Kerran eräässä työhaastattelussa kuulin olevani ylikoulutettu. Kouluun haettiin käsityön opettamiseen kykenevää luokanopettajaa, muodollisesti epäpätevät otettiin huomioon ja sijaisuus taisi kestää muutaman kuukauden. Rehtori selasi työtodistuksiani ja päivitteli, kuinka paljon olin koulunpenkkiä kuluttanut. Muodollista pätevyyttä ei ollut eikä silloin edes aineenopettajan opintoja.

Lauantaina juttelin yhden ihmisen kanssa paikallisen yökerhon baaritiskillä. Nojailtiin siinä molemmat pikkutunneilla, minä join enää vettä. Hän kertoi olevansa raksamies, ihan sellainen tavallinen. Käsivarressa oli paljon viestivä tatuointi, mutta omien sanojensa mukaan hän oli kiltti ja hyvätapainen. Minä kerroin, mitä itse teen työkseni. Ei häntä tuntunut kiinnostavan, mutta kerroin silti.

Pieni marttyyri sieltä putkahti esiin. Tai jonkinlainen itseään alaspainavalla tavalla minutkin lyttäävä. Kun hän ei tee merkittävää työtä toisin kuin minä, kun hän on vain tavallinen raksamies, jonka tekemisillä ei ole mitään merkitystä. Minä sanoin, että minun isäni on kirvesmies. Ettei kyse ole siitä, mitä kukakin tekee työkseen ja millä koulutustaustalla. Kunhan on ylpeä siitä, mitä tekee ja kuka on. Sanoin olevani ylpeä siitä mitä teen. Ei sillä ollut mitään merkitystä. Ei opettaja voi olla kiinnostunut raksamiehestä, tavallisesta pulliaisesta.

Ei sitten.