Ladataan...

Tämä on ollut kaunein syyskuu, jonka muistan. 

Vaikka syyskuuta on virallisesti vielä viikko jäljellä, se syyskuu jonka haluan muistaa, päättyi tänään. Se kaunis ja valoisa, paljaiden säärten syyskuu. Kohtasi loppuunsa sillä sekunnilla, kun kotiin päin kävellessä hyinen tihku piiskasi naamaa ja sormet piti kääriä hihoihin kylmältä piiloon.

Kävin viikonloppuna äidin luona Vantaalla. Puutarha rehotti (paljon kauniimmin kuin kesällä) ja hortensiat olivat taittuneet taivaansinisistä ruosteisen punaisiksi.

Lehtikaalit olivat yli polven korkuisia - äidin takapihalta saa ylivoimaisesti parhaat. Siellä kasvaa monia lajikkeita, oma suosikkini on tuo toscanalainen, dinosauruksen nahalta näyttävä versio. Haalin sitä mukaan paperikassillisen ja jaoin kavereillekin - sain hetken kokeilla, miltä tuntuu olla Helsingin suosituin nainen.

Kesän aikana kokeilin kaikenlaista suoristuskäsittelyistä silotteleviin aineisiin ja vaaleampaan väriin, mutta syyskuussa palasin takaisin luonnolliseen tukkaani, ruskeaan ja kiharaan. Luovutin: ei tätä reuhkaa kesytä kukaan. Sillä on oma tahto, joten en enää jaksa yrittää. (Nyt kun mietin, niin kenties nämä luonteenpiirteet sopivat myös tukan kantajaan - ehkä tässä on kyse karmasta.)

Uskomatonta kyllä, olen kulkenut koko syyskuun sandaaleissa. Tällaisesta pukeutumisesta olen aina keskieurooppalaisille kateellinen: voi olla paljaat sääret ja villapaita. Sandaalit ja takki. Saa ihan ite valita.

Yhtenä iltana kaupungin valtasi uskomaton sumu. Niin sakea, että eteensä ei meinannut nähdä. Onneksi kotikulmat ovat tulleet viimeisen puolen vuoden aikana niin huolellisesti nuohotuiksi, että osaisin suunnistaa kotiin vaikka sumun sijaan mereltä valuisi jonain päivänä kaiken alleen nielevä pimeys. (Ja sehän on oikeastaan tulossa, ihan kohta...)

Tuona iltana muistan, että suuntasin kuulokkeet korvilla rantaan. Istuin kallioilla ja kuuntelin musiikkia kunnes tuli kylmä. Muistan selfieitä ottaneet venäläiset pojat, mutta en muista mitä biisejä kuuntelin. Muistan että juttelin merelle (mielessäni, en ääneen - vielä toistaiseksi pyrin pitämään hihhulihommani naapuristolta jokseenkin salassa). Ilma oli sumuinen mutta olo pitkästä aikaa selkeä.

Siispä syyskuu 2014. Voisin muistaa sinut monesta asiasta - unettomista öistä, taloudellisista koukeroista, kasaantuvista tiskeistä koska oli liian kiire siivota. Ja parista aika mojovasta krapulasta.

Mutta taidan kuitenkin mieluummin muistaa sinut terassikahveista. Sellaisista, joille mennään takit päällä ja pian todetaan, että on aika riisua: täällähän on ihan kesä.

Muistan sinut ehdottomasti sandaalien syyskuuna, ja poikkeuksellisen kauniina. Kullanruskeaan taittuvasta valosta ja sen sellaisesta, retkestä saareen ja hulvattomista bileistä, jotka johtivat niihin mojoviin krapuloihin.

Että terve vaan, ja kiitos kaikesta.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Jaoin eilen blogini Facebook-sivulla Ylen Kuningaskuluttajan jutun, joka tuntui kiinnostavan monia. Se käsitteli asiaa, jota moni ei ehkä ole edes ajatellut: useissa kuorintavoiteissa kuorivat ainesosat ovat itse asiassa muovia. Pienikokoisia mikromuovirakeita ei onnistuta kokonaan suodattamaan pois jätevedenpuhdistamoissa, joten ne pääsevät meriin ja aiheuttavat sitä kautta monenlaisia ympäristöongelmia. Kannattaa lukea koko juttu täältä.

Inhottava juttu, mutta onneksi tässä asiassa on naurettavan helppoa tehdä fiksu valinta: sen kuin valitsee tuotteen, jossa muovia ei ole käytetty.

Vartalonkuorintavoiteiden kohdalla olen usein miettinyt, että en ihan tajua niiden pointtia ylipäätään. Saman asian hoitaa kuivaharjaamalla tai jollain, jota löytyy kenen tahansa keittiön kaapista: sokeri, suola, kahvinpurut, kaurahiutaleet... Ei tule ylimääräistä roskaa, eikä ylimääräisiä purkkeja lojumaan kylppärin jo muutenkin rajoitettuun kaappitilaan.

Kasvoille en kuitenkaan uskaltaisi hieroa kovinkaan suurikokoisia keittiötalousrakeita, sillä raju mekaaninen hankaus voi tehdä tuhojaan herkälle ja ohuelle iholle. Jos haluaa välttää muoveja, on takuuvarma ratkaisu suosia kuorintavoiteissa luonnonkosmetiikkaa, jossa rakeet ovat usein erilaisia jauhettuja siemeniä tai hedelmien kiviä. Tässä vinkkinä kaksi erilaista tuotetta, jotka löytyvät omasta kaapistani.

Cattierin Grains de Lumiere on perinteinen, mekaanisesti kuoriva geeli. Luonnonkosmetiikan kuorinnoissa on minusta toisinaan se ongelma, että rakeet on jätetty liian suurikokoisiksi ja ne voivat sen vuoksi tehdä tuhojaan ohuelle iholle - ikään kuin naarmuttaa ihon pintaa. Tässä Cattierin geelissä on hellävaraiset, jauhemaiset rakeet ja raikas helposti levittyvä koostumus. Hyvä ja edullinen perustuote.

Absolutionin La Créme Gommante sisältää pienen määrän mekaanisesti kuorivia ainesosia, mutta sen teho perustuu myös hedelmähappoihin. Viime aikoina tällaiset happoihin ja entsyymeihin perustuvat kuorinnat ovatkin tuntuneet olevan kovassa nousussa sekä luonnonkosmetiikan että synteettisen kosmetiikan puolella, ja joidenkin ihonhoidon ammattilaisten mukaan kasvojen iholle ei kannattaisi mekaanista kuorintaa tehdä lainkaan. Tiedä häntä, itse tykkään käyttää molempia. Raekuorinnasta tulee mukavan puhdistunut ja freesi olo, mutta entsyymikuorinnan jälkeen iho on yleensä poikkeuksellisen kirkkaan näköinen.

Kuvassa näkyy itse asiassa kolmaskin hyvä vaihtoehto muovittomalle kuorintavoiteelle: ihan perinteinen pellavapyyhe. (Sen sijaan neilikoita en käytä kuorintaan, niiden tehtävä on vain näyttää nätiltä.) Kastelen pyyhkeen lämpimällä vedellä iltaisin ja käyn kasvot sillä läpi puhdistusöljyn levitettyäni. Puhdistava ja rentouttava iltarituaali.

Onko muuten teillä vinkata hyvistä entsyymeihin ja happoihin perustuvista kuorintatuotteista? Aihe kiinnostaa kovin ja testailisin mielelläni uusia tuotteita, sekä luonnonkosmetiikan että synteettisen puolelta.

Share
Ladataan...

Ladataan...

... on ollut tämä Isabel Marantin bleiseri.  "Allow me the pleasure of introducing you to Blade... Lazer... Blazer."  Löysin sen helmikuussa Aarhusista erään pikkuputiikin -70 % rekistä.

Täydellinen perusvaate, joka ei ole perusvaate. Sopii ihan kaikkeen, mihin musta bleiserikin - olematta musta bleiseri.

Muistan edelleen hyvin fiiliksen sovituskopissa: mukamas siinä epäröin, että onko tämä siltikin liian kallis ja osaanko käyttää a) bleiseriä b) kuviollista vaatetta, mutta samaan aikaan tiesin jo, että se lähtee mukaani. Ilmassa ei ollut epäilystä, vaan pientä jännitystä ja vaaran tunnetta - siis juuri oikealla tavalla kutkuttavaa, vähän kuin ihastuessa.

Jos vain malttaisi odottaa tuota tunnetta kaikkien vaateostostensa kohdalla, olisi kaapissa pelkkiä suosikkeja.

Farkut Zara / huivi Balmuir / kengät André / pellava-t-paita mistä lie / laukku Samuji

Share
Ladataan...

Ladataan...

Yhteistyössä Viinimaa

Vinkki vinkkinen - menkääs Vanhalle ylioppilastalolle Viinimaan superkivaan Mikä viini! -tapahtumaan.

Helsingissä jo eräänlaiseksi syysperinteeksi muodostunut tapahtuma tulee 25.9. ensimmäistä kertaa myös Turkuun.

Mikä viiniin saapuu viinintekijöitä ja viinitalojen edustajia ympäri maailman. Maistamaan pääsee kymmeniä ellei satoja erilaisia viinejä samppanjoista jälkkäriviineihin. Kivaa tapahtumassa on se, että se on suunnattu nimenomaan peruskuluttajille eikä viiniharrastajille - suurin osa maisteltavista viineistä löytyy Alkon valikoimasta eikä meininki ole sitten tippaakaan snobbailevaa. (Siihen se tipattomuus sitten päättyykin.)

Jos siis olet niitä ihmisiä, joille tulee Alkossa aina eteen tenkkapoo, tämä on hyvä paikka käydä bongaamassa uusia suosikkeja, jotta ensi kerralla tiedät, mitä kannattaa ostaa. Täällä pääsee maistelemaan myös kalliita ja harvinaisempia viinejä, joita ei ehkä ikinä tulisi ostettua kotiin.

Tapahtumassa ehdottomasti kivointa on kuitenkin huippu ilmapiiri! Kävijät ovat hyvällä tuulella eikä häiriökäytöstä juurikaan ole, vaikka muutamassa tunnissa kumotaankin varmasti tuhansia viinilaseja. 

Viinitalojen tyypit ovat suurimmaksi osaksi supermukavaa ja rentoa sakkia, jotka kertovat tuotteistaan ja kotimaistaan ja heittävät läppää enemmän kuin mielellään. Yleensä hipat jatkuvat aamuyöhön asti jossain päin Helsinkiä vielä pitkään sen jälkeen kun virallinen tapahtuma on ohi. (Eilen todistin esimerkiksi yläasteen disko -henkisen tanssikilpailun.)

Tänä vuonna mieleeni maistamistani viineistä jäivät esimerkiksi:

Duval-Leroy Femme de Champagne Brut (Ranska)

Ihana, persoonallinen vuosikertasamppanja, joka oli nimensä mukaisesti tosiaankin hyvin feminiini - ei semmoinen äijämäisen tuhti, vaikka kehittynyt ja kypsä. Tätä hain toisenkin lasin. Suosittelen myös maistamaan läpi ihan jokaisen Bollingerin, joka on tarjolla - erityisesti La Grande Année Rosé on huikea.

Pongracz Rosé (Etelä-Afrikka)

Tämä on itselleni aiemmin tuttu tuote, mutta suosittelen maistamaan, jos käytte Mikä viinissä ettekä vielä tunne tätä pinkkiä paholaista. Ihan mainio roseekuohuviini huomattavasti äsken mainittuja edullisemmassa hintaluokassa. Mainio hinta-laatusuhde - tämä on yksi luottopulloistani, kun juhliin kaivataan alkumaljaa.

Laroche Chablis La Jouchére (Ranska)

Jos saisin juoda loppuelämäni vain yhdenlaista viiniä, joisin mineraalista, vähän kalkkista chardonnayta. Tämä viini on hyvä esimerkki sellaisesta. (Mielenkiintoista muuten - Pariisissa tarjoilijat korjasivat aina ääntämistäni shablis kun sanoin shablii. Vs. pastis jota ei lausuta pastii. Mutta Larochen mies  äänsi shablii. Voisiko joku nyt kertoa, miten tämä menee ennen kuin menetän loputkin yöuneni??)

Brown Brothers Orange Muscat & Flora (Australia)

Yritän aina kovasti kannustaa ihmisiä maistelemaan ennakkoluulottomasti makeita jälkkäriviinejä - tuntuu, että ne ovat Suomessa edelleen lähinnä viiniharrastajien ja fine dining -ravintoloiden juttu. Tämä oli ainoa jälkkäriviini, jonka ennätin tänä vuonna maistaa, mutta onneksi se olikin varsin kiva. Samaan aikaan hapokas mutta makea viini vie kielen mennessään ja on täysin varteenotettava vaihtoehto jälkkäriksi leivoksen sijaan. Tai miksi valita, ota molemmat - makea jälkkäri rakastaa makeaa viiniä!

Mikä viini! siis 17.-18.9. Helsingissä Vanhalla ylioppilastalolla klo 15-20

Turkulaisten puolestaan kannattaa suunnata torstaina 25.9. Panimoravintola Kouluun klo 15-20.

Tapahtumaan on ilmainen pääsy ja maisteluannokset ovat todella edullisia (suurin osa 1-2 euroa). Kannattaa tsekata myös ohjatut tastingit - lisätietoa niistä ja kaikesta muustakin täällä.

Cin cin!

Share
Ladataan...

Ladataan...

Takki J.Lindeberg / paita Zara / housut COS / kengät Pour La Victoire / laukku Samuji / aurinkolasit Thierry Lasry/Trend Optic

Ystävä paparazzasi puhelimenräplääjän Aleksanterinkadulla.

Luin jostain lehdestä, että tulevaisuudessa kaikkien naama roikkuu entistä aikaisemmin, koska älypuhelimia selatessaan ihmiset ovat koko ajan otsa kenossa.

En ole ihan vakuuttunut teoriasta. Aikaisemmin sitä vaan selattiin bussissa Metro-lehteä, otsa kenossa silloinkin. (Tai luettiin kirjaa, muistaako joku niitä? Niissä on paljon ohuita läpysköitä kahden paksumman läpyskän välissä, ja kun selaa kaikki läpyskät järjestyksessä läpi saattaa oppia jotain, tuntea tunteita tai päästä kokonaan uuteen maailmaan.) 

Onkohan muuten tuon teorian kehittäjä koskaan käynyt Suomessa? Onhan täällä kautta aikain tuijoteltu kävellessä yhteen suuntaan - kengänkärkiin.

Toisaalta suomalaisten suupielet taitavat kyllä roikkua puolipysyvästi alaspäin... ehkä teoriassa on sittenkin perää. Muistatteko Ally McBealista ne urheilurintsikat kasvoille? Voisin hankkia sellaiset ja käyttää niitä aina kun pelaan 2048:a. (Olen muuten päässyt sen läpi, ihan vain TIEDOKSI KRÖHÖM.)

Mutta oli miten oli, puhelimen räpläys on kyllä oksettava tapa. Pyrin vähentämään.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Minä ja punainen nenäni tuomme terveiset Espoon Suvisaaristosta. Nenän punaisuus ei tosin johdu saaristolaisittain akvaviitin naukkailusta, vaan siitä, että käräytin naamani - takakesä meinaans otti ja yllätti. 

Mitkä kelit! Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta, makoilimme bikineissä laiturilla vielä iltakuudelta ja ramppasimme saunan ja meren väliä - ihan hullua.

Tätä viikonloppua tulen muistelemaan marraskuun loskassa. Silloin kerran syyskuussa Suvisaaristossa...

Kerron nyt teille asian, jonka toivoisin, että joku olisi kertonut minulle jo 10 vuotta sitten. Olen aina ollut vähän (eli paljon) kade kavereille, joiden suvuilla on jokin peritty saarimökki - tai saari. 

He hyppäävät villapaidoissaan veneisiin toukokuussa ja palaavat syyskuussa kasvot tervettä saaristolaishehkua rusottaen.

Mutta nyt seuraa se asia, jonka olisin halunnut oppia jo kauan sitten. Ei tarvitse olla perintösaarta eikä pappaa, joka kalastaa viidennessä sukupolvessa. Ei tarvitse olla syntynyt onnekkaiden rannikkolaistähtien alla, koska oman saaren voi vuokrata. Esimerkiksi tätä kuvissa näkyvää Estholmenin saarta vuokraa Finlands svenska publicistförbund.

Illallisella venevajassa valojen virkaa toimittivat kynttilät ja viihdykkeen tarjosi taustalla kuutamossa kimmeltävä meri. Onko tällainen paikka edes totta?

Kuinka monta koiraa tarvitaan kermavaahdon vatkaamiseen? Vastaus on kolme: kaksi kytikselle ja yksi kerjäämään säälipisteitä lamaantuneella retkottamisellaan.

Pikkuinen saaristolaiskammarini. 

Aamulla heräsin aina muita aikaisemmin ja loikoilin tunnin sängyssä lukemassa kirjaa. Yhtenä aamuna käppäilin aamukahville kallioille ja minua tuli moikkaamaan kuusihenkinen joutsenperhe.

Vedestä lentoon nousevista joutsenista lähtee upea ääni. 

Laiturilta oli hyvä näköyhteys muihin saariin. Bongailimme pari aika hienoa hiekkarantaa. Lämpimämpänä päivänä niille olisi voinut uida Estholmenista. Joinain iltoina jänikset kuulemma uivat.

Jonkun mielestä rannoista tuli mieleen se Leonardo-leffa The Beach. Saattaa kuulostaa vähän kaukaa haetulta verrata Espoota ja Thaimaata, mutta yhtäläisyyksiä löytyy: pikeepaitojen, golf-neuleiden ja muiden espoolaiskliseiden sijaan Estholmenissa oli varsin hippi meininki.

Voi, kyllä meillä oli mukavaa. Ymmärrän, miksi jotkut katoavat saarilleen koko kesäksi. 

Tosin kaikella riemulla on aina hintansa, väittävät. Tällä kertaa lystin hinta oli tiskivuori, jonka taltuttamiseen tarvittiin kaksi ihmistä, puolitoista tuntia ja jokainen Spotifysta löytynyt remix-versio Whitney Houstonin I Wanna Dance With Somebodysta.

Kiitos Suvisaaristo! Veikkaan, että nähdään toistekin.

Share
Ladataan...

Ladataan...

"Mikä olisi sopiva lääke elokuvan muodossa VALTAVAAN Pariisi-ikävään tilanteessa, jossa VALTAVAN rahapulan vuoksi haaveet sinne lähtemisestä ovat siirtyneet hamaan tulevaisuuteen? Kyllä, juuri sitä romantisoivaa ja eksotisoivaa viininlipittelyä ja suudelmia sateessa, kiitos!"

Tällaisen kommentin kirjoitti nimimerkki Anne T edelliseen postaukseen. 

Merci pour votre question, madame ! Saanen ehdottaa akuuttiin Pariisi-romantiikan kaipuuseenne seuraavaa:

Kattakaa pieni lautasellinen juustoja ja suklaata, patonkia bien sûr. Suihkauttakaa korvanne taakse vähän hajuvettä - aina parempi jos löytyy Chanelia. Kaatakaa itsellenne un petit vin rouge, ottakaa elegantti mutta mukava asento sohvallanne ja pistäkää ruudulle pyörimään jokin seuraavista.

Näissä elokuvissa Pariisi on kaunis, romanttinen ja huokailua herättävä:

Viimeinen rakkaus

Amerikkalainen elämäänsä kyllästynyt leskimies Morgan asuu Pariisissa, mutta ei osaa edes tilata patonkia ranskaksi. Kolme vuotta vaimon kuoleman jälkeen Morgan tutustuu nuoreen ranskalaiseen tanssinopettajaan, ja kaikki muuttuu.

Eteerisen ranskattaren ruumiillistuma Clémence Poésy on elokuvassa vastustamaton, ja niin on Pariisikin.

Kaikki sanovat I Love You

Yksi lempielokuvistani kautta aikain, Woody Allenin musikaali, jonka jaksaisin katsoa sata kertaa. Elokuva kertoo varakkaasta manhattanilaisperheestä ja näiden rakkaussekoiluista Venetsiassa ja Pariisissa.

Juuri niitä elokuvia, jonka jälkeen haluaisi a) olla osa boheemia mielikuvituselokuvaperhettä ja b) kommunikoida pelkästään laulaen. Varaudu siis siihen, että ystäväsi tulevat vihaamaan sinua viikon tai pari tämän katsottuasi...

Amélie

Itsestäänselvä valinta. Amélie palauttaa uskon elämään, jos se on ollut hukassa. Tämän elokuvan katsottuaan maailman näkee aina vähän toisenlaisin silmin - sellaisin silmin, joiden läpi maailma on taianomainen paikka...

Ei tosin auta Pariisi-ikävään vaan saa sen kuplimaan jokaisessa kehosi solussa.

Midnight in Paris

Tämä elokuva lienee Woody Allenin rakkauslaulu Pariisille. Elokuvassa Owen Wilsonin esittämä kirjailija keksii tavan palata ajassa taaksepäin ihailemalleen 1920-luvulle.

Leffa on mannaa jokaiselle Pariisi-nostalgikolle, sillä elokuvassa sivutaan Pariisin kahta erilaista kulta-aikaa, belle époquea ja 20-luvun kirjailijakuppiloita - ja samalla se on nerokas näpäytys meille, joilla on toisinaan taipumusta haikailla menneitä aikoja liikaakin. 

Paris, je t'aime

Eri ohjaajien lyhytelokuvista koostuva elokuva, jonka jokaisen tarinan on inspiroinut Pariisi. Lajityypit vaihtelevat arkirealismista silkkaan fantasiaan. Osa pätkistä on oikeastaan aika ärsyttäviä, mutta kaunis Pariisi on läsnä kaikissa.

The Dreamers

Huomaan, että amerikkalainen Pariisissa -teema toistuu tässä listassa... The Dreamers sijoittuu Pariisin hulluun vuoteen 1968. Amerikkalainen Henry tutustuu ranskalaisiin sisaruksiin, ja ilma on tiheänä niin poliittisia kuin seksuaalisiakin jännitteitä. Tietyllä tavalla maaginen leffa.

Koskemattomat

Tämä leffa ei tihku romantiikkaa tahi pariisilaista seksikkyyttä, mutta se saa rakastumaan kaupunkiin yhtä kaikki. Leffassa vanha, liikuntarajoitteinen aristokraatti palkkaa köyhän esikaupunkien miehen henkilökohtaiseksi avustajakseen. Lopputulos voisi olla kamalaa siirappia, mutta jotenkin tästä leffasta jää vain ihan järjettömän hyvä mieli.

Gainsbourg (tarina legendasta)

Laulajalegenda Serge Gainsbourg oli ranskalaisen cooliuden ruumiillistuma. Tässä elämäkertaelokuvassa Pariisi on savuinen, sensuelli ja syntinen. 

Coco Avant Chanel

Yllätysihana elokuva Coco Chanelin nuoruusvuosista. Koko leffa ei sijoitu Pariisiin, mutta tarjoaa takuutehokasta täsmälääkitystä pariisilaisen eleganssin akuuttiin himoon.

Rakkautta ennen auringonlaskua

Suosikkini kaikista Jesse ja Celine -leffoista. Yhdeksän vuotta ensitapaamisensa jälkeen Jessen ja Celinen tiet kohtaavat aikuisina, tällä kertaa Pariisissa.

Ykkösleffan yltiöromanttisuus ja nuoruuden kirkasotsaisuus on rapissut, mutta rakastankin tämän elokuvan lohdullisuutta, sitä että ei elämä lopu parikymppisenä. Pariisi on pätkässä läsnä omana kauniina itsenään.

***

Toivottavasti tämä lista sai teidät edes aavistuksen Pariisi-tunnelmiin kotisohvillanne, mesdames et messieurs!

Share
Ladataan...

Ladataan...

Olen herättänyt henkiin vanhan tavan ja olen ryhtynyt kirjoittamaan aamusivuja.

Aamusivut esiteltiin alunperin Julia Cameronin klassikkoteoksessa Tie luovuuteen. En koskaan jaksanut lukea kirjaa loppuun saati suorittaa kirjan 12 viikon ohjelmaa, mutta aamusivuja kirjoittelin joskus ahkerasti.

Aamusivujen konsepti on helppo: joka aamu heti herättyään kirjoitetaan kolme sivua puhdasta tajunnanvirtaa. Miksi? No, siihen on monia selityksiä. Toisten mielestä se pistää ideat ja mielikuvituksen liikkeelle. Toisten mielestä se on rentouttavaa, koska stressaavat, vaivaavat tai ikävät asiat voi heti aamusta purkaa paperille, jonka jälkeen niitä ei tarvitse hautoa mielessään niin paljon. Toiset saavat kirjoittaessaan suoranaisia oivalluksia itsestään tai elämästään. 

Sivuja ei kannata näyttää muille eikä edes lukea itse, paitsi ehkä joskus paljon myöhemmin. Näin välttyy siltä, ettei itsekritiikki ala tulla tajunnanvirran tielle. Ei tarvitse eikä kannata pyrkiä olemaan hauska, fiksu tai kirjallisesti taiteellinen - tarkoituksena on antaa sanojen virrata vapaasti.

Myönnän - toisinaan istun pitkiä aikoja tuijottamassa tyhjää paperia enkä keksi mitään kirjoitettavaa. Silloin alan yleensä kirjoittaa siitä, että en keksi mitään kirjoitettavaa. (Sitten keksinkin äkkiä aika paljon kirjoitettavaa, heh - oma inspiraation puute on varsin inspiroiva aihe.)

Ainoa huono puoli tässä on se, että meikäläisen aamut alkavat jo olla aika täyteen ahdettuja. Kun 2010-luvun ihmisellä on niin monia asioita, joita pitää tehdä juuri aamulla: oil pullata, juoda sitruunavettä, kirjoittaa aamusivuja (näemmä terveellinen on vieläkin terveellisempää ja kehittävä vieläkin kehittävämpää, jos sen tekee aamulla).

Ja sitten toki ihan old skool -hommat, hampaidenpesut ja puuronsyömiset. Ja kaiken lisäksi yleensä haluan vielä kuitenkin istua kaikessa rauhassa, haahuilla ja tuijotella taivaalle, kuunnella vähän musaa. Kaikki näistä asioista ovat ihania juuri aamulla, enkä halua luopua mistään. 

Ehkä alan herätä vieläkin aikaisemmin.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Oi maailmankaikkeus, sinä huumorintajuinen paskiainen. Juuri kun julistin että tästedes aion olla nainen, jolla on aikaa, pukkasit kalenteriini menoja allekkain, sivuttain ja päällekkäin.

Viime viikot ovat olleet poikkeuksellisen kiireisiä. Nakutan ratikassa sähköposteja, juoksen pää kolmantena jalkana ympäri kaupunkia ja pidän kadunkulmissa puhelinpalavereita.

Mutta tällä kertaa tämä on hyvää kiirettä. Innostavaa, ei ahdistavaa. Ja jotain stressi-Kolun henkisestä kasvusta kertoo, että löydän kiireestä huolimatta nykyään kalenteristani tilaa urheilulle ja nukkumiselle ja ystäville. Ymmärrän nykyään omat rajani ja tajuan, mitä tarvitaan, jotta oikeasti jaksaa.

(Tosin tämä makeanhimo! Ilmestyy aina tyhjästä käsi kädessä stressin kanssa. Vielä kun joku kertoisi, millä vinkuintialaisella zen-meditaatiolla siitä pääsee eroon niin arvosanani stressinhallinnassa alkaisi hipoa kiitettävää.) 


Tänään mietin ratikkapysäkiltä kotiin päin kävellessäni että maailma, kosmos, jumala, buddha, joulupukki, hohoi! Kuka ikinä siellä kuunteleekaan, anna mulle merkki.

Anna merkki, että olen menossa oikeaan suuntaan. (Siis elämässäni. Surullisenkuuluisasta suuntavaistostani - tai pikemminkin sen puutteesta - huolimatta olen kahdeksassa kuukaudessa oppinut kävelemään ratikkapysäkiltä kotiin. Useimmiten...)

Ja kotiovea avatessani päässäni alkoi ihan yhtäkkiä soida se Vicky Rostin euroviisu. Ekaa kertaa tajusin sen UPEUDEN. Oletteko ikinä ajatelleet?

kun sata aurinkoo meille paistaa,
ja laiva valmis on nousemaan

minä turvaan vien tämän rakkauden,
ja me löydämme uuden maan

Siinä se oli, merkki suoraan jos nyt ei jumalalta niin Virve Rostilta. 

Nyt pitää takoa, touhottaa ja vouhottaa, jotta pian laiva on valmis nousemaan. Ja on luotettava siihen, että kun on tarpeeksi touhotettu ja vouhotettu, voi asettua mukavaan asentoon laivan kannelle ja tilata rinkin.

Pitää vain muistaa korkea suojakerroin - sinne laivan kannelle paistaa sentään sata aurinkoa.

Share
Ladataan...

Pages