Kauneusblogi
Rokkielämässä pitää tietenkin olla asennetta, myös kynsissä. Olen täysin toivoton kynsilakan käyttäjä, mutta ystäväni kynsien lakkauksesta inspiroituneena kaivoin kaapista joskus kesällä ostetut kynsitarrat, jotka olivat vielä testaamatta. Tällaiset:
Ja olipas kuulkaa helppoa! Näissä kyseisissä tarroissa bling-bling oli toteutettu kohokuvioinnilla, joka tuntui hieman kummalliselta sormissa, mutta tarrat eivät kuitenkaan tarkertuneet tai lähteneet irtoilemaan sen takia. Päin vastoin, pysyivät kynsissä kiinni niin hyvin, että vielä kolme – neljä päivää myöhemmin mietin, että saakohan näitä millään irti? Mutta kas, kun aika oli kypsä, eli viidentenä päivänä, huomasin, että jotain pieniä mahdollisen irtoamisen merkkejä alkoi olla ilmassa, ja tarrat irtosivat lopulta todella siististi ja helposti, kokonaisina. Liima oli saman tyyppistä kuin se mönjä, jolla esimerkiksi aikakauslehtien väliin kiinnitetään kosmetiikkanäytteitä, eli sellaista tahmeaa, mutta kuitenkin helposti irtoavaa.
Nämä kyseiset tarrat olivat rajut, mutta rokkielämään sopivat. Seuraavaksi aion etsiä hieman neutraalimpia tarroja, ja mieluiten ilman kohokuviointia.