Ladataan...

Tsekkailin juuri menneiden kuukausien liikuntatilastojani ja parhaiten niitä voisi kuvailla sanoilla lehmän häntä. Aktiivisuudessa on tapahtunut melkoinen notkahdus lokakuun jälkeen. Kun marraskuussa liikuin vielä yhteensä 24 kertaa/21 tuntia, niin joulukuussa liikuin total 7 kertaa/8 tuntia ja tammikuussa 11 kertaa/14 tuntia. Tämä lehmän häntä tilastoissa heijastelee aika lailla suoraan työpaikan vaihdoksen aiheuttamaa elämänmuutosta. Yhtäkkiä ei ole ollutkaan enää paukkuja liikuntaan ja työpäivän jälkeen treeni on ollut lähestulkoon viimeisin asia mielessä. Takki tyhjänä ulko-oven kynnys kasvaa jotenkin ylitsepääsemättömäksi. Vaikka kuinka tiedostaisi sen hyvän olon ja päätä nollaavan vaikutuksen, joka lenkin tai treenin jälkeen tulee, niin ylikierroksilla käyvä päänuppi ei pysty motivoitumaan pelkistä jälkiendorfiineista. Aiemmassa postauksessa mainitsinkin jo tuosta "ei tekosyitä" lausekkeen vastenmielisyydestä. Olen itsekin aiemmin syyllistynyt tuon kaltaiseen "liikunta parantaa kaiken" -tyyppiseen hehkutukseen. Vasta nyt olen todella ymmärtänyt sen tosiasian, että välillä olosuhteet kumoavat endorfiinikoukun. En väitä, etteikö liikunta olisi terveyden kannalta tärkeää ja etteikö se palkitsisi, kun ylittää kynnyksen, mutta joskus sitä ei vaan jaksa olla niin pirun reipas. 

En halua missään tapauksessa antaa mitään liikuntanegailukuvaa näillä kirjoituksillani. Haluaisin vain peräänkuuluttaa vähän armollisempaa ilmapiiriä. Olosuhteet ja elämäntilanteet muuttuvat ja kenenkään muun on mahdotonta sanoa toisen puolesta, mihin kukin elämäntilanteessaan kykenee. Ei olla niin mustavalkoisia ja ankaria kaiken suhteen. Jokainen on oman elämänsä superihminen riippumatta siitä kuinka paljon kilsoja kerää viikossa tai kuinka monta kiloa rautaa mavessa nousee. Elämässä on oikeasti välillä muutakin kuin suorituksia. 

Älkääkö nyt ymmärtäkö väärin. Kyllähän minussa edelleenkin se liikuntaintoilija asustaa. Erona aikasempaan on vain se, että tässä tilanteessa en oikein jaksa ottaa paineita tuosta lehmän hännän suunnasta. Olen ottanut sellaisen asenteen, että sovellan liikunnat täysin tilanteen ja fiiliksen mukaan. Juoksu maistuu tällä hetkellä todella hyvältä, joten niinpä painotan enemmän juoksemiseen ja sijoitan lenkit viikonlopuille, jolloin on aikaa ja energiaa juosta. Vaikka lenkit saattavat olla matkallisesti pitkiäkin, niin siltikin pääajatuksena on enemmänkin luonnossa liikkuminen kuin urheilu. Polkujuoksun sijaan kutsuisin tätä retkeilyjuoksuksi. Tämän lisäksi ollaan pyritty viettämäänn luonnossa aikaa muutenkin niin paljon kuin mahdollista. Rauhalliset metsäretket ovat tuntuneet nyt parhailta nollailuilta. Joskus endorfiinejä voi syntyä ilman hikoiluakin. Voimatreenien kanssa olen soveltanut melkoisesti. Crossfitissä käyn täysin fiiliksen mukaan (=viimeaikoina todella vähän) ja kotoa löytyy levytanko ja painoja, joten voin halutessani voimailla myös olohuoneessa. Suurin motivaatio liikkumiseen on tällä hetkellä lähinnä se, että tulisi tehtyä viikon aikana jotain muutakin kuin istuttua näyttöpäätteen edessä, tarjottua kropalle vähän muutakin vaihtoehtoa kuin paikallaan kököttäminen. Kaikki tavoitteet kunnon tai voimatasojen kasvattamisen suhteen on siirretty sivuun. Liikun vain silloin, kun saan siitä nautintoa ja hyvää fiilistä ja mikäli en ehdi liikkumaan, en koe siitä huonoa omaatuntoa. Nyt mennään näillä askelmerkeillä ja tämän hetkisen elämäntilanteen ehdoilla. Lehmän häntä kääntyy nousuun, jos on kääntyäkseen.  

Share

Ladataan...

Pakko käydä vinkkaamassa yksi aivan loistava Facebook sivu, josta voi käydä ottamassa inspiraatiota nopeisiin, terveellisiin ja vieläpä herkullisiin resepteihin. Goodful sivulta löytyy ihan älykäteviä reseptivideoita, joiden avulla tumpelompikin onnistuu ruokkimaan itsensä ja vieläpä ravitsemaankin siinä sivussa. Sivulta löytyy myös paljon muuta hyvinvointiin liittyvää sisältöä. Tykkään! Meikkis kokeili viimeisenä tätä reseptiä (Roasted Veggie Salad With Avocado Dressing) ja ihastuisin myskikurpitsan, ruusukaalin, paprikan ja avokadokastikkeen komboon ihan hirmuisesti. Lisäsin annokseen paistettua kanaa ja kulhon sisältö katosi kiduksiin hetkessä. Tänään oli pakko tehdä sama setti uudelleen, kana vaihdettiin ohueksi leikattuun sisäfileeseen (koska sitä sattui löytymään pakkasesta) ja syödessäni harmitti jo etukäteen, että kohta ruoka loppuu. Ihana, lohduttava ja ennen kaikkea stressitön ruoka. Tällaisia voisin syödä aina.

 

Share

Ladataan...

No hiiohoi - hereillä ollaan! Blogi torkahti ja lopulta vaipui niin syvään uneen, että herääminen alkoi tuntumaan jo melkein mahdottomalta. Muutaman epäonnistuneen herättely-yrityksen jälkeen annoin blogin suosiolla uinahtaa ja pikkuhiljaa alkoi jo vaikuttaa siltä, että kohta sammutaan ikiuneen. Ei ollut mitään sanottavaa. Ei sitten yksinkertaisesti yhtikäs mitään. Niinpä jatkettiin unten mailla. Nyt tuli kuitenkin sellainen olo, että voisi olla aika hieroa rähmät silmistä ja tuuppia mokoma vätys jalkeille jälleen. Johan tässä kolme kuukautta jo nukuttiinkin.

En ole kirjoittanut viime aikoina siitä yksinkertaisesta syystä, että liikunta- ja hyvinvointiaiheiseen blogiini ei ole riittänyt kerrottavaa noiden aihepiirien tiimoilta. Kerrottavaa ei ole ollut, koska en ole juurikaan liikkunut tai voinut hyvin. Sen sijaan olen kokenut huonoa omaatuntoa liikkumattomuudesta, ollut aivan äärimmäisen stressaantunut ja väsynyt. Stressin syynä on ollut uusi työ ja epäilys omista kyvyistä suoriutua työssäni. Liian tunnollinen luonne ja taipumus ruoskia itseään pienistäkin epäonnistumisista ei ole varsinaisesti helpottanut stressiä.

Vaikka nukkumisesta tuossa alussa kirjoitankin, niin todellisuudessa noihin kolmeen kuukauteen on mahtunut aika paljon heräämisiä. Olen ehkä vähän tahtomattakin herännyt siihen, miten aina ei pelkällä tahdonvoimalla pusketa eteenpäin, vaan välillä jotkin muutkin tekijät, kuin oma sisukkuus sanelevat sen mitä pystymme ja jaksamme. Herännyt myös siihen, että no excuses tyyppiset voimasloganit ovat pahinta bullshittiä mitä meille voidaan syöttää. Ja että sana tekosyy on yksi ilkeimmistä sanoista maailmassa.

On ollut vaikea sovittaa liikuntaa tähän elämäntilanteeseen järkevästi eli siten, että liikunta ei aja ojasta allikkoon ja tee hallaa väsähtäneelle kropalle. Olisi eri asia, jos harrastaisin jotain keveää liikuntaa, mutta Crossfit ja pitkänmatkanjuoksu eivät varsinaisesti ole lajeja sieltä lempeimmästä päästä. Liikunnan pitäisi piristää ja vähentää stressiä, mutta siinä kohtaa, kun kroppa alkaa käydä ylikierroksilla, saattaa käydä juurikin päinvastoin. Näin minulle on käynyt. Lisäksi seurauksena on ollut melkoinen itseni syyllistäminen. Olen nimittäin huomannut miettiväni paljon sitä, missä kohtaa treenien väliin jättäminen on johtunut laiskuudesta ja missä kohtaa se on vain yksinkertaisesti ollut ainoa järkevä vaihtoehto. Noiden no excuses -lausekkeiden maailmassa on vaan välillä ihan hemmetin vaikea olla millään muotoa järkevä. Olen huomannut, että tämä ei tekosyitä -ajattelu ruokkii ihan kybällä itsensä turhaa syyllistämistä. Ei varsinaisesti vähennä stressiä millään muotoa.

Nyt herättyäni voisin todeta itselleni kutakuinkin seuraavaa: Ei ole olemassa tekosyitä, on vain syitä. Lepää, kun olet väsynyt, ehdit heilua sitten, kun et ole. Jos ei huvita mennä lenkille tai treeneihin, niin älä mene, äläkä turhaan ruoski itseäsi siitä. Syyllisyys tappaa kuitenkin ennemmin tai myöhemmin ilon kaikesta, joten älä koe turhaan huonoa omaa tuntoa väliin jääneestä lenkistä tai treenistä. Ja lopuksi: tee asioita, jotka tuntuvat hyviltä tai joista innostut jo ennen kuin ne on suoritettu. Näin löydät niiden asioiden pariin, jotka ovat todellisuudessa sinulle tärkeitä.

Blogin jutut tulevat jatkossa varmaankin painottumaan hyvin paljon tämän aihepiirin ympärille. Miten selätän stressiä ja millä tavoin pystyn harrastamaan liikuntaa tässä elämäntilanteessa. Kantapääopiston oppia on epäilemättä taas luvassa. Olisi mukavaa, jos joku lukijani vielä palaisi mukaani kompastelumatkalle. 

 

 

 

 

 

Share

Pages