Tampere, burgeria ja teatteria

Lentoaskeleita

Valitsin eilen Roastin listalta lohiburgerin, nauroin ja itkin muutaman tunnin teatterissa sekä kuljin pakkasessa kipristelevässä lempikaupungissani käsi kädessä mieheni kanssa. Kuulostaa lällyltä, mutta on silti parasta. Tekisi mieli kirjoittaa, että meidän pitäisi käydä useammin treffeillä, kärkkyä mahdollisuuksia vapaailtoihin, mutta ainakin näin harvoin toteutuneina ne tuntuvat sitten sitäkin ihanimmilta. Varsinkin näin harvinaisesti ekstempore-toteutuksella, asiat kun tuppaavat vaatimaan nykyään vähän enemmän suunnittelua. 

Koska uudenvuodenaatto meni miten meni, päätimme korjata tilanteen ja käydä sitten nyt testaamassa tammelassa sijaitsevaa Roastia, jossa meistä kumpikaan ei ollut ennen käynyt. Paikan päällä minulle iski aivan järjetön burgerhimo- ja hyvä niin, sillä lohipurilainen oli purilaisasteikolla täysi kymppi! Tammelan tutuilla kulmilla myös tajusin, että viisi vuotta sitten kovin vieraalta tuntunut Tampere on nykyään minun suosikkini, se paikka, joka tuntuu katuineen eniten omalta. Vaikka asummekin yhä ihan sen helmassa kiinni, niin aika ajoin kaipaan keskustaelämää ja tampellan vanhoja punatiiliä. 

Kokeilimme tuuria ja saimme parin tunnin varoitusajalla liput teatteriin. Kari Hotakaisen Ihmisen osa löytyy kotikirjahyllystämme ja olin juuri ottanut sen "sitten jossain vaiheessa olisi kivaa käydä katsomassa teos myös näyttämöllä"-projektiksi. Kirja olikin vielä kesken, kun tilaisuus ilmeistyikin nopeammin kuin arvasinkaan! Koska Hotakainen on aivan mieletön sanataituri, kerronnalla ja kertojilla leikittelijä, minua kiinnosti Ihmisen osan näyttämösovitus erityisen paljon. Tekisi aivan hirveästi mieli käyttää nyt tähän väliin sanaa elämänmakuinen tai elämäntuntuinen, sillä ne ovat parhaita sanoja, jotka keksin kuvaamaan sekä kirjaa että teatteriesitystä, mutta ainakin elämänmakuinen on kuitenkin turhan lattea ilmaisu tässä tapauksessa, tuntuinenkin siinä ja siinä. Teatterikokemus on aika onnistunut, kun kaksi tuntia kuluu ihan hetkessä ja huomaa pidättävänsä välillä hengitystään, itkua tai sitten vaan purskahtaa nauruun. Eläydyin esitykseen aivan valtavasi, sillä se laittoi mietiskelemään vanhuutta ja esimerkiksi omia isovanhempiani. Minun sydämessäni kun on aina paikka noilla naisilla, jotka ovat "eläneet niin paljon, ettei hampaita ole kunnolla ehtinyt pestä" sekä toisinaan halkoliitereihinsä ja mykkyyteen verhoutuvilla miehillä. Niin ja Anja Pohtola oli aivan täydellinen Salme Malmikunnaksen roolissaan! 

Lempparein lainaukseni, joka kolahtaa varsinkin tällaiseen herkkään tyyppiin:

"Kehitä nahka. Mutta älä niin paksua, ettet sen läpi tunne ihmisen kättä".

Kommentit

Vau mikä vauva!

Mä en tiedä itkettääks mua haikeudesta nyt enemmän ajatella sitä fiilistä mihin teatterissa voi parhaimmillaan eläytyä, vai toi järjettömän rapsakka kasa ranskalaisia ja soosia :D

Elina U.
Lentoaskeleita

:DD Tietkö täytyy kyllä sanoa, että kerrankin oli järkevä annos ranskalaisia siihen nähden, että seuralainen ei tilannut ranskiksia sisältävää annosta. Ei tarvinnut kertaakaan läpsäistä ranskalaisia pihistelemään pyrkiviä sormia pois, vaan jopa tarjosin loput hänelle! :D

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.