Ladataan...
Kanan lento

p.p1 {margin: 0.0px 0.0px 0.0px 0.0px; font: 11.0px Helvetica; -webkit-text-stroke: #000000}
span.s1 {font-kerning: none}

Juhannusviikon keskiviikkoaamuna lähdimme tutun Tuktuk- kuskin kyytiin ja lentokentälle. Rakkaat työkaverini olivat saaneet edellisenä iltana idean tulla saattamaan meitä lentokentälle. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kukaan saattoi minua lentokentälle. Pitkien etäisyyksien vuoksi olen aina joutunut menemään lentokentälle yksin tai sillä porukalla, joka on myös matkaan lähtenyt. Nyt meitä oli saattamassa, halaamassa ja hyvästelemässä ystäväni Kambodzasta. Itkua pidätellen sanoimme hyvästit.

 

 

 

Lentokoneessa fiilikset muuttuivat haikeudesta innostuneeseen jännitykseen. Vaikka jouduimme hyvästelemään Kambodzan, olisi edessämme uudet seikkailut Bangkokissa ja Kiovassa ennen pidempää Suomeen paluuta. 

 

Siskoni ei ollut koskaan käynyt Thaimaassa, joten halusimme viettää yhden yön Bangkokissa hostellissa. Samalla pääsin näkemään jo toistamiseen näkemään Thaimaalaista ystävääni, jota näin jo Bangkokin päivillä puoltatoista kuukautta aiemmin. Väsymys painoi monien lyhyvien unien jälkeen, eikä Bangkokin suuret kauppakeskukset herättäneet enää intoa ostoksille. Kävimme silti ihmettelemässä ilmaisessa taide- ja kulttuurikeskuksessa entisestä kuninkaasta pidettävää näyttelyä. Jokainen taulu ja taidekokonaisuus kertoivat paikallisten suhtautumisesta kuninkaaseen, sekä ylistivät hänen suuruuttaan. Teokset itsessään olivat todella upeita ja hienosti tehtyjä, mutta monet kuvatekstit nostattivat hämmennyksen tunteita. Ihmiset kuvailivat kuningasta kuin Jumalaa, esimerkiksi sanomalla häntä ”Kuningasten kuninkaaksi”.

 

 

 

Rankkasateiden ja ukkosten yllättäessä kiirehdimme sateenvarjojemme alla tapaamaan ystävääni. Näkemiseemme liittyi kuitenkin hieman epäonnea, sillä mennessämme syömään yhdessä, meinasi siskoni tukehtua ruuanpalaseen sen juuttuessa henkitorveen. Vaikka ensiapukoulutukset ja kurssit olen itsekin käynyt, oli todellisessa tilanteessa yllättävän avuton auttamaan.

 

Seuraavana aamuna lähdimme jälleen lentokentälle. Väsymyksen ja ajattelemattomuuden vuoksi, aikataulutuksemme menivät hieman pieleen. Jäin täyttelemään kentällä jotakin kyselyä, jonka jälkeen lähdimme vasta turvatarkastuksiin ja laukkuja viemään. Siinä vaiheessa kun menimme jonottamaan passintarkastukseen, tajusin tehneeni virheen aikataulutuksessa. Passintarkastuksessa oli todella pitkä jono, ja lentokoneeseen lastausaikamme oli jo alkanut. Vilkuilimme kelloa ja jonoa, joka ei tuntunut etenevän. Siinä vaiheessa etsin virkailijan käsiini ja selitin hänelle koneen lähtöaikamme, sekä tilanteemme. Onneksemme saimme henkilökohtaisen vartijan viemään meidät jonon ohi, jolloin kerkesimme ajoissa koneeseen. 

 

 

 

Pitkä lentomme Ukrainaan vierähti mukavasti. Vaikka koneessa ei ollut tyypillisiä videonäyttöjä, veivät kirjat ja maisemat ajan mennessään. Lentotarjoilut olivat maittavia ja vettä sai tankata vapaasti koneen takaosassa. 

 

Ukrainassa maisemat muuttuivat jo kotoisemmiksi. Ajelimme taksilla Brospylin asuinalueelle, josta olimme hommanneet meille sohvasurffaus yösijan. Pariskunta oli todella ihana, kenen luona yövyimme. Olimme heille ensimmäinen sohvasurffaus yöpyjät ja he meille ensimmäinen sohvasurffauspaikka. Keskustelimme Ukrainan tilanteesta, kulttuureista, politiikasta ja matkailusta illan, ja samalla saimme maistella paikallisia ruokia ja juomia. Illan tullen uni saavutti nopeasti väsyneet ruumiimme, ja saimme ensimmäiset pitkät ja hyvät yöunet paluumatkallamme.

p.p1 {margin: 0.0px 0.0px 0.0px 0.0px; font: 11.0px Helvetica; -webkit-text-stroke: #000000}
span.s1 {font-kerning: none}
span.Apple-tab-span {white-space:pre}

Viimeinen lentomme Suomeen alkoi perjantai iltapäivänä. Mieli oli täynnä tunteita ja ajatuksia. Aloin yhtäkkiä pelätä Suomeen paluuta. Miten osaisin olla kaikkien kokemuksien jälkeen Suomessa? Miten osaisin kommunikoida jälleen suomalaisten tavoin? Miten osaisin suhtautua ihmisiin, jotka ovat jatkaneet samaa arkeansa ja itse elänyt omaa poikkeava arkea maailmalla? 

Pelkäsin ihmisiä, pelkäsin vanhempien luokse paluuta, pelkäsin sopeutumistani Suomeen. Oli kuluntu vasta kaksi kuukautta, mutta tunsin silti itseni ulkopuoliseksi. Olin sopeutunut Kambodzan kulttuuriin ja oppinut elämään vasta sen elämää, kun minut jo riistettiin pois sieltä. 

 

 

 

Vanhempien näkeminen herätti suuria ilon tunteita. Rakastin heidän käsien koskettelua ja tiukkoja rutistuksia. Paluumatkalla Keuruulle, mieli oli silti edelleen ristiriitainen. Näin Suomen kauneuden, mutta halusin Kambodzan kaupunkiin. Ajattelin Suomen ihmisiä, mutta mieli ikävöi vain Kambodzan kaveriani. En osannut nauttia Suomesta, vaikka olin myös ikävöinut Suomea. En tiennyt, minne halusin. Vasta muutamia päiviä Suomessa ollessa, heräsi sisäinen rakkauteni Suomeen henkiin. Meinasin pakahtua Suomen kauneuteen. Tahdoin huutaa ja kiljua rakkauttani Suomea ja läheisiäni kohtaan. Halusin pomppia ja riemuita, ja sitä teinkin. Minä olen myös suomalainen.

Share

Ladataan...
Kanan lento

Päivien vähetessä on mieleni harhaillut moneen suuntaan. Puhelut Suomeen ovat tuoneet ikävää luontoon ja Suomen kesään. Mutta oleminen nuorisokeskuksessa on saanut minut juurtumaan ja rakastumaan työhöni täällä. Motivaatio ja uteliaisuus oppia khmeriä ovat kasvaneet ja viimepäivien aikana olenkin oppinut laskemaan yhdeksään, sekä muutamia yksittäisiä sanoja. Myös ihmissuhteet ovat syventyneet ja laajentuneet.

Elämän opettelu vei ja vie aikansa. Yksin tullessa, pitää kaikki aloittaa alusta, vaikka paikallista tukea olisikin paljon. Perusarjen opetteluun tarvitaan aikaa, jotta rutinoituu etsimään parhaimmat ja myös edullisimmat kaupat. Ihmissuhteet vievät aikansa, sekä tavat opettaa nuoria. Yksinäisyyteen täytyy totutella, sekä siihen, miten viettää vapaa-aikansa. Kaksi kuukautta on tarpeeksi pitkä aika oppia ja opetella näitä, mutta liian lyhyt aika viemään asioita pitkälle. Se on kuin esimakua todellisuudesta.

Olen iloinen siitä, että koko Suomi tiimimme täällä on valmistautunut ja valmistautuu Suomi-lomalle. Osa tiimiläisistämme onkin lähtenyt jo lomille. Jos olisin ainoa joka lähtisi, se tuntuisi haikeammalle ja kurjalle. Tai jos olisin ainoa, joka jäisi, olisi sekin outoa ja orpoa. Siksi lähtö Suomeen tuntuu luonnolliselle, koska kaikki valmistautuvat siihen.

Näiden päivien aikana olen analysoinut enemmän oloani täällä, sekä kirjannut ylös asioita, mitä olen oppinut. Olen tuntenut kiitollisuutta, kaikista täällä olevista päivistä ja hetkistä, vaikkei aina olekaan tuntunut siltä, miltä olisi halunnut. Niihin asioihin, haluan palata vielä myöhemmin, niin blogissa kuin mielessäni.

Viimeisinä oppitunneillani nuorisokeskuksessa olen kiittänyt oppilaita siitä, miten he ovat olleet toteuttamassa omia unelmiani. He ovat olleet mahdollistamassa sen, että olen saanut olla täällä, oppia ja nauttia. Samalla mieli on mennyt haikeaksi. Tunnen ikävää Suomea ja läheisiäni kohtaan, mutta samaan aikaan ikävöin jo tätä maata. Maata, joka on jättänyt minuun jälkensä, joka on opettanut ja vienyt minua seikkailuihin. Maata, jossa näen uskomattoman vaikeita tarinoita, mutta suuren toivon paremmasta. Maata, jonka ihmiset tarvitsevat apua, mutta jotka ovat auttaneet minua enemmän kuin voin kiittää. Maata, jonne toivon palaavani vielä joskus.

 

EDIT: Tämä kirjoitus on kirjoitettu kesäkuun alkupuolella, silloin kun olin Kambodzassa. Tällä hetkellä olen jo majaillut Suomessa useamman viikon.

 

Share

Ladataan...
Kanan lento

Jo heti Kambodzaan tullessani, kiinnitin huomiota täällä oleviin ammatteihin. Monia aloja on, mitä en ole Suomessa tavannut ollenkaan, tai sitten ne ovat vain harvojen töitä. Kahviloissa ja ravintoloissa on lukuisia tarjoilijoita, joilla ei ole kiireestä tietoakaan. He seisoskelevat päivät odottaen asiakkaita. Täällä palkkataso on matala, ja periaatteena on tarjota töitä monille pienellä palkalla. Ihmisiä harjoitetaan työhön töissä, joten pienipalkkaisia harjoittelijoita näkee kaikkialla. Ihan hyvä palkka täällä on 400dollaria kuussa. Harjoittelijoilla se saattaa olla 60-100dollaria. Se kannattaa huomioida, että omasta mielestänikin täällä on kallis ruoka, joten muille se on vielä kalliimpaa… Tämän johdosta asunnoissa ihmiset asuvat isolla porukoilla ja yhdessä huoneessa saattaa olla kokonainen perhe.  Omassakin taloyhtiössäni on monia perheellisiä, jotka asuvat samankokoisessa kämpässä kuin itse, eli vain yhdessä huoneessa. Niiden näkemisestä tulee aina surullinen olo. Mutta, tässä muutamia ammatteja, mitä olen täällä törmännyt, mitkä ovat erilaisia kuin Suomessa.

 

 

Kauppakassipakkaajat

Minne tahansa täällä meneekin, on kassalla joku, joka pakkaa sinun kassisi. He ovat harjoittelijoita tai toisia myyjiä, jotka ovat siinä tehtävässä. Pienessä paikassa myyjä saattaa tehdä sen itse. Automaattisesti ihmiset pakkaavat tavarat muovipusseihin, joita täällä käytetään paaljon. Itse olen yleensä kieltänyt heitä antamasta sitä ja tarjonnut omaa kangaskassia.

Käsipaperin ojentajat

Näitä harvinaisia siivoojia ei ole kovin paljon, mutta useammassa paikassa niihin on törmännyt. Julkisissa vessoissa käydessä he ojentavat käsienpesun jälkeen jokaiselle käsipaperia. Kaunis ajatus, mutta suomalaisina on mietitty toimen hygienisyyttä… Paikalliset kun itse, eivät käytä edes vessapaperia eivätkä pese käsiä.

 

Kodin vartijat

Jokaisella talolla tai taloyhtiöllä on omat vartijansa. Omakotitaloissa asuvat hieman varakkaammat ihmiset, asuvat ns. boreo alueilla, mitkä ovat muurin ympäröiminä, ja sisäpuolella on monia taloja ja puistoja. Näiden muurien sisäänkäynneillä on portit ja vartijat. Sen lisäksi jokaisella talolla on omat muurinsa, sekä porttinsa. Itse asun ”kerrostalossa”, jonka ympärys on muurien ja piikkilankojen ympäröimä. Sisäänkäynnillä on aina joku vartija päivystämässä. Huvittavaa tässä on, että monesti kun menen ohi, näen vartijan nukkumassa. Yhdellä vartijalla on tapana pitää itsellään musiikkia edessä, mutta silti hän on täydessä unessa. Iltaisin eräs vanhempi vartijamme saattaa mennä vartijakoppiinsa makuuasentoon nukkumaan. Niin… mites se vartiointi unessa? Omat vartijani ovat silti älyttömän mukavia, ja heidän näkemisensä tuo aina hyvän mielen, iloisella hymyllään ja tervehdyksellä.

Vartijat eivät silti takaa täällä täyttä turvallisuutta. Korruption takia olen kuullut, että jotkut varkaat saattavat lahjoa vartijoista, jolloin he auttavat ryöstöissä. Sama toimii myös poliisien kohdalla.

Vartijat myös luottavat enemmän valkoihoisiin, kuin paikallisiin. Vaikka käyn kylässä suomalaisten luona ja menen heidän vartijoidensa ohi, on minulta vain kerran vartija kysynyt, minne olen menossa. Tätäkin olen miettinyt. Mistä he tietävät, kuka on varas, kun he päästävät vieraatkin kyselemättä sisään? Mutta yritys ja ajatus ovat jälleen hyviä!

Liikenteenohjaajat

Niin kuin viimeksi kerroin liikenteestä, on kaikki täällä liikenteessä hyvin uutta ja ihmeellistä. Sen vuoksi usein ruuhka-aikaan käytetään täällä perinteisiä liikenteenohjaajia. Poliisit tai toisinaan paikalliset siviilit, menevät keskelle tietä pillin tai pelkkien käsien varassa ohjaamaan liikennettä. Joskus tuntuu, että he vain sekoittavat ja tukkivat lisää liikennettä, mutta pääosin se auttaa. Arvostan huikeasti myös niitä paikallisia, jotka omasta tahdostaan tekevät tätä huomatessaan lähiliikenteen olevan tukossa.

Parkkimiehet

Täällä jokaisella kaupalla ja ravintolalla on omat parkkimiehet. He ohjaavat autot, pyörät ja mopot parkkiin, sekä merkitsevät ne antaen asiakkaalle tiketin oman kulkuneuvonsa merkkilapusta. Autoille he saattavat levittää pahveja tai suojia ikkunoiden eteen, ettei aurinko kuumenna liikaa autoja. Asioilta poistullessa he varmistavat turvallisen pääsyn liikenteeseen, mennen ohjaamaan tielle liikennettä. Parkkimiehet saavat peruspalkkansa kaupoilta tai ravintoloilta, mutta tapana on antaa heille myös tippiä. Tämä on siis samanlaista kuin Suomessa parkkimaksut – hieman perinteisemmällä tavalla vain. Pyörällä liikkuessa minun ei myöskään tarvitse huolehtia pyöräni turvallisuudesta tiketin ja merkkilapun vuoksi, mikä on helpottanut arkeani paljon. Valkoihoisena muutenkin on ulkonäöstä näissä asioissa hyötyä – parkkimiehet tunnistavat heti, että olen tulossa ja antavat oman pyöräni takaisin. Aina he eivät viitsi merkata pyöräänsä, sillä muistavat ilman sitäkin olevani pyörän omistaja.

Suojatiemiehet

Nämä miehet ovat samoissa töissä kuin äskeiset parkkimiehet, mutta tämä on extra palvelua. Toisinaan, kun vain kävelen kaduilla ja olen ylittämässä tietä, tulee lähikaupan parkkimies keskelle tietä pysäyttämään liikenteen pillein ja käsin, jotta pääsen turvallisesti tien yli. Se on ihan mahtavaa! Oma henkilökohtainen suojatie.

Kotiapulaiset/siivoojat

Nykyäänkin Suomessa on meillä kotiapulaisia ja – siivoojia, mutta ne eivät ole jokaisen hupia. No, eivät ne täälläkään, mutta silti olen ensimmäistä kertaa elämässäni tekemisissä heidän kanssaan jatkuvasti. Jokaisella suomalaisella on täällä oma kotiapulainen. He tulevat päivittäin muutamiksi tunneiksi, siivoavat, tekevät lounaan, sekä auttavat kotiaskareissa. Kotitöitä täällä on normaalia enemmän, esimerkiksi puhtaan veden puutteen takia, sekä yleisen pölyisyyden vuoksi. Sen lisäksi moni lähetystyöntekijä haluaa myös tarjota työtä paikallisille, ottamalla kotiapulaisen. Meille se raha on pieni, mutta heille äärettömän tärkeä.

Itselläni kuuluu myös vuokraani siivooja. Minulla ei ole edes mitään siivoustarvikkeita, muuta kuin tiskaus-, sekä pöydän pyyhkimisliinat. Siivooja siivoaa taloni kerran viikkoon, aina kun pyydän hänet. Ensimmäisen kerran se tuntui itsestäni tosi oudolle. Istuin sänkyni päällä lukien, ja katselin khmer naisen siivousta. Oli syyllinen ja vaikea olo. Minä istun täällä kuin jokin rikas ihminen, ja katselen kun toinen siivoaa kotiani. Se ei tuntunut oikealle. Yhteisen kielen puutteen vuoksi, en voinut puhua hänelle muuta kuin kiitoksia. Tämän jälkeen olen tottunut jo tähän ja alkanut nauttia siitä. Se tuntuu jo samalle, kuin olisin hemmottelussa. Vaikka vain kuuntelisin siivouksen ääniä tai katselisin sitä, huomaan sisälläni virtaavan hyvän olon hormoneja, samalla lailla kuin joku tekisi itselleni hemmotteluhoitoja, tai hierontaa.

Yksisiivoojien ryhmä toimii myös varhain aamulla, kun ihmiset vasta heräilevät. Viiden kuuden aikaan aamuisin liikkuessa, on katujen varsilla monia työntekijöitä hengityssuojaimet kasvoillaan ja luudanvarret käsillään työntouhussa. He lakaisevat katuja pölystä, roskista ja liasta, sekä keräilevät samalla roskia. Näiden siivoojien työtä on ollut ilo katsella niinä harvoina aikaisina aamuinani, sillä päiväsaikaan kaupunkia pitää hyvin sotkuisena ja likaisena. Silti paikalliset yrittävät huolehtia ympäristöstään ja sen siisteydestä, vaikkei sen tulokset kauaa kestäkään.

 

 

Tuktuk- ja motokuskit

 

Taksiliikennettä, ei Kambodzassa juuri ole, eikä julkistaliikennettä ole ollenkaan keskustassa. Sen sijaan maassa toimii hyvin aktiivisesti ja innokkaasti tuktuk- ja motokuskeja. Vaikka kulkisin vain kauppareissunverran jalan Kambodzassa, joudun kieltämään lukuisia tuktuk- tarjouksia sen matkan aikana. Tuktuk -kuskit ovat hyvin innokkaita ajajia, ja heitä on paljon täällä. Kilpailu on siis kova, ja asiakkaita halutaan, jotta elämässä selviäisi hengissä. Silti avuliaisuus kilpailevien kuskien välillä on ihailtavaa. Kun yksi kuski ei tiedä reittiä, tulevat kaverit neuvomaan kollegaa, ja ydhessä sovitaan toisinaan, kuka ottaa asiakkaat kyytiinsä. Tällaista "veljesrakkautta" on ihana katsoa.

Sen lisäksi Kambodzassa toimivat motokuskit, jotka ajavat skoottereillaan ympärikaupunkia kuljettaen samalla pieneen korvaukseen asiakkaita. Itse suosin motokuskeja paljon, sillä yksin liikkuessa ne tulevat edullisemaksi kuin tuktuk.

Share

Pages