Aivot vuotavat eli sivistyksen maastamuutto
Shame on us. Yritysten häipymisestä muihin maihin ollaan kovin huolissaan, sekä siitä kuka haluaa (vai haluaako kukaan) teettää töitä suomalaisilla työntekijöillä, jotka joidenkuiden mielestä joillakin mittareilla mitattuna ovat maailman kalleinta työväkeä. Ymmärretään miksi täältä lähdetään, mutta samalla kurtistetaan varovasti kulmia ja mietitään hetki oman pään sisällä, että saittekos te nyt joitakin yritystukia täällä hei.
Helsingin yliopistossa aloitetaan massiiviset säästötoimenpiteet leikkausten seurauksena. 1200 ihmiselle on tarkoitus sanoa heipat, mikä aiheuttaisi yritysmaailmassa suuren paniikin siitä, mitä näille ihmisille tapahtuu. Nyt tuntuu ettei ketään yliopiston ulkopuolella kiinnosta pätkääkään, päinvastoin voi olla että jotkut ovat jopa tyytyväisiä siitä että saadaan ”löysät pois” yliopistosta ja työntekijät tekemään töitä, eikä vain lusmuilemaan kirjapinojensa takana tekemässä jotain nollatutkimusta.
Mikä on yliopiston ydintehtävä? Koulutusputki, johon tuore ylioppilas astuu sisälle sen toisesta päästä, kulkee viisi vuotta sen läpi ja pullahtaa työelämälle valmiina ulos toisesta päästä? Riippumaton ja sidoksista vapaa tutkimuslaitos, jonka tulokset palvelevat tutkimusmaailmaa, opiskelijoita ja koko ympäröivää yhteiskuntaa?
No, Yliopisto-lehden uusimmassa numerossa (07/15) heti ensimmäisellä aukeamalla Jaakko Hämeen-Anttila sanoo näkemiin Helsingin yliopistolle. Syynä on siirtyminen Edinburghin yliopistoon parempaan tutkimusympäristöön. Lähtöön on ehkä hiukkasen vaikuttanut myös hallituksen viimeaikaiset leikkaukset. Hämeen-Anttila edustaa mielestäni syvää sivistystä ja historiallista asiantuntemusta, etenkin muutoin monesti niin tunkkaisena käyvässä keskustelussa kristinusko-islam, länsi-itä, sivistys-barbaria. Hän on kuin raikas tuulahdus, joka muistuttaa meitä siitä valtavan pitkästä vuorovaikutuksesta, joka ”meidän” ja ”niiden” välillä on ollut vuosituhansien ajan.
Vuosituhansien ajan, pyydän huomaamaan.
Ihailen historioitsijoita, tutkimukselleen omistautuneita ihmisiä, jotka jaksavat vastata yksinkertaisiin ja ennakkoluuloja tihkuviin kysymyksiin. Ihailen sivistyneitä humanisteja, joiden läsnäolo muistuttaa siitä, että maailmassa on myös jotain pitkäkestoista, jotain muuta kuin lyhyen aikavälin hyötymistä ja kaupankäyntiä kaikella. Että koska ihmisen historiassa on ollut erilaisia aikoja, erilaisia arvoja ja niiden muutoksia, voivat myös nykypäivän arvot muuttua, jolloin se mikä nyt on keskeistä siirtyy marginaaliin ja se mikä nyt on sivussa nousee keskiöön. Että koska historia on jatkuvaa muutosta, edistystä ja takapakkeja, ei tämä nykyinen aikakaan kestä ikuisesti. Ihailen ihmisiä, jotka etsivät myös yhteyksiä, eivät vain tee eroa. Ihailen ihmisiä, jotka eivät pelkää omistautua, kaivautua syvälle, tutkia sellaista, jota ei pidetä tärkeänä tässä talouspuheen kakofonistisessa maailmassa.
Mutta onko Hämeen-Anttila tutkijasurffari, joka pakkaa laukkunsa ja lähtee sinne, missä on parhaat mahdollisuudet tehdä sitä, minkä kokee omaksi tehtäväkseen, kutsumuksekseen ja intohimokseen? Jos yliopiston ydintehtävä on opiskelijoiden kouluttaminen raakileista valmiiksi työvoimaksi, Hämeen-Anttila on tutkijapakolainen ja yliopistosurffari, ihminen, joka lähtee etsimään oman itsensä kannalta suotuisampia olosuhteita. Jos yliopiston ydintehtävä on tutkimus, on todella sääli ja valtavan suuri menetys suomalaiselle tutkimukselle ja tieteelle, jos Hämeen-Anttila ja hänen kaltaisensa tutkijat kokevat säästöjen takia niin suuria paineita työnsä tekemiselle, etteivät enää kykene työskentelemään Suomessa näissä oloissa tai ainakin etsiytyvät sellaiseen paikkaan, jossa heidän työtään arvostetaan enemmän. Jos tutkimus on ydintehtävä, sille täytyisi antaa arvo, tilaa ja mahdollisuuksia kukoistaa. Laadukasta ja kansainvälisesti korkeatasoista tutkimusta ei synny, jos tutkijoiden aika menee suurimmaksi osaksi siihen, mikä ei ole tutkimusta ja mikä ei tue ydintehtävää.
Syvästi sivistyneitä humanisteja ei kouluteta viidessä vuodessa. Eri asia sitten on, pidetäänkö humanistisia aloja, humanistista tutkimusta ja humanisteja tässä maailmassa ja tässä maassa lyhytnäköisen säästämisen ja rahantekemisen rinnalla yhtään minään.
Ps. Ostin Helsingin rautatieaseman pokkarikaupasta Hämeen-Anttilan Mare nostrum – Länsimaisen kulttuurin juurilla -teoksen, jossa hän käsittelee Välimeren alueen kulttuurien vuorovaikutusta Euroopan varhaishistoriassa antiikin Kreikan ajalta myöhäiskeskiajalle. Se on juuri sitä, mitä Aleksanterinkadulla lounaalle kiiruhtava uraohjus pitäisi joutavana ja pölyttyneenä muinaisjäänteenä, mutta mitä minä arvostan ammatillisesti erittäin korkealle: sivistystä, humanismia, taaksepäin menemistä jotta ymmärtää sitä mikä on nyt.