Oman paattinsa kapteeni

Ladataan...
Laura de Lille

Onni on soutuvene järven rannalla.

Niin väittävät sekä soutaja että järvi-Suomen kuluneimmat kliseet: hiuksenhieno tuulenvire, veden pintaan muodostuvat renkaat ja vastarannalla tököttävän rantasaunan kutsuva valo.

Soutuvene on paras pakokeino: työntö vain ja vene on vesillä. Vain kauhein kesäkyynikko jättää järven kutsun kuulematta.

Siihen sitten rojahdat, istuinluut edellä auringonpolttamalle lankulle. Airot sipaisevat vettä, kun haet hyvää soutuasentoa. Pääset rytmiin, ja kohta ohitat aallonmurtajan. Horisontissa siintää sorsalauma, ja otat kiintopisteen oman mökin laiturista.

Etenet – varmasti mutta sattumanvaraisesti. Aurinko paistaa pilven lomasta, ja ehkä kiroilet vaatevalintaasi: ensi kerralla puetaan jotain muuta kuin leveät vekkihousut, jotka tarttuvat tervattujen lautojen väliin. 

Paattisi kyydissä saatat sortua myös toiveajatteluun.

Onpas tämä yksinkertaista: kunhan pusket veneen vesille ja tartut airoihin. Soudat ja huopaat koko vartalon voimalla – välillä vastavirtaan, joskus tyynillä vesillä.

Ja katinkontit!

Meikän aallot olivat isoja ja arvaamattomia. Pari kertaa luulin jopa kellahtavani. Vaikka kuinka pinnistelin, virta nappasi minut mukaansa heti kun laskin aironi alas. Kontrollista ei voinut puhua hyvällä tahdollakaan: vene vei minua mukanaan kuin huonot uutiset, jotka sain keskikesästä.

Heinäkuu ei ollut helppo. Helsinki ei tuntunut kodilta, työkuviot junnasivat ja henkilökohtaisessa elämässä tapahtui jotain odottamatonta. Katselin puistossa kaveriporukoita ja ikävöin omiani. Laskin rahoja ja syynäsin lentotarjouksia. Parempi sohva Harlemista kuin kämppä kaupungista, jossa mikään ei ollut omaa.

Epäröin.

Jos olin ollut täysin varma valinnoistani vielä hetkeä aiemmin, olin nyt ulapalla kuin henkeä haukkova sukeltajalintu. Murheet tuntuivat itse aiheutetuilta, vaikka kuinka ajattelin tehneeni oikein ja seuranneeni pettämätöntä intuitiota.

Itsensä arvuuttelu on väsyttävää, suuren kuvan kadottaminen vielä kamalampaa. Isot elämänmuutokset eivät synny tyhjästä, ja niiden taa mahtuu monta syytä ja vielä useampi seuraus. Tänä kesänä olen surrut sitä, että kaikki ei mennytkään niin kuin itse toivoin, kovan työn määrästä ja sinnikkyydestä huolimatta.

Yhden kevään aikana jouduin luopumaan kodista, työpaikasta ja unelmasta, joka oli täysin oma ja itse rakennettu. Kavereiden sohvilla valvoin ja mietin yötä myöten, miten ihmeessä sen saisi takaisin.

Tunsin kipua ja syyllisyyttä siitä, että olin saattanut sittenkin tehdä väärän valinnan. Jos olisin odottanut vielä vähän ja purrut hammasta kahta kovemmin, asioihin olisi saattanut tulla muutos. Ehkä olisin nyt siellä missä pitääkin, ja ehkä kaikkea ei tarvitsisikaan aloittaa aivan alusta.

Mutta sitten: ehkä vaan täytyikin.

On ollut hetkiä, joina olen tuntenut itseni todella eksyneeksi, ohikulkumatkaa taittavaksi haahuilijaksi. Suomeen paluu seitsemän vuoden jälkeen on ollut vaikeinta, mitä olen koskaan tehnyt – jäi aikani täällä lopulta kuinka lyhyeksi tai pitkäksi hyvänsä.

Tästäkin huolimatta tiedän, miksi minun on oltava juuri nyt täällä, eikä missään muualla: haluan kokeilla elämää erilaisilla ehdoilla kuin tähän asti – omillani.

Nostin aironi ylös ja antauduin hetkeksi laineiden keikuteltavaksi, uteliaisuuttani. Aika iisiä: kunhan istuu ja tyytyy siihen, mitä tuuli tuo.

Mutta ei. Se ei ole tapa, jolla nään elämän edes järvijoutilaana. En halua tinkiä, tyytyä enkä ainakaan kadottaa itseäni. 

Tartuin ohjaksiin ja suuntasin paatin kohti seuraavaa jättiaaltoa.

Oli vastatuuli tai -virta kuinka voimakas tahansa, tällä veneellä on vain yksi kapteeni ja se olen minä.

Tämä muistettakoon myös maankamaralla.

Share
Ladataan...

Kommentit

paju

Hieno teksti Laura! Voimia tulevaan, kyllä sinä pärjäät missä päin maapalloa tahansa :-)

Laura Pollari
Laura de Lille

Kiitti Paju :-)

Laivakoira (Ei varmistettu)

Garde le cap! (yksi harvoista ranskan tunneilla opituista sanonnoista, joka on edelleen muistissa). Kiitos tekstistä. Ikävä kuulla, että tunnet olevasi hieman hukassa tällä hetkellä, mutta saman aikaisesti tekstisi oli helpottava muistutus siitä, että muutkin kuin minä tuntevat aika ajoin olevansa tuuliajolla. Pärjäilemisiä!:)

Laura Pollari
Laura de Lille

Kiitti Laivakoira!

Tsemppipusu myös sinne! 

 

All My Days

Kiitos tästä! Vähän samoissa fiiliksissä olen kulkenut viimeisen puoli vuotta. Olen kuitenkin sitä mieltä, että välillä pitää koukata vähän syvemmällä, jotta voi taas lähteä uudelleen nousuun kohti jotain vielä valloittamatonta. Tsemppiä Laura!

Laura Pollari
Laura de Lille

Kiitti Majku!

Eräs kamuni kerran totesi, että alamäestä saa parhaimmat vauhdit. Viisas nainen!

Sartsu (Ei varmistettu)

Olen lukenut blogiasi muutaman vuoden ja nyt pitkästä aikaa kirjoitat enemmän siitä, kuinka kovan työn takana jotkut asiat ovat olleet. Kerrot meneväsi intuition mukaan ja olet ilmeisesti viettänyt kohtuullisen pitkän vapaan Suomeen paluusi jälkeen. Et kuitenkaan oikeastaan ole kertonut mistään muusta, joten kirjoitustesi perusteella saa vähän sellaisen kuvan, että vietät kaiken ajan puistoissa ja pyöräretkillä, menet virran mukana ja otat esim. duuneja sitten kun niitä sattuu osumaan kohdalle.

Mutta sehän ei ole totta. Uskon että olet kovasti uurastava nainen ja nytkin olet kehitellyt erilaisia kuvioita, jotta saisit duuniasiat selviksi ja tietäisit, mitä tuleman pitää. Se on se Laura josta minä haluaisin kuulla enemmän. Ihailen sitä, miten olet päättäväisesti lähtenyt ulkomaille Pariisiin ja New Yorkiin eikä niitä asioita varmasti ole tapahtunut vain sattumalta, vaan päättäväisen asenteen seurauksena. Toivon, että sitä samaa asennetta on edelleen jäljellä nyt kun olet ladannut akkuja muutaman kuukauden. Toivon, että sillä asenteella saat seuraavat työelämän haasteesi, jotka määrittävät suunnan tulevalle elämällesi.

Kerro meille myös siitä päättäväisestä ja uurastavasta Laurasta, loma-Lauran lisäksi.

Laura Pollari
Laura de Lille

Heippa Sartsu,

Kiitos palautteesta!

Toki ovat meikäläisellä uudet bisnekset tulilla (mihin sitä kissa nyt karvoistaan :-) ) joskin olen ollut niistä toistaiseksi aika vaitonainen.

Mutta raotetaan mysteeriverhoa nyt ihan vähän: olen kaikessa hiljaisuudessa aloittanut freelance-uran copywriterina muiden kirjoitustöiden ohessa (joihin mm. Lilykin lukeutuu.) 

Tästä tulee varmasti vielä paljon raportoitavaa, vei kuvio meikäläisen minnepäin (maailmaa) tahansa. 

Mutta vielä olen tästä vähän hyssyn.

Riina4 (Ei varmistettu)

Hei, yhdyn ylläolevaan kommenttiin!
Asun itse ulkomailla tällä hetkellä, mutta Suomi-ikävä vaivaa välillä ja siksi olen miettinyt viime aikoina paljon paluuta kotimaahan. Samaistun suhun jollain tavalla, koska olen myös tällainen maailmanmatkaaja, joka ei ole koskaan varma missä se oma koti oikein on. Sun blogi on siis ollut loistava vertaistuki! Kiitos siitä. Sun kirjotuksia lukiessa tulee aina "kyllä elämä kantaa"-olo, sekä tietty hyvä mieli! Oot tosi inspiroiva tyyppi.

Laura Pollari
Laura de Lille

Kiitos Riina!

Jos Lilyn lukijakuntaa on katsominen, meitä maailmannaisia näyttää löytyvän ihan joka sormelle :-)

Osa näyttää asettuneen, osa vielä etsii. Itse olen hiffannut, että ei sillä fyysisellä paikalla niin väliä, jos henkinen koti on hanskassa.

Tanskalaiset kutsuvat tätä muistaakseni oman hyllypaikkansa löytämiseksi.

Itse ainakin etsin vielä, eikä sillä löytämiselläkään ole kamala kiirus.

Kommentoi

Ladataan...