Eleganssia, shampanjaa ja maksakirroosi

Viides lasi tällä viikolla?

 

Ainakin näin ulkomailta katsottuna, suomalainen juomakulttuuri näyttäisi olevan muutoksessa. Viinit ovat paljon esillä, ja alkoholinkäytön kehityksestä puhuessa tuntuu keskieurooppalaiset juomatavat olevan päivän sana. Suomalaisia lehdistä lukiessa saa sen kuvan, että kunhan päästään siitä iänikuisesta keskikaljan lipittämisestä ja siirrytään illallispöydässä tarjottaviin viineihin, häviää kansan alkoholiongelma kuin tuhka tuuleen.

Ehkäpä monelle suomalaiselle yllättäen,  OECD:n vuonna 2015 tehdyn terveysraportin mukaan suomalaisten alkoholinkulutus oli vähäisempää kuin ranskalaisten.

Näitä kuuluisia Keski-Euroopan juomatapoja itse kokeneena, tulos ei yllätä yhtään. Ranskassa juodaan koko ajan. Tämä paljon blogeissakin puhuttanut aperitiivi-kulttuuri tarkoittaa käytännössä sitä, että jo ennen ruokailua otetaan jokin alkoholiannos, ehkä bisse, lasi viiniä tai shampanjaa, tai sitten ihan väkeviä kuten viskiä.

Ruuan kanssa sitten tarjoillaankin usein viiniä, ainakin silloin jos on vieraita. Jälkkäri-alkoholia on harvemmin. Myös liikelounailla juodaan, ja suureksi yllätyksekseni eräässä umpiranskalaisessa firmassa jossa olin töissä, oli lounasruokalassa sekä siideriä, että viiniä, tosin alennetuilla prosenteilla.

Ranskassa on ihan hulvaton määrä tissuttelua, piilojuopottelua ja muita alkoholiongelmia – tietysti ”sivistyneesti”. Paha vain, että maksalle ja hermostolle on ihan sama onko alkoholi Le Mauricen aulabaarissa nautittua Krugia, vai Esson baarin kolme keskikaljaa.

Jotenkin tuntuu, että Suomen tiedotusvälineissä tämä keskieurooppalaisten juomataitojen ydinasia on mennyt ihan ohi. Juominen ei ole sivistynyttä sen takia, että sippaillaan viiniä, vaan sen takia, että ei voi olla kännissä, ja juominen loppuu nopeasti kun humala pukkaa päälle.

 

Gerald Depardieu myönsi olleensa julkisesti humalassa – Juttu ylitti uutiskynnyksen.

 

Kännissä oleminen ei tule kysymykseen niin missään tilanteessa, ja oman humalatilan näyttämistä vältellään kuin ruttoa. Ehkä ainut aika elämässä, kun ranskalainen saa olla hyväksytysti kunnon humalassa, on opiskeluaikojen bileet. Vain ja ainoastaan silloin. Työelämään siirryttäessä homma loppuu kuin seinään. En voisi kuvitellakkaan kavereiden kertovan ryyppyreissuissa jossa joku sammui, tai edes oksensi. Jos näin on päässyt käymään, sitä hävetään, ja mokailut piilotetaan parhaimman mukaan. Työpaikan joulubileistä nyt puhumattakaan…

Omassa elämässä tämä näkyy niin, että Suomeen tullessa en ole enää tottunut paikalliiseen määrään juoda. Samoin mieheni sietokyky nähdä minua hiprakassa on varsin ranskalaisittain puhdas nolla, ja jätänkin hänet suosiolla kotiin jos olen lähdössä suomineitojen kanssa rilluttelemaan. :D

Keskieurooppalaisten juomatapojen omaksuminen ei siis suinkaan ole vain viinitietoutta, vaan sitä, että humalan kulttuurillinen hyväksyttyvyys muuttuu. Tähän on Suomessa aikankin omasta mielestäni vielä pitkä matka. Siinä missä ranskalainen juo vähän/väkevämpää ja usein, juo suomalainen paljon/loivempaa ja viikonloppuisin. 

Näiden kahden kombinaatio ei kuulosta kauhean hyvältä.

Yksi esimerkki tästä voisi olla Suomeen rantautuneet ravintoloiden viinimenut tai paketit. Nämä ovat Ranskassa itseasiassa vähän harvinaisempia. Useinmiten valitaan vain yksi viini, joka kantaa ainakin alkuruuan ja pääruuan, ja viinipaketit yms. ovat enemmän tähtiravintoloiden juttu.

Ensimmäisen kerran kun otimme Suomessa viinimenun, juhlimme seurueemme jäsenen synttäreitä viiden ruokalajin illallisella. Alkupalaksi olimme ottaneet lasin shampanjaa, ja viinimenu oli todellakin liikaa. Vaikka joimme laseista vain osan, ensimmäisenä luovuttu mieheni, joka toki piti viineistä, mutta koki parin annoksen jälkeen olevansa kännissä. Meillä suomalaisilla ei ollut ongelmaa  nauttia +3 lasillista alkoholia samalla aterialla…