Väsynyt, väsyneempi, väsynein

Tästä joulusta ja vuodenvaihteesta päällimmäiseksi muistikuvaksi jäänee väsymys. Kuinka väsynyt sitä voikaan olla?

Lueskelin joulun alla kateellisena lemppariblogeja ja -palstoja, joiden perusteella kaikille muille näytti olevan tulossa ihana joulu. Meillähän joulunalusviikonloppu valvottiin rokotusten jälkimainingeissa. Olin aattoaamuna kolmen yön valvomisen jälkeen ihan tillintallin. Silmäpussitkin olivat kohtalaisen komeat. Tämän joulun kuvia on ilo katsella myöhemmin.

Onneksi on imetyshormonit. Kiitos niistä evoluutiolle! Niiden voimalla jaksoin omasta mielestäni erinomaisesti. Muiden mielestä olin todennäköisesti hajamielinen sekopää, jonka kanssa ei ollut mahdollista käydä yhtään järkevää keskustelua. Sellaista, joka johtaisi johonkin ja etenisi suhteellisen loogisesti. Ajatukseni hyppeli asiasta toiseen kuin säikähtänyt jänöjussi. (Jos se nyt edes hyppii. Ehkä se vain jäätyy kauhusta aloilleen.)

Joulun jälkeen kävi kuitenkin ilmi, että olin ollut kateellinen ihan turhaan. Hah, siitäs sain! Kataus harvoin kannattaa. Kaikilla muillakin näytti nimittäin olleen epäonnea joulun suhteen. Esimerkiksi puutalossa sairastettiin flunssaa. Tommi K:n perheessä taas kärsittiin kuumeesta ja korvatulehduksesta. Karmein joulu oli kuitenkin Bisquitsillä perheineen – he viettivät joulua sairaalssa. Kaikilla muilla ei sittenkään ollut täydellistä joulua.

Ymmärtääkseni kaikki voivat onneksi jo paremmin.

Ja näiden tapahtumien valossa ymmärsin, että en ehkä ollutkaan jouluna absoluuttisesti väsynein. Väsynyt kylläkin. Sitä olen vieläkin.

Kolmen yön jälkeen rokotusoireet helpottivat, mutta tyttösen yörytmit olivat ehtineet mennä ihanasti sekaisin. Meillä ei enää itkenä öisin – kiitos siitä – mutta seurustellaan muuten vain. Tai tyttönen seurustelee, vaikka ei saakaan vastakaikua juttelulleen. Jutustellessa ja kirkkain silmin katsellessa voi vierähtää tunti, puolitoistakin. Millähän korjausliikkeellä nämä yövalvomiset saisi selätettyä?

Toistaiseksi olen vain kaikin keinoin pyrkinyt viestittämään yökukkujalle, että olisi tarkoitus nukkua. Olemme pimeässä, en vastaa jutteluihin, tyrkin suuhun tuttia. Tai tissiä.

Onneksi miehellä on ollut vapaata. Olen välillä lykännyt vauvan hänelle ja painunut korvatulpat korvissa vierassänkyyn. Päivällä olemme kilpailleet siitä, kumpi saa painua isoveljen kanssa päiväunille. Väsyneempi on saanut mennä.

Mutta tiedättäkö mitä? Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, olen kaiken väsymyksen ohella ollut myös äärettömän onnellinen. Meillä on ollut ihana joulu. Latasin hetki sitten joulun ja vuodenvaihteen kuvia Intoloopiin ystävien ja sukulaisten katseltavaksi ja totesin, että niissä hymyillään ja riemuitaan kuin väsymystä ei olisikaan. Yhdessä rakkaiden ja silmäpussien kanssa.

Ei hullumpaa. Ja koska kerran tälläkin hetkellä jaksan lapset päiväunille saatuani roikkua netissä sen sijaan että nukkuisin, en ehkä olekaan niin väsynyt kuin väitän olevani. Sen verran sekopää kuitenkin, että kuvitan juttua kuvalla, joka ei millään tavalla liity aiheeseen. Se on tänä aamuna puoli yhdeksän aikaan rakennettu ja aamuhämärässä kuvattu lumiukko!