Ladataan...

Prinsessasadut päättyvät usein lauseeseen "ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti". Todellisuudessa ihan kaikkien prinsessojenkaan parisuhteet eivät kestä ikuisuuksiin. Mutta toisaalta hyvin monien suhteet säilyvät onnellisina pitkään, jopa kuolemaan saakka. Juuri näihin, pitkiin ja onnellisiin parisuhteisiin, pureutuu Maaret Kallion ja Osmo Kontulan tuore yhteiskirja, Happy End

Kirjan aineistona toimivat yli kahdensadan pitkässä parisuhteessa elävän suomalaisnaisen kertomukset parisuhteestaan. Verkkokyselynä kerätty aineisto on koottu noin vuosi sitten. 

Kallio ja Kontula käyvät vuorotellen dialogia näiden naisten kertomusten kanssa. Asiantuntijoilla on omat, erilaiset tyylinsä. Kontulan tyyli on hieman kliininen, kuten tutkimusprofessorille sopiikin. Seksuaalisuutta paljon tutkinut Kontula tuo aineistoa täydentämään havaintoja esimerkiksi laajoista FINSEX-tutkimuksista. Kallion teksteistä kuuluu puolestaan läpi hänen lempeästi kommentoiva äänensä, joka on tuttu ainakin Lujasti lempeä -blogin lukijoille sekä Ensitreffit alttarilla -ohjelman katsojille.

Kollegat täydentävät toisiaan sopivasti ja molemmat asiantuntijat antavat lukijalle erittäin kiinnostavia näkemyksiä, tulkintoja ja vinkkejä parisuhteista, rakkaudesta, hellyydestä, seksuaalisuudesta ja ristiriitojen ratkaisusta.

Kirjaa lukiessani huomasin silti monessa kohden, että minua veivät melkein eniten mukanaan Kalliolle ja Kontulalle elämäänsä kuvanneet naiset. Kirja sisältää erittäin paljon sitaatteja, jotka ovat hyvin avoimia ja paikoin myös erittäin koskettavia. Naiset kertovat tavallisten suomalaisten parisuhteiden onnesta ja puolisoiden lämpimistä tunteista toisiaan kohtaan. Siitä arvostuksesta, turvasta, intohimosta, kumppanuudesta ja kunnioituksesta, joista parisuhteet on parhaimmillaan tehty.

Kirja onkin tervetullutta vastapainoa usein melko ongelmakeskeisille parisuhdejutuille ja -oppaille. Tämän kirjan ytimessä ovat nimenomaan ne onnelliset ja kestävät parisuhteet, joita ainakin Väestöliiton tutkimusten mukaan useimmat suomalaisten parisuhteista ovat. Seikka, joka usein jää esimerkiksi mediassa avioeroja, haluttomuutta tai kummallisia seksivinkkejä käsittelevien juttujen varjoon. Tuntuu hyvältä lukea siitä, kuinka kipinää voidaan ylläpitää pitkässä parisuhteessa, kuinka arjessa voidaan osoittaa hellyyttä ja kuinka ristiriidat voidaan ratkaista rakentavasti. Kuinka sanan minä sijaan voidaan korostaa sanaa me, silloinkin kun eletään keskellä ruuhkavuosia. Kuinka hyvin monen suomalaisen kotona asuu onni. 

Naisten tarinoiden joukossa on yksi, joka nousee ylitse muiden. Näin tuntuvat ajattelevan myös kirjoittajat itse, sillä Kallio luki tämän kyseisen lainauksen ääneen kirjan julkaisutilaisuudessa: 

Tämä parisuhde on elämäni valo, voimanlähde, kulmakivi ja suloinen rakkauden lähde. Tunnen itseni maailman onnellisimmaksi ihmiseksi mieheni sylissä ja läheisyydessä. Tuntuu uskomattomalta, että tuo ihana ihminen rakastaa juuri minua. Välillämme vallitsee suuri keskinäinen kunnioitus, luottamus ja päivittäinen hellyys. Kun kuljemme toistemme ohi, sipaisemme kädellä selkää tai hiuksia, töidemme lomassa saatamme suukotella tai halata. Rakastan sitä, että unissaankin mieheni ottaa minua kädestä kiinni. Sanat eivät riitä kuvailemaan tätä onnellisuuden olotilaa... Olemme olleet naimisissa 14 vuotta ja joskus mietin, milloin tämä rakastumisen alkuhuuma mahtaa haihtua. Seksi on alkuajoista vain parantunut... Itsetunto kohoaa kaiken mielihyvän tuottamisen ja saamisen myötä. Mieheni saa minut tuntemaan itseni kauniiksi ja haluttavaksi. Rakastan hänen tuoksuaan ja kaikkea hänessä. Sulan hänen syliinsä. 

Hääbloggaajan näkökulmasta tämä katkelma on aivan erityinen. Tällainen puhe hääpäivänä ei ole mitenkään tavatonta. Mutta se, että vielä viisitoista vuotta häiden jälkeenkin kykenee puhumaan näin kauniisti puolisostaan ja parisuhteestaan, on mielestäni tavoittelemisen arvoista. Se myös antaa uskoa siihen, että muuallakin kuin saduissa on mahdollista elää onnellisena, elämänsä loppuun saakka. 

Maaret Kallio ja Osmo Kontula, Happy End. WSOY, 2015. 

---------------------------------------------

Tämä Happy End -kirjaa käsittelevä teksti on samalla myös tämän blogin Happy End, onnellinen loppu. Olen nimittäin tehnyt vaikean päätöksen blogin lopettamisesta. 

Syy on yksinkertainen: Ajan puute. Olen aloittanut tänä syksynä jatko-opinnot Jyväskylän yliopistossa, tähtäimessäni tohtorin tutkinto. Tutkimusaiheenani ovat blogit - mikäpä muukaan. Päivätyön ja tutkimuksen yhdistäminen vie energiaani niin paljon, että jostain on pakko luopua. Nyt se on Myötä- ja vastoinkäymisissä. Ihan kokonaan en bloggaamista kuitenkaan malta lopettaa. Tietäni blogitohtoriksi voi seurata täällä

Lämmin kiitos teille kaikille, hyvät lukijat! Osa teistä on kulkenut mukanani jo silloin, kun Myötä- ja vastoinkäymisissä ilmestyi hs.fissä. Kiitos myös verraton Lily-yhteisö, kanssanne on ollut huikeaa. Häistä bloggaaminen on ollut ihanaa ja inspiroivaa, mutta nyt on kuitenkin aika suunnata energia muihin asioihin. Kiitos vielä kerran ja näkemiin! 

The End. 

Happy End. 

 

Share

Ladataan...

Tuoreimmassa Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä on pieni juttu pysäköintikiekoista. Sininen, lähes joka auton varusteisiin kuuluva kiekko on nimittäin nyt mukana liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin vetämissä normitalkoissa.

Parkkikiekon kokoa, väriä ja siinä olevaa tekstiä on säädelty hyvinkin tarkasti: Kiekon on muun muassa oltava 10–11 cm leveä, 13–15 cm korkea ja osoitetulla paikalla tulee lukea sana "saapumisaika" tai "ankomsttid" tai molemmat. Tästä sääntelystä halutaan nyt eroon. 

"Ongelma on siinä, että säädökset ovat niin yksityiskohtaisia, että kun pikkuisenkin yksityiskohdat eivät vastaa säädettyä, niin siitä rapsahtaa pysäköintöivirhemaksu", yksikönjohtaja Kirsi Miettinen liikenne- ja viestintäministeriöstä kertoo Hesarille. 

Jos siis yksityiskohtaiset säädökset ovat ongelma, niin suosittelen lämpimästi keventämään viranomaisten taakkaa sillä, että tilapäisten opasteiden kuten hääkylttien, ohjeistamisesta sekä ilmoitusvelvollisuudesta luovutaan. 

Kerrataanpa vielä, mistä on kyse.

Hääkylttien pystytykseen tarvitaan paikallisen ELY-keskuksen lupa. Luvan saa ottamalla yhteyttä Liikenteen asiakaspalveluun ja kertomalla, milloin, minne ja kuinka paljon aikoo hääkylttejä pystyttää. Sijainnit saatuaan asiakaspalvelija varmistaa kartalta, että kylttejä ei olla pystyttämässä esimerkiksi moottoriten varteen. Lupa myönnetään suullisesti ja sen annettuaan asiakaspalvelija lähettää vielä hakijalle ohjeet siitä, millaisia kylttien tulee olla. 

Ohjeiden mukaan ilmoituksen suurin sallittu koko on 600 x 600 mm, kyltit voivat olla muodoltaan yksilöllisiä, kylttien fontti voi olla vapaa, ne voivat sisältää etäisyyslukeman ja nuolikuvion, mutta eivät heijastavia kalvoja tai loistevärejä.

Lisäksi ohjeistetaan, että ilmoitukset sijoitetaan omiin tukirakenteisiin, yl. puinen n. 2,0 -2,5 m pitkä "keppi". Kylttejä ei saa kiinnittää liikennemerkkeihin, muihin liikenteenohjauslaitteisiin, siltarakenteisiin tai reunapaaluihin. Kyltit pitäisi myös poistaa mielellään jo häitä seuraavana päivänä. Jos tienpitäjä joutuu poistamaan unohtuneen kyltin, se voidaan tehdä pystyttäjän kustannuksella.

Vaikka hääkyltti olisikin tullut ripustettua luvatta ja väärään paikkaan (kuten liikennemerkkiin) niin niitä ei kuitenkaan ryhdytä viranomaisten toimesta repimään pois. Tiettävästi sakkojakaan hääkylttien sirottelusta ei jaella. Tarkkaa ohjeistusta ei siis varsinaisesti valvota. 

Ehdotankin, että tuottavuusloikan nimissä, hääkylttien näin tarkasta sääntelystä luovutaan. Virkamiehet vapautettakoon tekemään jotain muuta, kuin tarkistelemaan kartasta, mihin hääkylttejä ollaan aikeissa pystyttää. Suomi kuntoon! 

Share

Ladataan...

Raggarimorsian on tuulettanut suomalaisia hääympyröitä nyt reilun vuoden ajan. Vappuna 2014 ilmoille putkahtanut pinkkitukkainen, toisella kierroksella oleva, bloggaava anarkistimorsian on ehtinyt muun muassa valloittaa häätapahtumissa ja tehdä musiikkivideon. Nyt tämä kaikkien encore-morsianten äiti on kirjoittanut kirjan.  Raggarimorsiamen hääopas ilmestyi elokuun alussa. 

Raggarimorsiamen hääoppaan on kirjoittanut toimittaja Minna Dufton, jonka eloisa alter ego Raggarimorsian on.

Tuore hääopas on pirteä ilmestys. Kirja on yhdistelmä täydellistä häähörhöilyä ja realistista asennetta avioitumiseen. Kirjan sivuilla ovat sulassa sovussa avioehdon tekeminen ja maanisuutta lähentelevä häälyhtyjen valmistaminen vanhoista hillopurkeista. Ristiriitaista, minkä Raggarimorsian myöntää itsekin. Mutta niin ovat häät ja elämäkin, Raggarimorsian muistuttaa. 

Kirja jakaantuu juttelevaan sävyyn kirjoitettuihin lukuihin, joissa käydään kattavasti läpi kaikki, mitä häihin kuuluu. Raggarimorsian kertoo näkemyksensä niin puolison etsinnästä, hääpuvun valinnasta, budjetin laatimisesta, häästressin välttämisestä, polttareista, hääpäivän musiikeista kuin lippusiimoistakin. Parisuhdekoulussa Raggarimorsian antaa parisuhdevinkkejä (litistä ne maitotölkit!), ja kaason valinnan yhteydessä neuvoja siihen, kuinka välit läheisiin säilyvät ehjinä myös hääjärjestelyjen käydessä kuumimmillaan. Tärkeässä osassa on myös ekologisuus, onhan päähenkilö itsekin kierrätetty. 

Raggarin ohella kirjan sivuilla vinkkejään jakavat myös päähenkilön rakkaat taustajoukot, Kajahtanut Kaaso sekä Sutjakka Sulhanen. Duftonin toimittajatausta näkyy siinä, että tekstiä ei ole tuotettu vain omasta pinkistä päästä, vaan ääneen pääsee myös joukko hääalan asiantuntijoita. Heitä ovat muun muassa hääpukuliike Stilissiman omistaja Hanna Koskinen, ompelija Marika Mansikkamäki, pastori Hilkka Olkinuora, Somistevuokraamo.fi:tä pyörittävä Johanna Merinen, muotisuunnittelija Minna Hepburn ja tyylitohtori Päivi Lehtovuori

Kirjan tyyli on räiskyvä ja teksti on hauskaa. Ajoittain kielenkäyttö on omaan makuuni vähän liiankin kikkailevaa, mutta toisaalta minun sisälläni asuukin säntillinen ja tiukka pieni virkamies, pinkkitukkaisen punkkarimorsiamen sijaan.

Kirjan kuvituksena toimivat Elina Mannisen herkulliset kuvat Raggarimorsiamesta. Värimaailmaltaan kirja onkin iloisen - vai ehkä sittenkin ironisen? - pinkki.

Kenelle kirja sitten sopii? Ainakin seuraaville:

1) Ensimmäistä kertaa avioituvalle, joka hämmentyy kaiken häähörsellyksen edessä. Jos mietit, pitääkö teemavärit tosiaan valita jo vuosi etukäteen, Raggarimorsian lohduttaa: Tärkeintä on olla oma itsensä, himmailematta.

2) Toista, kolmatta tai n:nnettä kertaa avioituvalle, joka miettii, uskaltaako juhlia omia häitään vielä kerran. Jos haluat kermakakkupuvun, mutta sen osto saa sinut epäröimään, Raggarimorsian antaa vertaistukea: Rakkaat encore-parit, kaikki käy! 

3) Anopille, appiukolle, morsiamen siskolle tai sulhasen parhaalle ystävälle, jonka voi olla vaikeaa ymmärtää, mitä kaikkea häähösellykseen kuuluu. Raggarimorsiamen hääopas on erinomainen tutustumismatka hieman ylikierroksilla käyvän morsiamen pään sisään. Morsiamen lähimmäisiä Raggarimorsian muistuttaa: Johdonmukaisimmastakin järki-ihmisestä voi tulla häiden alla ideasta ja tunnelmasta toiseen poukkoileva sekopää. 

4) Kenelle vain, joka haluaa iltalukemisikseen jotain kevyttä ja elämäniloista, mutta myös ihmissuhteista ajatuksia herättävää tekstiä. Raggarimorsiamen yksinkertainen viesti on: Hell yeah! 

Minna Dufton, Raggarimorsiamen hääopas. Gummerus, 2015.

Share

Pages