Ihmeistä ja intuitiosta

Laura de Lille

Muistattehan vielä ihmevihon?

Tarinoillani on aina punainen lanka, ja tänään aion paljastaa salaisuuteni – ainakin mitä minulle sattuviin ihmeellisyyksiin tulee.

Aloitetaan kertomalla, että yksikään elämäni sattuma ei oikeasti ole sattuma. Pitkään en osannut sanoin – järjestä nyt puhumattakaan – selittää, miksi tiettyjä asioita vain tapahtui ja miten minä tiesin niistä jollain tasolla jo etukäteen.

Joskus olen kirjoittanut sydämen, toisinaan sisäisen äänen seuraamisesta. Tällä tarkoitan tietenkin intuitiota.

Jo lapsesta lähtien olen osannut lukea hämmentävän tarkasti muita ihmisiä ja heidän tunteitaan. Aikuisiällä olen alkanut soveltaa samaa sisäistä tietämystä myös muilla elämäni osa-alueilla.

Tämä supervoima löytyy meiltä kaikilta. Nyt kerron, miten.

Intuitiosta puhutaan aivan liian vähän. Elämme järjen ja järkeilyn maailmassa, ja hylkäämme helposti tietouden, joka ei ole loogisen mielemme selitettävissä. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse tai pidä selittää.

Päämme sisältä löytyy aina kaksi ääntä: ensimmäinen on intuitio, toinen pelko. Joka hetki meillä on vapaus valita kumpaa kuuntelemme.

Intuitiivisen äänen tunnistaa lempeydestä. Intuitio ei ole ikinä kriittinen, epärakastava tai tuomitseva. Sitä on pelko. Ilman pelkoa luottaisimme aina itseemme, tekemisiimme ja valintoihimme. Kun pelkäämme, sisäinen äänemme mykistyy.

Intuitio kannustaa ja antaa hyviä, rakastavia neuvoja. Pelko lamaannuttaa ja lukitsee. Intuitiivinen tunne on luonteva ja kotoisa. Pelko muuttaa jatkuvasti mieltään ja tuntuu epävarmalta.

Usein ajattelemme, että syyt pelkoihimme kumpuavat ympäriltämme: ei tarpeeksi täydellisistä kumppaneista, ystävistä, työpaikoista ja elämäntilanteista. Oikeasti ympäristömme on vain pelkojemme peili.

Minä irtisanoin pelkosopimukseni lopullisesti kesän alussa. Olin lopeensa kyllästynyt edestakaiseen venkslaamiseen, ja haastoin pelkoni perusteellisesti. Analysoin, erittelin ja nimesin niistä jokaisen. Tutkistelin tarkkaan, millä tavoin pelot ovat elämääni tähän asti vaikuttaneet, eikä jälki ollut kovin nättiä. Mukavaa tämä ei ollut, mutta täysin pakollista. Halusin tulla sinuiksi jokaisen pelkoni kanssa.

Pelkoni kohtaamalla tein tilaa intuitioni äänelle. Sitten aloin soveltaa vain sitä: töistä arkielämän tilanteisiin ja ihmissuhteisiin, oli kuviteltu tai todellinen riski kuinka suuri tahansa.

Aloin kuunnella itseäni kaikessa. Jos ääneni kertoi, että kaipaan lepoa, lepäsin. Jos se sanoi, että minun oli mentävä tiettyyn paikkaan tiettyyn kellonaikaan, en kyseenalaistanut mitään. Menin vain. Sitten alkoi tapahtua.

Mikä alkoi iltapäivästä, venyi viikoksi. Pian viikosta tuli kuukausi, sitten toinen. Kyllä kannatti: en ole eläissäni ollut yhtä varma, onnellinen ja määrätietoinen. Uuden luottamuksen turvin olen ottanut lukuisia riskejä ja tehnyt asioita, joihin en olisi ikimaailmassa ennen ryhtynyt. Olen poikennut tutuista tavoistani, toiminut vanhoja vaistojani vastaan ja luottanut sokeasti asioiden oikeinpäin kääntymiseen.

Pulaan en ole joutunut yhtä ainuttakaan kertaa. 

Nyt harvassa ovat päivät, joina ei tapahdu mitään ihmeelliseksi luokiteltavaa. Mentaalinen ja fyysinen ihmevihkoni täyttyy kovaa vauhtia.

Nyt toki haluatte tietää, miltä intuitiivinen oivallus tuntuu ja miten se saavuttaa. Tässä vastaus: joskus se vain tulee, toisinaan on hiljennyttävä. Itselleni iso apu on meditaatio. Kun pysähdyn totaalisesti 10-20 minuutiksi, en jää ikinä ilman vastauksiani. Oivallus on spontaani ja siitä tulee rauhallinen, rento ja juurtunut olo.

Tämä ei toki tarkoita, etteivätkö pelkoni nostaisi päätään yhä. Ero entiseen on se, että osaan tunnistaa ja pysäyttää ne. Peloissani tiedän olevani esimerkiksi silloin, kun yritän mikromanageerata elämääni, sen tilanteita tai ihmisiä, tai kun kysyn neuvoja muilta. Pelkoa on myös se, että ajattelee valitsevansa väärin ja joutuvansa tämän tähden epäedullisiin tilanteisiin ja lopputuloksiin.

Tässä hyvät uutiset: yksikään valinta ei ole väärä. On yksinkertaisesti kahdenlaisia teitä, lyhyitä ja pitkiä. Kun kuuntelen intuitiotani, tiedän valitsevani aina lyhyimmän reitin – sen, jolla minun oikeasti kuuluu olla. Näitä ovat tilanteet, joissa vain tietää, osaamatta selittää miksi. Tietämys on kristallinkirkasta.

En esimerkiksi osaa järkeistää sitä, miksi olen joskus vain tiennyt saavani tietyn asunnon, työn tai asian. Tai sitä, miksi joidenkin ihmisten kanssa syntyy välitön yhteys ja toisten ei.

Tämä ei tarkoita, että kaikki menisi täysin oman mieleni mukaan. Voi olla, että asuntoni menee ensin jollekulle toiselle ja minä saan sen vasta peruutuspaikalta. Tai että ihmissuhteeseeni tulee särö tai ajanjakso, jona emme ole syystä tai toisesta yhteydessä. Tiedän silti lopputuleman olevan hyvä.

Minulle on yhdentekevää, mitä sisäisestä tietämyksestä ajatellaan. Intuitiota saa pitää täytenä totena tai silkkana puppuna. Itselleni se toimii, ja voimavara on kaikkien halukkaiden saatavilla.

Omaa elämääni eivät pelot enää ohjaa. Kun ne joskus nousevat pintaan, tiedän mitä kuunnella – oikeaa sisäistä ääntäni, intuitiotani. Muuhun en enää luota.

Ja eipä niin tehnyt muuten Einsteinkaan.

Share

Kommentit

Mariah (Ei varmistettu)

Hyvä teksti.

Jäin kuitenkin miettimään kohtaa, jossa kirjoitit sattumista. Et usko niihin ollenkaan? Sattumat voi kääntää tiedoksi intuitiolla? Kaikki lopputulemat elämässä perustuvat omiin valintoihin, mikään ei ole sattumaa?

Olen itsekin hyvin intuitiivinen ihminen. Olen lukenut strategista päätöksentekoa ja decision-tieteitä yliopistolla, joten eri päätöksentekotekniikat ovat tuttuja tieteelliseltä kannalta. Yhdistän päätöksiini kuitenkin aina intuition, enkä ikinä halua toimia sitä vastaan - en vaikka päätökseni olisi muiden mielestä järjetön.

Sattumaan kuitenkin uskon. Ihmiset sattuvat samoihin paikkoihin puhtaasti sattumalta, ajattelevat käänteentekeviä ajatuksia tiettyyn aikaan sattumalta, joutuvat uusiin tilanteisiin sattumalta. Ei aina, mutta hyvin usein. Näen asian niin, että omat ajatukset ja intuitio ovat avainroolissa ennen kuin ihmiset tekevät päätöksiä. Sattumalla on kuitenkin sormensa pelissä. Muutenhan koko elämämme olisi ennalta suunniteltu. Itse rakastan ja inhoan tätä ikuista muuttujaa, mutta intuition avulla saatan ehkä aavistaa jotain jo etukäteen. Mutta puhtaita sattumiakin on, niin luonto toimii.

Mitä mieltä?

Laura Pollari
Laura de Lille

Kiitos hyvästä kysymyksestä :)

Kuulen usein "no sillä kävi nyt vaan hyvä munkki" ja "kaikki on lopulta sattumasta kiinni" -tyyppisiä letkautuksia. Ikään kuin elämä voisi mennä pieleen, jos tekee valinnan b. valinnan a. sijaan.

En usko, että mikään tapahtuu vahingossa tai sattumalta. Joku voisi varmaan kutsua tätä kohtalonuskoksi ja ehkä se sitä onkin. En vaikkapa ajattele, että joltakulta jää elämänkumppani tapaamatta, koska olemme väärässä paikassa väärään aikaan ja näin ollen valitsimme "väärin."

Olemme aina siellä, missä meidän kullakin hetkellä pitää. Ja jos joskus menemme ristiin, tapaamme aina uudelleen, meni siihen vuosi tai viisi.

"Ihmiset sattuvat samoihin paikkoihin puhtaasti sattumalta, ajattelevat käänteentekeviä ajatuksia tiettyyn aikaan sattumalta, joutuvat uusiin tilanteisiin sattumalta. Ei aina, mutta hyvin usein."

Eikös tämä ole energiatason juttu? Ainakin omassa elämässäni vedän aina puoleeni ihmisiä, kokemuksia ja asioita, jotka resonoivat sisimpäni kanssa annetulla hetkellä.

Riigis (Ei varmistettu)

Tosi mielenkiintoinen ja samaistuttava kirjoitus. Mä olen myös hyvin intuitiivinen ihminen ja luen ihmisiä usein kuin avointa kirjaa - mulla on tosi usein vahva aavistus tai tieto siitä, miten joidenkin asioiden (kuten juuri ihmissuhteiden, ei välttämättä edes omieni) suhteen tulee käymään. Kiitos kun sait minutkin rohkaistumaan käyttämään intuitiotani oikeasti suunnannäyttäjänä näinä aikoina, kun pelko ohjailee usein hiukan liikaakin omaa elämääni.

Tänä kesänä lopetin työssä, johon olin vain jäänyt kolmen vuoden ajaksi, mukavuudenhalusta, helppoudesta. Työ ei liipannut läheltäkään omaa alaani ja töitä tuli tehtyä viime vuosi opiskelujen ja rakkaan harrastuksen (tulevan ammatin) ohella. Työ oli raskasta eikä enää viimeisinä kuukausina antanut mitään. Irtisanouduin. Se tuntuu helkkarin hyvältä ja oikealta. Nyt ei pelota ollenkaan että mitäs sitten kun rahat loppuu (ei lopu, olen saanut ihan hyvät säästöt kasaan ja aina voi nostaa opintolainaa), jäljellä on vain tosi luottavainen ja kepeä olo. Saan just niitä oman alan mielenkiintoisia projekteja elämääni, ihan varmasti. Ja tän sanoi mun intuitio.

Laura Pollari
Laura de Lille

Hyvä, rohkea sinä!

Oon ollut muutaman kerran vastaavassa tilanteessa ja kas kummaa, aina ovat asiat järjestyneet ja parempaan paikkaan päästy. Pelko jumittaa, intuitio vie eteenpäin.

Tää muuten pisti hihityttämään:

"Luen ihmisiä usein kuin avointa kirjaa - mulla on tosi usein vahva aavistus tai tieto siitä, miten joidenkin asioiden (kuten juuri ihmissuhteiden, ei välttämättä edes omieni) suhteen tulee käymään."

Eräs ystäväni kutsuu tätä tuntosarveiluksi. Mulle on mahdotonta valehdella, sillä tiedän heti jos joku on pielessä. Aina ei tarvitse olla edes fyysisesti läsnä, pelkkä ääni puhelimessa riittää.

riiu (Ei varmistettu)

kraaah

Laura Pollari
Laura de Lille

Ranskalainen kurkkuääni?

tyttö turusta (Ei varmistettu)

Pelkojen nimeäminen ja rutistaminen, seuraavaksi listalla. Olen itse myös hyvin intuitiivinen ihminen ja kuten joku yllä kommentoikin, minulla on samankaltainen hassu tapa aistia miten jotkut tilanteet ja ihmissuhteet tulevat menemään, mutta oma sisin on viimeaikoina ollut vähän mytyssä. Johtunee määrittelemättömistä peloista joita sinne on rutistettu liian syvälle.

ElizabethRinne

Jos kirjoittaisit kirjan, niin ostaisin välittömästi! <3 

Ei mutta oikiasti; kiitos, kun jaat ajatuksiasi. Näistä saa ammennettua itselleen voimaa ja uusia näkökulmia. Tulee NIIN ikävä näitä...

 

senna (Ei varmistettu)

Aavistan, ettet hakenut tätä kirjoituksellasi, mutta pakko-oireiluun taipuvaisena ihmisenä en todellakaan voisi tehdä juuri niin kuin pää sanoo, ellen halua olla loppuelämääni hyppimässä yli asfaltinreunojen. :D Joskus pitää vain sanoa, et hiljaa aivot, vaikka tulisikin hirveä tarve tehdä jotain.

Uskon onneksi myös, että kaikkeen on looginen selitys - ja vaikka intuitio pitää ihmisen uteliaana, niin pelko pitää hengissä. Sattumaan uskon, koska itselleni ajatus siitä että ihminen olisi joku karmaimuri joka vetää puoleensa sitä mitä itsekin sykkii ulospäin on... vähän halju ajatus.

Jannna (Ei varmistettu)

Mielenkiintoista pohdinta. Itse olen useasti miettinyt, miten tämä intuitiivinen ajattelu voi olla mahdollista. Koska itse useasti tiedän, että jotain tapahtuu, vaikka millään ei voi sitä todistaa. Olen tiennyt muun muassa lääkäriajan peruutuksen, tuntemattomaan ihmisen asuntoon muuttamiseen vuosia aikaisemmin (vaikka en tavannut kuin ihmisen yhden kerran) jne... Siis, että kun jotkut "intuiitiot" voi loogistaa, jos näkee jotain ihmistä, tai tuntee ihmisen, tai miten jotkut asiat vaikuttavat toisiinsa. Mutta mystisiä ovat nämä asiat, joita ei oikeasti voi millään logiikalla selittää.

Edellisen kommentoijan kanssa, joka kirjoitti pakko-oireista, olen myös samaa mieltä. Etenkin jos ihmisellä on jokin neurobiologinen häiriö, ei ole kyllä yhtään hyvä kuunnella kehon merkkejä. Koska keho viestittää väärin. Vähän samaan tapaan kuin alkoholistin tekee mieli joka päivä juoda, mutta sitä ääntä ei tulisi kuunnella vaan pyrkiä vastaan.

kattimatti (Ei varmistettu)

Kiitos tästä tekstistä! Oot voimauttava ihminen Laura! Aurinkoa alkusyksyyn! :)

Kommentoi