Ladataan...
Lentoaskeleita

Toisinaan alamme poikani kanssa pelaamaan ikäväpeliä. Tiedän, kuulostaa kamalalta, mutta ei ole pelkästään sitä, emmekä sitä koskaan tahallamme aloita.

Se menee näin:

"Äiti arvaa mitä mulla on ikävä Amelikasta?"

"No mitä? Anna kun arvaan, sun kavereita?"

"Ei niitä. Tai on niitäkin, mutta yhtä toista juttua. Lastenmuseota."

"Hei mullakin on ikävä sitä! Ja sitten mulla on ikävä sitä vanhan kaupungin kahvilaa, minne mentiin aina museon jälkeen. Oi ne niiden lemonadet oli niin hyviä."

"Mä tykkäsin eniten niiden kaakaosta, mulla on ikävä sitä. Ja Owenin puumajaa."

Ja siitä se sitten lähtee. Näen edessäni millintarkasti old townin kadut, vanhat tiilirakennukset ja barber shopin vilkkuvan mainoskyltin. Haistan ohi ajavan naurettavan suuren moottoripyörän taakseen jättämän bensanhajun ja muistan tarakoille kiinnitetyt valtavat amerikanliput. Ajan mielessäni tietä seitsemänkymmentäseitsemän, tiedän ilman navigaattoria mikä ramppi kuuluu valita milloinkin riippuen siitä, onko matkalla Costcoon, huvipuistoon, Lancasteriin miehen työpaikalle tai hakemaan parhaita subeja silloin, kun ei jaksa kokata. Näen täysin elävästi Charloten pilvenpiirtäjien ääriviivat ja ohitan jo tottuneesti jättiläisautot ja rekat kummalta puolelta tahansa. 

Ystäväni postailevat Facebookiin ja Instagramiin kuvia meidän lähipuistosta, lammelta ja tuttujen tammien alta. Siellä on kevät. Löydän lompakostani Targetin kuitin, olen ostanut maitoa ja tarroja (ai niin, silloin kun yritin lahjoa niillä tyttöäni pesemään reippaammin hampaita), enkä heitä kuittia pois vaan annan olla sen siellä lompakossa. Samoin kuin Etelä-Carolinan ajokorttini ja LA Fitnessin avaimenperän. 

Ei mene montaa viikkoa, kun Etelä-Carolinassa puihin puskee silmuja ja kukkia ja heinäsirkkojen taukoamaton ääni alkaa. Ajattelen haikeana magnolioita. Muistelen viime kevättä ja miten ylpeä olinkaan siitä, kun selvisin kulttuurishokista ja joulukuusta, huomasin että meillä on ystäviä ja että kun tammikuu oli mennyt, talvi olikin jo ohi. 

Meillä oli perjantaina tyttöjenilta. Keittiö oli täynnä naurua ja ystäviä, joista osan olen tuntenut jo siitä asti kun levitin aamuisin koko vartalolleni kimaltelevaa aurinkopuuteria (hello kasiluokka) ja osan jopa siitä saakka, kun perustimme oman Baby Sitter's clubin (hei rakkaat vitosluokkalaiset, saatatte olla vielä vähän turhan nuoria lapsenvahdeiksi, vaikka olisikin hauskaa olla niin kuin tyttökirjoissa). Ja heille sen sanoin (ja nyt teille): olen selvinnyt taas yhdestä vaikeasta joulukuusta, jonka ihan mielellään pyyhkisin pois. Ja tiedättekö mitä, nyt kaikki on hyvin. Niin vain tulikin yks kaks jo helmikuu, päivät ovat alkaneet pidentymään ja ikävä on muuttunut sellaiseksi haikeaksi kiitollisuudeksi. 

Olen lukenut todella paljon Riikka Pulkkisen Vierasta (tulen kirjoittamaan siitä gradun) ja palaan yhä uudelleen ja uudelleen yhteen kohtaan, joka on kaunis ja lohdullinen. Siinä sanotaan juuri niin, kuin minä haluaisin sanoa lapsilleni:

"Minulta saat muutakin: saat tämän kaipuun, muukalaisuuden vaikka olisit kotona, älä anna sen murtaa sinua sillä onnellisia ovat ne, jotka kantavat mukanaan monta maailmaa."

 

Tännekin on tulossa kevät, vaikka se onkin vielä piilossa lumen alla. 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Lentoaskeleita

 

*yhteistyössä May Beauty

 

Sen lisäksi, että viime aikoina olen muutenkin kaivannut Etelä-Carolinaa, myös ihoni rakasti asua lämpimässä ja kosteassa ilmastossa. Suomeen tultuamme herkkä ja pintakuiva ihoni on ollut entistäkin herkempi ja entistäkin kuivempi. Pienten lasten äitinä minulle on kertynyt univelkaa melkoinen määrä ja se on näkynyt myös kasvoillani: ihoni on ollut samea ja puskenut toisinaan näppyjä pintaan. Tähän kun yhdistän  vielä paluumuuton/uuden elämänvaiheen tuoman stressin niin voin vannoa, että jonkinlainen hemmottelu kasvojeni iholle alkoi olla jo paikallaan. 

Sain mukavaksi testilahjaksi May Beautyn The Incredible Pore Maskin ja olen nyt noin kuukauden verran testaillut kyseisiä kasvonaamioita. Minä kun olen hyvin laiska päivittäisten puhdistus/rasvausrutiinien lisäksi hoitamaan ihoani ilahduin lahjasta: nyt minulla oli ns. hyvä syy ottaa mukaan uusi viikoittainen ihonhoitorutiini. Jospa tämä inspiroisi minua tekemään kasvonaamioita muutenkin useammin. 

Naamio lupaa puhdistaa ja pienentää ihohuokosia, imeä talia ja rasvaa sekä tehdä ihosta muutenkin tasaisemman ja puhtaamman. 

Nyt kuukauden käytön jälkeen olen kyllä vakuuttunut tuloksista. Suurin muutos, minkä minä näen ihollani on se eräänlaisen sameuden häipyminen, mikä sai kasvoni näyttämään väsyneeltä. Ihohuokoset ovat myös selvästi pienentyneet käytön jälkeen. Yleisilme on jotenkin freesimpi. Kirkkaamman ihon lisäksi olen jäänyt koukkuun tuohon naamion laittohetkeen. Se ei todellakaan vie kauaa aikaa: sen kuin vaan levittää puhtaalle iholle (ja varoo silmänympärysihoa!), antaa vaikuttaa 15-30 minuuttia (herkkäihoisena olen antanut yleensä olla vähän reilun vartin) ja huuhtelee pois. Samalla olen usein keittänyt teetä tai kahvia ja varastanut hetken itselleni. Niin ja olen myös hauskuuttanut lapsiani siivoamalla naamio kasvoillani. ;) Aion tilata naamioita lisää, kun testipakkaukseni loppuu!

Hei ja jos sinulle tuli tätä lukiessasi sellainen olo, että voisit myös kaivata jonkinlaista piristystä ihonhoitoon, niin saan antaa teille lukijoilleni -30% alekoodin lentopore My Beautyn verkkokauppaan! Normaalihintaisesti 26 euron kahdeksan kerran setille ei jää paljoakaan hintaa, sen saa nyt 18,60 eurolla.

Tässä noin tunti kuvan ottamisen jälkeen, kun olin jo pessyt naamiot pois, ehtinyt vähän laittautua ja iholla on kosteusvoidetta ja hiukan meikkivoidetta.

Share
Ladataan...

Pages