Muurin muotiviikko – Pääasiat
Otsatukka teki paluun, minkä ennustinkin jo kesäkuussa.
Tervetuloa Muurin muotiviikolle! Idea muotiviikosta lähti siitä, kun ystäväni antoi rehellistä palautetta Muurista, ja sain kuulla, ettei hän enää tunnista minua blogin takaa. Melko huolestuttavaa, eikö?
”Sun blogissa pitäis ensinnäkin olla paljon enemmän muotia.”
Ai jaa? Olen ehkä karttanut muotiaiheita, koska verkko on pullollaan keskinkertaisia muotiblogeja, joihin en halunnut tulla verratuksi. Ja ylipäänsäkin olen ajautunut miettimään ihan liikaa muiden tekemisiä, muiden blogeja ja mitä muut ajattelee jne. Täten hautaan kaikki nämä ajatukset! Ja palaan siihen omaan naiviin itseeni, joka Muurin ensimmäisinä viikkoina latasi menemään ihan mitä halusi, miettimättä asiaa sen enempää. Kirjoitan vain itseäni, en muita varten. (Se oli kyllä helpompaa, kun blogia luki vain kourallinen parhaita ystäviäni, heh. Mutta kyllä Muurin varmasti löytää lopulta juuri oikeat lukijat. He, jotka ovat kiinnostuneita Muurarin ajatuksista.)
Tuskin ehdin tällä viikolla kirjoitella niin paljon kuin kuvittelin, välillä käväisen töissä sijaistamassa sairauslomalaista. Muotiviikko venynee noin kahdeksi viikoksi, muoti jäänee Muuriin pysyväksi aihepiiriksi.