Amerikkalainen joulukuvaelma

Lentoaskeleita

Pääsimme viettämään amerikkalaista joulua. Aikeissani oli ottaa monen monta kuvaa ja kannoin kameraa kyllä mukanani, mutta järkkärini vietti joulunsa vaippojen keskellä hoitolaukussa ovensuussa. Muutaman kerran olin aikeissa hakea kameran esiin, mutta tapahtui se perus: tarinat olivat liian mielenkiintoisia keskeytettäviksi, käsissäni oli joko viinilasi, vesilasi, jotain ihanaa non-alcohol inkivääri/karpalojuomaa ja toisessa kädessä vauva tai herkkuja, eli ei valitettavasti kolmatta kättä kameralle ja aikakin hujahti hetkessä. Toisaalta vähän harmittaa, mutta ei jäädä sitä murehtimaan. Sukulaiset ja melkein-sukulaiset, joiden olemassaolosta emme pari kuukautta sitten emme vielä tienneetkään adoptoivat meidät suureen pulputtavaan ja iloiseen joukkoonsa viettämään joulua tuosta vaan, asiaa kiitellessäni sain vastaukseksi halauksen ja lämpimän of course, you are family-vakuuttelun.

Leikitään kuitenkin, että olisin napannut seuraavista hetkistä edes jonkun rakeisen kännykkäkuvan, etten unohtaisi.

Klik, aattoilta. Olemme sukkuloineet itsemme suuren talon läpi terassille, jolta avautuu näkymä pimeään metsään ja järvelle. Kuuntelen kuunvalossa lähes helteisessä illassa hulvatonta juttua miehestä, joka oli mennyt uimaan iilimatojen keskelle, hörppään punaviinistäni. Huoneet ovat kuin näyteikkunoita, joista näen kuinka vauvani rakkaudella napannut nainen esittelee hänelle seinällä roikkuvia öljyvärimaalauksia ja pienet pulleat nyrkit viuhtovat innoissaan. Toisesta ikkunasta näen, kuinka jättimäisen joulukuusen valossa poikani istuu muina miehinä lattialla uuden pikku(pikku?)serkkunsa kanssa pelaamassa kännykkäpeliä: iLaitteiden kieli on ilmeisen universaali. Meitä näkyisi kuvassa viisi nauravaa järvelle kuikuilijaa, mutta kuvasta jäisi silti pois sisältä kuuluva musiikki, sammakoiden sirittävä kurnutus jostain alhaalta ja ravunpyrstöjen polttava chilikastike suussa.

Klik, haluaisin kuvan täpötäydestä olohuoneesta, kuusesta, kynttilöistä, takkatulesta ja ja amerikkalaisittain maltillisista jouluvaloista. Uusista kasvoista, joita kovasti yritän painaa mieleeni ja joihin yritän yhdistää juuri kuulemiani nimiä. Sanon miehelleni, että haluaisin asua juuri tällaisessa talossa, ainakin kaikkien näiden maalausten keskellä. 

Haluaisin kuvan coolin Amerikantätimme olohuoneesta aamulla, klik, siitä hetkestä kun lapset leikkivät lattialla toisilleen naureskellen täydessä sovussa uusissa yöpuvuissaan. Toisella Salama McQueeneja, toisella raitoja ja delfiinejä päällään, molemmilla hiukset vielä unenpörrössä. Aurinko siivilöityy paksujen sälekaihdinten välistä hienolle villamatolle, jonka olemme valloittaneet Ryhmä Hau-hahmoilla ja rakennuspalikoilla. Toinen maistelee leluja järjestelmällisesti, toinen rakentaa kunnes hurja mönkkäri tulee hajottamaan rakennelmat. Olisin ottanut kuvan myös ruskean kahvikupin ruusuista ja kliseisen varvaskuvan joulusukistani. 

Joulupäivän amerikkalainen joulukattaus olisi ollut tietysti kuvan arvoinen: kinkkua ja kalkkunaa kuten meillä, mutta laatikoista paljastui lanttujen ja porkkanoiden sijaan esimerkiksi vihreitä papuja ja maissia. Niin ja tuohon kattaukseen pääsimme tutustumaan mieheni kanssa samaan aikaan ja rauhassa, lapsemme vähän niin kuin kidnapattiin luvallamme, ah. Klik.

Olisin halunnut myös kuvan Amerikantätiemme kauhistuneista ilmeistä, kun kerroin tunkeneeni käteni garbage disposaliin*. KLIK! :D Molemmat heistä nimittäin sanoivat, että heille oli tullut mieleen, että pitäisikö meille lähettää vaikkapa sähköpostilla maininta tuosta keittiön laitteesta ennen kuin "esimerkiksi laittaisimme kätemme sinne". Minähän olin vain ihmetellyt, että eikö lavuaari vedä ja että onpas siinä kummallinen aukko, vedin kumihanskan käteen ja yritin putsata sitä. Onneksi kukaan ei painanut samaan aikaan katkaisijasta ja "tukkeutunutta viemäriä" ihmettelemään hälyttämäni mieheni kyllä hetken päästä keksi, mistä on kyse. Taidan itsekin alkaa mainitsemaan tästä Amerikkaan muuttajille. 

Minun olisi pitänyt ottaa kuva poikani loistavista kasvoista, sillä ensimmäistä kertaa koko täällä olon aikana näin hänen rentoutuvan täysin uusien ihmisten kanssa. Leikki ei todellakaan tarvitse samaa puhuttavaa kieltä, sillä hassutteluun ei tarvita sanoja ja kutitushyökkäys on kutitushyökkäys missä tahansa. Silmiini nousee väkisin kyyneleet, kun mietin tapaa jolla sekä aikuiset että lapset ottivat hänet mukaan kaikkeen ja jaksoivat hömpöttää hänen kanssaan niin kauan, että pieni poika suorastaan tikahtui nauruun ja riehui hiuksensa hikeen. Klik. Luulen, että tällä oli suuri merkitys hänen sopeutumisprosessinsa kannalta. 

Joulu ei tuntunut siltä perinteiseltä tottumaltani joululta, mutta väitän, että parempaa Amerikan versiota emme olisi voineet saada.

 

*Garbage disposal on siis keittiön lavuaarissa oleva ns. "leikkurilaite", joka ei näy päällepäin vaan sijaitsee viemärissä. Sinne voi kaataa kaikki pehmeät ruuantähteet, sitten vain vettä päälle ja napsautetaan valonkatkaisijan näköisestä seinän napista laite päälle ja silppuri myllää tähteet viemärikelpoisiksi. Esimerkiksi varsinkaan kättä sinne ei kannata työntää. 

Kommentit

Anjuska
Ripaus elämäämme

Kuullostaa ihanalta! Juu, sinne leikkuriin ei totta tosiaan kannata kättänsä tunkea, tulee pahaa jälkeä! :D Sellaisia saisi Suomeenkin kotiuttaa.

Elina U.
Lentoaskeleita

Olikin kyllä oikein ihana ja varmasti ikimuistoinen joulu! Oi kamala tuo leikkurihomma oikeesti, miksi miksi emme tajunneet heti mistä on kyse? :D Mä en ole vielä ollut mitenkään erityisen ihastunut siihen, biojätesysteemi on mielestäni ehkä kätsympi, mutta kuka tietää, voi olla että vuoden lopulla olen jo kuljettamassa garbage disposalia Suomeen. ;)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.