Ladataan...

Verkkariblogini on hikoillut, löllöillyt, lisääntynyt ja paasannut täällä Lilyssä melkein 4,5 vuoden ajan. Julkaisin ekan postauksen, josta tämä ylempi kuva, tarkalleen 12.9.2012. Lily-urani suosituin teksti on ollut avautumiseni raakaruoka- ja fitnessbuumista. Nyt on tullut aika heilahtaa toisaalle.

 

Siirryn kaltaisteni seuraan: ruokaa, kaljaa ja treeniä tasapuolisesti nauttivien Teräsmeduusojen eli Sofian, Lotan ja Miian ihan omalle Terasmeduusat.fi-sivustolle. Arkista hikoiluani ja satunnaisia muita ilotteluja voit seurata myös Instagramista, joka on tällä haavaa pullollaan joogahaastepousailua. Myös Teräsmeduusojen Insta ja Facebook kannattaa ehdottomasti ottaa seurantaan. 

Lopuksi: KIITOS kaikille teille reilusti yli sadalletuhannelle (!!!) yksittäiselle tyypille, jotka olette tänä aikana löytäneet tienne blogiini. Kiitos myös Lilyn toimitukselle ja taustajengille ja tietenkin kanssabloggaajille. Olisipa ihanaa, jos siirtyisitte mukanani myös meduusasaitille. 

Share

Ladataan...

No hitto. Olen täälläkin useaan otteeseen avautunut siitä, että en millään saa treenattua kotona. Että miten kätevää se olisi, mutta en vaan pysty. Miten ihailen niitä, jotka jumppaavat olkkarissa noin vaan. 

Nyt olen sellainen.

Olen täysin koukussa Instagramin joogahaasteisiin ja siispä jotakuinkin päivittäin venkoilen tuossa meidän olkkarin lattialla lämmiteltyäni ensin lelujen ja vaatteiden keräämisellä ja pölykoirien puhaltelulla. Selkeästikin pitää vaan löytää se itselle sopiva juttu, niin löytyy aikaa ja virtaakin. Mua tuntuu motivoivan se, että saa joka päivä kokeilla tehdä jonkun siistin tempun ja ylittää itsensä. Ja se, että on sitoutunut kertomaan siitä somessa kuvalla tai videolla. Eihän sitä mun panosta siellä kukaan odota - paitsi se kaveri, jonka kanssa olen näihin ryhtynyt - mutta aina voi kuvitella, että jotain muutakin kiinnostaa. 

Sama homma kävi aikoinaan maratonjuoksun kanssa. Tykkäsin jo kouluikäisenä kaikesta urheilusta. Paitsi pitkänmatkanjuoksusta. Se tuntui tosi epämiellyttävältä. Sitten yhtäkkiä päätin osallistua puolimaratonille, treenasin, juoksin ja sen jälkeen olen juossut muutamia lisää ja kaksi kokonaistakin. 

Tämä syvällinen pohdinta ponnahti mieleeni eilen, kun miehen kanssa salilla ollessani ilmoitin, että haluaisin kovasti joskus saada edes yhden leuan myötäotteella. Ja sitten tein sen. 

Ilmeisesti kannattaa vastustaa jotain semisti siistejä juttuja aika voimallisesti, että voi sitten täysin yllättää itsensä. Toinen validi pontti on se, että joskus nuorena ajatteli elävänsä kulta-aikaansa ja että kaikki tällaiset urheilujutut pitää tehdä silloin, koska isona ei sitten enää ole elämää. Väärin! Aikuisena on just parasta ylittää itsensä. Kun ei tarvitse suhtautua näihin juttuihin niin vakavasti ja tuntee jo aika hyvin kroppansa ja päänsä ulottuvuudet.

Mitähän kaikkea muuta sitä ei osaa ei jaksa ei halua eikä pysty tehdä. Kippiä! Se on mahdoton. Tasapainoinen käsilläseisonta ilman tukea on myös aika paha. Suljen nämä kaksi älä koskaan sano ei koskaan -lokerooni muhimaan.

Seurailepa Instassakin.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Kun kuitenkin tunnet kasvavaa tarvetta uudistua, liikkua, hehkeytyä ja anti-kinkkuuntua, käypä kokeilemassa voimistelua. Ensi viikolla (9.-15.1.2017) vietetään Voimisteluviikkoa, jolloin suurimmassa osassa suomalaisia voimisteluseuroja voi käydä tutustumassa erilaisiin aikuisten ryhmäliikuntatunteihin veloituksetta. 

Seuroja voi hakea vaikkapa täältä.

Itsekin mieluummin jumppaisin seurassa kuin kotona, mutta kotonakin parempi kuin ei ollenkaan. Seuraa se on eläinseurakin, vai mitä? 

Mun joogahaastehullutteluja voi seurata Instagramissa

Share
Ladataan...

Pages