Aamuissa parasta oli huhtikuinen valo, joka heijastui kivisille ikkunalaudoille, ja aamiaiskroisantit, joita ostettiin nurkkaleipomosta muutama liikaa. Yksi kyynelehti metrossa kerjännyttä nuorta miestä, joka kertoi joutuneensa kadulle tyttöystävänsä kanssa. Rikkinäisiin maastohousuihin pukeutunut mies kaivoi taskustaan rahan, mutta me emme osanneet.

Viisi päätä ja kolmet raajat ahtautuivat valokuva-automaattiin, jotta minulle saatiin lahjaksi Berliinin-klassikko: mustavalkoinen muisto kaduilla laahaamisesta ja kynttilöillä valaistuissa kahviloissa lämmittelemisestä. 

Lopulta myöhäinen lounas venyi jouluateriaksi. Kun ranskalaisperhe oli tyhjentänyt jälkiruokalautasensa, me jäimme ainoiksi ruokailijoiksi. Alkupalaleipää ei saanut syödä ilman tuoreita basilikan lehtiä ja mamman kasvisraviolit olivat ainoa oikea valinta. Baarimestarin tehtävää hoitanut isä tarjosi meille kolmannetkin grappa-lasilliset ennen kuin jätimme italialaisperheen valmistelemaan juhlaillallista sukulaisilleen.

Metrolaituri oli niin tyhjä, että kaikui, mutta naapurustomme juottolan ovi kävi tasaisesti. Harmaa baarikoira soi meille muutaman rapsutuksen. Me skoolasimme.