Ladataan...

Jos olet ikinä ajatellut, että värillä ei ole väliä... 

Suosittelen käyntiä Aarhusin Aros-museon Your rainbow panoramassa. Se on museon katolle rakennettu pysyvä taideteos - ympyränmuotoinen, 150 metriä pitkä kävelyreitti, jonka lasisten seinien läpi voi katsella kaupungin kattoja kaikissa spektrin väreissä.

Oli jännä huomata, miten sama maisema paitsi näyttää, myös tuntuu ihan erilaiselta eri värisen lasin läpi katsottuna. Punaisen läpi kaupunkimaisema sai sykkeen kohoamaan. Tummansininen oli synkkyydessään niin painostava, että sen kohdan läpi harpoin puolijuoksua.

Huomasin palaavani uudestaan ja uudestaan keltaiseen pätkään - ah, tässä on ihmisen hyvä olla.

Sateenkaaripanoraaman jälkeen olen ajatellut värejä eri tavalla. Ymmärrän paremmin niiden merkityksen erilaisten tilojen tunnelmille ja ihmisten mielialoille. Ehkä siksi ostan nykyään pinkkejä kukkia ja laitan vesilasiini sitruunaa. Ja yritän epätoivoisesti löytää Helsingistä jotain muita kuin mustia ja harmaita vaatteita...

Ja toisaalta, hyvänen aika, tämä jos mikä on ihon alla asti tuntuva muistutus siitä, että maailmassa ei ole mitään objektiivista. Asiat näyttävät aina erilaisilta riippuen siitä, missä valossa ja minkäväristen lasien läpi niitä katsoo.

Vahva suositus!

Share
Ladataan...

Ladataan...

Pinkkiä kevättä, kamut!

Blogini tekee tässä kuussa yhteistyötä Fresitan, tuon mansikkaisen chileläisen kanssa. Tulen vapun molemmin puolin vinkkaamaan teille ideoita ja reseptejä vappupiknikille ja kevään kemuihin muutenkin.

Siispä: poks! Korkataan homma tällä jälkiruualla, jota tein pääsiäisenä. Kyseessä on kevään raikkain jälkkäri, granita.

Granita on alunperin sisilialaista alkuperää oleva hileinen herkku, vähän kuin sorbetti, mutta helpompi tehdä. Tässä versiossani maistuu mansikka ja kirpakka sitruuna, ja kuohuviini kuplii hauskasti kielellä. Todella raikas eikä tippaakaan liian tuhti!

Granita syntyy todella iisisti, mutta jonkin verran malttia tarvitaan, jotta jaksaa odotella sen jäätymistä pakastimessa.

Granita Fresitasta ja sitruunasta (6 annosta)

1 pullo viilennettyä Fresitaa
1 dl sokeria
1 dl vettä
1 (luomu)sitruunan kuori hienoksi raastettuna
2 sitruunan mehu puristettuna

tuoreita mintunlehtiä

Yhdistä kasarissa sokeri ja vesi. Kiehauta ja keitä hetkinen, kunnes sokeri on täysin lionnut veteen. Poista liedeltä, anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja laita jääkaappiin viilenemään noin tunniksi.

Sekoita laakeassa astiassa (esim. paistovuoka) Fresita, sokeriliemi, sitruunankuori ja sitruunamehu. Laita astia pakastimeen.

Jäädyttämisen voit tehdä kahdella tavalla: voit käydä noin tunnin välein sekoittamassa lastalla granitaa kaapien jäätynyttä massaa reunoilta ja päältä. Jatka sekoittamista kerran tunnissa kunnes granita on tasaisesti hyytynyt kaikkialta. Riippuu pakastimen tehoista, kuinka kauan tämä kestää - kuitenkin noin kolmesta tunnista ylöspäin. Toinen vaihtoehto on laittaa granita yön yli pakastimeen ja surrutella se varovaisesti sauvasekoittimella sohjoksi ennen tarjoilua. Ensimmäisellä tavalla saat koostumuksesta hieman paremman, mutta maku on molemmissa yhtä hyvä!

Tarjoile granita tuoreiden mintunlehtien kera.

(PS. Voit kurkata lisää ideoita Fresitan Facebookista.)

(PPS. Hileitä beibi on vapaa suomennokseni Ice Ice Babysta. Ihan hyvä, eiks?)
 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Liekö pääsiäisen vai auringonpaisteen syytä, mutta keltainen kiinnostaa.

Ihastuin Katie Holmesin asuun, jonka bongasin tällä viikolla useammaltakin saitilta. Keltainen neule on raikas ja yllättävän helpostilähestyttävän oloinen. Poikafarkut yhdistettynä skarppeihin korkoihin - toimii aina. 

Kaupungin kaduille on jo näytetty pikapyrähdyksellä avokkaita. Koskahan uskaltaisi sujauttaa sellaiset jalkaan heti aamusta?

Luin pääsiäislomalla Keltaisen kirjaston kirjoja - Murakamia sekä Daniel Kehlmannin hauskan pienen teoksen Minä ja Kaminski, jonka päähenkilö on kauhea tyyppi.

Kirja itsessään ei ollut valtaisa elämys, mutta loppukohtaus sai taas hengittämään vähän vapaammin. Totta, näinhän se olikin.

Paremman elämän pikkutuunaus - vissyä viinilasista ja muutamalla sitruunasiivulla. Koska aina ei voi juoda skumppaa... kai?

Joka kerta kun blogissani vilahtaa sitruuna, kommenttiloota täyttyy hammaslääkäreistä ja suuhygienisteistä. Ymmärrän huolenne ja arvostan huolenpitoanne. Mutta kai ihmisellä voisi pahempiakin paheita olla kuin pari sitruunasiivua vesilasissa.

Kas kun se, mikä on huonoksi hampaille (tai reisille tai verenpaineelle tai maksalle), saattaa kuitenkin pieninä annoksina olla hyvää sielulle. 

Ajatelkaa nyt vaikka... aurinkoa.

Sekin vanhentaa ja aiheuttaa ihosairauksia. Mutta loppuelämä kellarissa - ei kovin houkutteleva vaihtoehto.

 

(Katien kuva DailyMail, muut omia)

Share
Ladataan...

Ladataan...

Pakkasin laukun täyteen kirjoja ja lehtiä ja lähdin pääsiäisenviettoon äidille. Aikomuksena nukkua ja lukea.

Ensimmäisessä tavoitteessani en onnistunut, mutta lukenut olen niin, että päätä särkee. Ehkä siksi, että unohdin silmälasit Helsinkiin...

Mutta nyt on myös uusia tavoitteita. Ensi kesänä ryhdymme äidin kanssa pionitarhureiksi. Taimien kasvattaja on jo löytynyt, lajikkeet valittu. Kukkahulluus on periytyvä tauti - eilen illalla emme tehneet mitään muuta kuin selasimme läppäreiltä erilaisten pioni- ja atsalealajikkeiden kuvia. 

Tilasin myös daalioita, liljoja ja jaloleinikkejä. Ensi kesänä en juuri tule tarvitsemaan kukkakauppaa.

Puutarhanhoito, syöminen ja viininjuominen ovatkin suunnilleen ainoat asiat, joita täällä voi harrastaa. (Ehdotin äsken, että lähdemme hyvän sään kunniaksi johonkin terassille lounaalle. Ei täällä ole mitään terasseja, totesi äiti. No missä täällä sitten syödään, jos ei haluta syödä kotona? kysyin minä. Ostarin kellarissa, kuului vastaus. Huoh... Älkää koskaan aliarvioiko sen merkitystä, että ravintolan ikkunasta näkee ulos.)

Onneksi rakastan pioneita, muuten alkoholisoituisin noin viikossa.

Suburbia ei siis ole minua varten, mutta äidin talo on kieltämättä hieno. Harmoninen, ilmava... ja aika zen. Hyvin erilainen kuin oma makuni, mutta täällä on hyvä feng shui, jos sallitte ilmaisun.

Sikäli siis ymmärrän, miksi äiti ei maanitteluistani huolimatta suostu muuttamaan keskustaan.

Ja toisaalta, keskustassa ei voisi kasvattaa pioneja...

Share
Ladataan...

Ladataan...

Lapsena pitkäperjantaina ei ikinä saanut tehdä mitään. Piti olla kotona eikä ainakaan saanut lähteä kylille riehumaan.

Onneksi aikuisena saa tehdä mitä huvittaa. Kaupunki oli hyvä temmellyskenttä vapaalle sielulle - sää oli mitä upein. Jäätelökiskalle oli jo jono ja eräälläkin bloggarilla oli jalassa AVOKKAAT! Istuin puoli tuntia rannassa tyhmä hymy naamalla ja sain rusketusrajat aurinkolaseista.

Ihmisiä oli liikenteessä juuri sopivasti - kaduilla oli elämää, mutta hektisin kuhina ja tohina oli matkustanut lomalaisten mukana junalla muualle.

Onnistuimme paikantamaan pari paikkaa, jotka olivat auki. Ilmeisesti joku muukin oli päättänyt, että pitkäperjantainakin on ihan ookoo nähdä ihmisiä (ja mäyräkoiria) ja mahdollisesti nauraa. Ja ehkä jopa juoda yksi Corona.

Illan ohjelmassa lammaspataa ja sekalainen seurakunta. Aterian kruunasi pasha, jossa ei ollut rusinoita ja joka alkoi parin lusikallisen jälkeen muistuttaa erehdyttävästi Kanagawan suurta aaltoa.

Hyvää pääsiäistä kaikille!

Share
Ladataan...

Ladataan...

... jos joskus huolet painaa,

ne painaa, ne painaa

voit silloin multaa kaivaa

ja huolet ruukuttaa

Vapaapäivän kunniaksi tein pienen projektin ja istutin keittiön ikkunalaudalle miniyrttimaan.

Tai siis istutin ja istutin. Uskon siihen, että jos helposti voi saada yhtä hyvän lopputuloksen kuin hankalasti, valitsen aina helpon tien. Siispä jätin siementen kanssa jännittämisen suosiolla muille ja ostin kaupasta valmiiksi kasvatetut yrtit, jotka iskin ruukkuihin.

Jos päädyt samaan ratkaisuun, suosittelen valitsemaan mieluummin matalia ja tuuheita yksilöitä niiden näyttävien pitkien, mutta honteloiden sijaan. Mitä enemmän lehtiä ja haarautuneita varsia, sitä parempi, vaikka lehdet olisivat pieniäkin.

Mahdollisuuksien mukaan kannattaa ostaa noita isommissa ruukuissa tulevia yrttejä. Mintun ostin pikkuruukussa, koska vahvaa tummanvihreää minttua on juuri nyt vain Järvikylän valikoimissa.

Leikkaa muoviruukun pohja irti ja irrota multapaakku varovasti ruukusta. Ei hätää, vaikka rytäkässä katkeaisi vähän juuriakin, niillä on ihmeellinen kyky kasvaa takaisin.

Kannattaa kastella hyvin sekä multapaakku että uusi multa ennen ruukuttamista, muuten multapaakku saattaa helposti jäädä irralliseksi muusta mullasta.

Yrttejä kannattaa käyttää ahkerasti, koska mitä enemmän napsit niistä lehtiä, sitä tuuheammiksi ne kasvavat. Älä siis säästele!

Ruukut löysin Granitista. Siellä on kyllä kivoimmat. Vai tietääkö joku, mistä saisi supervärikkäitä, marokkolaistyylisiä keramiikkaruukkuja? Kiinnostaa.

(Alun sitaatti: Alfred J. Kvak)

Share
Ladataan...

Ladataan...

Yhteistyössä Balmuir ja Pongrácz

Hieman tunnelmia viime lauantailta...

Kiitos kaikille, jotka tulitte ja erityiskiitos kaikille jotka tulitte juttelemaan, oli tosi kiva tavata teitä! Meillä oli niin mukavaa, että lopulta päädyimme notkumaan kaupalla puoli seitsemään suunnitellun viiden sijasta.

Stellan kanssa luontaisessa ympäristössämme, pellavan keskellä. Ystäväpiiriäni vaivaa pahemmanlaatuinen pellavahulluus, mutta meidän kahden kohdalla lienee oikeutettua jo puhua jonkintasoisesta maniasta.

Tämä hahmo onnistui tosin harhauttamaan jopa minut hetkeksi pois pellavakasojen keskeltä. Katsokaa peukaloanne ja miettikää, että tyypin koko tassu on saman kokoinen! Nyt ehkä ymmärrätte, miksi koko ostari meni sekaisin. Kuulen kollektiivisen kimeän hihkaisunne tänne asti.

Lauantain teemaksi muotoutui vaivihkaa inspiroivat naiset - viime aikoina olen ihan täysillä fiilistellyt sitä, miten paljon olen päässyt tapaamaan innostavia ihmisiä ja sitä, mitä kaikkea voin heidän asenteestaan tai elämäntyylistään tai urastaan oppia. Teikäläisiä oli paikalla myös lauantaina, kiitos!

Kuten jo aikaisemmin mainitsin, Balmuirin pääsuunnittelija ja toinen perustajista Heidi Jaara on mielestäni huikean innostava tyyppi, koska hän  tekee niin vahvasti omaa juttuaan ja luottaa siihen, että se kantaa. (Sitä paitsi on aika virkistävää, että Suomessakin joku uskaltaa tehdä rohkeasti luksusta sen ainaisen mökkiromantiikan lisäksi.)

Samaan teemaan meni myös illan kuoharivalinta - ihana eteläafrikkalainen Pongrácz Rosé, jonka on tehnyt toinen yhtä inspiroiva nainen, Elunda Basson. Sanokaa hulluksi, mutta saan aina kylmiä väreitä naisviinintekijöistä kuullessani. Koska minulla on omia hulluja unelmiani liittyen viiniin. Ehkä jonain päivänä. Siihen asti - ei tämä juojankaan osa huono ole. Skål!

Pellavaa, kasmiria, kuplia, koiria ja inspiroivia tyyppejä - enpä olisi voinut enempää iltapäivältä pyytää. Tai no ketä mää nyt huijaan - kiepautin kassan kautta kotiin, mutta niistä herkuista ehkä lisää myöhemmin.

Kiitos kaikille, nähdään taas!

Share
Ladataan...

Ladataan...

Osallistuin maanantaina Saku Tuomisen luennolle, jonka bongasin Hesarin ilmoituksesta. Menin ihan sokkona paikalle enkä tiennyt yhtään, mitä odottaa.

Luennolla puhuttiin tietysti siitä, mistä Tuomisen kanssa usein - hyvästä elämästä ja unelmoinnista.

Parinkymmenen minuutin jälkeen huomasin innostuvani. Tajusin, että minullakin ON unelma, on ollut jo pitkään.

(No joo joo, sanon tietysti päivittäin asioita kuten AI VITSI mä unelmoin Gran Delicaton juusto-makkaraleivästä - ja toteutankin miniunelmiani melkoisen ahkerasti, siitä olen ylpeä.)

Minun iso unelmani on, että voisin asua talvet jossain auringossa. 

Ehdin jo riehaantua ajatuksesta. I HAVE A DREAM!! Tästähän minä olen kaikki nämä vuodet haaveillut! Vihdoin tajuan!! 

Sitten iski nolous. Kaikkien muiden unelmat olivat tyyliä haluan auttaa nepalilaisia orpoja tai haluan auttaa stressaantuneita toimistotyöläisiä löytämään elämäänsä iloa joogan avulla.

Siinä missä minä unelmoin siitä, kuinka juon aamukahvini terassilla tammikuussa...

Mutta sitten muistin, että elämässäni on kourallinen ihmisiä, jotka elävät aidosti omannäköistään elämää. He ovat juurikin niitä unelmien toteuttajia, niitä jotka tekevät eivätkä aina vain puhu. (Tai kyllä he puhuvatkin: omista unelmistaan ääneen puhuminen on hieno ja Suomessa harvinainen taito.)

Juuri he kylvävät ympärilleen iloa, inspiraatiota, voimaa ja rohkeutta. He eivät kadehdi, kampita tai suhtaudu muihin kilpailijoina, koska he tietävät, että jokainen tekee omaa juttuaan. Heiltä ei myöskään koskaan hävetä pyytää apua - paitsi yleensä ei ehdi, koska he ovat jo itse tarjoutuneet auttamaan. 

Tulin siihen tulokseen, että omien unelmien seuraaminen koituu lopulta kaikkien hyödyksi. Innostuneista, onnellisista ja tyytyväisistä ihmisistä on tälle maailmalle paljon enemmän hyötyä kuin katkerista ja väsyneistä.

Tiedättehän mitä lentokoneessakin sanotaan?

"Hätätilanteessa laita happinaamari ensin itsellesi ennen kuin autat muita."

Share
Ladataan...

Ladataan...

Tästä tulikin lopulta täyden kympin päivä.

Löysin kaapista tulista salamia ja sydämen muotoisen suklaarasian, jonka sain kaveriltani, joka oli saanut sen jostain muualta, mutta ajatteli et en mä oikeestaan syö suklaata, joten vienpä tän Eevalle kun se tykkää suklaasta ja se on hyvä tyyppi.

Just niin. Jos ei itse ole täysin vakuuttunut jostain jutusta, saa enemmän, kun luopuu siitä. Antaa sen sille tutulle, jolle se sopii täydellisesti. Ja joka syö sen tulisten salamileipien seurana. Riippuen tietty vähän siitä, mikä se juttu on. No, harva asia ei sovi salamileipien seuraksi...

Ai niin ja. Kyllästyin odottamaan, että pääsen suosta sille vastarannalle, jossa joku odottaa samppanjalasin kanssa. Ostin itse omat samppanjani. Koska joo, seison suossa. Mutta kai siellä suossakin jotain pitää juoda.

Share
Ladataan...

Pages