Ladataan...

No hitto. Olen täälläkin useaan otteeseen avautunut siitä, että en millään saa treenattua kotona. Että miten kätevää se olisi, mutta en vaan pysty. Miten ihailen niitä, jotka jumppaavat olkkarissa noin vaan. 

Nyt olen sellainen.

Olen täysin koukussa Instagramin joogahaasteisiin ja siispä jotakuinkin päivittäin venkoilen tuossa meidän olkkarin lattialla lämmiteltyäni ensin lelujen ja vaatteiden keräämisellä ja pölykoirien puhaltelulla. Selkeästikin pitää vaan löytää se itselle sopiva juttu, niin löytyy aikaa ja virtaakin. Mua tuntuu motivoivan se, että saa joka päivä kokeilla tehdä jonkun siistin tempun ja ylittää itsensä. Ja se, että on sitoutunut kertomaan siitä somessa kuvalla tai videolla. Eihän sitä mun panosta siellä kukaan odota - paitsi se kaveri, jonka kanssa olen näihin ryhtynyt - mutta aina voi kuvitella, että jotain muutakin kiinnostaa. 

Sama homma kävi aikoinaan maratonjuoksun kanssa. Tykkäsin jo kouluikäisenä kaikesta urheilusta. Paitsi pitkänmatkanjuoksusta. Se tuntui tosi epämiellyttävältä. Sitten yhtäkkiä päätin osallistua puolimaratonille, treenasin, juoksin ja sen jälkeen olen juossut muutamia lisää ja kaksi kokonaistakin. 

Tämä syvällinen pohdinta ponnahti mieleeni eilen, kun miehen kanssa salilla ollessani ilmoitin, että haluaisin kovasti joskus saada edes yhden leuan myötäotteella. Ja sitten tein sen. 

Ilmeisesti kannattaa vastustaa jotain semisti siistejä juttuja aika voimallisesti, että voi sitten täysin yllättää itsensä. Toinen validi pontti on se, että joskus nuorena ajatteli elävänsä kulta-aikaansa ja että kaikki tällaiset urheilujutut pitää tehdä silloin, koska isona ei sitten enää ole elämää. Väärin! Aikuisena on just parasta ylittää itsensä. Kun ei tarvitse suhtautua näihin juttuihin niin vakavasti ja tuntee jo aika hyvin kroppansa ja päänsä ulottuvuudet.

Mitähän kaikkea muuta sitä ei osaa ei jaksa ei halua eikä pysty tehdä. Kippiä! Se on mahdoton. Tasapainoinen käsilläseisonta ilman tukea on myös aika paha. Suljen nämä kaksi älä koskaan sano ei koskaan -lokerooni muhimaan.

Seurailepa Instassakin.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Kun kuitenkin tunnet kasvavaa tarvetta uudistua, liikkua, hehkeytyä ja anti-kinkkuuntua, käypä kokeilemassa voimistelua. Ensi viikolla (9.-15.1.2017) vietetään Voimisteluviikkoa, jolloin suurimmassa osassa suomalaisia voimisteluseuroja voi käydä tutustumassa erilaisiin aikuisten ryhmäliikuntatunteihin veloituksetta. 

Seuroja voi hakea vaikkapa täältä.

Itsekin mieluummin jumppaisin seurassa kuin kotona, mutta kotonakin parempi kuin ei ollenkaan. Seuraa se on eläinseurakin, vai mitä? 

Mun joogahaastehullutteluja voi seurata Instagramissa

Share
Ladataan...

Ladataan...
Ninan verkkareissa

2016 top of mind -teemat:

  • Kotona oleminen. Voisin kuvitella, että seuraavan kerran vietän vuoden sisällä näin paljon aikaa kotona sitten, jos jään joskus eläkkeelle.
  • Karjuminen ja murina. Uhmaikä tuo myös minussa parhaat, tähän asti piilevänä lymyilleet ominaisuudet esille.
  • Uusi alku. Lapset on nyt tehty ja on aika siinä mielessä siirtyä eteenpäin. Kroppakin alkaa olla about omassa käytössä ja hallinnassa taas.
  • Core. Ei hitto ilman vatsalihaksia ihminen ei ole mitään! Iloitsen päivittäin coresta, jonka avulla voi toimia.

 Ensi vuodelta odotan:

  • Ruuhkavuosien tehostarttia - rokkokimaraa, kihiksiä ja täitä.
  • Kevättä ja kesää vielä kerran lasten ehdoilla.
  • Jäätäviä työmatkoja, koppeja ja sisiksiä, maistuvia lounaita kivassa aikuisseurassa.
  • Treenii treenii treenii!
  • Rebel-reissuja parhaan puolison kanssa. Ja sitä arkeakin joojoo.

 Kiitos kun olet lukijani! Ens vuonna palataan.

Share
Ladataan...

Pages