Kolmas lapsi – last baby

Meillä alkoi eilen arki, kun mies palasi vanhempainvapaan jälkeen töihin. Kuopus täytti eilen kuukauden. Vaikka vauva-aikaa on vielä jäljellä, niin kokemuksesta tiedän, että se vaaleanpunaisin vaihe päättyy, kun puoliso palaa töihin. Harrastusviemisiä tai ruuanlaittoa ei enää niin vain imetyksen tai päikkäreiden takia voi delegoida, vaan on pakko alkaa elää myös 7 ja 3,5 -vuotiaiden isossisarusten menojen mukaan.

Moni onkin kysynyt, että kuinka rankkaa arki kolmen lapsen kanssa on?

En ole osannut vastata tähän vielä analyyttisemmin, koska aikaa on kulunut vasta kovin vähän. Tiedän kuitenkin varmuudella, että tämä kolmonen tulee olemaan viimeinen vauvani. Organisointikykyni rajat menevät varmasti tässä, varsinkin sitten kun palaan töihin. Lisäksi mieheni on paljon työmatkoilla ulkomailla, joten olen käytännössä osan vuodesta yksinhuoltaja (ilman vapaata jokatoista viikonloppua). Ajattelin myös aina, että saan kaksi lasta (itselläni on vain pikkuveli), joten kolme tuntuu todelliselta suurperheeltä. Lisäksi tunsin kolmannesta lapsesta hitusen huonoa omatuntoa myös ympäristön ja maapallon ekologisen kantokyvyn takia. Pakolaiskriisi on ajottain pahentanut maailman tuskaa, paljonko tänne maapallolle lopulta mahtuu jengiä?

Hyvä puoli tässä kolmilapsisuudessa on se, että lapset ovat sen verran isolla ikäerolla saatuja (kaikilla on ikäeroa 3,5 vuotta), että innokkaita apuhoitajia löytyy.  Ja niitä vaippaikäisiä on kerrallaan yksi kappale. En tiedä, olisiko minusta ollut ”ruotsalaiseen malliin”, jossa Silvia on saanut kolme lasta viiden vuoden aikana: Victoria (s.77), Carl Philip (s.79) ja Madeleine (s.82).

Yritän tämän äitiysloman sisäistää sen, että kaikesta ennakoinnista ja organisoinnista huolimatta lasten kanssa hommat menevät harvemmin niin kuin oli suunniteltu… (yllä meidän ipanoiden kuninkaallinen otos)

Yritän myös (lievästä kaaoksesta ja ikävistä uutisista huolimatta) nauttia näistä tulevista vauvakuukausista. Ne kun menevät aina niin kovin nopeaan. En ole vielä raskinut purkaa kotoa kokonaan tätä vaalenapunaista vauvalandiaa. Haluan yhä uskotella itselleni, että meillä on täällä kotona vastasyntynyt. Ja arki on tuolla jossain.

 

Pitää muuten muistaa myös huolehtia, ettei tule mikään Madeleine tästä kuopuksesta.

Onko teillä haaveita tietysti lapsiluvusta? Mitkä tekijät siihen vaikuttavat?