Ruunaan vaellus (osa1)

Vaelsimme viikonloppuna miehen kanssa Ruunaan koski- ja suomaisemissa 33 km.
Mikä elämys hienoudessaan se taas olikaan elämän reppuumme. 

Rakastuimme Ruunaan luontoon ja Kolin jälkeen taivallus tuntui leikinlaskulta. Varusteet toimivat ja ruokahuolto oli kunnossa. Tämä vaellus meni täysin nautiskellen. Kolin jälkeen se tuntuikin oikein luonnolliselta päätökseltä. Kelikin helli, aurinko paistoi.

Auringon värjäämillä pitkospuilla (joita oli paljon) makoili sisiliskoja ja kosken yli menevällä sillalla lenteli sinisiä surenkorentoja. Nyrkin kokoiset sammakot pomppivat metsäpoluilla ja linnun laulut olivat ihan erikuuloisia kuin missään muualla. Naarasmetsokin karautti yhdestä pusakosta meitä karkuun. Paarmat seurasivat meitä päidemme yllä suristen, siis kooooko matkan. Muurahaiskeot olivat parimetrisiä. Luonto oli lähellä. 

Aamupesut tapahtui kalojen loiskutellessa vieressä ja iltapesuilla ihailtiin kaikenkattavaa hiljaisuutta, vain vieno veden liplatus hiljaisuudessa rauhoittaen. Yöllä heräilimme lintujen lauluihin ja valoisuuteen. Rakastuin täysin pitkiin suoalueisiin, suota oli silmänkantamattomiin!, ja pauhuaviin koskiin joiden mieletön valta oli käsinkosketeltavaa. Milloin tahansa olisi voinut kuvitella karhun tai hirven tulevan vastaan, oltiin ihan erämaassa. Oli niiiin kaunista.

Ensimmäiseksi yöpaikaksi valitsimme ylimääräisen lenkin ja älyttömän ryteikön takana olevan Patasaaren. Päätös oli oikea. Se oli  a i v a n  täydellinen paikka. Istuimme iltanuotiolla ja kallioilla ihan kahdelleen auringonlaskuun asti höpöttellen ja pari väkevää kuksista nautiskellen. Voiko nainen oikeasti mitään muuta toivoa? Parisuhde sai arvokasta voitelua tällä reissulla.

’Makaan selälläni penkillä, päiväkahvipaikaksi valitulla nuotiopaikalla, Onkilammella. Katselen ylöspäin ja näen korkeita puita ympyrässä, mäntyjä. Taivaalla on pieni haloilmiö ja pilviä jotka lipuvat puiden ohi verkkaalleen. Tuli rätisee ja pannussa porisee kahvi. Paarmat pörisevät ympärillä, höpöttelen miehen kanssa. Tuulee kevyesti ja aurinko porottaa kuumasti. En haluaisi olla missään muualla tällä hetkellä.’

’Pääsimme kääntöpaikalle, Siikakosken sillalle, tästä alkaa matka takaisinpäin. Siirrytään kamppeiden kanssa kosken rantaan hiekalle. Heitetään kengät ja sukat pois ja liplutellaan väsyneitä jalkoja raikkaassa vedessä. Kosket kuohuu ja vieressämme on perhokalastajia koittamassa onneaan. Auringon lämpö ramaisee mukavasti. Tehdään trangialla ruoaksi keittoa, jonka kanssa näkkäriä, onkin jo nälkä. Sitten matka taas jatkuu’

Samoilemme kalastajia ja koskenlaskijoita katsellen kohti seuraavaa yöpaikkaa…… M U T T A mitäs sitten tapahtuikaan? Jotain sellaista joka onnistuu ehkä vain meiltä. Siitä lisää seuraavassa jaksossa ;)

Mielestämme jokaisen ihmisen pitäisi säännöllisesti tai edes kerran elämässään käydä vaeltamassa. Ei pelkästään luonnon kauneuden vaan myös sen vuoksi että siellä kokee täyden rauhan ja rentoutuksen. Metsässä ei voi kiirehtiä. On myös hienoa oppia luonnon monimuotoisuutta ja nähdä erilaisia maisemia. 

Ihanaa sunnuntai-iltaa
Minna/lts