Hieman enemmän kuin banaani

Ladataan...
Kiitos hyvää

Välipalat ovat kyllä sellainen jännä juttu, että kaikessa pienuudessaan niissä piilee suuria voimia, mitä tulee jaksamiseen ja verensokerin pysymiseen stabiilina. Ja kaikessa yksinkertaisuudessaan ne koetaan silti usein jotenkin hankaliksi toteuttaa. Ei oikein keksitä, että mitä sitä ottaisi töihin, kouluun, matkalle tai lapselle mukaan välipalaksi. Sitten syödään banaani. Se iänikuinen banaani.

Eikä siinä banaanissa varsinaisesti mitään vikaa todellakaan ole, mutta voisihan tuota ihminen joskus jotain muutakin syödä. Kuten esimerkiksi minkä tahansa muun hedelmän, kuten omenan tai päärynän. Tai avokadon. Tai vihannestikkuja dipattuna tahiniin, pähkinävoihin tai hummukseen. Tai trail-mix-sekoitusta, josta löytyisi vaikka manteleita, siemeniä ja kuivattuja marjoja.

Tai sitten näitä todella helposti syntyviä kahden raaka-aineen välipalapalloja.

Näitä kun valmistaa isomman satsin jääkaappiin lasipurnukkaan, niin sieltä on sitten erittäin kätevä napata pallo tai pari mukaan tien päälle tai muuten vain huikopalaksi. Meillä nämä ovat olleet hitti, etenkin lapsen ja äidin keskuudessa. Mies ei ole tainnut edes ehtiä väliin.

Kaurabanaanipallot

(noin 12-15 kpl)

2 kypsää banaania

3 dl kaurahiutaleita

+ halutessasi mausteita, kuten aitovaniljajauhetta, hunajaa tai kanelia.

Muussaa haarukalla banaaneista ja kaurahiutaleista paksua ja tahmaista taikinaa. Lisää halutessasi mausteita. Muotoile taikinasta pieniä palloja. Mikäli taikina on liian löysää, lisää hieman kaurahiutaleita, älä kuitenkaan liikaa, jotta taikina ei mene liian kiinteäksi, jolloin palloista tulee kuivia. Asettele pallerot uuninpellille ja paista 175 asteessa noin 15 minuuttia. Säilytä välipalapalloja suljettavassa lasipurkissa jääkaapissa ja käytä noin viikossa.

Voit kokeilla valmistaa palloja myös muista hiutaleista, kuten tattarihiutaleista. Maustamisen kanssa kannattaa myös kikkailla, erilaisia pähkinä- ja mantelivoita sekaan ja silleen. Se on nimittäin se monipuolisuus missä se auvoisaksi tekevän ruokavalion avain piilee. Näinkin pienessä asiassa kuin välipala.

Että seuraavalla kerralla, vähän jotain muuta kuin vain se banaani.

♥ Virpi

Share

Kommentit

Huli/Meanwhile in Longfield.. (Ei varmistettu)

Onpas loistava idea. Menee testiin. :) Aurinkoista juhannusta jo etukäteen!

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

voi kiitos, ja samoin!

AnniCa13 (Ei varmistettu)

Ihanaa, kiitos ideasta! Olenkin ajatellut kysyä sinulta lapsille sopivia ruokaideoita! :) meilläkin laukun pohjalla aina se mustaksi kolhiintunut banaani...

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

Hauskaa, että tykkäsit! Ja testatkaahan ihmeessä. Näitä on kiva mutustella. :)

Jassu_* (Ei varmistettu)

Ihana ohje! Ohjeessa lukee 2 banaania, mutta kuvassa lukee 1 banaani, kumpi on siis oikea määrä? :) Heti kun tiedän, riennän keittiöön näitä tekemään!

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

Hei tosi hyvä että huomasit! Kiitos! Kaksi banaania on oikea määrä. Korjasin sen tuohon kuvaan. 

Iloisia kokkailuita!

peso (Ei varmistettu)

Ylemmässä ohje kaksinkertaisena, alemmassa kuvassa puolitettuna. :)

Kissis (Ei varmistettu)

Banaanissa on loistava käyttöliittymä! Helppo ottaa kassiin mukaan, helppo avata ja syödä, ei kädet likaannu! Ja tosiaan hyvä sekä ennen että jälkeen treenin.

Mä tosin yritän nyt vähän vierottaa itseäni banaaneista (vaikka yksi sellainen tuossa työpöydälläni taas lymyilee).

Marianne Peri (Ei varmistettu)

Näyttää ihanalta! Voisikohan kauran korvata jollain kun en voi sitä käyttää?

Kiittelin Trendin aikoihin kovasti raikastusviikosta saaneita tuloksia kun vuosia kestäneet mahakipuni loppuivat kun seinään. Sitä seurasi hurja energiapiikki joka päättyi taasen mahakipuihin. Olen käynyt kaikki kliinisen lääketieteen testit ja kaiken piti olla kunnossa, diagnoosi oli kerta toisensa jälkeen stressivatsa. Noh, minä tiedän, sinä tiedät ja me kaikki tiedetään että se on helpoin vastaus kun syytä ei löydy.

Tein itsekseni ruoka-aineyliherkkyystestin ja vaivoja aiheuttavia ruoka-aineita oli kymmenen! Raakaravinto tarjoaa eniten minulle sopivia reseptejä tällä hetkellä, joten blogisi on kovassa käytössä! Varsinkin kun voin käyttää uunia ja muita juttuja ruoan valmistukseen! Kiitos siis taasen! Olen kopioinut suurimman osan resepteistä joita olit postannut vanhaan blogiisi:)

Hauskaa Juhannusta!

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

Hei mahtavaa! Kiitos paljon kommentistasi. Se oli kiva lukea.

Ja tosiaan, voithan kokeilla esim tattarihiutaleita? Siihen kannattaa kyllä sitten lisätä ehkä enemmän jotain mausteita, kuten hunajaa, koska tattarin maku on itsessään hieman vaatimattomampi kuin kauran. 

Hyviä testailuita ja kokkailuita ja Iloista juhannusta!

hansulica (Ei varmistettu)

Kivan yksinkertainen idea, menee kokeiluun. Lisään tähän vielä että tein tänään blogisi inspiroimana sitä lime-avokado-peppi pitkätossukakkua. Tarjosin sitä perheelleni ja koko porukka ihasteli vaan vuoron perään"hyvää, hyvää!!!!" Se oli TOSI HYVÄÄ! :) Kiitos.

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

Jeeee! Tuun niin iloseksi aina kun ihmiset ovat saaneet nautintoa näistä pikkuresepteistäni. Korvaamatonta!

Kiitos siis kommentoinnista. :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Kaikessa yksinkertaisuudessaan aivan loistava välipalaresepti ja koeliluun menee heti! :)

.Tiia
Black + White = Grey

Tätä ohjetta täytyy ehdottomasti kokeilla :). Murusteleeko tai sottaako pallerot, kun niitä syö, vai pysyvätkö ne kiinteinä?

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

Pallot pitävät hyvin koostumuksensa eivätkä murustu juurikaan. Eli sikälikin käteviä eväitä lapsille vaikka autoon tms. :)

Linkkari (Ei varmistettu)

Oli pakko tehdä tuota heti tänään ja valmis pellillinen tuli juuri uunista ulos. Oli herkullista. Lisää välipala reseptejä kiitos! :)

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

Jee! Hyvä että maistui. Ja juu, täytyy laittaa jatkossakin välipaloja eetteriin. 

Pettynyt :( (Ei varmistettu)

Tein myöskin noita palleroita heti...malttamaton kun olen, mutta hieman petyin kun valmiiden palleroiden maku ja koostumus muistuttukin lähinnä uunipuuron ja sämpylän yhdistelmää. Olivat uunissa reilun vartin ja taikinakin vaikutti sopivan kiinteältä. Koska noi sun kuvassa olevat näyttää rapeilta, niin mietinkin meniköhän jokin pieleen? Tai sitten en vain pitänyt näistä...harmi :(.

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

No voi! Tulikohan taikinasta liian paksua? Pallot eivät kyllä tosiaan ole rapeita, mutta meheviä niiden tulisi olla. Itse tein eilen satsin, jossa taikinaan meni suhteessa liikaa kaurahiutaleita ja koostumuksesta tuli kuivakka. Kannattaa myös muhituttaa palloja jääkaapissa, saattavat siellä vielä pehmetä ja mehevöityä, eli toivoa voi vielä olla. Tai sitten kannattaa tehdä suosiolla uusi testierä. :)

päivänhattara

Herkullisen näköisiä, täytyykin kokeilla! Oletko muuten tehnyt koskaan banaanilastuja? Jos olet, niin vinkkejä onnistuneisiin kaipaan mä, nimimerkillä omani olivat karu kokemus.

Hyvää juhannusta!

Virpi Mikkonen

Olen, mutta en onnistuneesti. :) Jos joskus onnaa, niin lupaan jakaa resptin. 

Miraaa (Ei varmistettu)

Oma helppo välipalareseptini menee seuraavasti: sekoita kaurahiutaleita, maapähkinävoita ja iso loraus hunajaa. Pyörittele palloiksi ja pyöräytä lopuksi lautasella seesamsiemenissä tai kookoshiutaleissa. Nam!

Virpi Mikkonen

namnamnam...

Kultakutri (Ei varmistettu) http://kultahippusiaripotellen.blogspot.fi/

Ihania nuo kaurabanaanipallerot. Todella hyvä välipalavinkki. Tein heti ja mieskin tykkäsi :).

Virpi Mikkonen

Hei kiitos kommentista! Nyt vasta huomasin tämän jostain syystä. Ja erityiskiitos todella kauniista sanoista! Oih. Lämmittivät sydäntä suuresti. Ja todella mahtavaa, jos blogini on onnistunut toimimaan inspiraationa. 

Per*****he-elämää

Eksyin vasta blogiisi ja voi- ja hunajapostauksesi saivat minut lisäämään sivustosi suosikeihin, mutta tämä palleropostaus oli vielä piste ii:n päälle! 

Ihana blogi ja ihania ideoita, meillä ainakin ollaan totaalisen kyllästytty banaaniin!

Virpi Mikkonen

Hei kiitos kommentista, ja tervetuloa lukemaan jatkossakin! :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Ensimminen kokeiluerä uunissa, mutta pallot eivät todellakaan ole noin kauniita kuin kuvissasi ! Olisin voinut ehkä pyöritellä ne vielä kaurahiutaleissa, mutta mietin miten sinun hiutaleet piti noin hyvin 'koostumuksensa' etteivät menneet rikki? :) Kiitos ihanasta blogistasi <3

Kommentoi

Ladataan...