se parantaa myös koostumusta.

En ole mikään mestarimunakkaanpaistaja, mutta osaan nykyään tehdä aika mehevän ja maukkaan omeletin. 

Jos olet kuten minä ennen ja munakkaastasi tulee aina lähinnä munakokkelia, sinulla on todennäköisesti liian kuuma pannu. Itseltäni homma alkoi onnistua kun älysin että munakkaalle pitää antaa aikaa, jotta se saa rauhassa hyytyä ilman että paistopinta kuitenkaan kärähtää. Tässä piileekin Suuri Munakasparadoksi: se valmistuu nopeasti, mutta ei ole hätäsen ihimisen hommaa.

Mutta tässäkin, kuten elämässä yleensä, on kyse tasapainosta - munakas kannattaa kääntää ennen kuin se on hyytynyt kokonaan, sillä mikään ei ole ankeampaa kuin liian kuivaksi paistunut munakas.

Vihannes-vuohenjuustomunakas (yhdelle pääruuaksi)

2 dl pieneksi kuutioituja vihanneksia (esim. paprika, parsakaali, lehtikaali, kesäkurpitsa)
2 kananmunaa (+ halutessasi lisäksi 1 valkuainen)
pieni pala vuohenjuustoa
voita tai oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Kuumenna pannulla loraus oliiviöljyä tai nokare voita. Kuullota vihannekset (jos käytät hitaammin kypsyviä vihanneksia kuten parsakaalia, voit lisätä pannulle lorauksen vettä). Poista pannulta ja väännä levy melko miedolle lämmölle. 

Riko pieneen kulhoon kananmunat ja vatkaa rakenne kevyesti haarukalla rikki. Lisää suolaa ja mustapippuria. Lisää pannulle voita tai öljyä ja kaada pannulle kananmunat. Ripottele toiselle puolelle kananmunien päälle vihannekset ja juusto. Anna paistua melko miedolla lämmöllä, kunnes pohja on kauniisti ruskistunut ja munat ovat hyytyneet pohjalta mutta eivät vielä kokonaan päältä. Käännä varovasti toinen puoli vihannesten päälle. Nosta pannu pois levyltä ja anna tekeytyä hetki ennen tarjoilua.

Share
Ladataan...

Pages