Ladataan...

Syksy on jostain syystä aina ollut meikäläiselle hyvinkin liikuntamotivoitunutta aikaa. En tiedä johtuuko se  pirteistä ilmoista, kesälomakauden lorvailujen loppumisesta vai mistä, mutta jotenkin syksyssä on sellaista uuden alun fiilistä. Niin myös tänäkin vuonna ja näinpä liikuntapäiväkirjaan on karttunut tunteja syyskuun 22 päivän aikana hieman reilu 22 tuntia. Tästä määrästä juoksua on 9,5 tuntia, Crossfittiä hieman reiska 6 tuntia, ratsastusta 3 tuntia, punttikoulua 2 tuntia ja loput puolitoista tuntia joogaa. Syyskuun aikana juoksukilometrejä on kertynyt mittariin vaivaiset 58km, viimeisen 30 päivän aikana kuitenkin 108km (elokuussa kilometrejä kertyi 102km), joten ihan kohtalainen määrä muut treenit huomioiden. Syyskuun osalta lenkkien määrää ovat syöneet Crossfit-treenit ja uutena aloitettu punttikoulu. Olen ollut noiden treenien takia/ansiosta niin megalomaanisissa jumitustiloissa, että juoksut ovat jääneet vähemmälle. Lisäksi olen pyrkinyt pitämään kiinni siitä, että viikossa on oltava 2 lepopäivää, joten kalenteriin ei olisi edes oikein saanut sullottua enempää juoksulenkkejä. Viime viikko oli tosin poikkeus tästäkin ja kahden lepopäivän sijaan vedin elbaa vain yhtenä päivänä. Kuuden treenipäivän putki ja lähes kymmenen tuntia liikuntaa viikon aikana on kai osoitus siitä, että innostusta liikkumaan on tällähetkellä melkoisesti. Kun viikko tuli päätettyä sunnuntaina pitkään ja (myös pitkästä aikaa) nautinnolliseen lenkkiin Yyterissä, pystyi hyvin mielin aloittamaan keventelyn kohti Vaarojen maratonia. Maanantaina kävin vielä tekemässä aamun Crossfit-treenin, mutta tästä Vaaroihin asti on voimailut pannassa. Muutenkin treenit kevenevät nyt aika totaalisesti Vaarojen alla. Teen enää pari kevyttä lenkkiä ja ehkä yhden soututreenin Crossfitissa.

Syyskuun värikartta

Viimeiset 30 päivää (keltaiset: juoksu/polkujuoksu, vihreä: Crossfit, harmaa: ratsastus, punttikoulu, jooga) 

Mäkitreenien ansiosta ollaan päästy treenaamaan vähän myös tuolla maksimisykealueella. 

Vaikka kilsamäärät ovat syyskuussa jääneet pieniksi, niin laatu on korvannut määrää. Olen nimittäin saanut haalittua näiden 22 päivän aikana mittariin ihan kohtuullisen mukavasti nousumetrejä lenkeilläni. Mäkitreenejä ollaankin yritetty ottaa ohjelmaan nyt enemmän, vaikka vihaankin niitä kuin ruttoa. Porin Ruosniemen huudeja (=lähestulkoon Porin ainoa mäki) on tullut viimeaikoina kulutettua verenmaku suussa enemmän ja vähemmän ansiokkaasti. Meikäläisen mäkikunto on edelleenkin sanalla sanoen paska, mutta olen vahvassa uskossa, että kunto alkaa pikkuhiljaa paranemaan, kunhan vain sitkeästi pistän tunkaten. Syyskuun mäkitreenit huipentuivat pari viikkoa sitten Himoksella, kun kävin kipuamassa (=paikoin konttaamassa) laskettelurinnettä noin 700 m verran ylös ja samaiset metrit alas. Kannattaa muuten ehdottomasti hyödyntää noita laskettelurinteitä nyt lumettomana aikana. Mäkitreenit ovat hirveydessäänkin koukuttavia ja niiden ansiosta saa monta kärpästä yhdellä iskulla. Hapottavan ja keuhkottavan treenin, joka lisää juoksuvoimaa ja myös ketteryyttä alamäkeä juostessa. Jos löytyy riittävän iso mäki, niin välttämättä ei tarvitse edes juosta, vaan todella hyvän treenin saa jo pelkästään kävelemällä mäkeä ylös alas.

Kolin Vaarojen maratoniin on aikaa yhdeksän päivää ja syyskuun vähäisistä juoksukilsoista huolimatta olen lähdössä nelikolmoselle ihan leppoisin aatoksin. Eniten tällä hetkellä huolettaa lähinnä se, että pysynkö terveenä kisaan asti. Tuntuu, että ympärillä joka toinen on männä viikojen aikana sairastanut jonkun kuolemantaudin ja itselläkin on nyt alkuviikon aikana ollut vähän jotain orastavan flunssan oireita tyrkyllä. Niinpä olen ahkerasti tropannut tautia pois ja keskittynyt vain lepäilemään. Ajatus kisaturistiksi lähtemisestä kun ei oikein mieltä lämmitä.

Itse kisan suhteen mulla on vain yksi toive - kunpa ei sataisi. Mä en nimittäin ole varmaan vieläkään kuivunut Nuts Pallas kisasta :D Vaikka lits läts meiningistä selviänkin, niin ajatus rankkasateessa taivaltamisesta ei nyt oikein innosta tällä kertaa. Eniten kuitenkin toivon hyvää keliä Sekopääjuoksijan vuoksi. Hän on lähdössä 130 km kisaan ja tuossa matkassa riittää haastetta varmasti ihan optimiolosuhteissakin. Oman juoksun suhteen minulla ei ole muita odotuksia kuin antaa polun viedä, yrittää nautiskella juoksusta niin paljon kuin mahdollista (ja loppuaika nauttia kärsimyksestä). Jotenkin olen oppinut hyväksymään sen, että kisoissa voi tulla vastaan mitä tahansa odottamatonta oman kropan tai olosuhteiden kanssa, joten etukäteissuunnittelu on aika lailla turhaa. Suunnitelmaksi riittänee tälläkin kertaa olla maalissa hymyillen. 

Tsemppiä ja mahtavia viimeistelyjä kaikille Vaaroille valmistautuville!

 

Share

Ladataan...

Narsistin somevinkit postauksen jälkeen jäin edelleen pohdiskelemaan treenikuvia jakavien väitettyä narsismia ja erityisesti omia motivaatioitani tiettyjen somekuvien jakamiseen. Ihan suoraan sanottuna mietiskelin sitäkin, millaisia kuvia kannattaa ylipäätään jakaa, ettei niistä välity tarve korostaa itseään ja todistella paremmuuttaan. Samalla kun pohdiskelin omaa suhtautumistani muiden jakamin somekuviin tajusin lopulta myös yhden seikan. 

Seuraan Instagramissa pääasiassa urheilu- luonto- sekä ruoka-aiheisia kuvia jakavia henkilöitä. Erityisesti urheilukuvia jakavien henkilöiden tilejä käyn tsekkaamassa aktiivisesti. Tämän lisäksi seuraan useita liikunta-aiheisia blogeja. Monesta Instassa ja blogimaailmassa seuraamastani tyypistä on tullut melkeinpä fanituksen kohde, jopa suoranainen esikuva. Sen sijaan, että fanittaisin vaikkapa kansainvälisiä urheilutähtiä, fanitan huomattavasti enemmän ihan tavallisia kuntourheilijoita. Toki jonkun Usain Boltin tai Michael Phelpsin tekemiset saavat haukkomaan henkeään, mutta en heitä millään muotoa voi esikuvanani pitää. Fanituksen kohteeni ovat tavallisia, Suomalaisia naisia ja miehiä, jotka hakevat hyvän kunnon lisäksi elämyksiä ja positiivista mieltä liikunnasta ja eritoten luonnossa liikkumisesta. Kaikkia yhdistää omien rajojen hakeminen ja itsensä haastaminen tavalla tai toisella, mutta ennen kaikkea tavoite ylläpitää fyysistä ja henkistä terveyttä liikunnan avulla. 

Itselläni on lukemattomia kertoja tullut näistä instakuvista tai blogipostauksista ”mäkin haluun” -fiilis. Olen saanut positiivista inspistä ja motivaatiobuustia monesta kuvasta ja blogitekstistä. Sellaisina päivinä, kun liikunta on maistunut puulta tai homma on tökkinyt syystä tai toisesta, olen usein saanut virtaa ja tsemppiä muiden treenikuvista tai juoksukertomuksista. Niinpä haluan tarttua tässä asiassa ilmiön positiiviseen puoleen. Minulla kun on vapaus valita, mitä tilejä ja blogeja seuraan. Haluan seurata sellaisia tilejä, jotka herättävät minussa positiivisia ajatuksia, inspiroivat yrittämään ja haastamaan itseäni, saavat ajattelemaan, että "mäkin haluan" ja "mäkin pystyn" ja antavat minulle noita tosielämän esikuvia. 

Kiitos kun inspiroitte! Parasta perjantaita kaikille. 

 

 

 

 

Share

Ladataan...

Sekä Karhunkierroksella että Pallaksella kisajuoksujeni aikana kapuloita rattaisiin laittoi eniten megalomaaninen yrjötysolo, jonka iskettyä eteneminen muuttui todella vaivalloiseksi. Olen tässä nyt pohdiskellut, mistä se järjetön huonovointisuus ja heikotuksen olo pitkillä lenkeilläni oikein voisi johtua. Kyse kun ei selkeästikään ole mistään imeytymisongelmasta, koska siinä tapauksessa olisin varmaankin laatoittanut huudeja pelkän yrjön nieleskelyn sijaan. Tankkausongelmaan en myöskään usko, sillä esim. Pallakselle tankkasin todella huolella ja juoksunkin aikana tuli nautittua lisäenergiaa lähes kellon tarkkudella. Mielestäni tuo olo ei ole myöskään seinään juoksemista, sillä tiedän kyllä miltä sekin tuntuu. Juoksijan seinällähän tarkoitetaan sitä, kun kropan glykogeenivarastot on käytetty loppuun, lihakset alkavat kipuilla ja jäykistyä ja vauhti hidastuu huomattavasti. Tunnistan kyllä tuon seinäfiiliksen lenkeiltäni. Seinään juostuani jalkojen pakotus on niin voimakasta, että tekee mieli lopettaa saman tien. Seinään törmännyt juoksija joutuu käymään taistelua omaa pääkoppaansa vastaan, kun aivot yrittävät kieltää kroppaa juoksemasta. Kropassa voi olla voimaa ja virtaa vielä vaikka kuinka paljon, mutta kun aivot päättävät, että nyt on aika lopettaa tämä hullutus, kroppakin alkaa antamaan periksi. Näin minä olen seinän kokenut.

Tuo fiilis kropassa on siis tuttua ja ihan järkeenkäypääkin. Glykogeenivarastojen ehdyttyä kroppa alkaa käyttämään polttoaineenaan rasvaa, mikä taasen syö enemmän happea. Näin ollen juoksu muuttuu työläämmäksi ja vauhti hidastuu vääjäämättä. Ymmärrän, että seinään juostessa olo ei jalkojen jäykistymisen lisäksi ole muutenkaan mikään kovin mainio, mutta olen kuitenkin hieman ihmetellyt sitä todella poikkeuksellisen heikkoa ja oksettavaa oloa, joka pitkillä lenkeillä ja molemmissa kisoissa on tullut vastaan. Jos nimittäin mietin noita kisoja, niin en muista kummassakaan varsinaisesti törmänneeni tuohon edellä mainitun kaltaiseen seinään, jossa jalat jäykistyvät. Niissä on tuntunut riittävän virtaa ihan loppuun asti. Sen sijaan Karhunkierroksella ja Pallaksella juoksut menivät läskiksi eniten tuon oksennusolon takia. Se valtavan kuvottava ja heikko olo on lopulta estänyt juoksemisen ja homma on mennyt polkukävelyksi. 

Pari viikkoa Pallaksen jälkeen mittasin isäni mittarilla verenpaineeni. Ajattelin tarkistaa, onko kesän grillimakkara- ja herkkudietti nostanut paineet pilviin. Hirveän huolissani en sentään ollut, sillä verenpaineeni on aina ollut ihan normaali ja ehkä enemmänkin hieman matalan puoleinen. Minulla on ollut tapana mittailla isän laitteella verenpainetta aina hänen luonaan käydessäni ihan huvikseni, koska on oikeastaan ihan hauskaa seurailla mittaustuloksia. Tuon kerran tulos 100/60 oli pienoinen yllätys. En muista, että verenpaineeni ikinä ihan noin alhaisissa lukemissa olisi ollut. En kuitenkaan miettinyt asiaa sen enempää, koska eihän tuo lukema nyt vielä mikään hirveän alhainen ole ja muutenkaan matala verenpaine ei nyt missään nimessä ole negatiivinen asia.

Heikotusolojen jatkuessa lenkeillä ja erityisesti niiden jälkeen aloin kuitenkin pohtimaan, että voisiko tuo oksetusolo liittyä jotenkin verenpaineeseen? Tippuuko alhainen verenpaineeni pitkän lenkin aikana vieläkin matalammaksi ja voiko pahoinvointi ja heikotus johtua osittain siitä? Lainasimme kotiin verenpainemittarin ja aloin mittailemaan painetta tasaisin väliajoin. Luvut pyörivät edelleen noissa samoissa lukemissa yläpaineen ollessa 100-110 luokkaa ja alapaineen 60-65 luokkaa. Viime lauantaina juoksimme 20 kilometrin mittaisen pitiksen, jonka jälkeen mittasin jälleen verenpaineeni. Lukemat mittarissa 85/55. 

On kaiketi normaalia, että liikuntasuorituksen jälkeen verenpaine laskee (kovan liikuntasuorituksen aikana taasen verenpaine nousee) eli siinä mielessä nuo lukemat ovat ihan järkeenkäypiä. Enkä nyt muutenkaan ole mitenkään huolissani noista tuloksista, sillä kuten todettua matala verenpaine on mielestäni ihan positiivinen asia. Tuo lenkin jälkeen mittariin ilmaantunut luku (jonka tarkistusmittasin pariin otteeseen) kuitenkin pisti miettimään, että voisiko tuo verenpaineen lasku osaltaan selittää sitä pitkien lenkkien yrjöfiilistä? Tuo heikotus-/yrjöfiilis on nimittäin tullut aina siinä kohtaa, kun eteneminen on muuttunut juoksun sijaan enemmän kävelyvoittoiseksi. Voiko olla, että tuossa kohtaa, kun liikuntasuorituksen teho on laskenut, myös verenpaine on sukeltanut pohjaan ja tästä syystä olo on muuttunut niin valtavan huonoksi? 

Elikkäs salmiakkikuurilleko tässä nyt sitten pitäisi ryhtyä? Suolakuuria on turha ehdottaa, koska meikäläinen syö sitä ihan TÖRKEÄT määrät. Vai haenko vain ihan turhaan selityksiä yrittäen sivuuttaa sen tosiseikan, että huono olo tulee huonosta kunnosta? Onko kukaan muu juoksevista lukijoistani mittaillut verenpainettaan tai huomannut matalan verenpaineen vaikuttavan juoksemiseen jollakin tavalla? Kiinnostaisi kovasti tietää fiksumpien kokemuksia tästäkin aiheesta. Tämä menee nimittäin osastolle ”ei hajuakaan” eli saatan olla (ja hyvin todennäköisesti olenkin) ihan täysin hakoteilllä spekulaatioitteni kanssa. Spekuloinpa nyt kuitenkin, koska se on mun mielestä aina niin huisin hauskaa :)

Havainnollistavaa kuvamateriaalia Pallakselta. Tältä tuo yllä kuvaamani olotila siis näyttää....

Ps. Hankin juuri oman verenpainemittarin (eli olen virallisesti tullut vanhaksi) 

 

 

Share

Pages