Ladataan...

Nyt ei oikein homma luonaa. Ei ole luonannut moneen viikkoon. Puhun siis juoksusta. Homma tökkii tällähetkellä pahemmin kuin koskaan. Jokainen lenkki tuntuu vaikealta ja juoksemisen ilo on vähän kadoksissa. Tuntuu kuin kunto olisi karissut pois ja homma muuttunut taisteluksi. Juoksu on tuntunut helpolta viimeksi kuukausi sitten. Ensimmäinen Pallaksen kisan jälkeen juoksemani lenkki oli puhdasta nautintoa. Jalat kevyet ja mieli vieläkin kelvempi. Tuo fiilis on nyt kadonnut tyystin.

En tokikaan oleta, että jokaisen lenkin pitäisi olla helppo ja tuntua hyvältä. Väkistenkin mukaan mahtuu aina niitä veren maku suussa tehtyjä juoksuja. Jotenkin vain tuntuu, että Karhunkierroksen kisasta asti homma on alkanut menemään valtaosin alamäkeen. Tai oikeastaan jo siitä asti, kun aloin treenaamaan tämän vuoden kisoihin. Lenkkimatkojen pidentäminen johti ensin siihen, että paikat alkoivat hajoilemaan. Jalat eivät oikein tahtoneet kestää yli kahdenkympin lenkkejä. Tämä taas johti siihen, että jouduin hidastamaan vauhtia ihan huomattavasti. Vauhdin hidastaminen oli järkevä päätös. Tai no oikeastaan se oli ainoa vaihtoehto. Kun karsin vauhtia, pystyin juoksemaan pidempiä lenkkejä ilman ongelmia.

Tämä pitkien, hidasvauhtisten lenkkien sahaaminen on kuitenkin kohdallani johtanut siihen, että kunto junnaa paikallaan tai on jopa laskenut. Jos yritän juosta vauhdikkaanpaa lenkkiä, piiputan saman tien ihan täysin. Ihan kuin kunto olisi romahtanut totaalisesti. Siltä ainakin tällä hetkellä tuntuu ja sepäs jos mikä syö naista. Osaan nimittäin olla melkoisen ankara itselleni. Jos itsensädissaamisesta järjestettäisiin kilpailut, seisoisin takuulla palkintokorokkeella. Ei ole kovin fiilistä kohottavaa, kun hokee päässään olevansa huono ja luovuttaja. Olen menossa ihan väärään suuntaan ja juoksusta on katoamassa pikkuhiljaa kaikki se, mitä siitä todellisuudessa olen hakenut. Hyvää fiilistä, liikunnan iloa, rentoutumista, nollausta ja luonnosta nauttimista. Niitä omia hetkiä, jolloin tyhjään päätä ja sitten yhtäkkiä oivallan jotain tärkeää elämästä. Juoksin aikanani ensimmäisen puolmaratonin hetken mielijohteesta metsässä, kun vain teki mieli juosta vähän pidempään. Samoin toisen puolikkaani. Tuolloin ajattelin, etten milloinkaan halua juosta lappu rinnassa, vaan mulle riittää, että joskus silloin tällöin testaan omia rajojani ihan keskenäni. 

Mä en halua, että juoksu muuttuu mulle aikatavoitteeksi tai kilometrimääräksi, joka pitää saavuttaa, jotta voin olla tyytyväinen itseeni. En halua, että juoksu muuttuu maaliin pääsemiseksi tai ”mun on pakko” -jutuksi. Haluan juosta, koska saan siitä hyvää mieltä ja siinä sivussa pidän yllä kuntoani. Haluan olla lenkin jälkeen hyvillä mielin, enkä harmissani. Haluan juosta, koska se on mun juttu ja mun nautinto.

Älkää ymmärtäkö väärin – sekä Karhunkierroksen että Pallaksen kisat ovat olleet huikeita elämyksiä, joita en vaihtaisi pois mistään hinnasta. Niiden jälkeen ajatukseni ovat nyt vain ehkä lähteneet hieman väärille poluille. Lokakuulle kalenteriin merkitty Vaarojen maraton ei ole yhtään vähentänyt näitä harhapoluille lähteneitä aatoksiani. Olen jopa miettinyt, että olisiko järkevintä puhaltaa peli poikki, perua Vaarojen ilmottautuminen ja pitää pieni tuumaustauko sen suhteen, onko noita kisoja ylipäätään järkevää juosta tässä vaiheessa.

Jätän tuon ajatuksen auki päättämättä vielä mitään suuntaan tai toiseen. Sen kuitenkin päätän, että mikäli lokakuulle tultaessa en ole löytänyt ajatusteni kanssa oikealle polulle, en myöskään lähde juoksemaan Vaaroilla. On mahtavaa haastaa itseään ja ylittää itsensä. Kisat ovat olleet loistava treenimotivaation lähde. Välillä saattaa kuitenkin olla vain hiuksen hieno ero siinä, onko lähestyvä kisa motivaattori vai pakote. Haluan jatkossakin liikkua niin, että saan hyvän fiiliksen ihan jokaisesta lenkistä, enkä vasta sitten, kun olen suoriutunut jostakin kisasta läpi tietyssä ajassa. Haluan saada välillä niitä kylmiä väreitä lenkillä, kun juoksu tuntuu niin älyttömän hyvältä ja joka ikinen kerta hymyillä kotiovella, että olipahan taas hyvä juttu, kun lähdin juoksemaan. 

Mitä mieltä olette? Tappaako tavoitteellisuus liikunnan ilon vai voiko tavoitteita asettaa myös siten, että homma ei muutu totiseksi torven soitoksi? 

Aiheeseen liittyviä ja tähänkin postaukseen innottaneita juttuja ovat viime päivinä julkaisseet Juoksuaskeleet –blogin Satu täällä ja Candy On the Run –blogin Karoliina täällä. Käykääpä lukaisemassa nuo loistavat postaukset! Eritoten suosittelen lukemaan, jos vähänkin painitte samojen aatosten kanssa kuin minä.  

 

Share

Ladataan...

Päivän oppi: Joka hetki jossakin menee herne nenään.

Julkaisetko treenikuvia somessa? Tiesitkö, että sinulla saattaa tällöin olla ongelma? Ihan jopa tutkitusti. ”Peilikuvat kuntosalilta tai selfie metsälenkiltä voivat paljastaa sinusta jotain huolestuttavaa”. Lontoolaisen Brunelin yliopiston tutkijat ovat nimittäin selvittäneet, miksi ihmiset julkaisevat treenikuvia sosiaalisessa mediassa. Tutkimuksen mukaan kuntosalilta tai lenkkipolulta kuvia somessa julkaisevilla henkilöillä on usein narsistisia piirteitä ja heidän tavoitteenaan on saada muiden tietoon, kuinka paljon he käyttävät aikaa ulkonäöstään huolehtimiseen. Näin kertoo MTV nettisivuillaan ja kehottaa jutun lopussa miettimään ”julkaisetko kuvia miellyttääksesi itseäsi vai muita”. 

No ou crap! Totta joka sana! Itse huomaan nyt olevani omien somekuvien perusteella ihan hitonmoinen narsisti. Pakko se on myöntää, kun asiaa on kerran ihan tutkittukin. Mähän oon jakanut lenkkikuvia ja treenihehkutuksia vaikka huru mykke. Käyttänyt sanaa ”voittajafiilis” useaan otteeseen. Kertonut juoksemistani kilometrimääristä ja jopa kirjoittanut blogijuttuja treeneistäni. Hävettää suorastaan! Täytyy vähän mennä nöyrtymään ja miettiä, miten tästä eteenpäin. Vois aloittaa vaikka kertaamalla, että minkälaisia kuvia sitä sitten oikein kannattaa julkaista somessa ilman, että on vaara tulla luokitelluksi persoonallisuushäiriöiseksi? 

Luontokuvat – Mitä vähemmän kuvissa näkyy ihmisiä, sen parempi. Henkilöistä voi helposti tehdä kaikenmoisia johtopäätösiä, mutta puista, kukkasista, merestä, ilmasta ja taivaasta kukaan harvoin vetää hernettä nenään tekee mitään johtopäätöksiä somettajan persoonallisuuspiirteistä. Tosin kannattaa jättää mainitsematta, mistä kuva on otettu, koska voihan sekin olla itsensä korostamista ja narsismia, että ylipäätään liikut kotisi ulkopuolelle. Tällöin saatat viestittää ulospäin, että olet jollakin tapaa aktiivinen ihminen, mikä nyt tietysti on se täysin nou nou juttu. 

Eläinkuvat – Eläinten kuvat ovat ehkä turvallisimpia somekuvien kohteita, koska eläinten ystäväthän ovat humaaneja tyyppejä. Eli ei pelkoa narsistiksi leimaantumisesta jos jaat kuvia karvaisista perheenjäsenistäsi. Toki eläinkuvissakin piilee se vaara, että koirasi tai kissasi on väärän rotuinen, kokoinen, ikäinen, väärin ruokittu... No jaa ehkä eläinkuvat eivät olekaan niin turvallisia. Älä ainakaan itse esiinny kuvissa urheilukamat päällä. Hevoskuvat erityisesti ovat vähän siinä ja siinä. Kalliita eläimiä nuo kopukat kuitenkin, joten itteensä täynnä olevat ihmisethän niitä vaan esittelee ja samalla pröystäilee isolla lompakollaan. Sanomattakin nyt on selvää, että ratsastuskuvat menevät myös tuolle nou nou –osastolle, koska a)kaikki urheilukuvat ovat narsismia b)ratsastus ei ole urheilua. 

Olut – ehkä yksi parhaista somekuvien kohteista. Jopa niin loistava, että oluttuopin avulla voit kumota narsistisen somekuvan ja muuttaa sen käden käänteessä hyvä tyyppi –kuvaksi. Lenkkikuteissa somessa oleva tyyppi on itteensä täynnä oleva narsisti, mutta lykkääppä jäbälle tuoppi kouraan ja kuvaan teksti ”Lenkin jälkeen maistuu huurteinen” Tsimsalabim! Et oo narsisti enää! Olut kumoaa narsistiurheilijan leiman ja tekee susta vaan leppoisan huumorimiehen/-naisen. Kaikki arvostaa!

Kuvat, joissa kukaan ei tee mitään – Jos välttämättä haluat jakaa kuvia ihmisistä tai itsestäsi somessa, niin valitse nyt herrantähden kuvia, joissa kukaan ei tee mitään. Tai ainakaan mitään aktiiviseen elämäntapaan viittaavaa. Ryyppäyskuvat ovat ok, koska känni on kenen tahansa saavutettavissa ja sitä kautta hyvinkin jees juttu. Ylipäätään kuvat kaikesta sellaisesta, minkä eteen ei tartte laittaa tikkua ristiin ovat ok ja kaikki minkä eteen pitää tehdä duunii ovat nou nou. Juu nou? Toki omien kuvien julkaisemisessa piilee aina pieni vaara, vaikka et kuvassa mitään tekisikään. Onhan sekin jonkin sortin narsismia, että omasta lärvistään kuvia ottaa. Ja kuitenkin voit näyttää kuvassa jonkun mielestä liian iloiselta, itsevarmalta, onnelliselta, epäaidolta, tympeältä, ärsyttävältä ja mitä näitä nyt oli... Joo turvallisempaa, jos et kuvaa ittees ollenkaan. Pitäydy vaan luonto- ja olutkuvissa.

Hästääg voitsiisus

Hei ai jaa!?! Kiitos tästäkin tiedosta Leo! 

 

 

 

 

 

 

Share

Ladataan...

Hei nyt on pakko mainostaa, kun kerrankin siihen on oikein kunnolla aihetta. Heinäkuun Nuts Pallaksen kisan jälkeen suuntasimme nimittäin kahden päivän rentoilulomalle Ylläsjärven rannalla sijaitsevaan hotelli Aurora Estateen. Tarkoitus oli toipua juoksusta ja viettää muutama päivä ilman aikatauluja ja sen kummempia "pakko nähdä" tai "pakko käydä" -suunnitelmia. Nukkua hyvin, syödä hyvin ja tsekkailla Ylläksen mestoja ihan rauhassa vain. Olin bongannut Aurora Estaten netistä, tutkiskellessani Enontekiöstä inhimillisen matkan päässä olevia pikkuhotelleja. Paikkaa kehuttiin lukemissani jutuissakin kovasti ja hotellista näkemäni kuvat vakuuttivat myös, joten valinta osui nopeasti Auroraan. Valintaa kannusti myös se pointti, että Aurora Estate on kahden nuoren yrittäjänaisen, Heidi Seikkulan ja Shirly Schinmannin projekti ja toki sitä miellään aina tukee nuoria yrittäjiä ja uusia yrityksiä.

Ja voi mikä rentoilupaikka tuo Aurora Estate olikaan! Hotelli sattui käyntimme aikana olemaan täysin tyhjillään. Sesonkiaika Ylläsjärvellä on luonnollisesti talvikaudella ja kesäaikaan erityisesti sunnuntai-maanantai päivät ovat hotellilla hiljaisempia. Me yövyimme hotellissa sunnuntaista tiistaihin ja oli aika luksusta olla kaikessa rauhassa keskenämme hiljaisessa rakennuksessa. 

Palvelu hotellissa oli kerrassaan loistavaa. Aurora Estate on pieni boutique -tyyppinen hotelli, jossa on ainoastaan 8 huonetta. Toki saimme ainoina asiakkaina varmaan erityishyvää palvelua, mutta uskon, että pienessä hotellissa huolehditaan jokaisesta asiakkaasta yhtä hyvin. Saimme molempina aamuina loistavat aamiaiset pöytään tarjoiltuna, hotellin tunnelmallisessa ravintolahuoneessa. Erityismaininta muuten aamiaisella soineesta musiikista. Ihana tunnelma ja aamiaisella tuli fiilis, että täällä tehdään kaikki asiat hyvällä maulla ja ihan kertakaikkisen nappiin. Ainut harmituksen paikka oli se, että hotellin ravintola oli käyntimme aikana suljettuna, joten emme päässeet maistamaan Masterchefissäkin kisanneen Shirlyn kehuttuja ruokia. 

Meillä oli varattuna Aurorasta Superior huone, joka sekin oli todella tunnelmallinen ja hyvällä maulla sisustettu. Mikäli Aurora Estatessa majoittuu, suosittelen lämpimästi varaamaan hotelliyöpymisen yhteyteen myös saunan ja jacuzzin. Pihapiirissä oleva saunarakennus on nimittäin enemmän kuin ihastuttava ja terassialueella olevassa jacuzzissa lilluttelisi järvimaisemaa katsellen vaikka loputtomiin. Voin kertoa, että Pallaksen juoksun jälkeen oli ihan täydellinen nautinto saunoa kaikessa rauhassa ja rentoutua viinilasi näpeissä jacuzzin poreissa. Suosittelenkin kaikille ensi vuonna Nuts Pallas -kisaan osallistuville suuntamaan Auroraan kisan jälkeen. Aika lailla ihanteellinen paikka palautua kisan rasituksista. 

Harmittavan vähän tallentui kuvia paikasta kameraan käyntimme aikana. Postauksessa jotain hätäiseen räpsittyjä otoksia, jotka eivät todellakaan tee oikeutta hotellille. Lisäinfoa Aurora Estatesta löydät täältä. Toivon nuorille yrittäjille paljon menestystä ja asiakkaita ruuhkaksi asti. Tällaisia konsepteja toivoisi maahamme enemmänkin. 

*Aurora Estaten nuoret yrittäjät palkittiin juuri Lapin alueen yrityksille suunnatun kasvuohjelman, Lapin kasvupolun kunniamaininnalla ja kilpailun toisella sijalla. He jatkavat valtakunnalliseen Kasvu Openin finaaliin, jossa valitaan Suomen parhaat kasvuyritykset. 

 

Share

Pages