Hiton hyvät vaniljapullat

Alkuun tunnustus. Olen vähän kipuillut tämän postauksen otsikon kanssa. Kolmevuotiaamme on ollut viime aikoina kovin innostunut pissa-kakka jutuista ja opetellut tuossa sivussa pari kirosanaakin. Itse en ole kova kiroilemaan yleensäkään mutta viime aikoina olen pyrkinyt erityisesti varomaan sanomisiani etten näyttäisi tyypille huonoa esimerkkiä. Mutta. Leivoin näitä pullia skidin kanssa viime viikolla ja voi…. hitto miten hyviä tuli. Keksin himoita oikein kunnon vaniljapullaa ja kehittelin tämän ohjeen. Hasselpähkinärouhe tuo kivaa rousketta ja makua muuten jopa hieman vanukasmaiseen rakenteeseen. Hasselpähkinät vievät minut muuten nykyään muistoissani takaisin parin vuoden takaiselle italian-reissullemme ja erityisesti Alban kaupunkiin piemontessa. Albassa on Ferreron tehdas, joka valmistaa muun muassa nutellaa, tuota ihanaa suklaa-hasselpähkinäherkkua.20161029_111047.jpg

(Yritä siinä ottaa pullasta hyvää kuvaa.. :D)

 

Nämä pullat eivät ole mitään terveysruokaa mutta hei, milloin pullat muka ikinä olisivat. Reilulla kädellä annosteltu, tahmea vaniljatäyte takaa tosiaan jopa hieman pullavanukasmaisen vaikutelman. Esikoinen kutsuikin näitä vanukaspulliksi. 😉

 

Herrrrkulliset vaniljakierrepullat (about 20kpl)

Pullataikina
2,5dl maitoa
25g hiivaa
1 dl sokeria
1tl kardemummaa
3/4tl suolaa
7-8dl jauhoja
100g pehmeää voita

Täyte
~75g pehmeää voita
Sokeria
1dl vaniljakreemijauhetta (esim. Sallinen) + 3dl vettä
Pussi (80g) hasselpähkinärouhetta (säästä osa pullien päälle ripoteltavaksi)

Päälle
Kananmuna
Hasselpähkinärouhetta

 

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi esim. mikrossa. Murusta hiiva maidon joukkoon ja sekoita kunnes hiiva on liuennut. Lisää sokeri, kardemumma sekä suola ja sekoita. Lisää jauhoja sekä huoneenlämpöinen voi samalla sekoittaen ja vaivaa kunnes taikina on kimmoisaa eikä enää tartu käsiin. Jätä taikina kohoamaan lämpimään paikkaan liinan alla noin puoleksi tunniksi.

Valmista vaniljakreemi täytettä varten vispaamalla desi kreemijauhetta kolmeen desiin vettä (tai kreemijauheen valmistajan ohjeen mukaan). Kauli kohonnut pullataikina jauhotetulla leivinpöydällä levyksi. Voitele levy voilla. Ripottele päälle sokeria reilulla kädellä (itselläni taisi mennä yhteensä noin 0,5dl sokeria). Levitä seuraavaksi vaniljakreemi taikinan päälle tasaisesti. Ripottele päälle vielä hasselpähkinärouhetta.

Rullaa levy varovasti tiiviihköksi rullaksi ja leikkaa rulla noin 20 viipaleeksi. Käännä viipaleet makaamaan leivinpaperin päälle ja peitä liinalla. Laita uuni (ei kiertoilma) lämpenemään 225 asteeseen. Anna pullien kohota uunin lämpiämisen ajan.

Riko kananmunan rakenne haarukalla. Voitele pullat kananmunalla ja ripottele päälle hieman hasselpähkinärouhetta. Paista pullia uunin keskitasolla leivinpaperin päällä noin 15 minuutin ajan. Nam!

 

Näissä pullissa on ihanan tuhti vaniljainen maku johon pähkinät tuovat oman hienostuneen lisänsä. Kannattaa kokeilla!

Koti Ruoka ja juoma DIY

Täällä taas!

Joo, vuosi on vierähtänyt, i know.

Toisin kuin tästä postauksesta voisi päätellä (tai ehkä just siitä voikin päätellä, hmm), olen tällä hetkellä äitiyslomalla. Toisesta lapsestamme. Lasten ikäeroksi tuli sitten 2v 11kk. Hyvä meille, sanoisin näin kuuden viikon kokemuksella.

Ja koska olen kävelevä cliché, palaan blogin ääreen äitiyslomalta. Bloggaavat kotiäidit… hehe.

(Tähän väliin postauksen kirjoittamista tuli tauko johon sisältyi yksi imetys, yksi jakso Rosewoodia (imetyksen aikana, kökkö sarja mutta sopii jäin-jumiin-imettämään -hetkiin), yksien kakkaisten kalsareiden nyrkkipyykki, yhden pyllyn pesu, astianpesukoneen tyhjennys&täyttö sekä yhden kolmivuotiaan lahjominen hiljaiseksi junapelillä.)

Niin, mihin jäinkään. Bloggaaviin kotiäiteihin. Pohdin pari viikkoa sitten itsekseni harrastusmahdollisuuksiani tässä elämäntilanteessa. Rakastamani tanssiharrastus on tällä hetkellä tauolla erinäisistä syistä. Toisaalta olisi ihana jos olisi jotain ihan omaa vaikka vauvavuosi onkin vasta aluillaan. Toisaalta taas bloggaaminen on kohdallani jäänyt yleensä lähinnä aikateknisistä syistä. Kävimme Siipan kanssa lyhyen keskustelun jonka sisältö oli kutakuinkin seuraava:

Minä: Olen miettinyt vähän harrastusjuttuja.
Siippa: Okei
M: Niin mietin että olis kiva harrastaa jotain vaikka onkin vauva jne.
S: Okei
M: Tanssitunneille en nyt oikein pääse vaikka haluisinkin..
S: M-hmm
M: Mutta jotain olis kiva harrastaa. Niin mietin että jos vaikka bloggaisin?
S: Okei
M: Mutta siihen on joskus niin vaikee löytää aikaa. Että sopisko jos silloin tällöin ottaisin vaikka tunnin omaa aikaa ja saisin silloin blogata ihan rauhassa ja sä huolehtisit lapsista? Silleen ihan sovitusti aina vaikka viikoittain? Niinku tanssitunnille lähtemisen sijaan?
S: Okei
M: (Tuulettaa mielessään)

Naiset!

Suhteet Oma elämä Vanhemmuus Ajattelin tänään