Tupsu tekee vapun

Vapun lisäksi juhlistan tänään myös kuukauden ikäistä Muuria! Jee! Nuori palsta voi hyvin ja kasvaa hurjaa vauhtia. (Se saattaa pian muuttaa hieman ulkomuotoaankin.)

vappuplikka.jpg

Hieman väkinäisen oloisesta hymystäni huolimatta olin tosi hyvällä mielellä. Vappu on todella nostalgista aikaa näin kulahtaneellekin teekkarille. Tupsulakki lämmittää sekä mieltä että kehoa.

Koska pikniksäät ovat Suomessa aina melko epävarmat, päätimme tänä vuonna pelata varman päälle. Tupsut heiluen suuntasimme Tampereen Teatterin järjestämälle vappubrunssille nautiskelemaan sillit, perunasalaatit, munkit ja simat tällä kertaa turvallisesti sisätiloissa, paossa kylmää kevättuulta.

brunssi.jpg

Kotimatkalla pakollinen kurkkaus teekkarikasteen loiskeeseen. Omasta dippauksesta onkin jo kahdeksan vuotta (piti oikein laskea sormilla), mutta kastehässäkkä jaksaa silti aina hymyilyttää.

dippi.jpg

PS. Tanssivideosarja on vapun vuoksi lomalla tämän viikon. Ensi viikon keskiviikkona jammaillaan taas!

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä