Ladataan...
Kanan lento

 

 

Kambodzassa ollessa olen päässyt vierailemaan kolmessa eri kristillisessä koulussa täällä. Ne ovat olleet itselleni mielenkiintoisia ja tärkeitä vierailuja, sillä koulumaailma on luonnollisesti osa ihmisten arkea täällä. Thaimaassa ollessani halusin innoissani lähteä kaverini mukaan sairaalassa käymään hänen ihottumansa vuoksi, sillä minua kiinnostavat jopa enemmän nämä kansalaisten normaalit paikat, kuin turistikohteet. Arjen paikat kertovat enemmän siitä, millaista elämää nämä ihmiset täällä viettävät, mistä johtuvat mitkäkin asiat ja tavat.

Kambodzassa on ilmainen valtion koulu, mutta sen laatu ei ole kovin hyvä. Siksi täällä näkee lähes joka kulmalla jonkun kansainvälisen tai yksityisen koulun rakennuksia, sillä jos vain ihmisellä on vähänkin rahaa, hän laittaa lapsensa yksityiseen kouluun. Alkuun olin ihmeissäni kansainvälisten koulujen määrästä, mutta paikallisilta suomalaisilta olen saanut kuulla totuuden niiden sisällöstä. Täällä jokainen haluaa melkein muuttaa koulunsa ”kansainväliseksi” kouluksi, vaikkei se todellisuudessa olisi. Jos koululla on vierailemassa yksi amerikkalainen ihminen, saatetaan hänestä ottaa valokuva esitellen, että nyt koulu on ”Amerikkalainen koulu”. Nimet eivät kerro täällä siis mitään sisällöstä. Joka kulmalla voin nähdä amerikkalaisia, kanadalaisia tai yleis kansainvälisiä kouluja, mutta varmuutta niiden todellisuudesta en tiedä.

 

 

Suomalaisten lähettien lapset ovat kahdessa eri kansainvälisessä kristillisessä koulussa. Toinen niistä on suunnattu ulkomaalaisille, toinen enemmän kaikille ja tämän maan kansalaisille. Ulkomaalaisille suunnattu koulu oli todella mahtava visuaalinenkin kokemus. Seinillä oli maalauksia, tekstejä ja kirjaimia. Erimaiden liput liehuivat katon rajoissa ja ihmisten seassa näki kaikenmaalaisia lapsia.

Keskiviikkona pääsin vierailemaan toisten suomalaislasten kouluun, joka haluaa kasvattaa lapsista ”tulevaisuuden Kambodzan johtajia”. Koulun oppilaista kolmasosa on khmerejä, kolmasosa korealaisia ja loput sekalaisin erimaalaisia. Ylipäätänsä Kambodzassa on tosi paljon korealaisia ihmisiä. Koulu on myös panostanut urheiluun, ja koko piha-alue on yhtä suurta jalkapallokenttää. Koululla on myös oma uima-allas, mikä hämmästytti minua suuresti. Sehän kuulostaa jokaisen suomalaislapsen unelmalta, koululla oma uima-allas! Koululla uintia opetetaan monta kertaa viikossa.

 

 

Vierailuni syy ei ollut tällä kertaa hakea vain lähettilapsia, vaan osallistua heidän kevätjuhlaansa. Koulu loppui jo tässä koulussa torstaina todistusten jakoon. Kevätjuhla oli todellinen elämys. Ohjelma alkoi korealaisella taekwondoo- esityksellä, jossa päästiin näkemään jokaisen oppilaan puulevyn katkaisu kädellä tai jalalla. Se oli todella vaikuttavaa! Sen lisäksi, jokainen luokka esiesikoululaisista (4-5v.) alakoulun viimeiseen viidenteen luokkaan asti (11-12v.) esittivät omat esityksensä. Ohjelmassa oli perinteisiä kuorolauluja, triangeli soittoja, nokkahuilu konsertteja, tanssiesityksiä, sekä (blackout, se mini kitara sen nimi???). Päivän päätteeksi oppilaat saivat omat ”Yearbookit”, joissa on kaikkien oppilaiden valokuvat, koulukuvat, sekä kuvia oppilaiden arjesta. Mukana oli myös oppilaiden hartaustekstejä, harrastuksiin liittyviä kyselyitä, opettajaesittelyitä. Tosi huippu idea!

 

Kolmas koulu, jossa vierailin viime viikolla oli paikallinen khmeriläisten kristillinen koulu. Menimme sinne vain aamulla, kun eräällä suomalaislähetillä oli aamunavaus vastuu opettajien palaverissa. Oli ihana nähdä suloisia khmer lapsia juoksentelevan pihalla ja tulevan spontaanisti halaamaan. Vaikka Suomessa pidän suomen normaalia koulusysteemiä erinomaisena, arvostan täällä yksityiskouluja ja kristillisiä kouluja. Koska maa on buddhalainen, on täällä yleiskoulutkin buddhalaisia. Siksi on luonnollista, että moni kristitty laittaa lapsensa kristilliseen kouluun. Suomessa taas, sillä ei ole niin suurta väliä, missä koulussa opiskelee.

Jälleen kerran arvostus Suomea ja meidän koulusysteemiä kohtaan on noussut. Yksityiskoulut maksavat tuhansia euroja perheille täällä. Osaan maksuista kuuluu kouluruoka, osaan ei. Kuinka etuoikeutettuja me olemmekaan? Ja kuinka laadukasta opetusta me saadaan, jokainen, välittämättä taustastamme, raha- tai työtilanteista.

 

 

 

 

 

Share

Ladataan...
Kanan lento

Välillä tuntuu uskomattomalle, miten ”osasinkaan” 6-vuotiaana, niin oikeaan maanosaan, josta en silloin tiennyt muuta kuin Kiinan lohikäärmekoristeet, riisihattu-ihmiset, kiehtovan kielen ja monet symbolit. Silloin rakkauteni ulottui vain Kiinaan, mutta tänä päivänä voin puhua enemmänkin Aasia rakkaudesta.

Aasiassa on jotakin, mikä on kiehtonut ja lumonnut minut pikku tytöstä lähtien. Sen pitkä historia, mystisyys ja tarinat viehättävät. Koristeet, kauneus ja symbolit tuntuvat mielenkiintoisille. Nyt Aasiassa olleena, rakkaus on vain kasvanut ja syventynyt.

En ole koskaan kuvitellut tekeväni mitään nuorisotyötä, sillä rehellisesti sanottuna se ei ole kiinnostanut ja tuntunut yhtään omalle. Suomessa olen tuntenut jopa yksinäisyyttä nuorten keskuudessa, sillä oman elämäni mielenkiinnot eroavat tyypillisen nuoren maailmasta paljon. Saan yhteyden suomalaisiin mummoihin ja vaareihin välillä paremmin, kun intoudun puhumaan vaeltamisesta, sienestyksestä, metsästyksestä, käsitöistä, leipomisesta ja muista perinne maailmoista. Mutta Thaimaan aktio-reissulla huomasin, että täällä Aasiassa, minun on tosi helppo luoda suhteita aasialaisiin nuoriin. Vaikka mielenkiintomme kohteet ovat monesti erilaiset, on heissä jotakin, mikä sytyttää ja tuo yhteyttä.

Olen huomannut, että buddhalaisuus tekee täällä olevista ihmisistä helposti lähestyttäviä. Buddhalaisuuden arvoissa on paljon niitä asioita, mitä itsekin pidän tärkeinä, ja se on muokannut näistä ihmisistä helposti lähestyttäviä. En tarkoita tällä sitä, että ihailisin buddhalaisuutta tai samaistuisin siihen, vaan sitä, että minun helppo kohdata heitä, verrattuna muihin uskontoihin tai vain tapakristittyyn.

 

 

Ihmiset ovat täällä myös hyvin samankaltaisia kuin suomalaiset. He ovat hillittyjä, ujoja, ystävällisiä ja positiivisia. Heidän kaltaistensa kanssa on helpompaa, kuin ekstrovertti amerikkalaisten. Se mikä on myös erikoista, on se, että thain tai khmerin lausuminen on minulle helpompaa kuin englannin kielen. Toisinaan olen miettinyt, että ehkä vaikea englannin aksentissani on syynsä, sillä ehkä kieleni taipuu paremmin itään kuin länteen.

Paikallinen aikakäsitys ei myöskään ole kovin radikaali verrattuna Suomeen. Ihmiset tulevat enemmän myöhässä, eivätkä ole täsmällisiä. Mutta se on mielestäni vain armollisuutta ja rentoutta, mitä olisi hyvä meidän ottaa malliksi. Ei se ole niin justiinsa, jos tulee vartin myöhässä oppitunnille, tai viipyy puolituntia pidempään juttelemassa ihmisten kanssa kyydin odottaessa ulkona.

Aasialaiset ovat toki myös hyvin erilaisia. Kohteliaisuus ja hierarkia, ovat asioita, jotka tuntuvat vaikeille. Paikallisille on tärkeää puhutella ihmisiä, heidän arvonsa mukaan. Vanhempia ihmisiä puhutellaan eri sanoilla kuin nuorempi. Vanhempien ja kunnia ihmisten edessä kumarrellaan ja nostellaan käsiä korkeammalle. Itse haluaisin kohdella kaikkia samoilla sanoilla ja tavoilla. Myös kohteliaisuus tuottaa itselle välillä jopa syyllisyyttä. Alkuun tuntui käsittämättömälle, että jos seisoin tien vieressä, pihalla tai missä vain minuutin pidempään, saattoi vartija tulla kaukaa tuomaan minulle penkin istuakseni sille. Jos seison yhtään, tulee joku käskemään minut istumaan tai hakee penkin. Se tuntuu hassulle. Suomessa opetamme, miten istuminen on vaarallista, mutta täällä se on kunnianantoa ja ystävällisyyttä. Siitä olisi noloa kieltäytyä. Ihmiset kyselevät paljon kuulumisia ja auttavat. Välillä itseäni harmittaa, etten osaa vastata ja toimia heille samalla lailla, sillä olen tottunut suomalaiseen ”rentoon ystävällisyyteen”. Se on asia, mitä arvostan paikallisissa, mutta jossa minun täytyisi opetella.

 

Share

Ladataan...
Kanan lento

Mieli seikkailee radallaan

se juoksee omia polkujaan

yritän tarttua kiinni

pysäyttää sen liikkeet

ja sanoa

”Kulje tätä tietä, kulje tänne.

Mene serotiinikujalle, nappaa koppi dopamiinista.”

Mutta se on

vikuripää

ja tottelematon.

 

Hetken aikaa

kuvittelet toista

sitten tajuatkin toisin

hetken aikaa

naurat nauramista

kunnes lakkaat liikkumasta.

Luovuuden teille se mielii

tuottamaan tarinoita paperille

vaikkei mielissä näy kuvituksia.

Ehkä aika on luovuudelle

ehkä aika on pysähtymiselle

ehkä teille tuntemattomille ja sille,

ettei kaikkea ymmärtää voi.

 

 

 

Share

Pages