Valtavan ihana
Terve vaan! Hieman on pitänyt kiirettä tanssikeikkojen, koulun ja muun kanssa. Miten ihanaa olisikaan jos kirjoittamisesta maksettaisiin ja sitä voisi tehdä säännöllisesti. Välillä tuntuu että olisi nopeampaa ja helpompaa höpöttää ajatuksia tuubiin, vaikka varmasti siinäkin on omat haasteensa. Olen myös miettinyt blogin siirtämistä toiselle alustalle, kun mainokset tulevat ärsyttävästi keskelle tekstejä tai erottavat viimeisen lauseen rungosta. Argh.
Asia, josta halusin nyt kirjoittaa, on tämä (pahoittelen huonoa kuvaa):
Näin kirjoittajat haastattelussa Ylellä, ja sen perusteella sain kuvan kehopositiivisuutta ammentavasta kirjasta, jossa kaksi ylipainon ja ehkä muidenkin ihanteiden kourissa painiskellutta aikuista naista on löytänyt uuden ajattelumallin ja kehopositiivisuuden. Luin kirjan suht nopeasti sen ilmestyttyä, ja olen siitä saakka miettinyt, mitä siitä kirjoittaisin. Luin kirjan vielä uudestaan muutama viikkoa sitten, ja siitä kirjoittaminen tuntui entistä vaikeammalta. Vaikka kuinka yritän katsoa ja lukea kirjaa postiivisesta ja avoimesta lähtökohdasta, päädyn aina samaan tunteeseen: kokonaisuudesaan kirja oli minulle pettymys.
Valtavan ihana – kirjassa on paljon hyvää. Kahden naisen avoin kerronta omasta kropasta, kiusaamisesta ja henkisistä haavoista on tuttua luettavaa. Asioita ei kaunistella. Kirjassa on, vaikkain mielestäni hieman kömpelön tuntuisesti, kerrottu myös muiden naisten tarinoita, joka tuo moninaisuutta naiseuteen ja siihen liittyviin asioihin. Kirjassa osuvasti todetaan, että kauneusihanteista ja niiden tuomasta paineesta voisi katsetta siirtää enemmän naisten omalle vastuulle siitä miten ylläpidämme ihanteita ja minkälaista kieltä käytämme. Seksin ja erityisesti sooloseksin avaaminen on positiivista erityisesti nuorempia lukijoita ajatellen. Monille kirja voi tarjota vertaistukea kehonkuvaan, seksuaalisuuteen, treffailuun ja ikääntymiseen liittyen. Paljon hyvää siis.
Ja kuitenkin, kirja on täynnä laihduttamista ja laihdutuskulttuurin ylläpitämiseen tähtävää kieltä.. Laihdutuskuurien listaaminen ja erilaisten peppujen ja rintojen nimeäminen ulkonäön mukaan, vaikka kuinka huumorilla tehty, tuntuu tarpettomalta eikä mielestäni nosta kirjan arvoa mitenkään. Lausahdukset, kuten
”naisen koollakaan ei mielestäni ole mitään väliä, jos nainen itse on tyytyväinen itseensä (s.11)”,
”naisessa pitää olla jonkinlaista pehmeyttä, ulkomuoto ei saa olla liian kova” (s.23) ,
”kun suurimman osan ajasta pysyy ruodussa, voi itselleen sallia ne satunnaiset lipsahduksetkin” (s.45),
”herkuttelua on välillä jopa liian helppo oikeuttaa itselleen –” (s.55), ja
”kuukautisten takia energiantarve saattaa hetkellisesti olla hieman tavanomaista isompi, joten silloin voi antaa itselleen ymmärrystä. Se ei kuitenkaan itsessään ole peruste mässäilylle” (s.55)
edustavat minulle kaikkea muuta kuin kehopositiivisuutta, jolla kirjaa on ainakin osittain markkinoitu. Huomasin silmämunieni pyörivän myös lukiessani epätoivosta ja turhautumisesta liian pieniin housuihin ja sukkiksiin ahtautuessa. Tietenkin ne ovat liian pienet, jos sovittaa liian pientä kokoa. Se on sitten eri asia, jos omaa koko ei kaupasta löydy. Luonnollisesti kirjoittajien esikuvina ovat Ashley Graham ja Janina Fry upeilla tiimalasivartaloillaan jotka monille ovat saavuttamattomissa. Upeita naisia,ei siinä mitään, mutta olisiko mukaan voinut mahduttaa myös muita vartalonmalleja?
Kyseessä on onneksi vain minun kokemukseni, ja suosittelen henkilöitä jotka eivät triggeröidy laihdutuspuheesta, lukemaan kirjan ja muodostamaan oman mielipiteensä siitä. Tämä tosikko jää odottelemaan uutta suomalaista kirjallisuutta laihduttamiseen, kehopositiivisuuteen ja läskifobiaan liittyen.