Ladataan...
Mi Mi Mendine


Vietin alkuviikon vapaapäiviäni mökillä Emilian ja Jasminin kanssa. Suomeen paluun jälkeen pääsin vihdoinkin kunnolla rentoutumaan ja pois Järvenpään ahtaista piireistä. Rakastan mökkeilyä. Silloin voi vain maata mökissä paskasena, käydä ulkohuussissa (pelkään aina, että siellä säiliössä majailee hiiriä tai käärmeitä), syödämättää menemään (mökillä ei ole mitään sääntöjä, vaikka ei minulla niitä sääntöjä hirveästi viimeaikoina ole muutenkaan ollut), nauttia luonnosta ja muutenkin vain mökkihöperöityä.

Sen lisäksi, että käytimme saunan ja paljun lämmittämiseen varmaan kymmenen tuntia molempina päivinä ehdimme kaiken laiskottelun lomassa myös vähän kuvailla. Tässä teille muutama otos mökkireissustamme. Oli ihanaa.

PS. Kuvissa näkyvä koira ei ole minun. Olen allerginen koirille ja se penteleen rakki kiehnäsi meikäläisen ihan ihottumille. Dom (tunnetaan myös paholaisen penikkana) on Jasminin koira. Ei se oikeasti ole niin paha, välillä vaan menee hermot. Ihan söpö koira monsteri se on.

 

PHOTOS  emilia linna ja meitsi

 

BLOGLOVIN // INSTAGRAM @mimimendine // FACEBOOK

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Mi Mi Mendine

 

 

Meikäläinen on palannut Suomeen! Olen ollut takaisin kotikonnuillani Los Jäkelesissä toissa perjantaista asti eli nyt vähän yli viikon verran. Kuten olette varmasti huomanneet, blogini päivittämisessä on ollut melko pitkä tauko. Suomeen sopeutumisen lisäksi olen taistellut sisäisen kriisini ja loppuunpalamisen kanssa. Halusin myös nauttia viimeisistä hetkistäni Dublinissa ilman blogin tuomaa stressiä. 

Mutta miksi sitten palasin takaisin kotiin ja mitä viimeisen kuukauden aikana oikein tapahtui? Nyt kerron teille matkastani Dubliniin, syistä Suomeen palaamisen päätöksen takana sekä tulevaisuuden suunnitelmistani. 

Lähdin Dubliniin kirjoittamaan blogiani sekä lähinnä juhlimaan ja pitämään hauskaa. Lopulta kävikin ilmi, että matkani oli jotain aivan muuta. Tämä kesä on ollut suuren itsetutkiskelun aikaa. Olen tutustunut itseeni aivan uudella tavalla, saanut lisää itsevarmuutta olla oma itseni ja alkanut ymmärtämään mikä tekee minut oikeasti onnelliseksi. Tajusin, että minun pitää olla minä, eikä se henkilö, jonka luulen muiden haluavan minun olevan. Sen myötä olen alkanut löytämään asioita, joista oikeasti nautin, koska en yritä koko ajan olla jotain muuta kuin olen. Lopetin täydellisyyden tavoittelun ja tajusin, että virheet tekevät meistä kiinnostavia ja uniikkeja. Täydellisyys on loppujen lopuksi todella tylsää, olen mieluummin täysin sekaisin ja omalaatuinen kuin tylsä. 

Matkani viimeinen kuukausi meni lähinnä sairastaessa. Olin koko kesän todella paljon kipeänä, mutta elokuu oli aivan naurettava. Jouduin viettämään monta viikkoa sängyssä, enkä jaksanut edes kävellä lähikauppaamme. Tottakai minun täytyi lähteä Dubliniin asti sairastamaan, kuinkas muutenkaan. Kipeänä ollessani jouduin viettämään melko paljon aikaa yksin ajatusteni kanssa ja kehitin itselleni pienimuotoisen identiteettikriisin kyseenalaistamalla aivan kaikkea elämäni suunnasta maailmankaikkeuteen. En enää ollut varma siitä kuka olen, mitä haluan ja yhdessä vaiheessa olin valmis kuoppaamaan bloginikin ja aloittamaan kaiken aivan alusta. Näin ei onneksi kuitenkaan käynyt, vaan inspiroiduin ajatuksistani ja sain aivan uudenlaisia näkökulmia niin blogini tekemiseen kuin elämäänkin. Uskon, että valaistumiseni tulee näkymään täällä melko vahvasti. 

Henkisen sekoilun lisäksi vietin tietoisesti kauan ansaittua lomaa. Minusta tuntuu, että olin todella lähellä loppuun palamista. Tajusin, että olen tehnyt kaksi vuotta töitä putkeen ilman kunnollisia lomia. Kun viikkoon sisältyy keskimäärin 80-100 tuntia töitä (päivätyöni lisäksi käytän blogini tekemiseen todella paljon aikaa) ei siinä ehdi paljon lepäillä. Ja silloinkin kun olen pitänyt vapaapäivää olen stressannut tekemättömistä töistä ja kärsinyt huonosta omastatunnosta. Päätin, että nyt tarvitsen omaa aikaa ja lopetin kokonaan blogissa käymisen ja sen ajattelun. 

Mutta älkää ymmärtäkö väärin! Henkienvaelluksen ohella ehdin pitämään myös todella paljon hauskaa ja kesästä jäi kasoittain hyviä muistoja. Tämä kesä on varmasti ollut yksi parhaista kesistä elämäni aikana. Tiedän, etten tule unohtamaan sitä koskaan ja muistelemme kokemuksiamme tyttöjen kanssa varmaan vielä vanhainkodissakin. 

 

Mitä minulle sitten jäi Dublinin reissusta käteen?

-Monia uusia ystäviä sekä tuttuja, sillä tapasin reissuni aikana todella paljon ihania ihmisiä

-10 ilokilon verran lisää kurveja (söin koko kesän ajan kaikkea mitä halusin, en laskenut yhtään ainutta kaloria, kuntoilin varmaan kaksi kertaa ja nautin siitä ihan helvetisti!)

- Irlannin eloisan kulttuurin tuntemus sekä parempi englannin kielen taito

-Järjetön matkakuume sekä halu tutustua uusiin paikkoihin (Ennen ajattelin maailman olevan rajallinen, mutta nyt tajusin sen olevan avoin, mutta samalla todella pieni. Matkani auttoi laittamaan asioita perspektiiviin ja tiedän tulevani matkaamaan vielä paljon. Miten muuten tiedän minne kuulun, jos en lähde Järvenpään rajojen ulkopuolelle?)

-Uusi parempi, valaistuneempi ja itsevarmempi minä

-Oma enemmän itseni näköinen tyyli (Tein upeita vaatelöytöjä ja opin arvostamaan ketjuliikkeiden sekä massamuodin sijasta vintage-kauppoja sekä uniikkeja vaatekappaleita. Tajusin, ettei tyylini tarvitse seurata niin orjallisesti muodin tuulia, vaan voin pukea päälleni MITÄ IKINÄ ITSE HALUAN.)

-Arpi vasemmassa kädessä (Livahdimme keskellä yötä St. Stephen's Greenin puistoon ja tipuin aidalta, jonka seurauksena olin täysin mustelmien peitossa monen viikon ajan ja päätin aloittaa uran ninjana)

-Parempi alkoholinsietokyky (HEHEE, maassa maan tavalla)

-Ja niin niin paljon kaikkea muuta!

 

Kesän puolivälissä ajattelin, etten halua palata Dublinista kotiin koskaan. Jatkuvan sairastelun takia oloni ei enää kuitenkaan ollut reissun loppuvaiheessa kaikkein parhain ja aloin kaiken sen sängyssä lojumisen takia olemaan melko yksinäinen. Kaipasin perhettäni, ystäviäni, työtäni ja Järvenpäätä (Los Jäkeles in my heart 4 eva). Minulla alkoi myös rahat olemaan aivan lopussa ja viimeisten viikkojen aikana kunnostauduin säästämisessä ja pennin venyttämisessä (terveisin viikon ruokaostokset Lidlistä 10 eurolla, kaurapuuro ja pasta ovat tulleet todella tutuiksi). Minusta tuntui, että Dublin alkoi olla siltä erää jo nähty ja oli aika palata takaisin kotiin ja kohti uusia seikkailuja. 

Olen nyt ollut viikon verran Suomessa ja alan pikku hiljaa saamaan taas kiinni elämästä. Ensimmäiset pari päivää vietin järkytyksestä lamaantuneena ja murheen murtamana omassa sängyssäni Netflixin kanssa. Ajatus siitä, että asun taas Suomessa oli aivan käsittämättömän outo. Kaikki tuntui vieraalta, meidän koti näytti aivan liian puhtaalta ja autotkin kulkivat väärään suuntaan (ensimmäisellä auton ajokerrallani liityin risteyksessä vahingossa jakajan väärälle puolelle…). Ystävieni ja perheeni kanssa vietetty aika kuitenkin auttoi todella paljon ja Emiliakin palasi takaisin Suomeen muutama päivä sitten. Nyt minulla on ensimmäinen työviikko takana ja henkilökohtaisena avustajana toimimisen tuoma ilo on kiskonut minut takaisin maan pinnalle. Rakastan duuniani todella paljon, sillä minusta on ihanaa pitää muista huolta ja ihmisten parissa työskentely tuntuu minulle luontaiselta.  

Suunnitelmissani on käydä töissä ja asua kotona täällä äitini luona pari kuukautta, jotta saan kerättyä rahaa. Nyt minulla on hyvää aikaa miettiä mitä haluan tehdä seuraavaksi. Olen miettinyt muuttavani Helsinkiin, mutta en myöskään sulje ulkomailla asumisen mahdollisuutta pois. Minulla ei ole tarkkaa suunnitelmaa pitkälle tulevaisuuteen, enkä vielä oikein tiedä mitä haluan elämältä. Mutta mitä väliä? Olen vasta 22-vuotias. Nyt on minun aikani elää, kokea uutta, ottaa riskejä, tehdä virheitä, nauttia nuoruudesta ja seikkailla.

 

BLOGLOVIN // INSTAGRAM @mimimendine // FACEBOOK

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Mi Mi Mendine

 

Tämä on yksi vaikeimmista postauksista, jonka olen koskaan kirjoittanut. Rehellisesti sanottuna olen viivytellyt sen kirjoittamista jo jonkin aikaa, koska minusta ei ole tuntunut, että olisin vielä tarpeeksi vahva. Siihen, etten ole kirjoittanut vähään aikaan on vaikuttanut myös se, että olen ollut kaksi viikkoa todella kipeänä. Myös ajatus näin henkilökohtaisesta ja rankasta aiheesta on saanut minut viivyttelemään, enkä ole pystynyt keräämään ajatuksiani.

Nyt aion kuitenkin olla vahva ja kohdata omat pelkoni. Olen päättänyt mennä kohti niitä asioita, jotka pelottavat eniten, joten tässä sitä nyt mennään. Ennen kuin lähdin Irlantiin päätin, että kesän aikana aion otattaa itsestäni meikittömät kuvat ja julkaista ne blogissani. Nämä kuvat on otettu pari viikkoa sitten aamulla juuri herättyäni. Monille teistä tämä saatta kuulostaa ihan pikku jutulta, mutta minulle ei. Selittääkseni tämän aion kertoa teille suhteestani ulkonäkööni, joka on varmasti hyvin erilainen, kuin mitä olen blogini ja sosiaalisen median kautta antanut ymmärtää. 

Ennen blogini aloittamista vihasin olla kuvissa ja jos olin, en varmasti katsonut kuvia itsestäni. Ainoat kuvat mitä minusta löytyvät ovat lähinnä koulukuvat, joiden kuvaaminen oli aina yhtä ahdistava tapahtuma. Minulla ei ollut minkäänlaisia sosiaalisen median tilejä, ei edes omaa Facebookia. Vihasin sitä, jos joku yritti kuvata minua, koska pelkäsin, että näytän rumalta tai lihavalta. En todellakaan ottanut mitään selfieitä tai postannut jättimäisiä lähikuvia omista kasvoistani, tällainen ei olisi tullut kuuloonkaan. 

Olen aina ollut äärimmäisen epävarma omasta ulkonäöstäni. Voisi jopa sanoa, että olen vihannut sitä miltä näytän. Epävarmuuteeni on vaikuttanut monet eri tekijät ja tapahtumat menneisyydessäni. Suurin tekijä on varmasti ollut se, että olen sairastanut aknea kuudennelta luokalta asti. Akne on ihosairaus, joka on todella hankala hoitaa ja omien kokemuksieni mukaan se on paljon vakavampi sairaus kun yleensä ajatellaan. Ihon kunnon lisäksi akne on vaikuttanut todella negatiivisesti itsetuntooni ja omakuvani muodostamiseen. Muistan lukeneeni jostain, että aknen ja mielenterveysongelmien välillä on selvä yhteys, mitä en ihmettele lainkaan.  

Nuorempana ihoni oli todella huonossa kunnossa, vaikka tein kaikkeni saadakseni sen paremmaksi (ramppasin jatkuvasti ihotautilääkärillä, söin erilaisia lääkkeitä, kokeilin kaikenlaisia mahdollisia puhdistustuotteita ja meikkejä sekä yritin syödä mahdollisimman puhtaasti). Muistan ylä-asteella kysyneeni ystäviltäni, että tekeekö akne minusta ruman, koska ajattelin olevani hirveän näköinen. Olen lukenut vanhoja päiväkirjojani, joissa kirjoitan todella paljon epävarmuudesta ja ahdistuksesta akneen sekä ulkonäkööni liittyen. Olin kirjoittanut paljon erilaisia laskelmia ja huomioita ihostani, vähän niinkuin syömishäiriöiset laskevat kaloreita ja haukkuvat itseään, minä laskin finnejä ja haukuin itseäni. Muistan, kuinka olisin tehnyt mitä vain, saadakseni paremman ihon. En näyttäytynyt koskaan ilman meikkiä, vihasin sitä jos joku koski naamaani enkä halunnut esiintyä valokuvissa.  

Nykyään ihoni on jo paremmassa kunnossa, mutta se reagoi ensimmäisenä kaikkiin muutoksiin ja etenkin stressiin. Suurimman osan ajasta selviän vain muutamalla satunnaisella näpyllä, mutta punaiset arvet jäivät ihooni muistuttamaan menneisyydestä. Onneksi ihoni on kuitenkin melko tasainen, joten se on helppo fiksata meikillä kuntoon. En vieläkään ole täysin sinut ihoni kunnon kanssa, mutta tilanne on ehdottomasti parempi kuin tuolloin vuosia sitten. 

Aknen lisäksi huonoon itsetuntooni on varmasti vaikuttanut melkein koko ala- ja ylä-asteen ajan kestänyt koulukiusaaminen. Se ilmeni ala-asteella lähinnä haukkumisena, nimittelynä, lappujen kirjoittamisena, tavaroiden varasteluna ja muuna sen hetkisten "kavereideni" keksimänä hauskanpitona. Muistan puhuneeni asiasta muutama vuosi sitten entiselle miespuoliselle luokkalaiselleni, joka tokaisi, että huoraksi ja rumaksi haukkuminen oli silloin vain hauskaa läppää. Voin kertoa teille, että ei se ollut. 

Ylä-asteelle siirryttyäni sain kuunnella hakkaus- sekä tappouhkailuja, haukkumista ja muuta solvaamista vanhemmilta opiskelijoilta. Sitä ei jatkunut kuitenkaan kuin vähän reilu vuoden verran, koska kehitin itselleni todella kovan ja uhkaavan ulkokuoren, jonka jälkeen kukaan ei pahemmin uskaltanut sanoa minulle mitään. Olen jälkikäteen ajatellut, että muiden käytös on varmasti johtunut todella vahvasta persoonastani sekä mielipiteistäni. En ole koskaan pyydellyt anteeksi olemassaoloani tai pelännyt puolustaa itseäni tai muita. En koskaan antanut muiden nähdä, että heidän sanansa tai tekonsa olisi oikeasti satuttanut minua. Mutta tottakai ne satuttivat. Kun on pienestä asti kuullut, ettei ole tarpeeksi hyvä sellaisena kuin on, alkaa pikkuhiljaa uskoa mitä muut sanovat. 

Lisäksi olen koko elämäni ajan onnistunut ajautumaan todella epäterveisiin ihmissuhteisiin, joissa itseluottamustani on sorrettu niin ystävien kuin poikaystävien taholta. Olen saanut kuunnella vähättelyä, arvostelua, haukkumista, minut on petetty ja minua on petetty, olen joutunut julkisten nöyryytysten kohteeksi ja olen kokenut todella traumaattisia eroja. Tämä kaikki on myös luonnollisesti vaikuttanut siihen, mitä ajattelen itsestäni. 

Näiden taustatietojen valossa on varmasti aivan selvää, minkä takia suhteeni ulkonäkööni ei ole täysin terve. Uskon myös, että kaikki tämä on vaikuttanut kiinnostukseeni vaatteita sekä kauneudenhoitoa kohtaan. Sen lisäksi, että minulla on todella suuri tarve saada ilmaista itseäni kaikilla mahdollisilla tavoilla, yritän myös peittää omaa epävarmuuttani ja huonoa itseluottamusta kaikella ulkoisella sälällä. Olen monesti kiitellyt akneani siitä, että minusta on tullut niin hyvä meikkaaja. Nuorena, kun minun oli pakko meikata ja kokeilla kaikenlaisia tuotteita, minusta tuli todella taitava ja silloin sain kipinän lähteä opiskelemaan alaa (opiskelin meikkitaiteilijaksi hetken, mutta lopetin koulun kesken, koska se ei tuntunut täysin omalta). 

Miltä se sitten tuntuu, kun joudun olemaan ilman meikkiä, ihan vain minä? Olen todella epävarma ja tietoinen itsestäni koko ajan. Minulla ei ole mukava olla vieraiden ihmisten seurassa, enkä tykkää liikkua julkisilla paikoilla meikittä. Päässäni pyörii silloin ajatus siitä, että olen ruma tai, että muut ihmiset ainakin ajattelevat niin. Minusta tuntuu, että kasvoni hukkuvat ja koko persoonani katoaa. Olen joutunut koko elämäni ajan suunnittelemaan todella paljon tekemisiäni sen mukaan, että pystynkö käyttämään meikkiä tai onko minun mahdollista korjata sitä. Olen vältellyt epämukavia ja itseni alttiiksi asettavia tilanteita. Ajatus meikittömyydestä on ahdistanut minua niin paljon, että olen mieluummin jättänyt asioita kokonaan tekemättä, kuin pistänyt itseni pelottavaan tai vaikeaan tilanteeseen (en ole käynyt ikinä festareilla, en käy rannalla, uimassa yms.). 

Kun saavuin Irlantiin tein päätöksen. Halusin parantaa itseluottamustani, joten aloin siedättämään itseäni ja menemään omien mukavuusalueideni ulkopuolelle. Olen alkanut liikkumaan julkisesti ilman meikkiä, mikä oli aluksi todella ahdistavaa, mutta nykyään ei härätä minussa enää sen kummempia tuntemuksia.   Se tuntuu ennemminkin vapauttavalta ja rentouttavalta, kuin ahdistavalta. Lisäsin myös näiden kuvien lisäksi Instagram-tililleni (@mimimendine) kuvia, joissa esiinnyn ilman meikkiä.  Se oli jotain, mitä en olisi todellakaan pystynyt tekemään esimerkiksi vuosi sitten, kun aloin käyttää Instagramia.  

Emilia ja Ninni ovat olleet todella suuri tuki tämän koko kesän ajan. Heidän avullaan olen pystynyt rakentamaan itseluottamukseni uudelleen ja olen päässyt todella pitkälle. Minua ei enää ahdista ajatus omasta ulkonäöstäni, vaan osaan arvostaa itseäni ja tiedän olevani kaunis. Tottakai, minulla on vielä juttuja, joita haluan kehittää itsessäni, mutta niinhän kaikilla. Minua ahdistaa vieläkin mennä uudenlaisiin kuvaustilanteisiin, etenkin jos joudun meikattavaksi ja olemaan ilman meikkiä (tällaisia tilanteita ovat olleet mm. Trendin kuvaukset ja haastattelu Ylelle). Olen kuitenkin päättänyt jatkaa valitsemallani tiellä ja purra hammasta vaikeissa tilanteissa, koska seuraavalla kerralla kaikki on aina vähän helpompaa.  

Olen todella ylpeä itsestäni, että lisäsin nämä kuvat ja kerroin teille osan tarinaani. Se oli vaikeaa, pelottavaa ja rankkaa, mutta kaiken arvoista. Täytyy aina muistaa mennä sitä kohti, mikä pelottaa kaikkein eniten. 

Nyt haluan vielä sanoa teille kaikille tämän. Älkää antako muiden ihmisten tai median vaikuttaa siihen, mitä ajattelette itsestänne. Kukaan muu ei tunne teitä niin hyvin kuin te itse. Kaikkein tärkeintä on oppia rakastaa ja arvostaa itseään, sillä olemme jumissa itsemme kanssa koko elämämme ajan. Toivon, ettei kukaan muu joutuisi kärsimään samalla tavalla, kuin mitä itse olen joutunut. Toivon, ettei enää yksikään nuori tyttö joutuisi taistelemaan huonon itseluottamuksen kanssa. Muistakaa, te olette kauniita. Te olette ainutlaatuisia ja tärkeitä. Pystytte mihin vain. Älkää antako kenenkään koskaan väittää toisin. 

Olette hyviä juuri tuollaisina. Minä olen hyvä juuri tällaisena. 

 

/I've always been very insecure about my looks. This text is really deep and personal, so I don't feel comfortable translating it in English. If you'd like to read it, you can use Google translater. Hugs./

 

PHOTOS  emilia linna

 

BLOGLOVIN // INSTAGRAM @mimimendine // FACEBOOK

 

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Mi Mi Mendine

 

 

Istuimme toissapäivänä pitkään kahvilla Emilian kanssa aivan Dublinin keskustassa. Rakastan kaupungin sykettä. Ihmisiä ympärillä, liikenteen melua, hektisyyttä. Löydän usein oman sisäisen rauhani sieltä, missä kaikilla muilla tuntuu olevan kiire jonnekin. Minulla ei ollut. Join cappucinoa, poltin tupakkaa ja nautin hyvän ystäväni seurasta. Kaikki oli siinä, täydellisessä hetkessä.

 

//Me and Emilia were having a coffee in the city center few days ago. I love the heartbeat of city. All the people, traffic and hectic situations. I often find my peace in the midst of chaos. Everybody seemed to be going somewhere, I wasn't. I had it all. Coffee, cigarettes and good company.//

 

PHOTOS  emilia linna

 

BLOGLOVIN // INSTAGRAM @mimimendine // FACEBOOK

Share
Ladataan...

Ladataan...
Mi Mi Mendine

Rakastan tatuointeja. Mikään ei näytä paremmalta kuin tytöt ja pojat, jotka ovat kauniiden hyvin tehtyjen kuvien peitossa. Pidän kaikenlaisista tatuoinneista, mutta itselleni haluan ottaa pelkästään mustavalkoisia kuvia. En ole koskaan ollut mikään villi värien käyttäjä, joten ne sopivat omaan tyyliini parhaiten. 

Monet ovat kyselleet parempia kuvia tatuoinneistani ja tarinoita niiden takana. Tässä postauksessa kerron teille enemmän tatskojeni taustoista siinä järjestyksessä, kun olen ne ottanut.

 

//I fucking love tattoos. Nothing looks better than hot guys and girls covered in them. I have never been a huge fan of colors, so I prefer black and gray ones on myself. Many of you have been asking bunch of stuff about my tattoos and what's the story behind them. So, I decided to tell you more about my tattoos and why I got them.//

 

 

Ensimmäisen ja isoimman kuvani, eli ruusut käsivarteni sisäpuolella, otin melkein heti kun täytin 18 vuotta. Niillä ei ole mitään muuta syvempää merkitystä kuin se, että rakastan ruusutatuointeja. Halusin ottaa jotain, joka kestää aikaa, eikä mielipiteeni kuvasta voisi muuttua. Olin kuitenkin niin nuori, että jos olisin ottanut lempibändini logon tai kirjoittanut jonkun nasevan iskulauseen käsivarteeni, en varmasti enää olisi samaa mieltä asiasta (lempibändini oli Bullet For My Valentine ja elämänfilosofiani luultavasti jotain vielä pahempaa).

Kävin tatuoitavana silloin Hyvinkäällä ja nykyisin Järvenpäässä sijaitsevassa Down Under Tattoossa. Kuvan tekeminen kesti viitisen tuntia ja täytyy sanoa, että viimeiset pari tuntia olivat helvettiä. Markus oli mukanani henkisenä tukena, vaikka hänestä ei hirveästi jeesiä ollut hänen maatessaan darran kourissa sohvalla. Olimme olleet juhlimassa edellisenä iltana, joten yöunet olivat jääneet vähäisiksi ja kokemus oli senkin takia aika rankka. Jos menette ottamaan tatuointia ensimmäistä kertaa suosittelen ensinnäkin nukkumaan kunnolla, syömään ja juomaan hyvin sekä ottamaan jonkun luotettavan ja turvallisen ihmisen mukaan. 

Kuva maksoi muistaakseni noin 500 euroa.

 

//My first tattoo ever (and also my biggest one) was the three roses on my inner arm. I got them when I had just turned 18. There isn't any really deep meaning behind it, I just really love rose tattoos. On my opinion, lot of young people make the mistake of getting their favourite band's logo or some bullshit like that. Because honestly, it will not be your favourite band after ten years. When I was 18 I listened to Bullet For My Valentine, so thank god I was wiser than some of you idiots.

It took about five hours to get it done and during the last few hours it hurt like hell. The fact, that I had been drinking the night before and was little hang over didn't help at all. But I survived. This one cost me 500 euros.//

 

 

Toisen tatuointini, tähden vasemmassa ranteessa, otin melko nopeasti ensimmäisen jälkeen. En oikeastaan edes muista miksi halusin juuri tuon kuvan. Luultavasti se oli mielestäni jotenkin niin siisti, että oli pakko saada. Kaikista tatuoinneistani tämä on se, johon minulla ei ole minkäänlaista tunnesidettä, enkä oikeastaan ikinä edes muista, että minulla on tuollainenkin kuva. 

Tatuoinnin tekemiseen meni noin 15 minuuttia eikä se sattunut juuri lainkaan. Maksoin tästä lystistä 70 euroa.

 

//My second tattoo was this star I got on my left wrist. I don't actually have a clue why I wanted this one, maybe I thought it was cool or something. This is my only tattoo that I don't have any kind of emotional bond with. It took about 15 minutes to get it done and cost 70 euros. Do I regret this one? No. Would I care if some night it would just dissapear? I probably wouldn't even notice.//

 

 

Kolmannella kerralla otin kaksi tekstiä, toisen olkapäähän ja toisen ranteeseen. "Dream by day" on lainaus Edgar Allan Poen runosta. Hän ei ole lempirunoilijani eikä kyseinen runo ole yksi suosikeistani, mutta lainaus itsessään on minulle hyvin tärkeä.

Minulle se tarkoittaa sitä, että kaikki ihmiset pystyvät unelmoimaan öisin. Mutta ne ihmiset, jotka pystyvät unelmoimaan myös päivisin tulevat saavuttamaan jotain suurta. Olen aina ollut mietiskelijäluonne ja minulla on aina ollut suuria unelmia. Tämä tatuointi rohkaisee minua aina tavoittelemaan unelmiani sekä arvostamaan sitä millainen olen. 

 

//At the third time I took two textes at the same time, one on my shoulder and one on my wrist.

The one on my shoulder says "Dream by day", which is a quote from Edgar Allan Poe's poem. He isn't my favourite poet or this particular poem isn't my favourite one, but the quote has a very deep meaning for me. I think that everybody can dream by night when they are sleeping. But the ones, who can dream by day, will achieve something great. I have always been a thinker and I have always had huge dreams. This tattoo encourages me to never let go of my dreams and never underestimate the person I am.//

 

 

Ranteessani oleva teksti "Happiness" on vielä astetta henkilökohtaisempi. Minulla on ollut rankka elämä ja olen käynyt läpi todella vaikeita asioita. Yhdessä vaiheessa elämääni olin todella onneton ja surullinen, joten päätin ottaa tämän tekstin ranteeseeni muistuttamaan minua siitä, mitä elämässä tulee oikeasti tavoitella. Ehkä ajattelin myös, että jos kaiverran sanan "onnellisuus" ihooni, se tekee minut onnellisemmaksi.

Tekstien tekemiseen meni yhteensä noin 45 minuuttia ja ne maksoivat vähän yli 100 euroa. Olkapään tatuoiminen ei sattunut lainkaan, se tuntui jopa melkein hyvältä (kiitos endorfiini). Ranne taas oli aika ilkeän tuntuinen, mutta sen tekeminen kesti niin vähän aikaa, ettei tilanne ollut ollenkaan sietämäntön.

 

//The text on my wrist "Happiness" is very personal tattoo. I've had very hard life and I have gone through some major shit in my past. At one point in my life, I was so sad and unhappy, that I decided to get this done to always remind me what's really important in life. Maybe I thought, that if the word "happiness" is written on my skin it would actually make me happier.

These two took about 45 minutes to get done and they cost a bit more than 100 euros. The one on my shoulder didn't hurt at all, it felt actually kinda good (thank you endorphin). But the one on my wrist felt pretty nasty.//

 

 

Viimeisin tatuointini on kolmio, jonka otin viime talvena täällä Dublinissa käydessäni. Todella monet ovat kysyneet mitä se tarkoittaa, mutta minulle se on vain kolmio. Rakastan geometrisiä kuvioita ja olen todella visuaalinen ihminen. Rakastan myös pieniä yksinkertaisia tatuointeja käsissä sekä sormissa. Jotain tällaisia pikku kakkiaisia aion varmasti ottaa tulevaisuudessa paljon lisää.

Kuvan tekemiseen meni varmaan viisi minuuttia ja se maksoi minimitaksan 50 euroa.

Mielestäni tatuointien takana ei aina tarvitse olla mitään syvempää tarinaa, joskus on ihan okei ottaa joku kuva vain siksi, että se on hieno. Joskus taas haluan ottaa jotain, jolla on syvempi merkitys. Ajattelen tatuointejani yhtenä suurena taideteoksena, jota täydennän sitä mukaan, kun otan uuden kuvan. Pikkuhiljaa ajan kuluessa se muokkautuu pala palalta erilaiseksi ja valmiimmaksi. Kun tatuoinnin on ottanut, se ei enää ole kuva ihon päällä, vaan siitä tulee osa sinua, osa ihoasi. En enää osaisi ajatella olevani ilman tatuointejani, enkä useasti edes muista, että minulla sellaisia on. 

 

//My latest one I got here in Dublin last winter. The triangle doesn't really mean anything to me. I just love geometric shapes and of course triangles. I love these kind of small and simple tattoos on people's hands and fingers, so I will probably get some shit like this done in the future. It took only five minutes to get it done and cost me 50 euros.

On my opinion, every tattoo doesn't have to have a very deep and meaningful story behind them. Sometimes I like to get something done just because it looks cool. Each of my tattoos are part of a bigger picture, because I concider my skin as a huge piece of art. For me, it's a life-long process. And when you get something done, it will become a part of you. My tattoos aren't just pictures on my skin, they are part of my skin and the person who I am.//

 

PHOTOS  emilia linna

 

BLOGLOVIN // INSTAGRAM @mimimendine // FACEBOOK

 

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Mi Mi Mendine

  

9 CROW STREET  vintage leather jacket

ZARA  t shirt

DR DENIM  jeans 

DR MARTENS  boots

 

Nämä ovat mun lempikuvat hetkeen. Ei tähän ole oikein mitään lisättävää, olen liian innoissani. Oli helvetin kuuma kun kuvasimme, enkä ole vielä pystynyt luopumaan tupakasta, kuten kuvasta näkyy. Olen kuitenkin pakon edessä joutunut vähentämään, sillä aski maksaa täällä 9 euroa (%#@€%!!!!!!!).

PS. Tämä nahkatakki on täydellinen.

 

/These are my favourite pictures for a while. It was freaking hot when we were shooting, but I really love my new leather jacket. I haven't been able to quit smoking yet. I really should because a pack of cigarettes costs here 9 euros...../

 

PHOTOS  emilia linna

 

BLOGLOVIN // INSTAGRAM @mimimendine // FACEBOOK

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Mi Mi Mendine

 

9 CROW STREET  vintage leather jacket

 

Löysin täydellisen nahkatakin. Mietin pitkään ja hartaasti ostaisinko sen vai jättäisinkö sen liikkeeseen, koska takki oli melko hintava (120 euroa) tämän hetken budjetissani. Olen kuitenkin todella onnellinen siitä, että päätin tuhlata rahani. Elämässä tulee eteen harvoin hetkiä, jolloin löytää täydellisen klassikon, joka vielä näyttää päällä helvetin hyvältä. Tilanne on sama täydellisesti istuvien t-paitojen tai farkkujen etsinnässä: jos ne tulevat vastaan, älä jumalauta jätä niitä sinne kaupan hyllylle. Mielestäni on järkevämpää käyttää vähän enemmän rahaa pitkäikäisiin perusvaatteisiin, kuin halpoihin H&M:n rätteihin. Onneksi sentään minäkään en osaa olla aina järkevä, joten kaapistani löytyy myös kaikenlaista outoa höttöä (elämä kävisi muuten liian tylsäksi).

 

Uusi nahkatakkini on täydellinen koska:

-Se on aitoa nahkaa. Tekonahkatakit eivät vain yksinkertaisesti näytä niin hyvältä.

-Se on vintagea. Nyt minulle kuuluva takki on kuulunut joskus jollekin toiselle, sitä on käytetty, se päällä on eletty ja sillä on oma tarinansa.

-Se on uniikki. En varmasti tule näkemään kenelläkään vastaantulijalla tismalleen samanlaista nahkarotsia.

-Se näyttää päällä todella hyvältä. Suurin osa takeistani on alunperin suunniteltu miehille (niin kai tämäkin), koska tykkään rennosta ja ylisuuresta mallista. 

+Takista löytyy vetoketjulliset taskut, eikä minun tarvitse aina raahata laukkua mukana, vaan kaikki tarpeellinen mahtuu niihin.

 

/I found the perfect vintage leather jacket from 9 Crow Street. At first I wasn't sure could I buy it, because it cost quite much. But then I realised, that it's not too often you will come across perfectly fitting classic pieces. I decided to buy it and I couldn't be more happy about my decision./

 

PHOTOS  emilia linna

 

BLOGLOVIN // INSTAGRAM @mimimendine // FACEBOOK

 

Share
Ladataan...

Pages