Tulen hehkua kukkapenkkiin – tulikellukka
Ennen edellistä kotiamme en ollut tutustunut oransseihin kukkiin, en yksinkertaisesti pitänyt niistä. Tein gallupia kavereiden (tai tuttujen tai ainakin pihanpitäjien) keskuudessa ja ei, oranssi ei kuulu heidänkään suosikkeihinsa. Koska olin kuitenkin vuonna 2006 järkyttynyt kotimme seiskytlukulaisesta värimaailmasta, totesin itsekseni, että se nyt pitää vaan niellä. Avitin sopeutumistani tekemällä etupihallemme kukkapenkin, jonka nimesin tulipenkiksi. Kaikki värit siis hehkuivat kuumaa ja anteliasta keltaisen, oranssin ja punaisen sävyjä. Ja tulikellukka oli sen penkin paras reunakasvi!
Tulikellukan kukinta alkaa yhtä aikaa myöhäisten tulppaanien kanssa, kesäkuun alkupuolella. Ja kun jaksoin poistaa kuihtuneet kukinnot kotiäidin ainoan oman harrastuksen raivolla, kukintaa jatkui pitkälle heinäkuuhun.
Tulikellukka on voimakas leviämään ja parissa vuodessa kahdesta ylösnostetusta ja pikkuisiksi jakopaloiksi silputusta mättäästä muodostui kukkapenkilleni kuusi metriä tuuheaa reunusta. Kasvi ei kuitenkaan leviä holtittomasti, joten lapiolla kurittamalla se pysyy mukavasti aisoissa.
Nyt kasvi miellyttää silmääni kummasti. En vain ole varma, sopiiko se valko-puna-vaaleanpunaiseen maailmaamme. Ehkä kuitenkin sinisen violettina hohtavan siperiankurjenmiekan pariksi, edes pikkuisen?