Metatyön äärellä

Ylellä on tapana valita ”vuoden sana”. Tänä vuonna se sana saattaa olla metatyö. Metatyöstä on toki puhuttu ennenkin; sehän on sitä työtä, jota ”työ teettää”. Asioita, jotka on tehtävä ja muistettava ennen kuin pääsee varsinaisesti hommiin – tai ennen kuin homma on varsinaisesti paketissa.

Toimittaja Jenny Lehtinen toi metatyön käsitteen uudelle tasolle ja räjäytti monen perheenäidin tajunnan pukemalla sanoiksi sen, mikä tykyttää takaraivossa, puristaa sydänalassa, kiristää hartioita ja vie seksihalut. Tai ainakin siltä vaikuttaisi, sen verran voimakasta vastakaikua lapsiperhe-elämän näkymätöntä taustatyötä ja managerointia käsittelevä kirjoitus herätti monissa.

Kirjoitus oli erityisen provosoiva, koska sen yksi perusoletus oli, että metatyö kasaantuu vielä tänä päivänäkin lapsiperheissä erityisesti äitien vastuulle. Olen vakuuttunut siitä, että usein asia on juuri näin. Mutta ei tarvitsisi olla. Ei ole olemassa mitään automaatiota, jonka vuoksi miehet olisivat synnynnäisesti kykenemättömiä toimimaan perheen projektipäällikköinä siinä missä naisetkin.* 

Jos halutaan nimetä yksi yksittäinen keino, joka pätevöittää kokonaisvaltaiseen vastuunottoon lapsiperheen pyörityksestä, se on ehdottomasti miesten perhevapaat. Mitä useampi lapsi, sen tehokkaampi koulu. Mutta ilman pitkiä perhevapaitakin oppii. Siihen ei vaadita kuin se, että perheen äiti ei ole aina saatavilla.

Uraäiti haastoi kertomaan, miten metatyö omassa perheessä jakaantuu. Tässä minun vastaukseni.

Kumpi muistaa, että huomenna on pyhäpäivä eikä kauppa ole auki?

Kumpikin yhtä hyvin (tai huonosti).

Kumpi siivoaa ruuanlaiton jälkeen?

Se, kumpi ehtii. Joskus siivoamme myös vallankumouksellisesti yhdessä. 

Kumpi viikkaa puhtaat pyykin kaappiin?

Minä useammin. Tykkään siitä hommasta.

Kumpi maksaa laskut?

Molemmat. Minä useammin, koska olen päivät pitkät koneen ääressä.

Kuka öljyää polkupyörän kettingit?

Kumpi vain. Sanoisin, että olemme tehneet sen yhtä usein, eli harvoin.

Kumpi huomaa asunnon remonttitarpeen?

Olemme niistä yhtä (kipeän) tietoisia. Minä puhun (ja stressaan) niistä enemmän.

Kumpi pitää huolta siitä, että astioita on puhtaana?

Mies täyttää ja tyhjentää tiskikonetta selvästi useammin kuin minä, ja yleensä homma on hoidettu ennen kuin kukaan ehtii kissaa sanoa. Astiatetris on selvästi hänelle mieluisa kotityö. Hän on myös todennut, että lasten kanssa perhevapailla oleminen avasi hänen silmänsä tässä asiassa. ”Ei kannata viivyttää, tai pian on piru merrassa”, mies toteaa.

Kumpi vaihtaa palaneen lampun?

Kumpi vain. Minä ehkä ripeämmin.

Kumpi tuntee lapsen kaverit?

Molemmat yhtä hyvin.

Kumpi hankkii lahjan lapsen kaverisynttäreille?

Se, joka sattuu olemaan kriittisenä päivänä kaupassakäyntivuorossa. Minä muistan nämä paremmin.

Kumpi kerää tavarat illalla pois lattioilta?

Se, joka ei ole laittamassa lapsia nukkumaan. 

Kumpi ostaa uudet hammasharjat?

Se, joka käy kaupassa sillä kerralla kun asia on muistettu merkitä kauppalistaan. (Muistamme tasavahvasti.) 

Kumpi laittaa enemmän ruokaa?

Molemmat yhtä paljon. Sen mukaan, kumpi on kotona tai ehtii.

Kumpi huomaa pieneksi jääneet kurahousut?

Minä olen varmaan tässä tarkempi, mutta monesti mieskin huomaa tällaiset asiat, koska hoitaa lasten vaatehtimista arjessa paljon. 

Kumpi laittaa kiertoon pieneksi jääneet lastenvaatteet?

Minä. Mutta se johtuu suurelta osin siitä, että minun ystävilläni ja lähisukulaisillani on vielä pieniä lapsia, miehen kavereiden ja sisarusten lapset ovat kaikki jo isoja.

Kumpi neuvottelee perheen yhteiset lainat pankissa?

Joko yhdessä tai minä, koska työni on joustavampaa ja pääsen toimistoaikaan käymään pankissa.

Kumpi avaa hajulukon?

Minä olen avannut sen varmaan useammin.

Kumpi tekee sähkösopimuksen?

Kumpi milloinkin. Miehen koneelta on ehkä asia hoidettu useammin.

Kumpi vie metallijätteet kierrätykseen?

Mies tulee vieneeksi kierrätysjätteitä (ja myös roskapussin) selvästi minua useammin. Kierrätämme about kaiken. 

Kumpi leikkaa nurmikon?

Mies. Hän tykkää. 

Kumpi muistaa katsastaa auton?

Minä. Auto on minun nimissäni. Mies käy katsastuttamassa, jos en itse ehdi ja pyydän häntä tekemään sen.

Kumpi varaa neuvola-ajat?

Kumpi milloinkin, kuten kaikki muutkin ajat. Käytämme myös lapsia, neuvolassa, hammastarkastuksessa ja lääkärissä ihan yhtä paljon molemmat. Perhevapaa-aikoina tietty se käytti, joka sattui vapaalla olemaan.

Kumpi hankkii joululahjat lasten isovanhemmille?

Minä hankin omille vanhemmilleni, mies omilleen.

Kumpi huolehtii lapsen hiukset siistiksi ennen kyläilyä?

Jompikumpi.

Kumpi nukuttaa lapset?

Vuoroilloin viemme lapset nukkumaan.

Aika tasaiselta vaikuttaa. Meidän perheessä molemmille vanhemmille on kokolailla yhtä luontevaa harjata lapsen hiukset tai vaihtaa sulake. Olemme myös tietoisesti pitäneet yllä sellaista kulttuuria, että asioiden hoitamisen vastuut jakaantuisivat tasaisesti. Perheessämme lasten isä hoitaa luontevasti esimerkiksi noiden nuorempien kaverikyläilyihin tai -synttäreihin liittyviä viestittelyitä ja sumplimisia. Hän tekee sen poikkeuksetta aina lasten kavereiden äitien kanssa. Surettaa sanoa, mutta välillä tämä asia herättää minussa ylpeyden tunteita. Vaikka kyseessä pitäisi olla maailman itsestäänselvin asia, josta ei olisi syytä tuntea mitään erityistä ylpeyttä tai onnistumisen iloa! Ehkä sitten kun omat lapsemme ovat itse perheenisiä ja -äitejä, vastuun tasainen jakautuminen ei enää herätä heissä sen kummempia tunteita, vaan niin yksinkertaisesti on. 

Metatyöilmiön sukupuolittuneisuus on eittämättä tämän päivän tosiasia, ja minusta on hienoa, että sitä sanoitetaan ja avataan. Jokainen keskustelu, joka tuo päivänvaloon epätasa-arvoisia käytänteitä ja rakenteita, on tärkeä.

 

* Tässä blogissa on käsitelty arjen ruuhkaisuutta ja metatyön määrää yleisellä tasolla niin paljon, että keskityn tällä kertaa vain tähän sukupuolijakoasiaan. Jos haluatte lukea kolmelapsisen, aktiivisesti harrastavan perheen perussäätöön liittyvistä asioista, niin selailkaa vanhoja postauksia.