Ladataan...
Kanan lento

Minä kärsin heidän tähden, jotka uskovat itsestään pahaa. Jotka eivät omaa-arvoaan tunne, eivätkä usko itseensä. 

Minä kärsin heistä, jotka eivät usko unelmiinsa, eivät näe askelta pidemmälle, eivätkä tulevaa tunne. 

Minä kärsin niistä miehistä ja naisista, jotka ovat lukittuina sukupuoleensa, ymmärtämättä sen arvoa ja lahjaa. 

Minä kärsin heidän puolestaan, jotka peläten astuvat huomiseen, miettien toisten ajatuksia, pahoittaen mielensä muiden puolesta, koska eivät uskalla olla persoonaninaan.

 

Minä kärsin heistä, joiden kehoa on kosketettu, ihoaan katseltu, väärin ja liian uteliain silmin. 

Minä kärsin niiden puolesta, jotka ovat tunteittensa vankeina, syyllisyyttä kokevina, oman ihmisyydensä tähden.

Minä kärsin heidän tähden, jotka eivä tunne armoa, jotka laista ottavat vain oppinsa, eivätkä vapautta tunne. 

Minä kärsin, koska Vapahtajanikin kärsi, ja henkensä Hän antoi, meidän jokaisen kärsityn. 

- Mutta ehkä kärsimyksistä, sydämeni tuskista löydänkin sen, miksi jalkani päivään toiseen laitan, miksi intohimona tunnen, asiat toiset. 

Share

Ladataan...
Kanan lento

Ei kuulu kellotikitys. Ei radion rallatukset. Ei uutisten selostajan päivän kuvaukset. Ei urheilun huudot, ei astioiden kolinat. Ei kuulu mitään. Hiljaisuus on astunut taloksi ja Herraksi, muuttaessani asumaan opistolle.

Suhteeni meluun ja ääniin on vaihdellut elämäni aikana paljon. Lapsena rakastin sitä, ja tuotin itse melua riemukkaasti. Olin meluisa, ja muiden häiriintyessä siitä, sanoin vain rakastavani ja eläväni melussa. Se merkitsi elämää. Muutamia vuosia sitten melu alkoi tuntua ahdistavalle ja häiritsevälle. Se vei tilaa ajatuksilta ja sekoitti mieltäni. Seurakunnassakin minun oli vaikea keskittyä, jos ääniä kuului liian useasti lähteestä. Niin paljon kun lapsia ja musiikkia rakastankin, oli niiden päällekkäiset äänet yhdistettynä puheeseen minulle liikaa. Kun mieli poukkoili täynnä sekavia ja ahtaita ajatuksia, en pystynyt ottamaan vastaan muiden tuottamaa ääntä.

Samoin huomasin kotona ollessani, etten sietänyt liian kovia ääniä. Toleranssini meluun oli pienentynyt. Alkuun luulin sen johtuvan elämäntilanteestani, mutta myöhemmin olen tajunnut melunsietokykyni pienentyneen. Jos ulkona on melua, ei jää tilaa sisäisille ajatuksille taikka "äänille".

Tahdon elää lapsenlailla hetkessä. Olen vihannut aina sanontoja "aika menee niin nopeasti. Minnes se aika vilahti?". En käsitä niitä ilmauksia. Minusta aikaan tarttuminen ja siinä eläminen on myös itsestä kiinni. Jos kuvittelemme ajan menevän nopeasti ja ohi, herää itselläni kysymys siitä, ollaanko edes huomattu mitä kaikkea elämä on tuottanut ja saanut aikaan kyseisessä ajassa. Yksi tapa, millä itse elän hetkessä ja missä huomaan ajassa tapahtuvat asiat, on kirjoittaa päiväkirjaa. Rakastan muistella ja muistutella elämäni tapahtumista ja hetkistä. Silloin tuntuu, kuin vuosi olisi ollut kaksi vuotta, ja viikko pari viikkoa. Pieneen elämään, kun kerkeää mahtua melko monta tapahtumaa ja hetkeä, jotka ovat muistamisen arvoisia.

En voi elää kuitenkaan hetkessä, jos en edes ole läsnä ja ajatuksissani kiinni. En voi elää täyttä elämää, jos sisältäni ei synny luovuutta, ajatuksia ja aikaa etsiä Jumalaa. Enkä voi tehdä mitään näistä asioista, jos olen melussa, ja vain muiden asettamissa medioissa.

Hiljaisuus on avain ajatuksille. Hiljaisuus on avain sille, että pystyn olemaan läsnä. Se on tuonut sitä, etten kaipaa kännykkääni, en sosiaalista mediaa niin paljoa, sillä saan elää elämääni todellisessa sosialisessa maailmassa. En kaipaa televisioiden ääniä, kun voin keskittyä luomaan ja kuvittelemaan tarinoita kirjojen välistä. En kaipaa radioiden musiikkia ja puheita, kun voin ajatella ja rukoilla asioitani.

Hiljaisuus tuo elämääni enemmän ääniä, kuin mikään muu. Se on tuonut elämääni uutta ulottuvuutta, riisuttua maailmaa, mikä on alkanut täyttää itseään. Tämä on aivan uudenlaista elämää minulle, elämää jossa saan olla luovuuden ja Luojan luomien äänien ympäröimänä.

Share

Ladataan...
Kanan lento

Sumuinen syysaamu värittää ulkona olevan ilman harmaaksi, ja mieleni karkailee takaisin maailman ääriin. Sinne, missä hiki virtasi vain varjossa olemalla, missä väisteltiin autoja ja roskakasoja, sekä saavutettiin hajuaistiin mitä kummallisimpia tuoksuja. Elämässä ei pyöri enää hetkeksi tutut tulleet asiat, vaan Suomi on ollut elämässäni jo parin kuukauden ajan.

 

 

On uskomatonta, miten niin lyhyt aika elämässä voi tehdä niin paljon. Suomeen paluun jälkeen elin reilun kuukauden ajan tyhjiössä, jossa mikään ei kiinnostanut eikä houkuttanut. Työnteko tuntui merkityksettömältä, suomalaiset ymmärtämättömiltä, enkä tiennyt silti, missä minun kuuluisi olla. Rakastan puhua omista kokemuksista maailmalla, mutta samaan aikaan niidenkin puhuminen on tuntunut vaikealle silloin, jos kuulija ei ole koskaan kokenut mitään samaa. Kuinka selittää toisessa kulttuurissa elämistä, kuinka selittää tunteiden muutokset, omat vaikeudet, riemunhetket? Olenkin nauttinut suunnattomasti aina, kun olen kohdannut ja elänyt jonkun kanssa, joka on myös ollut joskus maailmalla. Lyhytkin aika voi muuttaa paljon. Lyhytkin aika voi olla mielettömän merkityksellinen ja käänteentekevää.

 

Viileän kesän taittuessa syksyyn, alkoi oma innostukseni ja rakkauteni Suomea kohtaan syntyä. Se alkoi tuntua kivalle, kotoisalle, turvalliselle ja myös minun rakkaalle paikalleni. Pystyn hengittämään kaupungillakin lähes raikasta ilmaan, juoksemaan kotioveltani metsään, kuulemaan vanhempieni kotona hevosten hirnunnat päivittäin, ja tuntemaan oloni vapaaksi. En tarvitse  miettiä kellonaikaa ja pimeyttä, mennessä ulos. Ei tarvitse pestä ja varoa jokaista suupalaa, mitä syö. Ei tarvitse ravistella roskia jalkapohjista, kun pöly tunkeutui siivouksista huolimatta jokapaikkaan. Olen myös hyväksynyt ja tykästynyt siihen elämäntilanteeseeni, mikä minulla nyt on. On aika oppia, on aika kasvaa, on aika oppia palvelemaan. Tätä kaikkea saan tehdä kenties seuraavat kolme vuotta Iso-Kirja - opistossa, jonne lähdin elokuussa opiskelemaan teologiaa. Sen tiimoilta tulen myös päivittämään blogia, kirjoittamaan niistä ajatuksista, mitä oppituntimme tuottavat (samalla teen erään kurssin tehtävää) ja kenties muutakin.

Aika on levätä, aika on oppia. Aika on tehdä ja rakentaa, aika on rakastaa. Aika on olla Suomessa. Aika on olla pikkuinen, Isän kämmenissä.

 

Share

Pages