Ladataan...

Prinsessasadut päättyvät usein lauseeseen "ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti". Todellisuudessa ihan kaikkien prinsessojenkaan parisuhteet eivät kestä ikuisuuksiin. Mutta toisaalta hyvin monien suhteet säilyvät onnellisina pitkään, jopa kuolemaan saakka. Juuri näihin, pitkiin ja onnellisiin parisuhteisiin, pureutuu Maaret Kallion ja Osmo Kontulan tuore yhteiskirja, Happy End

Kirjan aineistona toimivat yli kahdensadan pitkässä parisuhteessa elävän suomalaisnaisen kertomukset parisuhteestaan. Verkkokyselynä kerätty aineisto on koottu noin vuosi sitten. 

Kallio ja Kontula käyvät vuorotellen dialogia näiden naisten kertomusten kanssa. Asiantuntijoilla on omat, erilaiset tyylinsä. Kontulan tyyli on hieman kliininen, kuten tutkimusprofessorille sopiikin. Seksuaalisuutta paljon tutkinut Kontula tuo aineistoa täydentämään havaintoja esimerkiksi laajoista FINSEX-tutkimuksista. Kallion teksteistä kuuluu puolestaan läpi hänen lempeästi kommentoiva äänensä, joka on tuttu ainakin Lujasti lempeä -blogin lukijoille sekä Ensitreffit alttarilla -ohjelman katsojille.

Kollegat täydentävät toisiaan sopivasti ja molemmat asiantuntijat antavat lukijalle erittäin kiinnostavia näkemyksiä, tulkintoja ja vinkkejä parisuhteista, rakkaudesta, hellyydestä, seksuaalisuudesta ja ristiriitojen ratkaisusta.

Kirjaa lukiessani huomasin silti monessa kohden, että minua veivät melkein eniten mukanaan Kalliolle ja Kontulalle elämäänsä kuvanneet naiset. Kirja sisältää erittäin paljon sitaatteja, jotka ovat hyvin avoimia ja paikoin myös erittäin koskettavia. Naiset kertovat tavallisten suomalaisten parisuhteiden onnesta ja puolisoiden lämpimistä tunteista toisiaan kohtaan. Siitä arvostuksesta, turvasta, intohimosta, kumppanuudesta ja kunnioituksesta, joista parisuhteet on parhaimmillaan tehty.

Kirja onkin tervetullutta vastapainoa usein melko ongelmakeskeisille parisuhdejutuille ja -oppaille. Tämän kirjan ytimessä ovat nimenomaan ne onnelliset ja kestävät parisuhteet, joita ainakin Väestöliiton tutkimusten mukaan useimmat suomalaisten parisuhteista ovat. Seikka, joka usein jää esimerkiksi mediassa avioeroja, haluttomuutta tai kummallisia seksivinkkejä käsittelevien juttujen varjoon. Tuntuu hyvältä lukea siitä, kuinka kipinää voidaan ylläpitää pitkässä parisuhteessa, kuinka arjessa voidaan osoittaa hellyyttä ja kuinka ristiriidat voidaan ratkaista rakentavasti. Kuinka sanan minä sijaan voidaan korostaa sanaa me, silloinkin kun eletään keskellä ruuhkavuosia. Kuinka hyvin monen suomalaisen kotona asuu onni. 

Naisten tarinoiden joukossa on yksi, joka nousee ylitse muiden. Näin tuntuvat ajattelevan myös kirjoittajat itse, sillä Kallio luki tämän kyseisen lainauksen ääneen kirjan julkaisutilaisuudessa: 

Tämä parisuhde on elämäni valo, voimanlähde, kulmakivi ja suloinen rakkauden lähde. Tunnen itseni maailman onnellisimmaksi ihmiseksi mieheni sylissä ja läheisyydessä. Tuntuu uskomattomalta, että tuo ihana ihminen rakastaa juuri minua. Välillämme vallitsee suuri keskinäinen kunnioitus, luottamus ja päivittäinen hellyys. Kun kuljemme toistemme ohi, sipaisemme kädellä selkää tai hiuksia, töidemme lomassa saatamme suukotella tai halata. Rakastan sitä, että unissaankin mieheni ottaa minua kädestä kiinni. Sanat eivät riitä kuvailemaan tätä onnellisuuden olotilaa... Olemme olleet naimisissa 14 vuotta ja joskus mietin, milloin tämä rakastumisen alkuhuuma mahtaa haihtua. Seksi on alkuajoista vain parantunut... Itsetunto kohoaa kaiken mielihyvän tuottamisen ja saamisen myötä. Mieheni saa minut tuntemaan itseni kauniiksi ja haluttavaksi. Rakastan hänen tuoksuaan ja kaikkea hänessä. Sulan hänen syliinsä. 

Hääbloggaajan näkökulmasta tämä katkelma on aivan erityinen. Tällainen puhe hääpäivänä ei ole mitenkään tavatonta. Mutta se, että vielä viisitoista vuotta häiden jälkeenkin kykenee puhumaan näin kauniisti puolisostaan ja parisuhteestaan, on mielestäni tavoittelemisen arvoista. Se myös antaa uskoa siihen, että muuallakin kuin saduissa on mahdollista elää onnellisena, elämänsä loppuun saakka. 

Maaret Kallio ja Osmo Kontula, Happy End. WSOY, 2015. 

---------------------------------------------

Tämä Happy End -kirjaa käsittelevä teksti on samalla myös tämän blogin Happy End, onnellinen loppu. Olen nimittäin tehnyt vaikean päätöksen blogin lopettamisesta. 

Syy on yksinkertainen: Ajan puute. Olen aloittanut tänä syksynä jatko-opinnot Jyväskylän yliopistossa, tähtäimessäni tohtorin tutkinto. Tutkimusaiheenani ovat blogit - mikäpä muukaan. Päivätyön ja tutkimuksen yhdistäminen vie energiaani niin paljon, että jostain on pakko luopua. Nyt se on Myötä- ja vastoinkäymisissä. Ihan kokonaan en bloggaamista kuitenkaan malta lopettaa. Tietäni blogitohtoriksi voi seurata täällä

Lämmin kiitos teille kaikille, hyvät lukijat! Osa teistä on kulkenut mukanani jo silloin, kun Myötä- ja vastoinkäymisissä ilmestyi hs.fissä. Kiitos myös verraton Lily-yhteisö, kanssanne on ollut huikeaa. Häistä bloggaaminen on ollut ihanaa ja inspiroivaa, mutta nyt on kuitenkin aika suunnata energia muihin asioihin. Kiitos vielä kerran ja näkemiin! 

The End. 

Happy End. 

 

Share

Ladataan...

Tuoreimmassa Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä on pieni juttu pysäköintikiekoista. Sininen, lähes joka auton varusteisiin kuuluva kiekko on nimittäin nyt mukana liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin vetämissä normitalkoissa.

Parkkikiekon kokoa, väriä ja siinä olevaa tekstiä on säädelty hyvinkin tarkasti: Kiekon on muun muassa oltava 10–11 cm leveä, 13–15 cm korkea ja osoitetulla paikalla tulee lukea sana "saapumisaika" tai "ankomsttid" tai molemmat. Tästä sääntelystä halutaan nyt eroon. 

"Ongelma on siinä, että säädökset ovat niin yksityiskohtaisia, että kun pikkuisenkin yksityiskohdat eivät vastaa säädettyä, niin siitä rapsahtaa pysäköintöivirhemaksu", yksikönjohtaja Kirsi Miettinen liikenne- ja viestintäministeriöstä kertoo Hesarille. 

Jos siis yksityiskohtaiset säädökset ovat ongelma, niin suosittelen lämpimästi keventämään viranomaisten taakkaa sillä, että tilapäisten opasteiden kuten hääkylttien, ohjeistamisesta sekä ilmoitusvelvollisuudesta luovutaan. 

Kerrataanpa vielä, mistä on kyse.

Hääkylttien pystytykseen tarvitaan paikallisen ELY-keskuksen lupa. Luvan saa ottamalla yhteyttä Liikenteen asiakaspalveluun ja kertomalla, milloin, minne ja kuinka paljon aikoo hääkylttejä pystyttää. Sijainnit saatuaan asiakaspalvelija varmistaa kartalta, että kylttejä ei olla pystyttämässä esimerkiksi moottoriten varteen. Lupa myönnetään suullisesti ja sen annettuaan asiakaspalvelija lähettää vielä hakijalle ohjeet siitä, millaisia kylttien tulee olla. 

Ohjeiden mukaan ilmoituksen suurin sallittu koko on 600 x 600 mm, kyltit voivat olla muodoltaan yksilöllisiä, kylttien fontti voi olla vapaa, ne voivat sisältää etäisyyslukeman ja nuolikuvion, mutta eivät heijastavia kalvoja tai loistevärejä.

Lisäksi ohjeistetaan, että ilmoitukset sijoitetaan omiin tukirakenteisiin, yl. puinen n. 2,0 -2,5 m pitkä "keppi". Kylttejä ei saa kiinnittää liikennemerkkeihin, muihin liikenteenohjauslaitteisiin, siltarakenteisiin tai reunapaaluihin. Kyltit pitäisi myös poistaa mielellään jo häitä seuraavana päivänä. Jos tienpitäjä joutuu poistamaan unohtuneen kyltin, se voidaan tehdä pystyttäjän kustannuksella.

Vaikka hääkyltti olisikin tullut ripustettua luvatta ja väärään paikkaan (kuten liikennemerkkiin) niin niitä ei kuitenkaan ryhdytä viranomaisten toimesta repimään pois. Tiettävästi sakkojakaan hääkylttien sirottelusta ei jaella. Tarkkaa ohjeistusta ei siis varsinaisesti valvota. 

Ehdotankin, että tuottavuusloikan nimissä, hääkylttien näin tarkasta sääntelystä luovutaan. Virkamiehet vapautettakoon tekemään jotain muuta, kuin tarkistelemaan kartasta, mihin hääkylttejä ollaan aikeissa pystyttää. Suomi kuntoon! 

Share

Ladataan...

Raggarimorsian on tuulettanut suomalaisia hääympyröitä nyt reilun vuoden ajan. Vappuna 2014 ilmoille putkahtanut pinkkitukkainen, toisella kierroksella oleva, bloggaava anarkistimorsian on ehtinyt muun muassa valloittaa häätapahtumissa ja tehdä musiikkivideon. Nyt tämä kaikkien encore-morsianten äiti on kirjoittanut kirjan.  Raggarimorsiamen hääopas ilmestyi elokuun alussa. 

Raggarimorsiamen hääoppaan on kirjoittanut toimittaja Minna Dufton, jonka eloisa alter ego Raggarimorsian on.

Tuore hääopas on pirteä ilmestys. Kirja on yhdistelmä täydellistä häähörhöilyä ja realistista asennetta avioitumiseen. Kirjan sivuilla ovat sulassa sovussa avioehdon tekeminen ja maanisuutta lähentelevä häälyhtyjen valmistaminen vanhoista hillopurkeista. Ristiriitaista, minkä Raggarimorsian myöntää itsekin. Mutta niin ovat häät ja elämäkin, Raggarimorsian muistuttaa. 

Kirja jakaantuu juttelevaan sävyyn kirjoitettuihin lukuihin, joissa käydään kattavasti läpi kaikki, mitä häihin kuuluu. Raggarimorsian kertoo näkemyksensä niin puolison etsinnästä, hääpuvun valinnasta, budjetin laatimisesta, häästressin välttämisestä, polttareista, hääpäivän musiikeista kuin lippusiimoistakin. Parisuhdekoulussa Raggarimorsian antaa parisuhdevinkkejä (litistä ne maitotölkit!), ja kaason valinnan yhteydessä neuvoja siihen, kuinka välit läheisiin säilyvät ehjinä myös hääjärjestelyjen käydessä kuumimmillaan. Tärkeässä osassa on myös ekologisuus, onhan päähenkilö itsekin kierrätetty. 

Raggarin ohella kirjan sivuilla vinkkejään jakavat myös päähenkilön rakkaat taustajoukot, Kajahtanut Kaaso sekä Sutjakka Sulhanen. Duftonin toimittajatausta näkyy siinä, että tekstiä ei ole tuotettu vain omasta pinkistä päästä, vaan ääneen pääsee myös joukko hääalan asiantuntijoita. Heitä ovat muun muassa hääpukuliike Stilissiman omistaja Hanna Koskinen, ompelija Marika Mansikkamäki, pastori Hilkka Olkinuora, Somistevuokraamo.fi:tä pyörittävä Johanna Merinen, muotisuunnittelija Minna Hepburn ja tyylitohtori Päivi Lehtovuori

Kirjan tyyli on räiskyvä ja teksti on hauskaa. Ajoittain kielenkäyttö on omaan makuuni vähän liiankin kikkailevaa, mutta toisaalta minun sisälläni asuukin säntillinen ja tiukka pieni virkamies, pinkkitukkaisen punkkarimorsiamen sijaan.

Kirjan kuvituksena toimivat Elina Mannisen herkulliset kuvat Raggarimorsiamesta. Värimaailmaltaan kirja onkin iloisen - vai ehkä sittenkin ironisen? - pinkki.

Kenelle kirja sitten sopii? Ainakin seuraaville:

1) Ensimmäistä kertaa avioituvalle, joka hämmentyy kaiken häähörsellyksen edessä. Jos mietit, pitääkö teemavärit tosiaan valita jo vuosi etukäteen, Raggarimorsian lohduttaa: Tärkeintä on olla oma itsensä, himmailematta.

2) Toista, kolmatta tai n:nnettä kertaa avioituvalle, joka miettii, uskaltaako juhlia omia häitään vielä kerran. Jos haluat kermakakkupuvun, mutta sen osto saa sinut epäröimään, Raggarimorsian antaa vertaistukea: Rakkaat encore-parit, kaikki käy! 

3) Anopille, appiukolle, morsiamen siskolle tai sulhasen parhaalle ystävälle, jonka voi olla vaikeaa ymmärtää, mitä kaikkea häähösellykseen kuuluu. Raggarimorsiamen hääopas on erinomainen tutustumismatka hieman ylikierroksilla käyvän morsiamen pään sisään. Morsiamen lähimmäisiä Raggarimorsian muistuttaa: Johdonmukaisimmastakin järki-ihmisestä voi tulla häiden alla ideasta ja tunnelmasta toiseen poukkoileva sekopää. 

4) Kenelle vain, joka haluaa iltalukemisikseen jotain kevyttä ja elämäniloista, mutta myös ihmissuhteista ajatuksia herättävää tekstiä. Raggarimorsiamen yksinkertainen viesti on: Hell yeah! 

Minna Dufton, Raggarimorsiamen hääopas. Gummerus, 2015.

Share

Ladataan...

AVAlla etsitään tänä syksynä taas rakkautta ja elinikäistä kumppanuutta. Ensitreffit alttarilla -ohjelman toinen tuotantokausi käynnistyy huomenna tiistaina ja jo heti ensimmäisessä jaksossa päästään tutustumaan tämän kauden sinkkuihin. Mahtavaa! 

Ensitreffit alttarilla -ohjelman asiantuntijoina toimivat Mikael Saarinen, Maaret Kallio ja Kari Kanala. Kuva: MTV. 

Ensitreffien toinen kausi alkaa jo aika pian ensimmäisen kauden päätöksen jälkeen. Pidin ensimmäisestä kaudesta todella paljon ja tietysti on vähän jännittänyt, miten tämä toinen kausi onnistuu. Sain katsoa ensimmäisen jakson ennakkoon ja voin kertoa, että hyvältä näyttää. Ohjelma pääsee käyntiin vauhdikkaasti, kun formaattia ei tarvitse enää esitellä ja selitellä katsojille. Jo ensimmäisessä jaksossa tapahtuu paljon. 

Miksi sitten kannattaisi asettautua television ääreen tälläkin kaudella? Mieleeni tulee ainakin kaksi syytä. 

Ensinnäkin ovat erinomaiset asiantuntijat. Ekalta kaudelta tutut Maaret Kallio ja Kari Kanala jatkavat, ja uutena kaartiin liittyy nyt psykologi, psykoterapeutti Mikael Saarinen. Luvassa on siis taas oivaltavia huomioita ja teräviä kommentteja parisuhteista, rakkaudesta, tunteista, miehistä ja naisista. Lempeitä ohjeistuksia unohtamatta. Saarisen läsnäolon myötä odotettavissa on, että psykologinen puoli korostuu, mitä ainakin itse pidän oikein positiivisena juttuna. 

Toiseksi ovat tietenkin tunteet, joihin päästään ihanasti käsiksi jo ensimmäisessä jaksossa. Katsojat pääsevät myötäelämään sinkkujen innostusta, jännitystä ja kihinää vatsan pohjassa, kun he pohtivat, millainen heidän tuleva kumppaninsa voisi olla. Millaisen puolison asiantuntijat ovat minulle valinneet? Miltä hän näyttää? Mitä hänestä ajattelen? Vähän pelottaakin: Mitä hän ajattelee minusta? Millainen on hänen reaktionsa, kun hän näkee minut? Kohtammeko toisemme? 

Ohjelman tekijöille täytyy antaa tunnustusta siitä, että he ovat onnistuneet tuomaan ohjelmaan hyvin voimakkaita tunteita jo siinä vaiheessa, kun sinkut eivät ole vielä edes tavanneet toisiaan. Katsojana voi vain kuvitella, miltä tuntuisi saada tuotantoyhtiöstä soitto ja kuulla, että potentiaalinen elämänkumppani on nyt löytynyt. Siis saada tietää, että tuolla jossain on ihminen, jota en ole vielä tavannut, mutta josta tulee minulle vielä hyvin läheinen. Ihminen, jota en osaa edes kuvitella mielessäni, mutta joka tulee olemaan aina osa elämääni. Joku, joka on ihan lähellä, mutta vielä ulottumattomissani. Voisiko hän tosiaan olla elämäni rakkaus?

Ensitreffit alttarilla AVAlla tiistaisin 1.9. alkaen klo 21. Ensimmäinen jakso näytetään myös MTV:llä. 

Ps. Jatketaan keskustelua Twitterissä: @hreinikainen #ensitreffitalttarilla 

Share

Ladataan...

 

Pitsiä, tylliä, kullan sävyjä ja koristevöitä. Muun muassa tällaiselta näyttää tulevan vuoden hääpukumuoti, kertoo Niinatar-hääpukuliikkeen omistaja Niina Kuhta. Niina kävi elokuun alussa haistelemassa hääpukeutumisen uusia tuulia Malmössä, Nordic Bridal -messuilla. 

"Hääpuvuissa on nyt paljon upeita yksityiskohtia, kuten näyttäviä selkäosia. Isot tyllihelmat ovat myös in ja niitä on paljon eri suunnittelijoiden kokoelmissa. Puvuissa on myös paljon eri värivaihtoehtoja ja ivoryn rinnalle ovat tulleet muun muassa mocha, samppanja, taupe ja kaikki kullan sävyt", Niina luettelee.  

Myös asusteista löytyy runsautta. 

"Pitkä huntu on nyt in, samoin näyttävät korvakorut. Koristevöitä ja koristeolkaimia on enemmän kuin koskaan ja lisäksi messuilla tuli paljon vastaan ihania viittoja, joita löytyy niin pitkinä kuin lyhyinäkin", Niina kuvailee. 

Entäpä miehet sitten? Kuinka pukeutuu trendikäs sulhanen? 

"Miesten puvuissa tällä hetkellä hot ovat siniset puvut. Niitä myydään nyt ihan koko ajan niin sulhasille kuin juhlavieraillekin. Myös kokonaan harmaa saketti liivillä ja dumbolla on osuva valinta niin kesällä kuin talvellakin järjestettäviin häihin", Niina vinkkaa. 

Jos on menossa ensi kesänä naimisiin ja haaveilee designer-hääpuvusta, paras aika ostaa hääpuku on juuri nyt.    

"Valikoimaa on nyt erittäin hyvin. Näin elokuussa teemme tilaa vuoden 2016 mallistoille ja alennuksessa on vielä paljon upeita pukuja. Lisäksi vuoden 2016 uutuuspukuja saapuu meille viikoittain", Niina kertoo. 

Fiksu morsian ei myöskään jää hautomaan ostopäätöstään liian pitkäksi aikaa. 

"Designer-hääpuvuilla on pitkät toimitusajat, jopa 4-5 kuukautta, minkä lisäksi on hyvä varata noin puolitoista kuukautta puvun korjauksiin. Ensi kesän morsiamien ei ole siis lainkaan liian aikaista lähteä hääpukuostoksille", Niina muistuttaa. 

Hääpukuliike Niinatar täytti tässä kuussa 10 vuotta. Helsingissä Runeberginkadulla toimiva Niinatar edustaa muun muassa Enzoanin, Morileen ja Pronovias Fashion Groupin pukuja. Hääpukujen lisäksi valikoimista löytyy runsaasti erilaisia asusteita ja iltapukuja sekä miesten pukuja. Hääpukujen sovitukset vain ajanvarauksella numerosta 09 2419 770. 

Share

Ladataan...

Kuva: Petri Tuohimaa / Barkland Design

Trash the Dress -ilmiö eli taiteen tekeminen hääpuku yllä, pukua säästelemättä, on pikkuhiljaa rantautunut tänne Pohjolan perukoillekin. Hääpuvussa on kahlattu niin vedessä kuin autokorjaamon rasvassakin. Maailmalla rohkeimmat ovat sytyttäneet pukujaan tuleen.

Rääväsuisena ammattimorsiamena tunnettu Raggarimorsian näyttää tässäkin asiassa mallia suomalaisille morsmaikuille. Uudessa Rambo-henkisessä musiikkivideossaan, Rock the Frock, Raggarimorsian käy värikuulasotaa kasvottomia vihollisia vastaan, tyylistään tinkimättä. Taistelu on armotonta ja hääpuku saa maastossa kyytiä.

"Who are you?"

"Your worst nightmare". 

Tällä viikolla kauppoihin muuten ilmestyy Raggarimorsiamen hääopas. Lisää infoa hääoppaasta tulossa piakkoin, pysykää kanavalla!

Video: Aira Vehaskari / Blooming Rock
Musiikki: Timo Tex Turpeinen Instrumental

Share

Ladataan...

Eri elämänvaiheisiin kuuluvat erilaiset juhlat. Opiskeluaikoina elämä oli levotonta ja kaverit muuttivat usein. Joskus vuosituhannen vaihteessa tuntuikin siltä, että joka viikonloppu vietettiin jonkun tupareita tai läksiäisiä, tai molempia yhtä aikaa. Jokunen vuosi sitten taas juhlimme aina muutaman viikon välein jonkun kolmekymppisiä - odotettavissa lienee, että muutaman vuoden päästä kierros alkaa uudestaan nelikymppisten muodossa. Vuosi 2008 taas oli ainakin meille mieheni kanssa varsinainen häiden huippuvuosi. Menimme itse tuolloin naimisiin, minkä lisäksi kavereiden ja sukulaisten häitä taisi olla ainakin kolmet. Päälle tulivat vielä polttarit.

Tällä hetkellä huomaan, että kutsuja tuntuu tulevan ennen kaikkea lasten synttäreille. Taas uusi elämänvaihe! Ystävillä ja sukulaisilla on juuri nyt paljon pikkuväkeä ja viimeksi pari viikkoa sitten kokoonnuimme juhlimaan kaksi vuotta täyttänyttä serkkuni poikaa. Taaperon juhlat olivat värikkäät ja melkoisen vauhdikkaat.

Jos on vietettävien juhlien luonne muuttunut, niin kyllä ovat tarjoilutkin. Näillä taaperosynttäreillä tarjoilupöydän kohokohta oli synttärikakku, jonka sisuksen muodosti yllättäen vesimeloni. Noissa opiskeluajan tupari-läksiäisissä vesimelonia olisi ehkä nautittu korkeintaan päihtymistarkoituksessa, kaatamalla sen sisään vodkaa. Mutta nyt siis melonista saatiin aikaan herkullinen, raikas ja terveellinen jälkiruoka. Kas tässä ohje vesimelonikakkuun:

Vesimelonikakku (n.16 hengelle)

1 iso vesimeloni
2 prk maitorahkaa
2 prk vispattavaa kaurakermaa vaahdotettuna

Koristeeksi mansikoita ja strösseleitä

Kuori vesimeloni ja leikkaa se haluamasi muotoiseksi. Jäähdytä kuorittu vesimeloni kunnolla, muuten kuorrute ei pysy sen yllä. Vatkaa kerma ja yhdistä se rahkaan. Lisää halutessasi makeutusta. Kuorruta vesimeloni kerma-rahkasekoituksella, koristele strösseleillä ja mansikoilla. Nam!

Millaisia juhlia lilyläiset ovat tänä kesänä viettäneet?

Share

Ladataan...

Pienenä yksi lempileikeistäni oli nimeltään "vakliminen". Leikkiin kuului, että pyrähdimme kaverini luota lähimetsään ja sieltä käsin leikimme vakoilevamme esimerkiksi kaverini äitiä, kun hän puuhaili pihallaan. Tosi kummallista näin jälkeenpäin ajateltuna.

No, jotain tästä vakoiluleikistä on ilmeisesti tarttunut mukaan. Minulle on nimittäin tullut tavaksi, että pyrin ainakin kerran kesässä parkkeraamaan itseni jonain lauantaina puistoon kirkon eteen ja bongailemaan päivän aikana tapahtuvia vihkimisiä. Siis vaklimaan häitä.

Kuulostaa varmasti oudolta, mutta kauniina kesäpäivänä tämä on mitä parhainta ajanvietettä. Aloitin perinteen lähes 15 vuotta sitten asuessani Jyväskylässä, jossa keskustan Kirkkopuisto tarjosi erinomaisia tarkkailupaikkoja. Kirkkoa vastapäätä olevilla penkeillä istuskeli samoissa puuhissa usein myös mummoja, joiden kanssa sai aikaan kiinnostavia juttutuokioita. Nyt Helsingissä asuessani olen havainnut parhaaksi bongauspaikaksi Vanhakirkon puiston (siis Ruttopuiston). Niin ja kerran Oulussa käydessäni viihdyin useamman tunnin ajan Franzeninpuistossa Oulun Tuomiokirkon edustalla. Vinkkejä vastaavista paikoista otetaan vastaan!

Olennaista on, että kirkko on suosittu vihkikirkko ja että edustalla on mukava puisto. Suosituimmissa kirkoissa vihkimisiä on heinäkuun lauantaisin 45 minuutin välein, joten muutaman tunnin aikana ehtii nähdä useamman hääseurueen. Istuskellessa saa aurinkoa, raitista ilmaa sekä katsauksen kuluvan kesän häämuotiin. Onko parempaa?

Mikä tuntemattomien ihmisten häiden vaklailussa sitten on niin kiinnostavaa? Ehkä kaiken ennustettavuus: Kun seurailee häätouhuja kirkolla aikansa, huomaa, että ne noudattavat tiettyä kaavaa.

Ensimmäiset häävieraat saapuvat haahuilemaan kirkon luokse usein jo puolta tuntia ennen vihkimistä. Ensin seisotaan huomaamattomasti sivummalla ja vähitellen siirrytään kohti kirkon ovia. Pikkuhiljaa sifonkisia helmoja, isoja hattuja, hiuskoristeita ja tummia pukuja alkaa ilmestyä eri puolilta aina vain enemmän ja parveilu kirkon ovella lisääntyy. Kun vihkimiseen on enää noin kymmenen minuuttia, ensimmäiset vieraat uskaltautuvat lopulta siirtymään kirkkoon sisälle, minkä jälkeen perässä seuraavat loputkin. Huh, viimeinkin!

Kun vieraat on saatu paimennettua sisään, on morsiamen aika saapua näyttämölle. Päivän päähenkilö saapuu juuri vihkimisajan koittaessa joko hääautolla aivan oven eteen tai hipsii paikalle kirkon sivuovelta. Tarkkasilmäisimmät voivat bongailla morsiamia, jotka jännittyineinä odottavat piilossa, että viimeisetkin vieraat astuisivat kirkkoon sisään. Hermosavuja saatetaan vedellä aivan viime hetkillä, rohkaisuryyppyjäkin olen nähnyt. Tässä vaiheessa on myös kiinnostavaa bongata, onko morsiamella saattaja, vai onko hän liikkeellä yksin. Millainen puku? Entä kukat? Voi kuinka kaunis kampaus! Huvittavaa on myös huomata, että melkein joka kerta morsiamen jo asteltua kirkkoon, ryntää sisään vielä muutama matti myöhäinen.

Kun kaikki ovat sisällä kirkossa, on katsojilla hengähdystauko. Usein tässä vaiheessa kirkon ympärille alkaa kuitenkin jo kertyä seuraavan vihkimisen vieraita, lisäksi kirkon edessä komeilee hääauto. Onko kyseessä museoauto vai jokin vielä erikoisempi kulkupeli? Onko koristeita? Lukeeko takalasissa jotain? Lisäksi tässä vaiheessa voi usein hymähdellä turisteille, jotka tulevat kolkuttelemaan kirkon ovia vain kohdatakseen lapun, jossa lukee vaatimattomasti "Vihkimisiä - Weddings 11:30-15:00". Kaikkia se ei estä kurkkimasta kirkkoon sisälle. Hääkatsojalle siis riittää seurattavaa!

Evankelis-luterilaisessa kirkossa vihkimiset ovat kuitenkin nopeita toimituksia, joten parinkymmenen minuutin päästä suntio jo ilmestyykin kirkon oville ja avaa ne taas sepposen selälleen. Hetken päästä ovista alkaa kaikua häämarssi (mikä kappale?) ja sitten ulos ilmestyvät ensimmäiset häävieraat. Seuraa jälleen parveilua kirkon portailla ja pihalla, minkä jälkeen oven suuhun ilmestyvät vastavihityt. Tässä vaiheessa seuraa usein hämmentyneisyyden hetki: Vieraat tuntuvat pälyilevän epävarmoina toisiaan, kuin miettien, mitä seuraavaksi tapahtuu. Jos riisiä ei saa heittää, odottavat suomalaiset vieraat yleensä vain hiljaa. Hetken pysähtyneisyyden jälkeen joku huomaa huutaa "Onnea, onnea!", mihin muut vieraat sitten helpottuneina yhtyvät. Myös aplodeja saatetaan antaa, rohkeimmat vieraat jopa vislaavat. 

Hääpari suutelee (awww!), saa päälleen saippuakuplia tai ruusun terälehtiä, ja astelee usein hyvinkin rivakasti hääautoonsa. Tässä vaiheessa katsoja saa jännätä, kuinka morsian mahtuu hääpukunsa kanssa takapenkille, osataanko häntä auttaa ja ennen kaikkea, lähteekö hääauto käyntiin ensimmäisellä yrityksellä. Kun hääpari on sitten karauttanut tiehensä, tölkit, kengät ja cd-levyt auton perässä kilkattaen, seuraavat usein vielä bestmanin tai muun seremoniamestarin lyhyet ohjeistukset hääpaikalle siirtymisestä. Vieraat alkavat poistua - minkä jälkeen koko rumba alkaakin alusta seuraavan hääparin kohdalla.

Mielestäni koko esitys on valtavan kiinnostava. On hauskaa esimerkiksi arvailla, ketkä ovat sulhasen ja ketkä morsiamen sukulaisia. Mihin matka vihkikirkolta jatkuu? Millaista hääjuhlaa seuraavaksi vietetään? Onko pari kovinkin rakastunut? Missähän he ovat tavanneet? Arvailtavaa riittää.

Jos siis mietit tekemistä ensi lauantaiksi, voin lämpimästi suositella ohjelmaksi hääparien "vaklimista". Vihkimiset ovat täynnä onnea ja rakkautta, josta katsojatkin saavat pienen osasensa.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Olette varmaan jo bongaanneet viimeisimmän hääaiheisen some-kohun. Tällä kertaa aiheena kalliit häälahjat. 

Kohu lähti liikkeelle Feissarimokat-sivustolta, jossa Justiina-niminen morsian aiheuttaa pöyristystä puolustamalla hääkutsuaan, jossa häälahjan arvoksi on ilmoitettu minimissään 200 euroa. Vaatimusta Justiina perustelee muun muassa seuraavasti: 

"Laitettiin minimi, ettei saada jotain krääsää"
"Niin siis voi tietenkin ostaa useampia pienempiä juttuja ja yhdistellä tai laittaa ihan rahaaki"
"Ollaan panostettu kuitenkin sen verran suunnitteluun, ettei haluta, et jengi tulee sinne vaan ilmaiseksi syömään

Tiedossa ei ole, onko tapaus totta, mutta ainakin Iltalehti otti tapauksesta kaiken irti ja pyysi lukijoitaan kertomaan hääparien "kohtuuttomimpia vaatimuksia". Jutun perustella erityisesti närää herättävät kalliit lahjatoiveet sekä rahan pyytäminen lahjaksi. 

Kuva: TaxRebate.org.uk. 

Rahan pyytäminen häälahjaksi on nykyään hyvin tavallista - niin tavallista, että jopa tapakouluttaja Kaarina Suonperä sen hyväksyy. Ja ovathan toiveet ymmärrettäviä: Pareilla on usein valmiit kodit, turhaa tavaraa ei kaivata ja rahalla voi kartuttaa vaikkapa häämatkakassaa. 

Ongelmaksi näyttäisi muodostuvan tapa, jolla rahaa pyydetään. Kulttuurimme on sellainen, että suora pyyntö on vaikea tehdä kuulostamatta ahneelta. Pelkän tilinumeron laittaminen hääkutsuun ärsyttää monia ja kainot rahapyynnöt ovat hankalia muotoilla. Runomuotoon puettu rahatoive on yleinen, mutta usein aika kankea. 

Yhdysvalloissa on keksitty ratkaisu tähänkin: Tendr-palvelun avulla parit voivat pyytää ja saada rahalahjat netin välityksellä. Palvelu mainostaa olevansa "Elegantti tapa pyytää rahalahjoja".

Palvelu toimii sähköisen häälahjalistan tapaan. Parit voivat luoda palveluun oman tilin ja lähettää linkin kutsuttavilleen. Tämän jälkeen vieraat voivat käydä tekemässä lahjoituksen palvelussa, valita sieltä haluamansa kaltaisen onnittelukortin ja laatia siihen oman henkilökohtaisen onnitteluviestinsä. Palvelu kokoaa parille tulleet lahjoitukset yhteen ja häiden jälkeen ne on mahdollista lunastaa, viiden prosentin komissiota vastaan. Lopuksi hääparit voivat lähettää palvelun kautta myös kiitokset lahjoista vierailleen.

Ei shekkejä, ei kirjekuoria, ei paniikkia käteislahjojen katoamisesta juhlapaikalla. Näppärää!

Itseäni rahan antaminen häälahjaksi on aina vähän tökkinyt, vaikka rahan toivominen onkin mielestäni ihan ok. Luulen, että tällaisen palvelun avulla lahjoittaminen voisi kuitenkin olla kivuttomampaa ja erityisesti tämä tietysti helpottaisi hääpareja. Kukahan ottaisi tästä kopin ja loisi moisen palvelun myös suomalaisten kuluttajien ulottuville?

Mitä mieltä muut lilyläiset ovat? Mitä ajattelette rahan antamisesta häälahjaksi? 

Share
Ladataan...

Pages